Lauantaina ikkunan takana leijaili lumihiutaleita. Muistin liian hyvin, että haravointi oli pihalla vielä kesken. Aamukahvia suuhun ja kiireesti pihalle. Märkien lehtien haravoiminen singelin seasta ei ole ehkä sitä elämäni mielekkäintä tekemistä, eikä helpointakaan. Keväällä viimeistään muistuu mieleeni sama, minkä jo totesin itselleni siinä haravoidessa: Kaikkea hommaa ei kannattaisi siirtää viimetinkaan. Jos olisimme tarttuneet tähän lehtihommaan silloin, kun ne olivat ilmavia ja kuivia, olisi lopputulos ollut paljon kauniimpi. Nyt meillä on iso kasa singeliä, jonka seassa mätänee yksittäisiä lehtiä. Lumi tuo valitettavaan asiaan muutaman kuukauden mahdollisuuden unohtaa koko juttu. Totuuden kuitenkin tiesi jo vanha kansa: Minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää. Hitsi.
Tänään heräsimme jo puolittain valkoiseen maailmaan. Lumi peitti nurmen ja katot, mutta ei sitä pihan murheenkryyniä. Koko viikonloppua ei kuitenkaan kannata itseään suomia. Päätin siis siitää jouluvaihteen ykköselle ja silittää keittiöön jouluisemmat verhot. Ulkona viime joulusta asti seisseet ulkovalot otettiin myös käyttöön pistämällä töpseli seinään. Rakkaille vieraille valmistettiin sunnuntailounas ja jälkiruoaksi tehtiin vuoden ensimmäiset joulutortut. Muu jouluttelu aloitetaan sitten viikon päästä.
Siivoushulluus on tässä kuvan vaiheessa menossa lieden pesulla ja tasojen hinkaamisella. Kirpputori-tempaus on myös edennyt tuumasta toimeen, eli muutamia kasseja turhaa tavaraa on kerätty odottamaan eteisen kaappiin. Muutamia laatikoitahan on varastossa odottanut kirpputoripöydälle pääsyä jo puolitoista vuotta. Josko jo tällä viikolla!?!
Minun puolestani lumi saisi nyt tulla tähän marraskuun mustaan aukkoon. Viikolla kuvaamisesta ei tule kertakaikkiaan yhtään mitään ja viikonloput on niin ohjelmoituja tai sateisia, että ei silloinkaan tule lähdettyä mihinkään kameraa käyttämään. Viikon kuvasaalis taisi olla yhteensä noin 20 kuvaa. En nyt osaisi itseäni kaamosmasentujaksi diagnosoida, mutta kaamosturhautujaksi aina välillä.
Valoa viikkoosi! Ja minulle myös, kiitos!
ps. Tiedättekö muuten mistä tuo sanonta murheenkryyni on lähtenyt? Minä opin sen juuri, kun äsken tarkistin, että kirjoitetaanhan se yhteen. Murheenkryyniksi on Lounais-Suomessa ja Hämeessä aikanaan kutsuttu vaatetäitä. Silloin muinoin ehkä ajateltiin, että täi ei pure, jos sitä ei kutsuta sen oikealla nimellä. Sanalla täi oli niin ikävä kaiku, että keksittiin toinen sana, jolla varsinaista sanaa kierrettiin. Sanan loppuosa kryyni =ryyni, viittaa sen pieneen kokoon. Nykyisin murheenkryyniksi on alettu kutsua myös huolta aiheuttavaa ihmistä tai harmia aiheuttavaa tai tuottavaa asiaa. Kuten nyt vaikka sitä meidän pihan märkiä lehtiä syövää singeliä:).
11 kommenttia:
Täälläkin on jotenkin aloiteltu jouluun valmistautuminen...jouluvalot ja kyntteliköt saavat kyllä vielä dodotella ennenkuin pääsevät esille, mutta terassin pikkuvaloja etsiskelin, mutta ne on teillä tietämättömillä...Täytyy ehkä hankkia uudet, haluan valot ehdottomasti terassille!
Verhoista minäkin aloitin ja olohuoneessa ja makkarissa on nyt vaihdetut verhot...joulukorttien kirjoittelu on aloitettu...torttutaikinaa ostettu pakkaseen ja lista asioista jotka haluan jouluksi tehdä on laadittu;)
Lumi saisi tulla jo ja pikku pakkanen tähän ankean harmaaseen ja pimeään antamaan virtaa lisää ja valoa ja piristystä!
Murheenkryynejä riittää itse kullekin meistä! Ei se pihan siivous olen maailman tärkein asia, vakavampiakin asioita löytyy!
Minulta jää myös valot laittamatta, mutta mies saattaa niitä viritellä, jos ehtii eli haluaa;)
Hyvää viikon alkua sinulle ja perheellesi, Mine! ♥♥
Aloin heti miettiä tuota murheenkryyni-sanaa ja sitten tulikin sepustus sulta, kiitos vaan
Meidän lapset haikailee lumesta, vaikka ulkona on 20 astetta lämmintä. Minä mietin aamulla ääneen miehelle, kuinkahan sitä Suomeen sopeutuu, keittiö kun kylpi marraskuun auringossa.
Joulu se tulee kuitenkin, vaikka lämpöä ja aurinkoa riittäisi. Olen harvinaisen aikaisin liikkeellä joulun suhteen. Kummilasten joululahjat on ostettu ja lähetetty. Ja kaksi piparkakkutaikinaa syöty :D . Joulukuussa taikinat täytyy varmaankin leipoa ihan pikkuleiviksi asti.
