Sain Rakkaalta Martaltani haasteen. Kiitos sinulle. Haasteen tarkoituksena on valoittaa hieman syitä bloggaamisen taustalla. Tässä vaiheessa se on varmaan ihan tarpeellinen valoitus, kun itsekin jää monesti syitä miettimään tässä kaiken muun kiireen keskellä. Miksi ihmeessä minä vielä bloggaan? Ketä ylipäänsä kiinnostaa minun ajatukseni tai kuvani?
1. Miten päädyit aloittamaan blogin?
Aloitin "bloggaamisen" oikeastaan jo silloin, kun blogeja ei vielä ollutkaan. Olimme muuttaneet Turkkiin vuonna 2001 ja mieheni oli tehnyt perheellemme salasanallisen kotisivun, jossa oli tarkoitus kertoa sukulaisille ja ystäville perheemme kuulumisia. Alkuun en ollut asiasta ollenkaan kiinnostunut ja mies päivitteli "vieraskirjan" sivuille joitakin kuulumisiamme silloin tällöin. Sitten lopulta kyllästyin sähköpostissa kopioimaan samoja kuulumisiamme monelle eri taholle ja kehoitin tuttuja kääntymään vieraskirjan puoleen. Sinne tallensin arkeamme monen monen vuoden ajan ja innostuin, kun sain muiltakin kuulumisia. Kommentteja ja vastauksia mietteisiini.
Tuhatjayksitarinaa sai alkunsa 14.5. 2011 oikeastaan mieheni kehoituksesta. Meillä oli kamala määrä kuvia Turkista, mutta ne seisoivat katsomattomana kovalevyillä. Alkuperäinen ajatus blogin suhteen oli kirjoittaa matkamme omaan muistiin, lapsille perinnöksi. Kun blogi sai lukijoita, tuli tarve kertoa Turkin ihmeellisyydestä ja Istanbulin ihanuudesta. Bloggaaminen vei mennessään. Tuli tarve kuvata ja kirjoittaa. Kertoa. Blogin kautta alkoi tulla nettituttavuuksia tosielämän tuttavuuksien rinnalle ja hämmästyin siitä, kuinka tärkeitä näistäkin tuttavuuksista itselle syntyi.
Paluumuuttajatar oli luova jatko. En ollut valmis jättämään näitä tuttavuuksia, jotka elämäämme blogin kautta seurasi. Lisäksi tuli pyyntöjä kirjoittaa paluumuutosta muille samassa tilanteessa eläville tiedoksi. Oli itselläkin tarve tuulettaa tunteita. Tarve ja halu kuvata. Blogit ovat olleet itselleni arvokas päiväkirja menneistä hetkistä, aikaansaannoksista, sen hetkisistä tunnelmista.
Tänään maailmankaikkeus oli grillihetkeämme vastaan. Kaasu oli loppu. Uuden kaasupullon hankittuamme huomasimme, että kaasupulloon tuleva matalapainesäädin oli rikki. Lähdin vaihtamaan sitä Prismaan, mutta sieltä oli kyseiset osat loppu. Turvauduttiin lopulta vanhaan keinoon, joka toi lopulta ruoan pöytään. Vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia.
2. . Mikä saa sinut seuraamaan jotakin blogia?
Aitous. Se, että näen jotakin sellaista sen pitäjässä, johon voin samaistua, jota voin ihmetellä tai ihastella. En jaksa jatkuvaa valitusta, ainasta narinaa tai mitäänsanomattomuutta. Tykkään tekemisen meiningistä ja omaperäisistä ratkaisuista. Ne jotka ovat olevinaan tai pelkästään mainostavat, putoavat lukulistoilta.
Pihassa kypsytään. Hitaasti, mutta toivottavasti myös varmasti. Vihertää ompot ja tomaatit. Yksi urhea munakoisoni on ihan vauvana. Syötävän suloinen, jos minulta kysytään:).
3. Jos et asuisi nykyisessä kotimaassasi ja kaupungissasi, missä asuisit?
Oli houkutus jatkaa vielä elämää Istanbulissa. Me viihdyimme siellä. Meillä oli mielekästä tekemistä, mukava koti ja lapsilla sekä meillä sosiaaliset verkostot ja valmiit kuviot. Turkkiin muuttaessamme olimme kuitenkin tehneet paluusuunnitelmat, joissa myös oli järkeä. Halusimme antaa lapsilllemme mahdollisuuden juurtua myös tänne. Sen tähden vaihtoehtoja ei ollut muita. Joko Suomi tai Turkki. Haluan uskoa, että Suomi oli meille olemassa tässä hetkessä. Tässä on meidän paikkamme juuri nyt.
