maanantai 17. marraskuuta 2014

NYKYNUORISO JA KYLLIN HYVÄT VANHEMMAT

Paluumuutossa minua jännitti ihan eniten lastemme sopeutuminen Suomeen. Meillä oli miehen kanssa vielä hyvässä muistissa oma nuoruus, jolloin ei auttanut erottautua massasta. Silloin oli nynny ja nyhverö, jos ei kilistellyt muiden mukana pussikaljoja perjantaisin tai halunnut kokeilla tupakointia koulun nurkalla. Päälle oli puettava Leviksen 501:set ja jalkaan laitettava purkkarit tai oli vapaata riistaa kiusaajille. Kerralla ei mahtunut nuorison mieliin kun yksi tyyli  ja tapa elää ja sillä oli mentävä jokaikisen, jos mieli pysyä porukoissa. Niinpä me pidimme pitkiä Suomeen valmistavia puheenvuoroja jälkikasvulle. Neuvoimme kuinka kieltäytyä tyylikkäästi tarjotuista tupakoista ja viinaksista. Kuinka vastata kiusaajille menemättä itse kyykkyyn jne. Mutta kuinkas sitten kävikään? 

Kuluneiden kuukausien aikana olemme huomanneet, että nykynuoriso on monessa mielessä vanhempiaan viisaampaa sakkia. Kakkonen on naureskellut meidän valistuksillemme. Hänen kaveriporukassaan ei kukaan polta eikä juo. "Höh, nehän urheilee, eikä urheilijat juo eikä polta." Vaatetus näyttää olevan vapaa ja muutenkin persoonallisuutta saa pistää peliin. Hieman kiusallisen leikkauksen jälkeen ehdotin poikaani puhumaan asiasta "hieman ympäripyöreään sävyyn", sillä epäilin leikkauksen olevan aihe kiusaamiseen. Olin siinäkin väärässä, sillä nuorukainen oli kertonut asiat niin kuin se oli ja kun kysyin reaktiota, ei sitä ollut ollut. "Nehän on mun kavereita, mitä sanomista nyt siinä on. Ihan luonnollisessa asiassa." Aika usein tuntuu, että muna opettaa kanaa:D.





Jos minun äitini olisi ilmestynyt kouluuni kesken päivän, olisin juossut karkuun tai kirkunut kauhusta. Kun nyt itse silloin tällöin kohtaan lapsiani kesken heidän päiväänsä, olin alkuun varovainen. Etten nyt vain olisi se nolojen tilanteiden äiti. Sen sijaan olen saanut löytää itseni jututtamassa mukavia nuoria ja lapsia lasten kavereiden vieraillessa meillä, tavatessani heitä koulun käytävillä tai törmätessämme heihin vapaa-ajalla. Huomannut, että lasten mielestä taitaa olla ihan kiva nähdä kesken päivää sellainen tuttu ihminen kuin oma äiti. Tai kaverin äiti. Iloinen asia on ollut sekin, että edelleen meidän lapsille kelpaa oikein hyvin yhteiset retket ja elokuvaillat oman perheen kesken. Kaverien seura ei välttämättä mene perheen seuran edelle täällä Suomessakaan. Ainakaan vielä.




Lauantaina oli mm. lopulta ihan mukava paistella yhdessä makkaraa tuulisella rannalla.



Viime viikolla sain olla Kotkan Höyrypanimolla kuuntelemassa Jari Sinkkosen luentoa tunnehäiriöisten lasten kohtaamisesta. "Ei ole tunnehäiriöisiä lapsia, vaan lapsia, joita on häiritty," totesi Sinkkonen. Jarin mukaan nykylasten suurimmat ongelmat kumpuavat vanhempien riitaisista eroista. Perheiden hajoaminen ja omien asioiden ajaminen lasten kustannuksella ei voi olla vaikuttamatta lapseen. Lapsella on oikeus isään ja äitiin, lapsuuteen ilman stressiä. Ja toivottavasti myös vanhempiin, jotka eivät stressaa. Lapselle riittää ne "kyllin hyvät vanhemmat", toivottavasti meille vanhemmillekin kelpaa ne "kyllin hyvät lapset", joista kasvaa "kyllin hyviä nuoria". Ja hyvä olisi, jos meille riittäisi myös ne "kyllin hyvät puolisot", ettei tarvitsisi koko ajan vaihtaa ja pistää niitä lapsia kiertoon. (Enkä nyt väitä, että jokainen ero on turha ero. Olenhan itsekin "tarpeellisen eron" lapsi, eli ei ole pakko mieltänsä pahoittaa, jos elämässä on tullut ero.)

