Näin lapsena usein painajaisia. Meidän perheessä ei ymmärretty, että kauhufilmit ei kuulu alakouluikäisen silmille. Itse opin suojaamaan itseni niiltä vasta aikuisuuden kynnyksellä. Nykyään en katso mitään, mistä tulee huono tai levoton olo. Silloin vielä katsoin ja kaikki se huono ja levoton pyöri unissani monet vuodet. Pitkään juoksin painajaisia pakoon isän ja äidin väliin. Kun en enää kehdannut, piiritin sänkyni pehmoleluilla pesäksi. Tyynyn alle piilotin aseen pahaa vastaan: mahdollisimman kevyen ja iloisen kirjan. Pahan herättäessä keskelle yötä, napsautin valon palamaan, kaivoin kirjan käteen ja karkotin pahan lukemalla iloisia tarinoita. Suojakeino, joka on muuten tepsinyt painajaisten siirryttyä unista tähän todelliseen maailmaan.
Ympärillämme tapahtuu sitä mitä uutiset ovat täynnä. Paha pahenee ja moni tulee kaltoinkohdelluksi, riistetyksi ja jopa tapetuksi ilman omaa syytään. Hyvän nimissä tehdään sairaita tekoja. Rehellisyys ei näytä kannattavan, kun vierestä viedään vääryydellä. Ei ihme, että monen tekisi mieli luovuttaa. Vastata pahaan pahalla. Ottaa itsekin vääryydellä. Kostaa. Ottaa oikeus omiin käsiinsä ja muuttua samalla itse sellaiseksi, jota lähti vastustamaan. Katkeroitua. Vihata.
Nyt kun Pariisin tapahtumista on jo hetki kulunut aikaa, taisi minulle päällimmäiseksi jäädä mieleen tämä:
Paha ei katoa pahalla. Tarvitaan tyynyn alta se kepeä kirja. Kukkia ja kynttilöitä. Hyvää pahan päälle. Iloa ja Rakkautta. Rukous. Toivo tulevasta. Minä uskon siihen, että lopulta oikeus tapahtuu. Sillä
"Minä tiedän, että Lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä." Job.19:25
Tänään paha pysyi minusta kaukana ilman kirjojakin. Oli kepeä lumi ja kepeä mieli. Luin monta tekstiä, joiden pohjalla hehkui tämä ajatus. Koin kohdanneeni monta, jotka sanovat: Me vastaamme pahaan hyvällä. Vihaan rakkaudella. Pelkoon toivolla. Tuhoon kukkasilla ja kynttilöillä.
17 kommenttia:
Mitäs tuohon voi muuta sanoa, kuin; kukkia ja kynttilöitä.
Liikuttava nuorimies, onneksi sai helpotusta huoleensa.
Mitäpä tuohon lisäämään, hyvällä tätä maailmaa pyöritetään ja hyvät asiat sitä vievät eteenpäin. Tuo isä-poika video on ihana.
Minusta tuntuu, että mitä enemmän vuosia kertyy sitä enemmän olen alkanut vältellä kaikkea ikävää, pelottavaa ja pahaa, sellaisiakin juttuja mitkä eivät aiemmin aiheuttaneet mitenkään suuria reaktioita. Huomaan että olen herkitynyt vanhemmiten, mikä toisaalta lienee vain hyvä asia?
Olen hyvin herkka siina mielessa etten koskaan katso kauhuelokuvia, lue liian jannia kirjoja ja uutisiakin siedan vain tietyn maaran. Minullakin on aina sangyn vierella kepeaa luettavaa, naistenlehtikin kay silloin kun illalla hiipii liikaa ahdistavia ajatuksia mieleen.
Hieno kirjoitus, hienot kuvat.
Keveitä, kirkkaita päiviä!
Aune
❤️
Tiina: Auttavat moneen.
Hurmioitunut: Minä myös jätän vuosi vuodelta ohjelmia pois ohjelmistostani. Kaikki missä veri lentää ja päät katkeilee, saa olla. En kaipaa tarpeetonta jännitystä, en väkivaltaa enkä pahuutta ruudulta. Jos yhtään tulee ikävä olo, en ymmärrä, että miksi katsoisin, kun ei ole pakko.
Petra: Painajaiset ja levottomuus jäi minulla onneksi nuoruuteen. Harvoin nykyään murehdin enää iltaisin mitään. Nukun hyvin. Ainoat unettomat yöt olen viettänyt yskän vuoksi, yksi yö meni monta vuotta sitten surressa huonoja autokauppoja ja toinen silloin, kun tajusin äitini muistin olevan hälyyttävän huono. Hyvistä unista kiitän meidän poikia. Olivat pieninä sellaisia uniterroristeja, että niiden valvotusvuosien jälkeen olen kyllä pääosin nukkunut erinomaisen hyvin.
Aune: Kiitos, kun toivotit. Ehkä sen ja lumen vuoksi, on ollut poikkeuksellisen valoisia ja kirkkaita päiviä?
Pepi: Miten noita sydämiä voi tehdä? Saisit samanlaisen takaisin.