4. Kolme asiaa, joista iloitset arjessasi?
Perhe. Koti. Työ.
5. Mitkä kolme asiaa esittelisit nykyisessä kotikaupungissasi sinne vieraaksi tulevalle turistille?
Meren. Puistot. Langinkosken. Ystäväturisteille kodin.
Helmikin on kotonaan ja maisteli tänään oman pihan porkkanoita.
6. Suosittele kirjaa luettavaksi, elokuvaa katsottavaksi ja ruokaa maisteltavaksi?
Olen lukenut tänä kesänä joitakin kirjoja ja pitänyt niistä kaikista. Johtunee siitä, että rakastan lukemista. Olen myös katsellut joitakin elokuvia, yleensä silittäessäni pyykkiä. Mutta suositella, siihen on kynnys, jos totta puhutaan. Itse haluaisin ainakin katsoa elokuvan Amy Winehousesta.
Tänään grillattiin possunkylkeä. Tämän kesä uutuus, josta pidimme kovasti. Suosittelen siis sitä!
7. Mitä pelkäät?
Sairastumista alzheimerin tautiin. Läheisteni menettämistä. Sitä, että rahat ei riitä. En pelkää koko ajan, sillä useimmiten tajuan sellaisen turhuuden. Tässä elämässä voi sattua mitä tahansa, siksi on viisainta elää päivä vain ja hetki kerrallansa. Uskon myös siihen, että päivieni luku on Kaikkivaltiaan tiedossa. En voi murehtimisella tai pelolla niitä lisätä enkä vähentää. Mitä meillä on, on tämä hetki. Käyttäkäämme se siis viisaasti. Ottakaamme hetkestä kiinni.
8. Mitä odotat tulevaisuudelta?
En odota mitään, mutta toivon monia asioita. Monia yhteisiä hetkiä läheisteni kanssa. Näkeväni lasteni kasvun aikuiseksi. Mummoksi ja papaksi tulemisen. Yhteisen vanhenemisen miehen kanssa. Tarpeelliseksi tulemisen työelämässä. Tyytyväisenä olemisen, jotta osaisin olla kiitollinen kaikesta siitä mitä minulla on. Ja että saisin nähdä sen päivän, kun emme enää ole velkaa.
Tänään syötiin ensimmäiset oman pihan perunat. Porkkanat ja salaatitkin löysivät tiensä parempiin suihin. Jotenkin se tuntuu emäntämäiseltä. Että sain kasvatettua ruokaa pöytään.
9. Kerro mukava muisto lapsuudestasi?
Äitini oli kotona meidän ollessamme lapsia. Ei ehkä ihan omasta halustaan, mutta oli kuitenkin. Tämän johdosta koko lapsuuteni oli mielestäni lempeä. Kesäaamut, joina sai rauhassa herätä ja löytää äidin terassilta kahvilla. Koti, joka ei ollut tyhjä, kun sinne koulusta palasi. Arvostin sitä ja Istanbulin vuodet oli oma vastineeni tästä omille lapsilleni. Koti, jossa äiti oli ja odotti.
10. Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Kiitos, kun kävit. Olisi kiva kuulla, että miksi halusit tulla ja mikä sai sinut tulemaan toistekin? Moni teistä on kiittänyt kauniin sanoin, kun tavattiin. Kiitos niistä, Ehkä siksi olen halunnut jatkaa vielä silloinkin, kun ei olisi oikeasti ollut aikaa. Kiitos, kun jaksat jättää kommentin. Ne ovat minulle tärkeitä viestejä siitä, että blogilla on merkitys muillekin kuin minulle.
24 kommenttia:
Mulle tuo tämä blogi suurta mielihyvää ja usein onnen kyyneleitä, hassulta kuin se ehkä kuullostaa koska ei olla koskaan tavattu. Sulla on kaunis tapa kirjoittaa elämästä ja perheestäsi.
Alunperin löysin tämän Istanbulin/Turkkiblogien kautta mutta on ollut kiva pysyä mukananne Suomenkin kamaralla. Ja toivottavasti niitä vuosia tulee vielä monta lisää ja saamme me lukijatkin ehkä niiden vuosien aikana nauttia lastenne kasvamisesta ja ehkä teidän isovanhemmuudesta!
