perjantai 3. helmikuuta 2017

KÄÄNTYNYT KEVÄÄSEEN

Lumi tuli taas tammikuun 30 päivä. Osa siitä jo sulikin ja helmikuu jatkaa tammikuun tyyliä säiden suhteen. Mieleni on luovuttanut talven suhteen ja  kääntynyt kevääseen. Keväthän meidän perheessä tulee tarkoittamaan ylioppilasjuhlia ja silmä on ruvennut tekemään juhlahuomioita. Vessan oven pielessä ylälista retkottaa. Rappusista puuttuu listat kokonaan, tarkoituksella? Olohuoneen verhokisko ei pysy paikoillaan ja näyttää rumalta. Ikkunat on PAKKO pestä tänä keväänä, jokaikininen niistä. Tekee laskujeni mukaan yhteensä 26 ikkunaa ja kellarin ikkunat päälle. Eniten ärsyttää säleverhojen siistiminen. Verhot kaipaa myös pesua. Keittiön pöydän pitäisi saada uusi maali pintaansa. Keskiparvekkeen eteen voisi virittää sen verhotangon ja laittaa siihen verhot. 




Kuopus kävi hakemassa juoksuhalin, kun äiti ei muistanut antaa sitä ennen töihin lähtöä.


Takapiha kaipaa edelleen nurmikkoa. Talon ympärille täytyy tilata ja kärrätä singelit. Kasvilaatikkoihin kylvetään samat jutut kun aiempinakin vuosina: peruna, porkkana, kesäkurpitsa, sipuli, salaatti. Sitä vihannesportulakkaakin koitan tänä vuonna, aiemmin ei onnistunut. Kukkapuoleen ei aiempina kesinä ole riittänyt voimia muuten kuin ruukkujen suhteen. Tänä vuonna haluaisin köynnöshortensian terassin reunustalle suojaa antamaan. Se on vain niin onnettoman pimeä paikka, että siinä ei kasva mikään. Keskellä pihaa on pieni kukkapenkki, jossa saisi kasvaa pioneja. Ne muutama onneton siinä on nyt yrittänyt pari kesää, mutta kukan kukkaa ei ole vielä näkynyt. Joko tänä vuonna? Voisin kaivaa koko penkin täydeltä pioneja, jos vain siinä menestyvä. Helmin häkin edustalla on tyhjä rinne. Siinä on kolme ruusua, jotka toivottavasti kasvavat isoiksi ja piilottavat häkkiä ja sen takana olevia romuja. Mutta mitä laittaisin siihen eteen rinteeseen? Kasvimaan koreihin istutan ruusuja. Naapurin ja meidän yhteinen aita pitäisi kunnostaa.




Keskiparvekkeen mies remppasi viime kesänä. Tänä kesänä tahdon ottaa sen käyttöön. Juhlia ennen on siis haettava parvekkeelle kalusteet. Sopivat löysin IKEA:sta jo viime syksynä, mutta kun lähdimme niitä ostamaan, olivat jo loppu. Toukokuussa toivottavasti onnistaa. Aurinkopurje minulla jo onkin, se viritetään katosta roikkumaan ja suojaamaan parvekkeella olijoilta auringolta tai sateelta, riippuu kesän luonteesta. Tälle parvekkeelle toivon jotakin sellaista Istanbulin terassimme tunnelmaa.




Tarjoilut tuntuu juhlissa aina pienimmältä rastilta. Kunhan saan muutaman vapaapäivän ennen juhlia, niin johan syntyy. Onneksi on myös nämä apujoukot, jotka ovat aina saapuneet hätiin. Vanhoilla hyväksi havaituilla resepteillä mennään ja lisätään joukkoon jotakin uutta, jos ehditään. Juhlakalun mekko on ostettu jo New Yorkista, puuttuu vain se hattu. Niin, ja pitäähän tuon tietysti ensin vielä hoitaa ne kirjoitukset:D. Nyt kun ylioppilasjuhlat ja siihen liittyvät remontit on suunniteltu, puuttuu vain toteutus. Mikä onni muuten, että ne juhlat ovat heti kesän alussa, niin jää sitten koko kesä aikaa vain nautiskella pihasta ja kodista, kun kaikki vuoden projektit on jo tehty. 

