Olin parin päivän koulutuksessa Helsingissä. Olo oli kuin ulkomailla pistäytyneellä. Tai maalaisella, joka saapui kaupunkiin. Varattiin kollegan kanssa huone hotellista, jossa koulutus pidettiin. Se sattui sijaitsemaan todella keskeisellä paikalla. Koulutuksen päätteeksi oli siis helppo pujahtaa Helsingin humuun. Tarvoin itsekseni lähikatuja. En innostunut shoppaamaan, vaan koin ehkä hieman kotoisuutta ihan vain kuljeskelusta kerrostalojen katveessa. Siitä, että oli vain minä, kamera ja valitsemani kadut.
Helsinki oli virkistävä ja opettava monessa mielessä. Koulutus oli aivan erinomainen ja sain monia eväitä työhön ja kotiin. Oli myös mukavaa vilahtaa hetkeksi pois tavan arjesta. Päästä syömään ravintolaan riistakäristystä ja perunamuussia. Juomaan kahvia koulutuksen tauoilla ja keskustella ammatillisia. Kävellä sinne minne itse halusi ja elää hetki ihan vain itselleen. Samalla tiedostaen vahvasti, että olin ollut niin oikeassa muuttoa suunnitellessamme. Suomessa en haluaisi elää isossa kaupungissa. Helsinki olisi minulle liian suuri ja kallis. Suomen hienous on sen luonnossa ja lähiöissä. Täällä oli mukava käydä, mutta haluan asua juuri siellä missä asumme.
Torni jäi kokematta ylhäältä käsin. En osannut kiivetä sinne yksin.
Kuka se jo arvaa, että mihin se Paluumuuttajatar käveli iltapäiväänsä viettämään? Silloin, kun hän saa valita ihan itse, että missä viettää aikaansa Helsingissä?
Siinä kävellessäni keksin kilauttaa myös nuoruusvuosien ystävälle, jota en ollut vuosiin nähnyt. Sovittiin treffit päivällisen merkeissä lenkkieni päätteeksi. Juteltiin pizzojen ääressä ja huomasin olleeni oikessa jostakin muustakin. Nimittäin siinä, että ystävät tuntee siitä, että heidän kanssaaan voi aina jatkaa siitä mihin on vuosiakin sitten jäänyt. Yhdessä ollessa vuodet välistä sulavat pois ja tulee vain tunne siitä, että me tunnemme toisemme. Meillä on yhteinen historia. Tieto siitä mistä olemme tähän tulleet ja miksi olemme sellaisia kuin olemme.
14 kommenttia:
Meren äärelle?
Hienoa huomata, että olet/tte tehneet oikean valinnan Istanbulin jälkeen, Helsinki onkin loistava kuvauskohde...pitäisiköhän itsekin kunnostautua tällä saralla ja lähteä naapurista ottamaan sinne puolelle kuvia...nähtäväksi jää.
Koulutus piristää aina mieltä ja on kuin pieni irtiotto arjesta, siitäkin voi nauttia kuten sinä;)Tuo on niin totta mitä kirjoitit ystävyyssuhteista, voi olla vuosiakin välissä tapaamisilla, mutta sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä, jutut jatkuu siitä mihin silloin viimeksi jäätiin.
Mihinhan sina kavelit...turkkilaiseen kahvilaan :)? Onko siella edes sellaista vai suklaapuotiin? Helsinki on kiva kaupunki, olen aina tykannyt siita ja ajatellut etta jos joskus muuttaisimme Suomeen, muuttaisimme sinne. Toisaalta se on totta, etta Suomessa ehka paras paikka olisi asua pienemmassa kaupungissa, luonnon lahella kun Helsinki on niin kalliskin. Tosin taitaa monista kaupungeista keha 3 ulkopuolella olla työt keskittymassa kohti pk-seutua ja palvelut vahenemassa?
Itsekin samaa mieltä, että mieluummin asua pääkaupunkimme kupeessa kuin sen ytimessä. Visiitit kauniissa Helsingissä kyllä piristävät käy siellä sitten koulutuksissa tai jossain muissa tapahtumissa tai vaikkapa vain ostoksilla.
Arvaan että Paluumuuttajatar kävi Hietaniemen hautausmaalla, ja toivottavasti myös Kampin kappelissa. Siellä jos missä mieli hiljentyy, kaikki hälinä häipyy, on vain pyhä hiljaisuus, ei edes ikkunoita, ei mitään mitä katsella.
Syysterveisin Arja
Miä olin armeija-aijan 8 kuukaudesta neljä Upinniemessä ja sitten 4 Suomenlinnassa. Helsinki tuli tutuksi ja jo silloin päätin, että lipputangot kukkii,ennenkuin muutan siihen ynseään epäystävälliseen ja ennenkaikkea tappavan tylsän ankeaan kaupunkiin. Pikkukaupungin poikana nää pienet kaupungit on jotenkin mun juttu. Jos jossain isossa kaupungissa pitäisi asua, niin sitten Tampereella. Siinä on semmonen pikkukaupungin rento tunnelma ja hämäläinen hitauskaan ei vaivaa. Epäilenpä sinun kävelleen meren rantaan kahville, itse olisin suositellut Suomen Linnassa käyntiä se on Helsingin helmi...