H-M
Onneksi oma pihan on sen verran "nurkan takana", että sinne sai loput lehdet jäädä nurmikkoa lannoittamaan. Ei vaan jaksanut huvittaa.
Tosin siellä ne nyt on jo reilun lumikerroksen alla, voi visiteerata ihan hyvillä mielin ja ottaa taas haravan käteen sitten kevätauringon paistaessa :) silloin se taas maistuu sekin homma.
Kirsi: Minä perinteisesti laitan kyntteliköt ikkunaan ekana adventtina. Joskus tosin on tullut hieman etuiltua siinä asiassa. Jouluverhoja en liiemmin harrasta, eli minulla on vain yhdet verhot olemassa /huone. Poikkeuksena nuo keittiön verhot, joten kivahan ne oli vaihtaa.
Aili: Valot kyllä ehtii. Nythän se vasta alkaa olla niiden ripustusaika.
Allu: On se kummaa, että miten nuo sanonnat ovat saaneet alkunsa ja miksi ne sitten vuosien myötä muuttuvat. En nyt olisi äkkiseltään osannut murheenkryyniä täihin yhdistää.
H-M: No, pimeyteen ei todellakaan kovin helposti sopeudu:). Lunta tuli sellainen sentin kerros ja avot kun valkeni heti. Nyt tosin säätiedotus jo uhkaa lämmittää meidät taas sinne mustaan marraskuuhun:(. Kyllä talvi saisi olla talvi, kun kerran tällaisessa talvi-maassa asuu.
Minua ei voi kovin aikaiseksi kuvata. Lahjat on pääosin hankkimatta ja kaikki muukin jouluinen tekemättä. Ainoastaan tuossa siivoamisessa olen aika hyvin kunnostautunut.
Pepi: Meillä kun on tuo uusi kallis nurmi, niin sitä ei passaa kokonaan lehtien alle jättää. Ei kuulema ole hyväksi nurmelle. Mutta pääosin saatiin haravoitua. Loppuja harmitellaan sitten keväällä. Ellei osata ottaa rennommin siinä vaiheessa tätä elämää:).
Minä olen länsirannikolta ja siellä murheenkryyni saattoi olla mitä vain. Kun muutimme tänne, nimesimme suuren kalliomme keskellä olevan kosteikon murheenkryyniksi, sillä siihen oli alunperin istutettu järkyttävän vääriä kasveja ja eikös me tehty kasvit vaihtamalla sama moka. Siitä lähtein tuo nyt keltakurjenmiekkoja, kulleroita ja kuunliljoja kasvanut paikka on ollut murheenkryyni.
Tänään söimme ensimmäiset joulutortut.
Näyttä kivalta sekä kotinne, että nuo ledpallot ikkunassa.
<3
Leena: Minäkin olen käyttänyt murheenkryyniä kaikessa muussa paitsi täissä:). Enimmäkseen harmittavista asioista. Pallerot on kotona jatkuvasti ikkunassa. Ensi viikonloppuna lisään sitten kyntteliköt joka ikkunalle.
Edesmennyt tätini kertoi, että heillä oli ollut evakkona vanhempansa evakkoretkellä kadottanut tyttö, jonka päätäitä ei saatu häädettyä millään konstilla. Täit eivät kuitenkaan tarttuneet muihin. Sitten tyttö vihdoin sai tietää vanhempiensa elävän toisella paikkakunnalla, jonne hänkin pian pääsisi. Siinä samassa hävisivät täit ja tytön hiuksia täikammalla kammannut tätini oli vakuuttunut, että on olemassa "surutäitä", jotka eivät häviä ennen kuin suru väistyy - murheenkryynit!
Terveisin Suometar
Entä kun nämä murheenryynit ovat todellista totta!!!
Apua, lapsenlasten koulussa ja päiväkodissa on ollut täikausi. Siis fammonkin (minut, mummo, kutsutaan fammoksi) piti pestä päätä täishampolla ja käydä läpi vaatteet. Tuli iso pyykki. En oikein usko, että niitä ryynejä ollut minun päässä, mutta kun kahdella prinsessalla oli pitkissä hiuksissaan, niin miniä ehdotti että minäkin kävisin puhdistusrituaalin läpi. Sen verran tulee oltua tenavien kanssa.
Voitte uskoa että, kun kuulin tämän täiuutisen, minua alkoi joka paikan kutitus. Kummallinen tämä psykologia. "Luulin" myös näkeväni yhden ryynin täikamman jäljiltä. Uskon sen olleen näköhharha.
Että tämmöinen tappaus Kajaanista
Siunattua adventin aikaa blogistille ja lukijoille!
Suometar: Voi mikä tarina. Siinä oli todellinen murheenkryyni. Surusta voimansa ammentava täi. Kaikkea sitä kuulee, kun reilu nelikymppiseksi elää.
Kajjaanilainen: Voin kuvitella oikein hyvin, sillä minä Istanbulissa kerran heräsin kamalaan kutinaan. Esikoinen oli tarhassa lainaillut harjaa ja toi täin kotiin äidille tuliaisiksi. Siinä pyykättiin, kammattiin ja pakasteltiin yhtä ja toista. Huh. Toivottavasti ei ikinä enää niitä murheenkryynejä. Mieluummin kuitenkin se lehtien haravointi:).
Lähetä kommentti