perjantai 14. marraskuuta 2014

MARRASKUU ON MIELENTILA

Marraskuu on mielentila. Sen mielentilan meistä luo jokainen ihan itse. Voi aloittaa aamunsa kiukkuisena ja valitella pimeää. Tai voi sytytellä valoja ja hissutella hämärässä kodissa kahvin keittoon ihan tyytyväisin mielin. Voi astua ulos ja vihoitella sumua, tai kaivaa kameran esiin ja ihailla sumun takaa esiin rypistelevää herkkää valoa. Hengittää keuhkojensa täydeltä raikkautta ja olla iloinen siitä, että saa tällaisessa kelissä tänään kävellä töihin. Jos ajat, pistä hyvää musiikkia kuulumaan.







Työpäivän päätteeksi voi vihata marraskuuta, joka on jo pimentänyt päivän. Tai ottaa ihan rauhallisesti. Kävellä kotiin rannan kautta ja tunnustella kuinka sormissa verenkierto heikkenee ja sormenpäitä palelee. Hyristä jo etukäteen sille tiedolle, että koti on noiden puiden takana ja siellä saa pistää villasukat jalkaan, takkaan tulen ja juoda kupin kuumaa kahvia. 





Marraskuun illat saa ihan hyvällä omallatunnolla viettää kotona. Ei tarvitse murehtia tekemättömiä pihatöitä, sillä ei sitä pihaa kukaan nää enää neljän jälkeen. Jos kotona tyytyy tunnelmavaloihin ja siihen takkaan, ei tarvitse stressata myöskään pesemättömistä ikkunoista tai pölypalleroista kodin nurkissa. Kuka niitä huomaa?  Marraskuussa on jotenkin lupa olla itselleen ja muille armollinen. Tehdään mikä tehdään ja sillä hyvä. 

Marraskuun perjantaisin on viikon ihanimmat illat. Viikko on taas vierähtänyt töissä. Tosi nopeaan, jopa marraskuun pimeässä. On siivottu, jotenkuten. Edessä on kaksi aamua ilman kellonsoittoa. Eikä tarvetta singahdella, ehtiä tai suorittaa. Kannattaa kerätä hyviä ajatuksia. Töissä meni viikko mukavasti. Kukaan ei ole kipeä. Jääkaapissa on ruokaa ja sunnuntaiksi tiedossa taas lounaskutsu. En valita siitäkään, että mummo toi pöydälle pikkupizzoja ja sämpylöitä. Enkä siitä, että minulla on hyvä kirja kesken.

Marraskuu on hyväkuu.

21 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Olen ajatellut viime aikoina ihan samaa, jopa ihan samoin sanoin, että marraskuu on mielentila. Olen ihan selkeästi huomannut, että silloin kun oma elämä on kunnossa ja on paljon tekemistä, ulkoisilla tekijöillä (kuten säällä) ei ole mitään merkitystä. En ole tänä syksynä kertaakaan vielä ajatellut, että voi kun on pimeää tai voi kun on synkkää. Kerta se on ensimmäinenkin - toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen!

Leena Lumi kirjoitti...

Marraskuu on todellakin kuin mielentila. Tai kuin tunnetila. Silloin se on runo.

Kukaan ei odota, että ryntäilisit mihinkään aamuvarhain, Hesari ja Robert'sin suklaakahvi ovat seurana, ei tarvitse olla pirteä ja jaksava, saa hipsutella villasukissa tai juoda kaakaota termosmukista ja katsoa, miten jouluruusu rakastaa marraskuuta.

