tiistai 1. elokuuta 2017

ERILAILLA LADATUT

Tänä toisena päivänä olemme erilailla ladatut. Tytöt ovat heti aamulla malttamattomana valmiina lähtöön. Monta valmista toivetta mielessään valmiina täytettäväksi. Pojat nukkuvat. Mies kirjoittaa. Minä haluan aloittaa päiväni hitaasti. Siivota aiheuttamamme sotkun ja juoda rauhassa aamukahvit. Luotamme nuoret naiset keskenään matkaan. Annamme nuorten miesten nukkua. Mies kirjoittaa. Minä siivoan ja juon kahvit. Ja toiset. Ja vielä kolmannetkin. Sitten sanon: nyt me lähdemme. Olen tehnyt meille lomaohjelman ja tämä aamupäivä sisälsi La Catedralin, El Callin, Palau Güelin, Boquerian kauppahallin ja päivän lounaan. Kutsuimme siis tytöt seuraamme ja tapasimme Catedralilla.

Minä olen kirkkoihminen. Vielä enemmän kirkon sanoman ihminen, mutta myös kirkkorakennusten ihminen. Osaan totta vieköön ihastella kirkkotaiteen. Nähdä kauniiden kirkkojen arvon. Barcelonan Catedral on hieno, mutta nyt koen jonkunlaista kirkko väsymystä. En syty. Niin kävi muuten myös Firenzessä. Kirkko antaa enemmän ulkoa, kun sisältä. Ehkä syynä on ne puuttuvat kuvat? Ne antaisivat todennäköisesti minulle enemmän kuin seinät ja korkealle kohoava katto? Tai sitten olemme vain käyneet niin monessa kirkossa, että minua on enää vaikea hämmästyttää? 


Ulkoa se on todella hieno. 
Ja sisäpihan ankat ja kultakalat vetivät hetkeksi huomion puoleensa.


Juutalaiskorttelia, El Callia, opaskirja tituleeraa Barcelonan parhaaksi Goottilaiskohteeksi. En tiedä osuimmeko nyt oikeille kaduille, mutta pyörimme kaduilla aikamme ja huomaamme päätyneemme tänne lasten kanssa jo silloin ihan ensimmäisenä iltana. Kauniita rakennuksia ja aukioita. Minkä kukakin näkee kauneimmaksi tai parhaaksi, siitä lienee turhaa kiistellä. Minusta El Call ei eroa edukseen eikä tappiokseen muusta vanhasta kaupungista. On yhtäläisen kaunista siellä ja täällä. Iloitsemme pilvisestä päivästä, joka ripottaa yllemme sadetta kevyissä kuuroissa. Käveleminen tuntuu keveälle. Kameraan tarttuu aika varmasti kaakeloidut kuvat seinissä, parvekkeet ja ikkunaluukut. Tykkään myös kapeista kujista ja kauniista katulampuista. Elämää nähneistä kylteistä. Persoonallisista puodeista.







Itseäni Barcelonassa kiehtoi ennen matkaa eniten Gaudi ja hänen työnsä. Odotukset siis nousivat kävellessämme kohti Palau Güelia. Olin odottanut siitä jotakin näyttävää, mutta todellisuus oli ulkoa katsellen kovin vaatimaton. Päätimme siis skipata talon, johon sisäänpääsymaksu oli varsin kallis kuudelta hengeltä ja toivoa parempaa seuraavilta Gaudi-kohteilta, joista itselleni tärkein on edessä huomenna klo. 17. Nyt sen sijaan jatkoimme matkaa kohti Boquerian kauppahallia, joka oli juuri niin kiinnostava, kun toivoinkin sen olevan. Jos vain ei olisi ollut sitä lounasta edessä, olisi täältä mitä luultavammin lähtenyt mukaamme yhtä ja toista.




Mukaan olisi lähtenyt mangoja ja hedelmäkuppeja, mutta ei kuollutta kanaa, 
lampaanpäitä eikä sorkkiakaan.





Katkaravutkaan ei uppoa, mutta kirsikat kyllä. Ehkä tänne on vielä pakko palata ostoksille.



Jäiset herkutkin vetivät puoleensa.


Lounas on usein matkoillamme haastava prosessi. Niin tänäänkin. Kolmonen haluaa Subin. Esikoinen ei. Äidin verensokerit on alhaalla. Isiä ärsyttää ravintoloiden etsiminen. Kakkonen on viisaasti hiljaa. Kuopus toivoo vain ääneen, ettei päädytä kiinalaiseen. Olen päättänyt, että päivän menu on jossakin vaiheessa testattava. Se testataan tänään, kun sattuu mukavan näköinen ravintola kohdille. Se vaan ei anna espanjalaisesta ruoasta valitettavasti kovin hyvää kuvaa, muuten kuin miehelle sienirisoton verran. Mutta nyt se on kokeiltu ja huomenna ollaan taas viisaampia. Syödään sitä mistä oikeasti pidetään, olkoon reseptin lähtömaa mistä hyvänsä. Hyviä ja edullisia ravintolavinkkejä otetaan siis vastaan ASAP. Jäikö sinulle Barcelonan reissullasi joku ruoka/ravintola positiivisesti mieleen?