Nyt sen sijaan on aika kääntää mielensä tähän kodin siivoamiseen ja ruoanlaittoon. Viikon vapaapäivistä menossa numero kaksi. Sen ykkösen vietin lorvien, niin kuin vapaapäivänä kuuluukin, tämä toinen nyt sitten kotitöiden merkeissä. Viikonloppu menee tällä kertaa töissä.

14 kommenttia:

Eeviregina kirjoitti...

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös se niin mene!
Voisitko harkita köynnöshortensian (olisi se upea!) tilalle humalaa? Meillä se ainakin kasvaa varjossa ja on nopeakasvuisempikin.
Hyvää siivouspäivää ja viikonloppua! Minä porhallan huomenna päiväksi Helsinkiin messuilemaan.

Allu kirjoitti...

Onko teidän esikoinen joutunut Suomessa lukemaan myös ruotsia?

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Eeviregina: Justiinsa niin. Tämän listan jälkeen tuntui jo kovin keveälle. Ei tarvitse enää kuin toteuttaa. Jotakin jo kokeilinkin, en muista nimeä. Piti pärjätä joka paikassa ja kasvaa nopeasti. No, ei ole kasvanut, vaan kituu. Eli jos vain jonkun saisin ristikkoa pitkin kiipeämään, olisin iloinen. Köynnöshortensiasta ikionnellinen.

Kivoja messuja. Me tulemme Helsinkiin messuilemaan sitten viikon päästä:).

Allu: Luki ruotsia jo Istanbulissa Kulkurikoulussa ja jatkoi sitten täällä lukiossa. Mutta sitä ei tarvitse kirjoittaa. Nyt jos oikein muistan, niin jäljellä on äidinkieli, matematiikka, englanti ja uskonto. Psykologian ja terveystiedon kirjoitti jo aikaisemmin.

Pepi kirjoitti...

Täällä ei ole noin talvista ollutkaan, lunta on ollut maassa kyllä, mutta ei juurikaan jäänyt puihin. Eipä silti, en sitä edelleenkään kaipaa, niin kaunista kuin se kuvissa onkin 😉

Petra kirjoitti...

Siita se lahtee kun olet jo hyvin paassyt suunnitelmissa vauhtiin. Omakotitalossa riittaa aina pienta touhua, minusta ei taitaisi olla siihen vaikka koko lapsuuden ja nuoruuden olen niin asunut. Tassa kerrostaloasumisessa on sitten ne omat huonot puolensa jotka taas huomasin viime viikonlopun yhtiöökokouksessa kun asioista 'neuvoteltiin' muiden asukkaiden kanssa, miten voimmekin nahda asiat valilla ihan eri tavalla...Meilla alkaa tana viikonloppuna pihan siivous ja kevaalla sitten pitaisi laittaa piha kuntoon. Viikonloppuja!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Täällä lumi oli puissa tuon hetken kun satoi, mutta tippui jo iltaan mennessä pois. Siis sellaista tempoilua, että ei meinaa perässä pysyä. Minä kyllä kaipaan lunta, edes pienen kerroksen. Musta maa ja mustat puut on niin pimeä näky.

Petra: Omakotitalossakin voi onneksi välillä sulkea silmät epäkohdilta ja remppakohteilta. Mutta jos kaipaa pientä puuhastelua ja pintaremppaa, niin siihen on aina mahdollisuus:). Aikansa kutakin. Nyt olen kyllä kovin iloinen tästä asumismuodosta monella eri tavalla. Ja nuo juhlat on hyvä syys oikoa joku kulma. Mitään jatkuvaa työleiriä tässä ei kuitenkaan ole tarkoitus viettää.