Vuosikymmeniä kammosin marraskuuta ja maata joka martona makaa. Siitä syntyi sitten se runo, jota marraskuun vihaajat rakastavat. Nyt olen eri, sillä olen löytänyt marraskuun erikoisen levollisuuden, sen, jota levoton tuhkimo tarvitsee, selvitäkseen kuukausista julmimmasta, huhtikuusta. Moni runoilija on ollut oikeassa. Kaikki kuukaudet voivat olla ihania, mutta kuukausista julmin on huhtikuu, sillä silloin olet kuin läpivalaisussa ja valomyrsky paljastaa sinusta ja pesemättömistä ikkunoistasi kaiken. Kaiken lisäksi kuuluu kuiske: Blondienkin kuuluu ajella säärikarvat, sillä kohta on toukokuu ja suvimekot odottavat, kesäkuun kadut muistavat...Mahduthan varmasti suvimekkkoihisi! Ei, ei vielä, minä avaan nyt Fazerin Sinisen ja syvennyn kirjaan. Nythän on marraskuu!

Anna kirjoitti...

Harmaa voi olla mielentila tai täynnä pehmeitä värejä ja valoja kuten noissa valokuvissa. Ihanaa! Ihmiset näkevät värejä eri tavalla. Saattaa olla niinkin, että räikeisiin keinovaloihin ja kemiallisen teollisuuden tuottamiin väreihin tottuneet ihmiset ovat menettäneet kyvyn nähdä luonnonvärejä.

Hurmioitunut kirjoitti...

Nimenomaan, marraskuu on mielentila. Pieniä apeuden hetkiä on ollut maisemissa, mutta ulkoilu siinä harmaassakin säässä on piristänyt tai pitänyt ainakin mielen virkeänä.
Täällä tosin pitää yrittää olla ahkera myös pimeän ajan laskeuduttua, jos meinaa selvitä koulutehtävistä.
Asenteesi on kuitenkin ihana. :) Marraskuu on hyväkuu kun päättää niin.

Kirsi Cifci kirjoitti...

Yritän täällä näin heti aamusta nyt asennoitua siihen, että marraskuu on hyväkuu...jos niin haluaa...ja kyllä se valmistaa joulun odotukseen ja ah, miten ihania tunnelmakuvia voi marraskuussakin vangita, niissä näemmä on ihan oma tunnelmansa.Minun on kuitenkin tunnustettava, että kun on pimeääkin pimeämpää ja tuuli viuhuu ja vettä tulee taivaan täydeltä en välttämättä ehkä muista "mantraa" marraskuu on hyväkuu, mutta lupaan siltikin yrittää;)Tämä blogikirjoituksesi oli meille kaikille marraskuuta "hieman" yrmien viettävien pelastus,minä ainakin sain tästä ihan uutta energiaa lauantai aamuuni, kiitos siitä!

Terhi kirjoitti...

Kyllä siinä voi hiukan olla kahdenkymmenen vuoden valohoidollakin osuutta asiaan. Nimittäin pimeys ei tunnu minustakaan niin kamalalta nyt, kuin vuosi sitten. Minusta marraskuu on kamalin kuukausi Suomessa, pimeää ja vettä sataa. Väsyttää vaikka kuinka ulkoilee, syö vitamiineja ja yrittää pitää positiivista virettä yllä. Jos sataa lunta, tilanne muuttuu samantien. Joulussakaan ei ole tiettyä tunnelmaa, jos sataa ja on synkkää. Monena vuonna on kumisaappaat kurassa viety kynttilöitä haudoille. Kyllä sitä joka vuosi toivoo sydämmensä kyllyydestä lunta ja pakkasta!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Me olemme kyllä huomanneet, että on pimeää. Mutta ennemminkin se on sellaista nostagista hyrinää, että "ainiin, tällaistahan se onkin." Mitä siitä pelihousuja repimään tai mieltänsä pahoittamaan. Ainahan voi sytyttää valot:D.

Leena: Nyt sain kyllä marraskuun naurut. En näet suostu menemään yleisiin saunoihin, uimahalleihin enkä mihinkään juuri noista viimeisten riviesi syistä. Marraskuussa pömppö ja karvat ei niin haittaa, jos pysyy muiden katseiden näkymättömissä. Kesään on vielä aikaa ja villakerrosten ja väljien vaatteiden alta ei ehkä niitä syötyjä suklaita ja muita herkkuja huomaa? Ja jokainen lämpökerros on sitä paitsi ihan tarpeellista:D.