Ruoan ja siestan jälkeen kaikki kolmosta lukuunottamatta ovat valmiina uusiin seikkailuihin. Kolmonen jää lepäilemään ja me muut kävelemme kohti Ciutadella puiston eläintarhaa. Säätiedotuksen mukaan Barcelonassa on pilvistä ja sateen todennäköisyys 0%. Oikeasti on sadellut pitkin päivää lämmintä ja virkistävää kesäsadetta. Niin nytkin. Sateen myötä ilmassa on utua. Etenemme riemukaarelta puistoon ja puistosta eläintarhaan.




Saippuakuplamiestäkään ei tihkut haittaa.



Eläintarhalta emme olleet odottaneet mitään. Se yllättää meidät suuruudellaan. Eläimiä on paljon ja jokaiselle löytyy omat kiinnostavat kohteet. Kirahvien aitaus on työn alla ja pitkäkaulat piilossa. Sen sijaan katselemme, kuinka elefantti imuroi häkin reunustalta lehtiä kärsäänsä ja sen kaveri vettä lammikosta. Näemme masentuneen oloisen sarvikuonon, jonka seuraksi on asettunut riikinkukko. Virtahevot leikkivät piilosta. Apinoita touhuissaan voisi katsella vaikka kuinka kauan. Sen sijaan liskot ja käärmeet ohitan itse mahdollisimman nopeasti.












Lasten ollessa pieniä, oli loman toisena päivänä aivan varmuudella vuorossa "kohtaus". Erilaiset odotukset ja todellisuus kohtasivat voimalla ja mietittiin urakalla, että miksihän näitä perhelomia ylipäänsä harrastetaan. Nyt ollaan siis kokemukseni mukaan pahimmasta päästy ja melko kevyesti selätetty tämä "loma-ahditus". Ensi yönä jo toivottavasti nukutaan kaikki sikeästi yön yli ja aloitetaan aamu sillä mitä kukakin tahtoo. Hiotaan taas päivä toisiamme ja ohjelmaa kaikille sopivammaksi.






Mitäkö minä tahdon? Käydä aamulla sovittamassa Mangossa ne yhdet mielen päälle jääneet haalarit. Että ruoka on hyvää. Että kaikilla on hyvä loma mieli. Ja että klo. 17 saan nähdä Park Güellin ja se olisi juuri niin ihmeellinen kuin ajattelen sen olevan. Niin ja tänä yönä tahdon nukkua sikeästi aamuun asti.

11 kommenttia:

Matkatar kirjoitti...

Olettepas taas ehtineet paljon nähdä! Varma onnistuminen ruokailussa on, kun hakee Mercadonasta tarvikkeet ja tekee aterian itse. On tosi vaikeaa löytää sellainen ravintola josta kaikki löytävät hyvää syötävää, makuja on niin erilaisia. :D

Carola Lehtonen kirjoitti...

Päivässä ehtii vaikka ja mitä, hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, ja se kannattaa myös matkoilla tehdä, nähdä pieni vaiva ennen matkaa ja suunnitella mitä aijotaan nähdä ja tehdä:)
En voi kehua, että olisin/mme omalla Barceloonan matkallamme pahemmin paikalliseen ruokakulttuuriin paneutuneet. Kävimme mm.pikaruokapaikoissa, kebabilla yms tai valmistimme asunnolla ruuan itse.

Allu kirjoitti...

Me käytiin jossain kivassa kalapaikassa rannalla, mutta enpä muista nimeä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matkatar: Matkojen idea on siinä, että a) ei tarvitse laittaa ruokaa ja b) eikä tehdä mitään muutakaan kotitöitä. Teillä on eri asia, kun asutte täällä. Aamu- ja iltapalatarvikkeet tietenkin haettiin kaupasta. Nyt siirrytään varmaankin siihen, että annetaan raha käteen ja jokainen saa syödä mitä haluaa- osioon. Tulee halvemmaksikin, kun pojat takuulla siirtyy pikaruoka-osastolle koko loppuviikoksi. Minä voisin miehen kanssa mm. kärkkyä yhden lounaan kauppahallilla ja maistella sieltä kaikenlaista mitä näkee. Mikä se oli se teidän mielestä hyvä ravintola tässä lähellä? ps. olen luistanut B:stä ja siivoillut ja pessyt pyykkiä. Onneksi on näin pieni koti, niin se ei ole tuntunut kotitöiltä, vaan kivalta puuhastelulta:D.

Carola: Ehtii tosiaan yllättävän paljon, ja huili auttaa jaksamaan enemmän, eikä siis ole ajasta pois, vaikka luulisi. Mutta mikä edes on sellainen espanjalainen ruoka, joka olisi pakko testata? Eilen siis pääruoka oli lihaa ilman mitään kastikkeita. Söihän sen, mutta ei siitä nyt kovin hyvää saanut mitenkään. Mies söi alkuruoaksi sienirisottoa, joka oli kuulema hyvää, minulla oli sellaisia lihapalleroita salaatilla, mitkä menetteli.

