EI RASISMILLE

Kotkaa on aina pidetty monikulttuurisena kaupunkina sen sataman vuoksi. Tänne on kautta aikojen seilannut merimiehiä muualta maailmasta. Lapsuuteni kotikaduilla monikulttuurisuus ei satamasta huolimatta näkynyt ollenkaan. 70- ja 80-luvun Kotka oli valkoinen. Sen kerran kun oven avattuani törmäsin mustaan mieheen, pelästyin pahan päiväisesti. Niin harvinaista ja yllättävää oli löytää oven takaa kuvia myyvä pikimusta mies. Sitä ennen olin törmännyt tummaihoiseen ihmiseen lähinnä televisiossa tai KTP:n matsissa. 

"Mustalaiset tulee," kuului varoitus naapurista. Ovet, jotka normaalisti olivat auki yötä päivää, pistettiin kiireesti lukkoon. Romaneilla oli siihen aikaan tapana marssia suoraan sisään pitsejään myymään. Vanhemmat eivät kestäneet pakkomyyntiä ja pelottelivat ehkä siksi meitä lapsia heistä. Pysyimme turvallisen matkan päässä. Varoituksen sanoja tuli myös venäläisistä rekkakuskeista, jotka muka houkuttelivat lapsia karkkien voimalla autoihinsa läheisen moottoritien levähdyspaikoilla.  Muun kuin kantaväestön kanssa piti siis olla vähän varuillaan. Rasismista ei siinä vaiheessa ollut mielestäni kysymys, vaan tuntemattoman pelosta.

Nuoruuteeni Kotkassa oli sellainen häpeällinen aika, jolloin kaduille ilmestyi skinejä maihareissaan ja vihreissä takeissaan. Vihasivat ulkomaalaisia ja pitkätukkaisia poikia. Ne harvinaiset tummaihoiset, jotka kaupungissa asuivat, saivat varmasti kaiken vihan päällensä. Pitkätukat koittivat väistää näitä raukkamaisia pulipäitä, jotka hyökkäsivät joukolla uhriensa kimppuun. Me muut yritimme pysyä huomaamattomana, sillä emme ikinä olisi uskaltaneet mennä väliin. Koskaan en ymmärtänyt, että mistä se viha kumpusi. Onneksi se aikakausi jäi lyhyeksi.

Lukiossa ollessani alkoi Kotkaan saapua ensimmäisiä pakolaisia. Somalit asettuivat kaupunkiin. Lukion jälkeen välivuotta pitäessäni sain tutustua heihin lähietäisyydeltä. Tarhan pikku Ahmed oli maailman suloisin. "Sina suomi tytto, mina suklapoika," kuului pienen pojan suusta usein. Aloin myös ymmärtää kulttuurierojen ja niiden tuomien haasteiden päälle. Oli mm. se yksi mies, jolla oli useampi vaimo. Yhden vaimon tyttäret olivat nimeltään Naima ja Muna. Miten sitä koitettiinkaan ystävällisesti selittää, että nimet kannattaisi vaihtaa joihinkin toisiin. Somalilapset eivät saaneet tulla kirkkoon, mutta ei haitannut, jos heidät puettiin noidiksi. Tässä vaiheessa alkoi Kotkassa elää rasistiset puheet. Kurjinta oli kuulla pienen suomipojan puhuvan sanoja, joissa kuului vain ja ainoastaan hänen vanhempiensa vihapuheet. 

Venäjä.

Tällä viikolla Kotkassa on vietetty rasisminvastaista viikkoa. On ollut kansojen messu, kansainvälistä ruokaa, jalkapalloa ja tänään kauppakeskus Pasaatissa kolmatta kertaa järjestetty kansallispukujen muotinäytös. Mikä ihana kansojen kirjo ja värien ilotulitus. Kotkasta on poissa ollessamme tullut  oikeasti kansainvälinen kaupunki. Osa näistä lukuisista kansoista oli edustettuna kansallispukunäytöksessä, monen muun kansan edustaja seisoi lisäksi yleisössä. 

Oma rakas filippiinomme keskellä punaisessa mekossaan.

Alta löytyi juttuseuraa sillä toisella omalla rakkaalla kielellä.

Tuntui liikuttavalle katsella sitä ylpeyttä, jolla jokainen kansa sai vuorollaan kantaa omaa historiaansa ja kulttuuriansa meille muille nähtäväksi. Olemme kukin kulkeneet oman tiemme ja päätyneet tähän pieneen kaupunkiin Suomessa. Suurimmalla osalla meistä on varmasti tahto rakentaa ja varjella tätä maata ja kaupunkia. Halu elää rauhallista ja turvallista elämää. Käydä töissä ja pitää huoli perheestään. Miten paljon voisimme oppia toisiltamme. Kuinka kovasti toivon, että ovat päässeet paikkaan, jossa ei tarvitse kohdata rasismia.

Afganistan.

Japani.

Ranska.

Etelä-Sudan.

Filippiinit.

Myanmar.

Etiopia.

Nepal.

Turkin kurdit

Ja lopuksi tietenkin Suomi.

Pidetään toisistamme huolta. Muistetaan, että erilaisuus on rikkautta. Rikkaus on rakkautta. Jokainen meistä ilahtuu hymystä. Kaipaa rauhaa. Haluaa hyväksyntää. Mahdollisuutta olla se kuka on. Elää ihmisenarvoista elämää. Sanotaan ei rasismille.