Hyvällä pahaan vastaaminen onkin paras keino:) Lapsena näin painajaisia koska sain lahjasi Andersenin satukirjat.Painajaiset hävisivät vasta kun kirjat annettiin serkulleni...Upeat kuvat!
Jael: Minun pisimmän ajan painajaiset liittyivät hirveen, joka seisoi pellolla minun tullessa mummolan navetan takana olevasta huussista ulos. Pelästyin sitä isoa elukkaa niin pahoin, että se kömpi monena yönä sänkyni alta ja seurasi vielä perässä äidin ja isän sängyn luo, kun sinne kipitin. Ne unet loppuivat siihen, kun sänkyni annettiin serkkupojalle.
Olen muutamat viime päivät miettinyt turvan ja pelon kokemusta minäkin. Juuri itse isäksi tullut poikani kertoi lapsena pelänneensä huoneensa seinällä ollutta klassista "turvataulua". Enkeli saattelemassa kahta lasta kapeaa polkua kuilun yli. Turvaa tuovaksi mielletty kuva sai hänet pelkäämään - vanhempien menettämistä. Pieni mies ei ollut käsittänyt, miksi hän tarvitsisi turvaa jostakin näkymättömästä. Hänellähän oli isä ja äiti, hänen turvansa kaikissa tilanteissa. Heidän kuolemansa sen turvan olisi voinut viedä. Lapsen logiikalla ajatellen ihan ymmärrettävä päätelmä.
Keskustelumme sai mietteliääksi. Vaatii suurta herkkyyttä ja hetkeen pysähtymistä tunnistaa toisen pelot ja huolet. Taitoa ja viisautta keventää taakkaa. Onneksi niitäkin muistoja löytyi. Isoäitinä toivon hartaasti kykeneväni siihen paremmin. Onneksi näitä oppimisen tilaisuuksia syntyy. Anisi
Katsoin vasta nyt Pariisissa tehdyn nauhoitteen. Koskettava. Juuri sitä viisautta, jota tarvitsisimme me kaikki. Kiitos kun välitit sen. Anisi
Anisi: Onnea teille kaikille pienestä! Utra Bra lauloi aikanaan suojelevansa sinua kaikelta. Niinhän sitä toivoisi, että kaikilla pienillä olisi vanhemmat, jotka näin haluaisivat tehdä. Mutta aika opettaa, että kaikelta ei voi suojella, ei vanhemmat eikä kukaan muukaan täällä maan päällä. Kaikkein pahimmalta tuntuu se, että on niin monia pieniä, joiden vanhemmilla ei ole haluakaan suojella, vaan heistä jopa tulee lapselle monta aihetta pelätä. Siksi meillä kotona opetetaan lapsille vieläkin, että perimmäinen suoja on siellä näkymättömissä. Vanhempina me suojelemme siltä minkä pystymme ja luotamme lapsemme Taivaan Isän kaikkivoipiin käsiin.
Hyvä kirjoitus taas kerran. Eipä se muu auttane, kun pahaan koittaa parhaansa mukaan hyvällä vastata, koittaa löytää toivo omaan tai kaverinkin toivottomaan mieleen.
Nyt kirjaimellisesti iloa ja valoa pimeään tuovat ihanat joulun valot, kun ne nyt virallisesti saa sytyttää :) Hyvää adventinaikaa sinne!
Kiitos viisaasta postauksesta, Mine! ♥
Rauhaisaa ja onnellista adventin aikaa sinulle ja läheisillesi! ♥ ♥
Kauniita kuvia. Tänne ei lunta ole vielä satanut.
Minä en onneksi lapsena saanut katsoa mitään pelottavaa televisiosta, enkä ole antanut omien lastenkaan katsoa. Itse ainakin säästyin pahimmilta painajaisilta.
MatkaMartta: Joulunvaloa tässä kaivataankin. Alkaa olla tosi vaikeaa keksiä jotakin positiivista tästä mustanmärästä ilmasta. Tuntuu, että energiat on ihan loppu. Onneksi marraskuu meni jo. Toivon sydämestäni LUNTA!
Aili: Kiitos. On mukava odottaa joulua. Etenkin kun minulla on silloin lomaa.
Kirjailijatar: Tänne satoi ja sitten ne kaikki suli. On vain pimeää, pimeää ja pimeää.
Sinulla oli onneksi siinä asiassa fiksummat vanhemmat. Meillä taidettiin luottaa liikaa lapsen omaan harkintakykyyn ja tämän lapsen kohdalla ei olisi kannattanut.
Olisi todella ihanaa jos saataisiin nykyinen paha pois kukilla ja kynttilöillä ja vastaamalla hyvällä. Taitaa vain olla kyseessä sellainen terrorijärjestö ja niin laajalle soluttautunut ettei tuollaiset keinot tepsi. Valitettavasti.
Kuitenkin rauhaisaa joulun odotusta.
martta
Martta: Muut vaihtoehdot: Vastata pahaan pahalla tai olla vastaamatta mitään? Vai voisiko pukilta toivoa maailmalle rauhaa?
Lähetä kommentti