Tänä kesänä on kommentointi jäänyt hävettävän vähiin, lueskella olen kyllä yrittänyt säännöllisesti mieleiset blogit. Ja sinun on kyllä yksi niistä. Aitous. Siinä se tärkein varmasti. Ja tietynlainen tuttuus :) - ja kyllä ne Istanbulin ihanat fiilikset siellä taustalla aina vilahtelee vaikka näitä kotimaan kuulumisia lueskeleekin :)
Kiva kun jatkoit!!
Minutkin on blogisi saanut sekä itkemään ja nauramaan sekä ennenkaikkea tutustumaan maahan ja kaupunkiin, josta en aiemmin tiennyt oikeasti yhtään mitään. Kirjoitat, kuvailet ja kuvaat taitavasti, ja nyt tämä uusikin elämä Suomessa kiinnostaa kovasti, vaikka itselle paluumuutto ei olekaan ainakasn lähiaikoina ajankohtainen.
Blogisi on monesti laittanut miettimään asioita elämästä ja oikeudenmukaisuudesta. Ja täältä todellakin kaikaa aitous, huumorintaju, kiitollisuus, rohkeus ja rakkaus. On ollut ihana tutustua sinuun blogin kautta :)
Kiitos hyvistä vastauksistasi. Olen seurannut blogiasi kaunan, seuraan jatkuvasti, vaikka kommentointi viimeaikoina onkin jäänyt vähiin. Elämänmakuinen blogisi kiinostaa, tälläisenä mummelina kiva seurata lapsiperheen arkea, juhlaa, kaikkea.
Oikein ihanaa kesän jatkoa.
Turkki avautui blogisi ja kuviesi myota ihan uudella tavalla.Kiinnostavaa on ollut myos paluunne Suomeen.Aika ei riita kaikkien blogien seuraamiseen,mutta blogiasi seuraan suht' saannollisesti...
Kiitos blogeistasi! Oli kiinnostavaa seurata Turkin kuulumisiasi, ja nyt odotan päivityksiäsi ja kokemuksiasi paluumuuttajana. Ihailen kuviasi ja viisaita sanojasi sekä rohkeuttasi tarttua haasteisiin. On mukavaa päästä kurkistamaan toisenlaiseen elämään kuin omani. Hyvää jatkoa! Terv. Aune
Teidän matkojen ja Turkki-elämän ja kuviesi vuoksi aikoinaan kiinnostuin blogistasi. Se innosti Istanbulin ihmeisiin tutustumiseen paikan päällä. Edelleen luen säännöllisesti elämästä kotimaan kamaralla. Aurinkoista syksyä ja voimia työelämän haasteisiin.
Kırjoıtahan vaın sinä blogia - lapsilla on historiaa ja lukemista kun sinä et enää ole ;) Toivottavasti siihen on vielä piiiiitkä aika!! Luen blogiasi mielelläni ja nautin hienoista valokuvista, mutta olen erittäin laiska kommentoimaan - siihen kun ei ole mitään lisättävää!
Onpa hauskaa että Helmikin on kestänyt kulttuurishokin ja syö suomalaista! :) Olen kokenut samaa: miten ihanaa saada omasta maasta pöytään pantavaa!
Afyet olsun,
toiv. kaijjaanilainen
Siis en ole kokenut samaa kuin pupu, vaan kuin sinä A. :):):)
korjaa kaijjaanilainen
Kiitos kirjoituksestasi, jonka luin kyyneleet silmissä! Sinun kaltaistasi ihmistä tapaan tosi harvoin, jos koskaan.
Olet aito ja kaunistelematon ihminen ja annat itsestäsi meille muille paljon! ♥
Oli mahtavaa tavata sinut, vaikkakin lyhyesti. Tuo hetki jää elämään sydämeeni!
Kiitos näistä vuosista, jotka olen saanut seurata elämääsi ja perheenne elämää.
Siunausta teille kaikille, Paluumuuttajatar ja perhe! ♥♥♥
On ollut kiva seurata elämää Turkissa ja teidän matkoja usein aika erikoisiinkin kohteisiin ja nyt sitten kotiutumista Suomeen.
En itse asiassa ollut varmaan koskaan lukenut ajatuksiasi tai tarinoitasi blogin aloittamisesta, ja tuosta blogin esivaiheesta. Sinullahan on mieletön blogiura!
Minäkin haluaisin katsoa Amy-dokumentin. Se on kuulema saman tekijän, joka teki dokumentin F1-kuljettajasta Ayrton Sennasta, joka kuoli onnettomuudessa todella nuorena. Se oli hyvin toteutettu ja todella koskettava, ei ylidramaattinen, mutta todenmakuinen. Odotan Amy-leffalta samaa.
