torstai 12. tammikuuta 2017

KUVAAMISEN ARVOISET ASIAT

Ei sitten vuosi kirkastunutkaan kirkastumistaan. Mentiin päinvastoin ihan mustan maan kautta ja taivas veti hämärän hupun yllensä. Hetkittäin on  tuntunut taas ihan marraskuulta. Olen miettinyt, että jos ryhtyisi ajamaan sellaista lakialoitetta, joka takaisi vähintään viikon mittaisen lakisääteisen  aurinkoloman jokaiselle Suomen kansalaiselle marraskuussa. Ja toisen joulun jälkeen, jos maa menee mustaksi ennen maaliskuuta. 

Tänään heräsin pimeään päivään. Viikon ainoaan vapaapäivääni. Koska sää ei suosinut, joudin oikein hyvin tuhlaamaan vapaapäiväni kodin puunaamiseen. Kun siivousurakka oli lopussa ja olin juuri kauhonut makaronilaatikot lautaselle, huomasin, että ikkunan takanahan tapahtui ehkä koko viikon ainoa kuvaamisen arvoinen asia. Siispä lautanen pöydälle ja kiireellä rantaan. Ja saapui hetki sininen.





Kasvot maassa. Pandakarhu?


Oikeastaan eilen oli kyllä toinenkin kuvaamisen arvoinen asia, mutta se kuva tallentui vain äidin sydämeen ja puhelimeen. Kävin viemässä kolmosen tärykalvon korjausleikkaukseen. Kotoa lähtiessä poikaa jännitti, äitiä ei. Jotenkin ajattelin sen olevan sellainen pieni toimenpide. Saattelin lastenosaston hoitajan kanssa pojan leikkurin ovelle kello 8. Kävin sairaalan kahvilassa kahvilla ja luin lehden. Siirryin lastenosastolle odottelemaan. Sukan varsi valmistui. Luin lehden toisensa perään. Selasin puhelinta kyllästymiseen asti. Kello mateli, odottavan aika oli erittäin pitkä ja rupesi jo epäilys hiipumaan mieleen. Kaikkiaan kolme ja puoli tuntia siinä kului, kunnes tulivat sanomaan, että nyt voidaan lähteä poikaa hakemaan osastolle. Mikä riemastuttava hetki se olikaan, kun sänky ilmestyi pökkeröinen verkkomyssyyn puettu poika mukanaan leikkurin ovelle. Otin siitä ihanasta näystä ihan kuvan. Kuvan kohde ei ehkä riemastuisi, jos julkaisisin sen täällä:D.

Nelisen tuntia pitivät poikaa osastolla tarkkailussa ja sitten pääsi kotiin toipumaan. Tänään soitti lääkäri hoito-ohjeita. Lauantaihin asti pidetään sidokset korvalla ja ollaan hissun kissun. Ei saa niistää ja jos aivastuttaa, niin pitää aivastaa suu auki. Onko kukaan kokeillut, miten se onnistuu? Kun pumpuli alkaa pysyä kuivana korvalla, saa poika lähteä kouluun. Viikon päästä menemme korvaa lääkärille näyttämään ja kuukauden loppuun asti sählyt ja muut urheilut on tauolla. Tänään poika on jo ollut ihan hajalla tähän kotona oleiluun. Muiden harjoituksia olisi pitänyt päästä katsomaan ja maanantaina nyt viimeistään olisi kuulema kouluun päästävä. "No, kuuletkos nyt paremmin," kysyin eilen illalla. Pyöritti silmiään ja osoitti valtavaa tuppoa korvallaan ja sanoi, että "no mietis nyt vähän". 


Kuusi lähti. 


Lunta on tupruttanut pitkin iltaa ja me olemme kotoilleet siistissä kodissa. Hormista tuulee keittiöön, kertoo jotakin siitä myräkästä mikä ikkunoiden takana on menossa. Takassa on palanut tuli pitkin iltaa. Sytytin myös koko kynttiläarsenaalin pimeyttä vastaan. Kotikin on siis ollut kuvaamisen arvoinen, kun vain saisi sen jotenkin kuvaan. Meidän alakerrassa on aikanaan ollut siis neljä huonetta. Edellinen asukas on kaatanut väliseinän kahden huoneen välistä ja näin puolet kerroksesta on yhtä tilaa; olohuone ja ruokahuone. Jotta katto ei tule niskaan, on tilassa useampi pylväs. Tämä on kiva huone, mutta kun yrität ottaa siitä kuvaa, tulee aina joku pylväs eteen. 




Toivottavasti lumi nyt ymmärtää pysyä maassa ja lämpötila pysyttelee pakkasen puolella. Jos niin hyvin käy, voisin ensi viikon vapaapäivänäni retkeillä kuvaamassa siivoamisen sijaan. Sitä ennen pitää vielä tehdä aika monta työpäivää, joten taitaa olla aika pistää kello soimaan ja odotella Nukku-Mattia. Hyvää yötä.

ps. Jos lakialoitteeni menee läpi, mihin matkustaisit aurinkoa ottamaan? Minä voisin lähteä vaikka Sansibarille.

17 kommenttia:

Carola Lehtonen kirjoitti...

Ihanat sinisen hetken kuvat! Toipumisia pojallenne korvaleikkauksesta, nyt se on sitten tehty, se leikkaus, hieno juttu.kauniit kuvat myös kodistanne, mukavan kotoisan näköistä.Toivon, että lakialoitteesi etenee ja toteutuu jo ensi talvena ja kohteeni olisi Bora bora;)

Allu kirjoitti...