Meidän kyllin hyvät lapset, nuoret ja vanhemmat kiipesivät saunan lauteille retken jälkeen. Vielä nuo hurjat juoksevat tien yli hyiseen mereen ja pitävät tällä menolla taudit loitolla. Olipa muuuten vaikea kuvata tuota meidän saunaa. Oli liian hämärää ja lisävalolla liian väärän värinen. Huomaatte ehkä kuitenkin, että turkkilaiset pyyhkeet ja suomalainen sauna sopivat hyvin yhteen. En muuten Turkissa kaivannut saunaa ollenkaan, mutta nythän olen ihan koukussa meidän puusaunan lempeisiin löylyihin!




Kuvaajan kuvatessa oli sauna vasta tuloilla.



Sinkkosen luennon ehkä tärkein anti itselleni oli se, että emme kohtaa tunnehäiriöitä, diagnooseja ja käytöshäiriöitä, vaan niiden takana olevan lapsen. Yksilön. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja hänellä tulisi olla kaikki mahdollisuudet edessään. Toivottavasti siis jokainen, joka näitä lapsia kohtaa, näkee hänessä olevan mahdollisuuden. Auttaa sitä kohden, että edessä voisi olla loistava tulevaisuus.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä keskellä Suomea (Laukaassa) on hyvä tapa sitouttaa lapset ja nuoret päihteettömyyteen ainakin yläkoulun loppuun asti. Käytössä on ns. Selvä sopimus, jossa koululainen sitoutuu päihteettömyyteen (myös tupakka on päihde) ja vanhempi vastaavasti sitoutuu palkitsemaan päihteettömyydestä perheen itse sopimalla tavalla. Näin kolmen tytön äitinä olen mielelläni palkinnut ja kannustanut neitojani päihteettömyyteen. Hyvin on toistaiseksi onnistuttu; esikoinenkin on maailmalle jo lähteneenä säilyttänyt "hillityn linjan" suhteessa alkoholiin, eikä ainakaan kotiväen nähden ole tupakoinut. t: Tiina

Mukavaa, että teidät lapset ja neitokin ovat löytäneet hyvin paikansa porukoissa !

Hurmioitunut kirjoitti...

Ihana kuulla että nykynuoriso on näköjään jollain tapaa tullut fiksummaksi, ainakin teidän muksut kuulostaa fiksuilta ja kivoilta tapauksilta.
Vanhempina olette olleet ilmeisen ihania kun teillä on tuollaisia lapsia. ;)

Vilho Koskela kirjoitti...

nii en tiedä kai se vähän riippuu vanhemmistakin, että onko kakroitten ja niiden kavereiden mielestä kiva tavata. Muistanpa yhdenkin tapauksen ku Marin kaveri oli meillä yökylässä ja musiikkia kuunneltiin. Klamydian uusi levy soi ja kaveri sanoi, että olisi kiva saada se mp3 soittimeen, joka ei ollu mukana. No löysin yhden vanhan muistitikun ja siirsin levyn .mp3:t sille ja tyttö sai sen mukaan... Seuraavalla viikolla kuulin Marilta olevani heidän luokan silmistä yks maailman cooleimmista iskistä. Ja muutenkin huoli siitä, että kavereiden seura menee perheen ohi on aika huoleton. Toki molemmilla on omakin elämä, mutta sangen usein nuo täällä vierailee omineen tai kavereiden kanssa...

Pepi kirjoitti...

Ihanaa luettavaa ♥

Toivottavasti suunta jatkuu tällaisena, monelle nuorelle päihteettömyys on itsestäänselvä asia ja hyvä niin!

Itse iloitsin viikonlopun taas oman maailmani parhaasta seurasta -kaikki kolme rinsessaa lauantain ja sunnuntain seurana (plus koirista kolme lauantain)-ei paremmasta väliä!

Terhi kirjoitti...

Niin se maailma muuttuu :)
Tosin tällä puolella maailmaa tunnutaan olevan todella kiinteästi vielä siinä "teidän nuoruudessa", eli kaikki ovat tismalleen samasta muotista, kukaan ei erotu yhtään, laumassa mennään vaikka kalliolta alas. Välillä vähän säälittää katsoa täkäläistä nuorisoa ja miettiä, millaiset järkyttävät paineet heidän vanhempansa ja sosiaalinen ilmapiiri aiheuttaa.