Olen joskus miettinyt, että on hieman hassua kuinka kiinnyin blogiisi, vaikka elämäntilanteemme ovat täysin erilaiset. Se aitous, rehellisyys ja arki veivät kuitenkin mennessään ja näen meissä molemmissa taitoa (tai hyvää yritystä) tarttua hetkeen ja nauttia siitä. Turhista ei pidä valittaa, ne syövät energiaa paitsi itseltä myös läheisiltä siinä ympärillä. Se koukuttavin juttu taitaa olla juuri asenteesi elämään. :)
Voih, Tuhat ja yksi tarinaa on minulle tuttu, siellä olen käynyt monasti vierailulla. Nyt ihan sattumalta osuin tänne, en tiennyt entuudestaan tätä blogipaikkaa olevan olemassakaan. Jäin lukemaan, pidän siitä, millaisessa rytmissä sanasi kulkevat kirjoituksissa, pidän myös siitä kiireettömyyden tunteesta mikä täällä vallitsee. Ja tietysti vielä kuvat, huh! Kauniita. Itse tuoreena blogin pitäjänä tulen tänne varmasti usein hakemaan inspiraatiota itsellenikin blogin pitämiseen.
Minusta oli ihanaa lukea toisen suomalaisen arjesta ja matkoista Turkissa mutta yhta ihanaa on edelleen lukea paluustanne Suomeen, ihailla kauniita kuviasi ja lukea ajatuksiasi, joista jaa aina jotain purtavaa mieleen pyörimaan.
Olen uusi lukija, eli vasta paluumuuttajatar-blogiin eksyneenä. Nousit kyllä nopeasti lukulistallenk; jokin aitous se varmaan on! Kiitos!
Tätä oli mukava lukea:) BLoggaaminen tosiaankin vie mennessään;ja tuo niin paljon;mekin tapasimme sitä kautta ihan todellisessakin maailmassa:)
Aloin seuraamaan Istanbul-blogiasi ihan sen alkuaikoina ja jäin koukkuun....
Voi mitä satoa olette jo saaneet ja iki-ihana pupunne:=)
Olipas kiva lukea mietteitäsi blogin pitämisestäsi.
Itse sain blogistasi vinkin ystävättereltäni ja jäin koukkuun heti, oli kiva lukea elämästänne Istanbulissa, se kiinosti koska olen itsekin siellä asunut ja: lomilla käyn kiva on ollut seurata koti-Suomeen paluutanne ja elämäänne...Tottahan se on , että jotakin elämänmakuista ja siloittelematonta blogista täytyy löytyä kun se kiinostaa, lisäksi kuvaamme molemmat ja on aina kiva katsoa millaisia kuvia sinulla on:)Ihaniahan ne ovat.Lisäksi olet kovasti avoin kun kirjoitat blogiasi, vaikka emme tunne, emmekä olekaan tavanneet tuntuu kun blogiasi lukee kuin seuraisi tutummankin ihmisen elämää-hienoa kun jaksat pitää blogiasi yllä ja olen täysin samaa mieltä, että hieno muistohan siitä jää teille ja lapsillenne.
Nina: Kiva harrastushan tämä on. Ja jos ei ota paineita postaustahdista, niin sangen rento ja halpa sellainen:). Nyt on vain ollut niin täydet päivät, että ei ehdi kuvaamaan. Ilman kuvia on vaikea laittaa sanojakaan. Mutta eiköhän se elämä taas tässä väljene…
Pepi: Kai tästä on tullut tapa, jota ilman on vaikeakin olla.
Sannabanana: se on kyllä ollut suurin rikkaus. Blogit antavat ikkunoita toisten ihmisten elämään, ympäristöön, arkeen ja harrastuksiin. Luvallisia kurkistuksia:).
Mummeli: Kiva, että jaksat seurata arjet ja juhlat. SItähän se on meillä itsekullakin. Lapset kasvaa ja pian jo koittaa meillekin ehtoo. Onpahan ollut rikkaat päivät.
Lisay: Minullekin on muodostunut aika selvä lista, jota seuraan. Välillä intensiivisemmin ja välillä vilkuillen. Olisi epäilemättä uusiakin löytöjä, mutta oma aina alkaa olla sen verran rajallinen, että netistä se on tingittävä jos jostakin.
Aune: erilaisuus onkin rikkautta. Iloa siitä, että tuollakin lailla sitä voi ajatella ja elää. Maailma olisi tylsä, jos täällä asuisi vain minuja.
Mimon Mami: Kiitos. Voimia nyt tarvitaankin, kun iski perinteinen koulunalkuflunssa ja olen varsin puolikuntoinen. MInä olen sellainen sairastaja, että kuume ei nouse lähes ikinä ja en osaa jäädä sairaslomille. Porskutan vaikka väkisin.