Allu: Kalaravintola jää heti pois laskuista, kun ollaan kaikki koossa. Istanbulissa kalaravintolat oli niin kalliita, että niihin ei mitenkään raaskinut mennä ja siksi kalaruoka-kulttuuri on typistynyt kotona tehtyyn loheen, joka uppoaa muihin paitsi esikoiseen. Pojat kyllä syö kaikelaista kalaa, minkä ovat itse kalastelleet, onneksi.

Matkatar kirjoitti...

Kävelittekin tuossa 21:ssä kuvassa sen Santa Caterina -markkinahallin+ravintolan ohi.Toinen aikuiseen makuun sopiva ravintola on Melic del Gothic, myös lähellä mutta sen ison Layetana -kadun toisella puolen. Sieltä saa taivaallisen herkullisia kanavartaita! Sitä Sant Pere mes Baixin ja Carrer dels metgesin risteyksessä olevaa pitapaikkaa suosittelen myös! Ihana vanha herra perheineen tekee herkulliset suuret pitikset hartaudella :D

Satu kirjoitti...

Paljon olette kerenneet muutaman päivän aikana! Toivottavasti Park Güell täytti toiveesi. Minusta se oli ihan kiva, mutta ei jäänyt mieleen minään huippuluokan kokemuksena. Luulen, että se johtui siitä, ettemme olleet siellä hirveän kauaa - paikka olisi vaatinut ehkä enemmän tutkiskelua?

Anonyymi kirjoitti...

Pysytelkää vaan siinä El Bornin alueella. Alueessa riittä katselemista ja paljon halpoja hyviä ruokapaikkoja. Useita italialaisia ravintolita joista paras ja halvin on Gusto del Born, Passeig del Bornin varrella. Täältä löytyy aivan varmasti jokaiselle jotain syötävää ja sieltä voi ottaa ruokaa vaikka mukaan asunnollekin. Ympäristössä on myös useita hyviä hampurilaispaikkoja kuten Bacoa Kiosko Born, Bernies ja La Cnetral Hambugueseria. Samalla käytte siinä Santa Maria del Maren kirkossa.

Jael kirjoitti...

Ihania kuvia, tuo ankkakuva on mahtava. Barcelonassa riittää näkemistä , on se sitten arkkitehtuuria, taidetta tai ruokaa. La Boqueria on kyllä jokaisen foodien unelmahalli:)
Barcelonan eläintarha on tosi upea myös; olin siellä hieman ennenkuin Barcelonan eläintarhan kuuluisa albiinogorilla Copito del Nieve kuoli.
Parhaimman ateriani Barcelonassa söin yhdessä paikallisten kansoittamassa paikassa,johon eivät turistit helposti eksyneet, ja osoitin yhtä lautasta ja sanoin haluavani samaa.Se oli hurjan hyvää mutta en lainkaan muista missä se oli siellä'.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matkatar: Otimme vinkistä vaarin ja kävimme syömässä pitat. Upposi hyvin meistä neljään. Nyt alan vain jakamaan porukat ruoka-aikaan eri paikkoihin. Sillä hyvä.

Satu: Minuun osui ja upposi. Kuumuuden vuoksi siellä ei kauaa jaksanut kuvakulmia odotella, eikä lapset olisi kestäneet yhtään kauempaa vierailua. Oikea kuvaaja siis olisi epäilemättä ottaa hienommin ajatuksella rajatut kuvat, mutta näillä nyt mennään. Alue oli paljon pienempi kuin ajattelin, joten sen puoleen se oli oikein hyvin nähtävissä lyhyemmälläkin ajalla.

Anonyymi: Kiitos. Yritetään ottaa vinkistä vaari jo huomenna. Meinasimme mennä aamu-uinnille ja syöttää mukaan lähtijät takaisin tullessa. Tai sitten otetaan ruoka mukaan ja syödään asunnolla. Santa Maria del Maren kirkon ohitse kävelimme tänään kuopuksen kanssa, mutta minulla oli niin heppoisat vaatteet, etten yrittänyt sisälle.

Jael: Ne paikallisten paikat onkin juuri ne, joihin itsekin soisi löytävänsä. Ruokahalleista pidän kovasti ja yritän sellaisen aina joka paikasta löytää. Niissä näkyy hyvin se paikallinenkin ruokakulttuuri. Eläintarhassa käytiin lasten vuoksi, mutta olihan se ihan positiivinen yllätys itsellenikin.

MatkaMartta kirjoitti...

Saitteko jo nukuttua kunnon yöunet? Lounaspaikan etsiminen on kyllä just niin tuota aina. Verensokerin laskeminen ei paljon auta asiaa. Ihanaa lomanjatkoa!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

MatkaMartta: Nyt on pari yötä nukuttu niin hyvin, tai ainakin minä olen. Auttaa moneen asiaan. Muttei useimmiten lounas-paikan valintaan:D.