Anna: Minusta harmaa on kaunis. Ja sen kauneus korostuu usvassa tai silloin, kun vierelle tulee joku toinenkin väri.

Hurmioitunut: No, marraskuussa on lupa doupata, eli ota tehtävien ääreen jotakin hyvää, niin sujuu helpommin. Täytyy näet harjoitella, sillä kohtahan on joulu ja silloin saa jaksaa syödä yölläkin…


Kirsi: Mutta eihän marraskuussakaan koko ajan sada eikä viuhu. Eli ylös, ulos ja ihastelemaan niinä päivinä, jolloin ei ole vaaraa kastua. Ja muina päivinä sitten nautiskellaan luvalla sisällä.

Terhi: Kyllä minäkin toivon lunta ja pakkasta. Että lapset pääsisi luistelemaan ja hiihtämään. Ja jotta näyttäisi kauniimmalle. Viime vuosi oli niin vähäluminen, että ehkä saamme tänä vuonna senkin edestä?

Jael kirjoitti...

Mielentila tosiaankin;siitä voi joko kiukutella tai nähdä siinä hyviäkin puolia.Minulla tosin on muistissa miten menin pimeässä töihin ,samoin palasin pimeässä töistä,mutta miten mukavaa oli myös olla ihan kotonakin,ilman tarvetta olla ulkona,ja ihailla kynttilöiden valoa.
Kaunista on kuvissasi marraskuun harmaudessakin

Anonyymi kirjoitti...

Minä en ole ehtinyt tai jaksanut iloita marraskuun pimeydestä tai säästäkään... Tällä viikolla yhtenäkin aamulla pyöräilin töihin ennen seitsemää ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Se 8 kilometriä oli täydellistä marraskuuta ! Kyllä nimittäin otti aivoon ja pari muutakin paino kelvotonta sanaa kyllä tuli mieleen. Onneksi vaatteet olivat ehtineet kuivua päivän päätteeksi kotiin lähtöä varten.

Tänään siivosin ja sisustin Abin huonetta yllätykseksi; Neito kun on Turussa Maata näkyvissä-festereilla. On sitten mukavampi tulla kotiin, kun lattialla on uusi matto, ikkunassa uudet verhot ja puhtaat pyykit kaappiin pinottu.

Tänään olen polttanut uusia pallovaloja ja juonut varmaan 100 kuppia kahvia, mutta silti väsyttää - niin kehoa kuin mieltäkin... Virkeää marraskuuta ! t: Tiina

Aino-Kaisa Leskinen kirjoitti...

Marraskuu voi olla hyvin synkkä(ilma tai mielei, mutta kuten näissä sinun kuvissa, en koe yhtään synkkää oloa. Ihana sumu ja kauniit maisemat :))

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Mielikuvasi ovat ihan totta. Hämärässä mennään ja hämärässä tullaan. Mutta mitä sitten? Eikö pimeässäkin voi elää? Ja onhan meillä täällä sitten kesällä valoakin liiallisuuksiin asti. Voi kai sitäkin säilöä mielensä sopukoihin ja nyt antaa hämärän hyssylle mahdollisuuden?

Tiina: Mutta miten hienoa se onkaan, kun se märän matkan jälkeen saapuu perille. Kun siellä odottaa se kahvikupponen ja kuivuus:D. Marraskuu on oikeasti mielentila, ja sinä päätät miltä se tuntuu. Ja miksi muuten on paha jos väsyttää? Sitä ihanampaa on sitten, kun taas energiat virtaa ja jaksaa vaikka mitä.

Aino-Kaisa: Voi olla. Synkkä tai piilotettu helmi. Kukin päättää kumman haluaa nähdä. Minä ilmeisesti haluan nähdä sen hämärään piillotetun helmen.

MatkaMartta kirjoitti...