Voi kun kaunista tuo sininen!

Hurmioitunut kirjoitti...

Onpa todella upea sininen hetki (näistä kuvista tulee aina mieleen Fazerin sininen). Voi Kolmonen, onneksi kaikki meni hyvin. Minä en ole vauva-aikani jälkeen joutunut sairaalassa olemaan, joten minuakin jännittäisi (lue: hirvittäisi), olipa asia mikä tahansa. En tykkää yhtään siitä sairaalahajusta, jo se saa huonon olon aikaiseksi.

Hmm, mihin matkustaisin. Santorinin tahtoisin kokea. Sen meren sinisyyden ja talojen hohtavan valkoisuuden.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Bora Bora - mikä loistava valinta. Minäkin voin ottaa sen, jos maa näkyy ennen maaliskuuta.

Allu: Tosi sininen.

Hurmioitunut: Minullakin soi tunnari päässä. En tuntenut kyllä hiljaisuutta, sillä rannassa tuuli viuhui niin, että olin mennä sen mukaan. Sairaalassa sen sijaan sain päänsäryn, että ehkä minäkin reagoin sairaalan hajuun?

Santorini on kuvien perusteella kaunis, mutta onko se tarpeeksi lämmin marraskuussa? Ainakin lämpimämpi kuin Suomi, se on vissi:D.

Airi kirjoitti...

Minäkin komppaan noita aikaisempia kommentteja: taivaallinen (vai maallinen?) sininen!Ihanat kuvat. Hyvää viikonloppua koko perheelle.

Anonyymi kirjoitti...

Upeita sinisiä hetkiä!
Toipumista pojalle, meillä yläkerrasta kuuluu niistämistä ja yskimistä, potilas siellä taudin kourissa. Äsken lähti opettajalle viesti, että tämä pvä kotoillaan ja lepäillään....
Teillä on kaunis koti:)
-Ulla

Pepi kirjoitti...

Tuntuu siltä, että meillä on lunta vährmmän kuin monessa aurinkolomskohteessa. Haniaa ainakaan ei juuri nyt voisi suositella.
Reilun viikon kuluttua pitäisi lähteä kohti Barcelonaa, olis ainakin sitä aurinkos, mutta kun ei yhtään nyt huvita....antaas kattoo kuin ämmän käy, voi olla, että pysyn täällä kotikylmässä. Syksyn reissuissakin on vielä muistelemista.

Hienot nuo siniset hetket ❤

Jael kirjoitti...

Kauniit siniset sävyt kuvissasi. Olispa täälläkin lunta ,edes päivän.tai on pohjoisessa,mutten mene sinne sen vuoksi. Toivottavasti valoakin pian riittää lisää.Ja kolmoselle toipumista.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Airi: Joskus sattuu oikeaan aikaan oikeaan hetkeen:).

Ulla: meiltä pitäisi tautien nyt pysyä kaukana poissa, sillä niistäminen, yskiminen ja aivastaminen taitaisi olla kaikkein pahin mahdollinen juttu tähän toipumiseen.

Pepi: En osaa kuvitella, että missä tilanteessa minua ei huvittaisi lähteä Barcelonaan:D.

Jael: Istanbul näytti hukkuvan lumeen ja Izmirkin oli valkea. Eli ehkä se on sinne päin tulossa. Täällä tuli taas lumi ja näyttää samantien myös menevän. Ihan kummallinen "talvi". Ja kiitos, huomenna poistan siteet. Huh.

Pepi kirjoitti...

Joskus käy näinkin 😂😂 (yllättävä kyllä)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Tai jos nyt kuitenkin menisit ja lähettäisit kuvien myötä aurinkoa meille, jotka olisimme odottaneet matkaa kieli pitkällä.

Matkatar kirjoitti...

Kauniita tunnelmakuvia lumen keskeltä. Toivottavasti lumi tosiaan pysyy eikä taas sula pois. Paranemisia pojalle!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matkatar: Toivoa sopii, mutta huonolta näyttää. Lämpötilat heittelee suojasta pakkaseen jatkuvalla syötöllä. Onneksi on edessä se Kemijärven keikka, että edes hetkeksi päästään kunnon talveen.

Anonyymi kirjoitti...

Paranemisia pojallesi, Mine! Ihania kuvia sinulla, kiitos postauksesta! Hyvää viikonloppua sinulle ja läheisillesi tv. Aili-mummo!♥♥♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Kiitos. Tänään käytiin ensimmäisessä kontrollissa. Tärykalvo näyttää olevan vielä paikoillaan. Korvan edustan tikit poistettiin. Kahden viikon jälkeen sitten poistamaan korvan sisältä tärykalvon suojaksi pistetty kalvo. Päivällä tuli koulusta viesti, että korva on veressä. Tikkien poiston jälkeen oli haava auennut ja korvassa on nyt lovi. Käytiin sitä päivystyksessä päivittelemässä. Vetivät teipit päälle ja toivotaan parasta. Vanhaa leikkauspintaa ei kannata myöhemmin uudelleen kuulema tikkailla. Ja rusto huonommin tarttuu uudelleen kiinni kuitenkaan. Loviahan tällä pojalla riittää jo entuudestaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että korvan lovi kuroo itseään jotenkin vähän umpeen.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka tänne Koh Lipelle. T.esa

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Esa: Joo, ei näytä ihan kamalalle. Ainakaan ihmiselle, joka kello 6:20 juo aamukahviaan tässä pikimustan ikkunan ääressä ja kävelee kohta tuolla jälleen kerran plussan puolelle kääntyneessä kelissä töihin.