Saunasta pitää muuten sanoa, että se on taas sarjassamme niitä asioita, joita ilman pärjää juuri niin kauan, kuin on pakko, mutta kun pääsee niiden makuun uudelleen, ei voi enää olla ilman! :D

Terhi kirjoitti...

Tuosta "kyllin hyvät vanhemmat" asiasta voisin kirjoittaa vaikka kirjan, mutta siis täysin samaa mieltä mitä kerroit luennolla kuulleesi. Olenkin ajatellut että "tasapainoinen"lapsi hakeutuu samakaltaiseen seuraan, eikä halua jännitystä elämäänsä viinaporukoista ym. Ihana kuulla että teidän lapset on noin hyvin sopeutuneet, eihän se olisi tarvinnut kun yhden tasapainottoman kateellisen lapsen, kun he olisivat jo saaneet kuulla olleensa ulkomailla.
Nykyään ihmiset eivät oikein tajua vastuutaan vanhempina. Jotkut käyttäytyvät kuin teini-ikäiset ja luulevat että niin voi tehdä. Jos se ei vaikuta lapsiin, kun vanhempi elää miten sattuu niin ihme on. Jatkuvaa onnellisuuden hakuisuutta, tajuamatta ettei se ruoho ole välttämättä vihreämpää aidan takana ja vastuu lapsen tasapainoisesta kehittymisestä on otettu siinä kohtaa kun hänet on saatettu maailmaan.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tiina: Minä en ole täällä kuullut tuosta sopimuksesta mitään. Pitääpä ihan kysellä. Lapset näyttää tosiaan löytäneen omat kaveripiirinsä ja niistä ei minulla ole mitään ikävää sanottavaa.

Hurmioitunut: Ja tämän kirjoituksen nuorilla en tarkoita vain meidän nuoria, vaan nuoria ylipäänsä. Jotainhan ne muidenkin vanhemmat ovat siis tehneet oikein:D.

Vilho: Niin, turha vaatia lapsilta kunnioitusta, jos itse käyttäytyy niin, ettei ole sen kunnioituksen arvoinen?

Pepi: Siellä ne kasvaa ne tulevaisuuden toivot ja kerää mummolasta ihania muistoja, jotka kantavat nuoruuteen ja aikuisuuteen. Onneksi on siis kyllin hyviä isovanhempiakin:D.

Terhi: Tutustuin kyllä sen teidän alueen nuoriin Turkin vuosina ja täytyy sanoa, että en ollut niistä kohtaamisista aina hyvilläni. Kovat oli vaatimukset ja ne tarttui sitten myös muihin ympärillä eläjiin.

Terhi: Kyllä tietysti tasapainoiset lapsetkin voi ajautua huonoille teille, mutta haluan uskoa, että ehjä koti suojaa ja kannustaa ehjiin valintoihin.

Suomessa ollaan tosiaan joissakin suhteissa menty yksilöllisyyden ajattelussa liian pitkälle. Minä menee lastenkin edelle ja kukaan ei saa minun valintoihini puuttua. Ja kun se minä on kuitenkin ollut se henkilö, joka on ne lapset tehnyt ja siinä vaiheessa minun olisi pitänyt jo ymmärtää, että sen päätöksen jälkeen se lapsen paras menee aina minän edelle. Jos minä en lapsiani suojele, niin kukas sitten?

Anonyymi kirjoitti...

selvä sopimus



www.selvasopimus.fi/

Terveisin: Tiina

Vilho Koskela kirjoitti...

En tiedä siskoseni, ehkä pelkkiä nyansseja... miä en pidä itsekkyyttä pahana asiana ja näen, että ihan ekana se oma hyvinvointi on turvattava ja sen jälkeen kun on sinut itsensä kanssa on aika helposti sinut myös koko lopun maailman kanssa... miten sitten lie voiko ees olla sinut muun maailman kanssa jos itsensä kanssa ei tuu juttuun. Joten kun tuo kaikista tärkein ihmissuhde oman itsensä kanssa on kunnossa, niin ne lapset ja siinä sivussa myös koko muu lähiympäristö saa sen suurimman mahdollisen panoksen myös minulta ja se nähdäkseni on silloin myös parhaaksi lapsillekkin... Tiedän, että siä tarkoitit just tätä kuhan vähän pilkkua viilasin.

Cheri kirjoitti...