Ihana Paluumuuttajatar! Marraskuu todellakin on mielentila ja suhtautumiskysymys. Niinkuin elämä monesti muutenkin. Voi valita, pyrkiikö keksimään hyviä asioita senhetkisestä tilanteesta vaiko ei. Tosin olen kyllä myös sitä mieltä, että surujen kohdatessa ne voi myös rauhassa surra esittämättä ylireipasta, mutta tavallisemmassa tilanteessa asennekin ratkaisee.
Minä kävin tänään hamstraamassa glögiä IKEAsta ja vähän jouluvaloja, mutta vielä odotan niiden kanssa vähän :)
Ihania marraskuvia!

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä olen ihan samaa mieltä marraskuusta. Miksi taistella jotain vastaan, jolle ei voi mitään. On pimeää ja harmaata, mutta nautin siitä. Ja onko nyt mitään ihanampaa olemassakaan kuin kynttilät ja villasukat?

Cheri kirjoitti...

Kuvasi ovat kuin ylistys marraskuun hienovaraisille ja mielenkiintoisille sävyille. Hämäryys voi olla myös ystävä, joka suo lepoa pitkinä iltoina. Minulla on kuistillä hämäräkytkimellä varustettu led-valo ja se on palamatta vain muutaman tunnin päivässä :)
Oletpa osannut kuvata myös Helsingin mielenkiintoisesti ja houkuttelevasti. Entinen kotikaupunkini näyttäytyi ihan uusin silmin, kiitos retkestä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matka-Martta: Me viritimme eilen ulkopuuhun valot. Kynttelikköjen kanssa yritän vielä jaksaa odottaa 1. adventtiin. Ekat glögit on kyllä juotu jo ajat sitten.

Kirjailijatar: Onhan meillä sitä valoa sitten vastaavasti tarjolla koko kesä, joten joutaahan sitä nyt vähän hämärässä hyssyttelemään?

Cheri: Anu vähän haastoi joskus aiemmin tähän marraskuun kuvaamiseen, mutta työ vähän tässä tapauksessa haittaa sitä harrastusta:).

Helsinki on ollut hauska piipahduskohde. En ole tutustunut koko kaupunkiin kunnolla, vaan tehnyt sellaisia pikakäyntejä. Nyt mielenkiintoni on kyllä herännyt...

sannabanana kirjoitti...

Täältä kaukaa katsottuna todella kaunista. Ja tuo hiukan aavemainen sumuinen valo, ah! Nauti!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sannabanana: Kaunistahan se sumu on. Ja vaarallistakin, jos siinä täytyy ajaa autolla.

Kirjatoukka kirjoitti...

Tämä on ainakin täällä suomen etelässä ollut ihan hassu marraskuu. Aurinko paistelee niin, että tekisi mieli pestä ikkunat. Ruusutkin kukkivat vielä ruukuissaan ja työntävät uutta nuppua, samoin kasvaa kohisee minttu, talveksi jo suljetun yrttilaatikon kannen alta!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

kirjatoukka: Minä taas olen mahdollisen auringonpaisteajan visusti töissä, joten vapaa-aika on niin hämärää ja pimeää, että ei ole tarvetta uhrata ajatuksiansa tai aikaansa ikkunanpesulle.

nina kirjoitti...

Että tykkäänkin sun blogista! Tästä tulee aina niin hyvälle mielelle. Vaikka en tarkoitakaan että saisi olla pelkkää positiivista sanottavaa. Usein tuntuu että blogeissa (ja facebookissa) esitetään kulisseja, kuinka talossa ja arjessa on joka hetki kaikki tiptop ja on varaa tehdä mitä ikinä mieli tekee todellisuuden ollessa toinen.. Mulla ainakin tulee sellainen olo sun blogista, että kirjoitat aidosti ja olet elämään tyytyväinen. Kiitos tähänastisista!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

nina: Meillä ei tosiaankaan ole mikään tiptop, korkeintaan kun hetken:(. Kaipuu minulla siihen kyllä on olemassa ja en ole lakannut yrittämästä päästä sellaiseen "muiden blogien idylliin." Ei vaan, kyllä koti on elämistä varten, se pitää siisteydestä pitävän äidinkin ymmärtää.