Kajjaanilainen: Onhan tässä dokumenttia monenlaista tullut tehtyä vuosien varrella. Osaisipa sen paremmin vielä hyödyntää jälkikasvulle luettavaksi ja katsottavaksi.
Aili: Kiitos sinulle AIli. Rajat ne on meillä kaikilla. Kauniit puolet ja ei niin hyvät. Kiitollinen mieli on hyvä seuralainen, ja monen päivän kirkastaja.
Allu: Matkajalan vipatus on lähes tyystin päättynyt. Paitsi nyt kyllä on ensi kesän New Yorkin matka tilattu ja rahoituskin käynnistetty. Ehkä tämä on nyt joku uudenlaisen matkailun alku?
Hurmioitunut: Carpe Diem! Siinä elämänohjetta, jolla pääsee jo pitkälle. Kirkon puolella me kutsumme sitä myös "päivä vain ja hetki kerrallansa"-eloksi:).
Vintagentti: Jos oikein inspiraationlähteeksi pääsin, niin siinä on jo ihmettä kylliksi! Toivottavasti bloggaamisesta on sinullekin tiedossa paljon iloa.
Petra: Vertaisryhmä. Se on hyväksi ihmisen mielenterveydelle ja sydämelle.
katahyva: Hienoa! Tervetuloa!
Jael: Niin tapasimme. Sellaista ei olisi tapahtunut ilman blogia.
Kirsi: Blogiin kuvaaminen on muuten vähän toisenlaista kuin ihan kuvan kuvaaminen. Kuvaamassa aika usein alkaa jo tulla mieleen myös sanat. Näin oli etenkin Istanbulin kävelyreissuilla. Kuvat ja sanat kulkee käsi kädessä eikä toista voi oikein olla ilman toista.
Elämän arvosi ja asenteesi ovat semmoiset joihin on helppo samaistua.Ihailen rohkeuttasi jakaa elämäänne kauniin kuvin ja osuvin sanoin. Kiitos!
Susku
Aina yhtä innostuneena käyn kurkkaamassa mitä teille kuuluu��täällä meidän perheessä on monta joita kuulumisenne kiinnostavat,eikä vähiten Emmiä��
Toisaalta liikuttavaa tällainen:)
Uskaltautuisimpa itsekin blogiharrastukseen...
Osuipa oikealle henkilölle haaste. Oli ihana lukea ajatuksiasi tästäkin asiasta.
Löysin tähän blogiin ns. sattumalta viime syksynä ja ihastuin tekstiesi aitouteen, niin kuin muutkin ovat yllä jo kommentoineet. Luen vain kolmea blogia tällä hetkellä ja sinun kirjoitukset ovat kaikkein kiinnostavimpia. Kirjoituksesi tosiaan aina jättävät ajattelemisen aihetta ja pidän myös tekstin kautta välittyvästä elämän asenteesta ja arvoistasi. Ahmin nyt kesän aikana myös arkitarinoitasi Istanbulista näin jälkikäteen! Harvoin tulee kommentoitua mitään netissä, mutta ajattelin nyt kertoa, että täällä on taas yksi uusi anonyymi lukija, joka toivoo, että bloggaat vielä pitkään! Terveisin Tiina Lahdesta
Löysin blogisi muutama kuukausi sitten sattumalta ja on ollut tosi mukava lukea kirjoituksiasi ja katsella valokuviasi. Niistä huokuu lämpö lähimmäisiä kohtaan ja ilo tavallisesta arjesta:)!
Susku: Onhan tässä kynnystä aina välistä. Ja toisaalta, enhän minä nyt mitään ihan intiimiä tässä tietenkään paljastele:).
Päivi: Voi miten hauskaa todellakin. Ja mies käski sanoa Emmille sellaiset erityisterkut, että se Emmin viesti hänelle Istanbuliin oli tärkeä syy hänen entiseen ammattiinsa palaamiseen.
Ja miksi et uskaltaisi aloittaa omaa blogia! Siitä vain tuumasta toimeen!?!
MatkaMartta: Minä tykkään näistä haasteista:).
Lahden Tiina: Kiitos kun jätit viestiä. Helposti luulee, että aina ne samat ihanat tutut täällä pyörähtelee, joten on kiva kuulla, että aina joku uusikin ilmestyy joukkoon. Tervetuloa!
Merja: Siinähän se kiteytyi hienosti. Lämpö läheisiä kohtaan ja arjen ilot!
Lähetä kommentti