lauantai 7. heinäkuuta 2018

KUOPUSTEN EHDOILLA

Kun lapset olivat pieniä, tuli kesäloma ohjelmoitua niin, että lähes joka kesä käytiin jossakin lapsiperhekohteessa. Muumilaaksot, Tykkimäet, Linnanmäet yms. tuli tutuksi. Euroopan reissut rytmitettiin niin, että aina oli tarjolla jotakin sekä aikuisille että lapsille. On käyty Pariisin Disneylandit ja Saksan Europe-parkit ja kasapäin erilaisia eläintarhoja. Kuopus on ollut niillä matkoilla hyvin pieni. Kun muut lapset ovat kasvaneet lapsiperhe-kohteista yli, muuttui kesälomakohteetkin enemmän heidän mielenkiintoihinsa sopiviksi. Jossakin vaiheessa sitten itse rupesin miettimään, että onko se oikein kuopusta kohtaan. Eikö hänen kuuluisi saada vielä olla innostunut vaikka Korkeasaaresta?

Onneksi ystäväperheessä on kamppailtu saman asian kanssa. Jollakin vierailulla tuli asia puheeksi ja siltä istumalta sovittiin, että asiaan tehdään nyt muutos. Niinpä varasimme Helsingistä hotellin ja tulimme tahoiltamme kuopuksien kanssa pääkaupunkiseudulle. Vietettiin vuorokausi kuopusten ehdoilla ja se sujui näin: Ensimmäisenä iltana syötiin pizzaa. Ostettiin herkkuja. Uivat hotellin altaassa. Ottivat suihkun niin pitkään kuin halusivat. Söivät sängyssä. Nukahdettiin yhteisiin uniin.

Tänään herättiin heinäkuun kauneimpaan päivään. Syötiin hotellilla aamupalat ja lähdettiin kohti Kauppatoria.




Kauppatorilta otettiin lautta kohti Korkeasaarta. Ensimmäistä kertaa itse saavuin saarelle tältä suunnalta. Suosittelen. Elämä tuntuu astetta elämisen arvoisemmalta, kun on merellä helteisellä säällä hyvässä seurassa ja kassissa on pari litraa Kauppatorilta ostettuja herneitä. Ja se Korkeasaari oli tällä kokoonpanolla tietenkin itsessään sellainen menestys, että kannatti todellakin tulla.




Kalat on kivoja. Inhoan käärmeitä ja liskoja. Karvaiset on yleensä söpöjä.


Liskot kuuluu yleensä YÖK-osastoon, mutta tämä alla oleva oli poikkeus.


Leikkipuistossa tepasteli riikinkukko naaras ja mies. Kummipoika totesi, että ei lähde paikalta ennen kuin riikinkukko avaa pyrstönsä. Ehdin ajatella, että siitä voi tulla vuosien odotus. Itse kun en muista koskaan nähneeni riikinkukon avaavan pyrstöään, vaikka kuinka on yritetty maanitella. Mutta nyt rupesikin tapahtumaan. Herra oli hurvittelu-päällä. Yritti selvästi tehdä vaikutusta. Naaras näytti tympääntyneelle koko pitkään kestäneen shown ajan, mutta mehän jaksoimme innostua tästä kukko-pojasta ihan tosissaan.



Innostuimme myös kameleista


ja karhuista.


Korkeasaaren jälkeen ehdittiin syödä hampurilaisia, tehdä ostoksia ja päivitellä käsittämättömän hienoa Suomen kesää, kunnes lähdettiin omille teillemme. Toiset Onnibussin etupenkillä kohti Kotkaa ja toiset junalla kohti omaa kotikoloaan. Tuumattiin, että vuorokaudessa ehtii yllättävän paljon kaikenlaista kivaa.





Bussissa ripotteli hetken. Sitten taas katseltiin Suomen kaunista kesää. Tänä vuonna eivät ole kelit harmittaneet.  Sade on tullut tarpeeseen. On paistanut. Ollut kaunista. Hämäränhyssyt silloin tällöin ei kiristä pinnaa. Kaunista on ollut riittävästi. Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän kesään.

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihana Helsinki-matka kuopusten kanssa, ja kaunis ilmakin näytti olevan teillä:) TUli ihan ikävä Helsinkiä kuvia katsellessa.Olen aina mennyt lautalla Korkeasaareen, en kertaakaan muulla tavalla.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Me ollaan aina tultu Korkeasaareen autolla ja kävelemällä siltaa pitkin. Mutta tämä oli huomattavasti parempi näin.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko helluntaiuskossa?
Mitä ajattelisit, jos se rippileirillä kitaraa soittava poika olisi joskus katsellut sinne aidan taakse missä ruoho on vihreämpää?

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: MIten tämä liittyy nyt mihinkään? Mutta, koska sinua kiinnostaa niin tiedoksesi: en ole helluntaiuskossa. Minusta ruoho ei ole vihreämpää aidan takana. mutta jokaisella on toki lupa katsoa aitojenkin taakse. Ehkä se rippileirillä kitaraa soittava poika on sitä paitsi katsonutkin? Mistäs me se tiedetään.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Kivan kesäinen Korkeasaaripostaus!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Sattui takuulla kesän kaunein päivä. Miten ihana kesä tämä muuten onkaan ollut.