Syyskuu on pitkällä ja antaa totisesti parastaan. Meidän mittarissa, joka on varjossa, asteita on juuri nyt 22. Mikä loistava päivä pitää vapaata ja odottaa tätiään kyläilemään. Tässä odotellessa ajattelin laittaa muistiin tämän loppukesän remppakuulumiset.
Heinäkuun 8. meidän talosta lähti jo toinen lapsista omille teilleen. Kakkonen aloitti armeijan ja sai tietää saaneensa opiskelupaikan Tampereelta. Näin ollen hän ei tule jäämään enää meille,vaan jatkaa armeijan jälkeen matkaansa. Oli siis aika suorittaa rituaali nimeltä "lapsen huoneen valloitus".
Talon alkuperäinen ratkaisu: Puoli metriä seinää suoraan oven edessä.
Moottorisaha käyntiin ja johan lähti.
Kuten aina, ajattelen remontin pienemmäksi kun se lopulta tulee olemaan. Kakkosen huoneessa oli turhan seinän lisäksi ruma puolipaneeli, josta halusin eroon. Kun se oli irroitettu, huomattiin sen alta puuttuvan levyt ja niinpä seinän alapuoli jouduttiin levyttämään uusiksi ennen kuin pääsin sitä tapetoimaan. Samalla maalasin myös katon ja huoneen ovet.
Huomatkaa maalarin pikku apulainen. Aamu.
Seinän kohdalle laitettiin paikka.
Kodissamme on yläkerran kahdessa huoneessa alkuperäinen kaunis lautalattia, mutta kahteen huoneeseen oli ensin vaihdettu ruma muovimatto ja sen jälkeen ankea laminaatti, joka oli jo kulunutkin. Niinpä sitten maalattiin lattia. Ensin se oli tietenkin paikattava sen seinän mittaiselta matkalta. Pesin ensin lattian. Sitten maalasin sen kertaalleet tartuntapohjamaalilla ja lopuksi Betoluxia pintaan kahteen kertaan. Hyvä tuli!
Eilen mies on saanut listat paikalleen. Puuttuu enää pieni maalisipaisu listojen päältä. Loppuviikolla toivottavasti kannetaan jo kalustetta sisään, vaihdetaan lamppu ja ripustellaan verhoja ikkunoihin.
Tämän huoneen yhteydessä on talon vanha sähkösauna. Sauna on ihan ok, mutta emme käytä sitä, koska alakerrassa on miljoonakertaa ihanampi puusauna. Yläkerran kylpyhuoneelle sen sijaan on käyttöä, mutta se vain on susiruma. Kun itse huone kaunistui, kylpyhuoneen ankeus korostui kyllä vielä entisestään. Nyt sitten mietin, että saisinkohan itsestäni voimia puristettua siihen, että maalaisin kylppärin kaakelimaalilla? Kokemuksia?
8 kommenttia:
Teillä on sitten pesän tyhjennys jo puolittain tehty kun toinenkin lapsi muuttaa kotoa pois, varmaan hieman haikeaa. Kaunis tuo tapetti huoneessa.Tsemppejä loppuremppaan:)
Jael: Niin, mutta onneksi on monta lasta. Jännä nähdä, että mitä se on sitten, kun viimeinen lähtee pesästä omille teilleen? Tällä viikolla saadaan toivottavasti remppa päätökseen.
On kokemusta kaakelimaalista, muistaakseni joku V 33 tai sinnepäin. Meillä tehtiin pesuhuoneen remppa n 3 v sitten juurikin maalaamalla.
Ensin jynssää TOSI HUOLELLA kaakelipesulla (neste) kaikki kaakelit ja katso, ettei jää mitään hitusiakaan kaskeleiden pintaan. Sitten maalaa mielellään kahteen kertaan tällä kaakelimaalilla. Anna kuivua kunnolla, päiviä.
Jälkeenpäin pinta on kyllä kaunis, mutta hiukan herkkä naarmuille ja kolhuille. Varo, jos/kun esim kuivaat seiniä lastalla. Korjaus/paikkamaalauksenkin voi tehdä, mutta putsaa taas ensin huolella, ettei sinne kolhun sisälle jää hiukkastakaan vettä, muuten on edessä sama operaatio.
Mutta kyllä, suihkutilan ällö-persikkaiset kaakelit ovat nyt vaalean harmaina huomattavasti miellyttävämmät.
Ihana maalari ja maalarin apuri. <3
Keekiso: Kiitos vinkistä. Eilen saatiin kaunis huone valmiiksi ja mieskin jo katseli kylppäriä sillä silmällä, että "tarttis totisesti tehdä jotain". Kerätään siis nyt hetki voimia ja laitetaan tästä rempasta yli jääneet kamat ensin kirppiksille ja kiertoon ja sitten ruvetaan kylppäriä jynssäämään.Näissä meidän kaakeleissa on myös reikiä, onko antaa vinkkiä, että millä ne voisi peittää? Sauma-aineella???
Satu: Apuri oli parasta A-ryhmää.
Valitettavasti en osaa antaa neuvoja reikien peittämiseen. Naisen logiikalla tuuppaisin niihin saumauslaastia ja hioisin vaan hyvin tasaiseksi, jahka on kuivunut. Miksei maali kestäisi siinäkin kun joka tapauksessa saumat maalataan.
Lycka till, mutta kysy nyt vielä varmuudeksi rautakaupan myyjältä kun haet sitä kaskelimaalia :)
Keekiso: Näin se on tehtävä. Ja katsottava mitä saadaan aikaiseksi. Mutta nyt tosiaan ensin hieman huilia tämän urakan päälle.
Hei,
Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi. Korko on 3% vuodessa.
Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse.
Sähköposti: simondurochefort@gmail.com
Lähetä kommentti