Itseasiassa voisinpa jopa olettaa, että juurikin Suomenlinnaan menit, koskapa muistelen että Istanbulissakin niillä saarilla kävit usein hengailemassa...
Kiitos Helsinki postauksesta, Mine;)
Mie mualainen, tykkeisin, jotta kuvvin alla ois muutama sana rakennuksesta eli paikasta.
Kaunista kurssiviikkoo siule♥♥
Helsinki - melkein yhtä kaunis kuin Istanbul ;) Siellä on todella kauniita, vanhoja taloja. En voisi asua siellä. En tykkä hirveästi tämänhetkisestä kaupungistakaan, mutta onneksi on JOKI ja lapsenlapset. Tänäänkin saan olla kahden pienemmän kanssa kun äiti ja isosisko menee Prinsessa Ruususta katsomaan. Mitähän me keksittäisi muuta kuin Pikkukakkosen tollottaminen...?
Leppoisaa lokakuuta!
toiv. kaijjaanilainen
Ihan sinun oloisia kuvia, oli kohde sitten kahden maanosan miljoonakaupunki, pienen Suomen pääkaupunki tai ihan pikkukaupunki. Kauneushan on katsojan silmässä ja kuvauskohteita löytyy.
Suomalaista syksyä joiltain osin kaipaa, nuo kanervat, syklaamit ja ruska. Tosin täältäkin bongasin eilen syklaameja, ehkä pitää hakea kuolleiden kesäkukkien tilalle parvekkeelle. Syksy saa tulla tännekin, vaikka eilenkin auringossa lämpö kohosi vielä 26 asteeseen :)
Mimon mami: Kyllä merikin näkyi.
Kirsi: Nyt meille tuleekin useampi pistäytyminen pääkaupunkiseudulle tänä syksynä, kun kuopuksen harrastuksen myötä on siellä ainakin kaksi viikonloppujuttua marraskuulla. Ihan mukava käydä, mutta ei asua. Minulle. Esikoinen kuulema muuttaisi vaikka heti:).
Petra: Riippuu varmaan siitä, että minkälaista työtä etsii. Asumisen kalleuden vuoksi meidän ammateissa ei todellakaan kannata edes katsoa Helsinkiin päin. Olisimme varmaan saaneet talomme hinnalla häthätää kerrostalokaksion keskustasta. Jos sitäkään.
Ja ei, en mennyt turkkilaiseen enkä suklaapuotiin.
Arja: Taidat jo tuntea Paluumuuttajattaren varsin hyvin:).
Vilho: On Helsingissä epäilemättä hyvät puolensa. Niistä saa nauttia vieraillessa. Ja Kotkastahan sinne hurauttaa ihan hetkessä, etenkin kun uusi moottoritie valmistuu.
Suomenlinna olisikin ollut oiva kohde, mutta kello oli jo melkein viisi kun pääsin matkaan. En siis olisi ehtinyt.
Aili: Minä olen niin maalainen, että en tiedä rakennusten nimiä.
Kajjaanilainen: Missähän tykkäisit asua? Minusta on niin mukavaa olla täällä Kotkassa, että olen edelleen sitä mieltä, että tämä on ihan paras paikka asua.
Matka Martta: Istanbulin syksyllä on omat puolensa. Siitä tulee mieleen Teomanin Istanbul'da sonbahar ja Istanbul, joka oli taas hieman lihonnut ja jotenkin haikea!
Oi kun oli kiva löytää tänne, ihan jotenkin jäin kesän myötä uinumaan, ennen kuin muistin käydä kurkkaamassa vanhoja tarinoista. Onnea uuteen kotiin, ilmeisesti olette kotiutuneet hyvin. Pitääkin lueskella alusta asti, paluumuutto kun meilläkin sitten vuoden päästä edessä. Kivaa syksyä!
Kaijjaanilainen asuisi varmaan ruotsinkielisellä seudulla, jos ei olisi näitä kullanmuruja. Onneksi heitä on ja silloin ei ole väliä. Olen juureton ja kotona missä tahansa :)
Helsinki on vanha kotikaupunkini ja kyllä rakastan sitä edelleen. Pistäytymiset siellä ovat kovin pikaisia nykyisin, mutta en mene vannomaan ettenkö joskus muuttaisin sinne takaisin.
Tiina; Mukavaa, kun löysit. Minun nettielämäni on kyllä vähentynyt huikeasti tämän paluumuuton myötä. Olemme siis kotoutuneet hyvin ja tekemistä on piisannut:).
Kajjaanilainen: Eikö siellä osata ruotsia?
Cheri: Mikäs siinä, jos tykkää asua kaupungissa. En minäkään vanno, etten voisi vielä joskus asua suurkaupungissa, mutta nyt en kyllä sellaiseen kaipaa, vaan nautin luonnosta ikkunan alla.
Lähetä kommentti