Satu kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että siellä on työteliäitä aikoja tulossa. Mutta syy on ainakin hyvä. Ylioppilasjuhlat ovat ihania! Koko elämä edessä. <3

Carola Lehtonen kirjoitti...

Mukavaa puuhaa tuo juhlien suunittelu ja komppaan edellisiä, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Hyvin olitte ajatelleet, kun Nykistä juhlamekon yo-juhliin huomasitte hankkia reissulanne;) Tsemppiä lukuhommiin vaan sinne!Omakotilossa riittää puuhaa, mutta eihän sellaista hanki, jos ei ole puuhailija ja te selkeästi tunnutte olevan.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Juhlat ovat aina hyvä syy nähdä vähän vaivaa. Ensimmäinen on aina jännittävin, joka saralla. Ja ehkä sitten myös se viimeisin?

Carola: Minä olen juhlaihmisiä. Toisten juhlien ihmisiä. Kiva on näitäkin juhlia sitten olla tekemässä, kun aika on. Ja puuhailijoitakin olemme, mutta emme sellaisia jatkuvia remppareiskoja. Tehdään kun täytyy, mutta ollaan hyvillään, kun valmistuu ja heti ei täydy jatkaa:D.

Airi kirjoitti...

Menestystä kirjoituksiin! Mukavia ovat kuulumisenne.

MatkaMartta kirjoitti...

Tsemppiä sekä kirjoittajalle, että remppaväelle! Voin vain kuvitella kuinka ihanat juhlat teille tulee ihanaan kotiin!
Käys tsekkaas mun blogista tunnustus sulle.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Airi: Sitä mekin toivotaan ja myös menestystä pääsykokeisiin!

MatkaMartta: Kiitos. Mies ei taida haluta edes enää lukea tätä blogia, kun appivanhemmat olivat todenneet täällä odottavan työlistan:D. Mutta jos tarkkaan lukee, niin suurimmalta osalta tämä työlista taitaa kaatua minulle!?

Kiitos tunnustuksesta. Kävin katsomassa. Olen tämän tehnyt jo useamman kerran, joten en tiedä onko minulla enää mitään neuvoa asiaan...

Leena Lumi kirjoitti...

Minä pelkään jo nyt ihan kauhulla ikkunoiden pesua. Katsos kun R:lla on sama fobia:) Hän nykyään imuroi, mun ei ikinä enää tarvitse sitä, mutta kaikki ikkunat...nyyyh.

Ylioppilasjuhlat olivat aivan ihanat<3

Harmittaa tuo pakkoruotsi, miksi se ei voi olla vapaaehtoinen. Itse olisin ottanut sen sijasta pitkän saksan pitkän enkun oheen. Tyttäreni olisi lukenut sen sijasta espanjaa. Nyt ei voinut ottaa sitä, koska tarjotin oli muutenkin jo ylitäysi. Vuosi sitten suoritti virkaruotsin, mikä on pakollinen, mutta suhteellisen helppo, gradun teko menossa kahden työn ohessa.

Mahtavaa kevättä kohtia juhlia eläen<3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Minä INHOAN ikkunoiden pesua. Samoihin inhokkikotitöihin kuuluu myös pakasteen sulatus ja uunin ja jääkaapin pesu. Mutta pakkohan se on tehdä silloin kun on pakko tehdä.

Pakkoruotsi on, mutta onneksi sitä ei ole enää pakko kirjoittaa. Meidän kakkonen aloitti espanjan opinnot, mutta jätti ne ekan kurssin jälkeen. Ei sitten kuitenkaan napannut. Reaalithan kirjoitetaan nykyään yksi kerrallaan, me vielä saimme silloin ikuisuus sitten napsia hurjasta kysymyskasasta ne mieluiset. Vastasin psykologiaan ja uskontoon. Ne samat esikoinen nyt sitten kirjottaa omina reaaliaineinaan.

Kyllä on jo kevättä rinnassa. Ja juhlia on ihana järjestää muille.