Olen itse yllättynyt positiivisesti nuorten keskustelutaidoists ja laajoista kiinnostuksenkohteista. Uskomattoman fiksua porukkaa. Toivoisin, että ne joilla alkavat asiat mennä huonosti saisivat kaiken mahdollisen avun ja tuen nopeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Varmasti ikiaikainen vanhempien huoli. Miten varjella lapsensa tarjolla olevilta ei niin suotavilta yllykkeiltä. Niin oli minunkin huoleni. Lapset eivät tehneet kohtuuttomia ylilyöntejä, pikemminkin minä kaikessa ylihuolehtuvuudessani - etenkin esikoiseni kohdalla. Kuopukseni täyttää tänään 30 vuotta. Kannattaa luottaa lapsiinsa ja siihen asti elettyyn elämään. Kolmen pojan kokemuksella, Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Lukaisin tuossa pari edellistäkin postaustasi. Luontosuhteen kasvattamiseen on Suomessa mitä parhaimmat edellytykset ja se kannattaa! Mieheni ansiosta luonto tuli lapsillemme tutuksi moninaisin tavoin jo parivuotiaista. Poikamme sienestävät, marjastavat, kalastavat, melovat, maastopyöräilevät, vaeltavat, suunnistavat .... Ovat luonnossa kotonaan ja lataavat akkujaan.
Suunnistus muuten on yksi niitä harrastuksisia, jotka eivät kysy kukkaroa. Kotka-Hamina seudullakin löytyy ansioitunutta suunnistusseuraa. Anisi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tiina: Pistänpä muistiin.

Vilho: Itsestään huolen pitäminen ja itsekkyys on minulle kaksi ihan eri asiaa. Itsekkyys on jotakin, jota tehdään muista piittaamatta kun taas itsestään voi pitää huolta ilman, että muut siitä kärsii. Nykypäivänä valitettavan moni vanhempi pistää itsensä numero ykköseksi ja tekee mitä tahtoo, huolimatta siitä, että mitä se tekee hänen lapsilleen. Tai puolisolleen. Olen sitä mieltä, että jos tällaisen henkilön elämän tarkoitus on pyöriä oman napansa ympärillä, olisi kaikille paras, että ei sotke siihen puolisoita eikä lapsia?

Cheri: Kyllä, ja ihailen nimenomaan sitä, että uskalletaan ajatella asioista omilla aivoilla, eikä niin kuin muut käskee. Tosin, on niitä laumasielujakin. Itsetunto kun puuttuu, on vaikea tehdä omannäköisiä ratkaisuja. Tai sietää niitä muilta.

Anisi: Eihän se auta, kun laskea lapset Taivaan Isän haltuun. Uskoa parasta. Luottaa, että osaavat. Ylihuolehtimaan en ryhdy. Ainakaan toivottavasti.




Vilho Koskela kirjoitti...

näinpä arvelinkin, itse ehkä tuota itsekäs sanaa käytän juuri tuossa mainitsemassasi itsestään huolehtimiskontekstissa. Lihavuusleikattujen kanssa ku juttelee ni ne pelkäävät juuri että heidät leimataan itsekkäiksi ja syyt moiseen operaatioon menosta mielletään itsekkääsksi ja olen tuota ajatusta koittanut heidän mielestään torjua, perustellen juuri sitä, että ku saa ittensä kondikseen ni sitten jaksaa huolehtia muista...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Vilho: Niin se on. Ja voihan sitä pitää itsestään huolta yhdessä muiden kanssakin.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on vannottu luottamuksen voimaan lasten kasvatuksessa. Luottamusta olen antanut ja luottamusta saanut. Välillä on luottamusta koeteltu ja jouduttu keräilemään uudelleen, mutta järkeviä nuoria heistä on kasvanut. Tällä hetkellä tosin kuulostavat kinaavan keittiössä keskenään... No sitä kai on kaikissa perheissä. Pojan, joka haluaa olla itsenäinen ja joka ei asioistaan juttele, opetin itse ajamaan autolla. Parempaa kahdenkeskisiä aikaa ei nuoren kanssa voi saada. Tyttären kanssa käyn joka viikko hänen harrastuksessaan mukana ja olen tervetullut. Näin saan myös hänen kanssaan laatuaikaa. Läsnäolo on tärkeää myös jo aikuisuuden kynnyksellä oleville mukuloille.

Terv. Vanhempi Kettutyttö

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Vanhempi Kettutyttö: Noilla eväillä kai meilläkin mennään. Ja lisäksi on piirretty selkeät ikään liittyvät rajat. Kukaan ei ole (VIELÄ?) kovin niitä rajoja ravistellut, onneksi, vaan on saatu elää aika rauhaisaa yhteiseloa.