tiistai 11. marraskuuta 2014

HALKOLAITURI JA PALUU KOTIIN

Päädyttiin takaisin torille. Vaikka pidänkin toreista ja vaikka pidinkin basaareista, harvemmin ostan niistä mitään. Ehkä se olisi sama niiden kauppahallien kanssa? On vain ihana katsella kaunista esillepanoa, mutta ajatus niiden ostosten raahaamisesta mukana ei innosta. Toreille pitäisi kai hankkia torikärrit? Istanbulissa olisi muuten  ollut kantajat, mutta ajatus vierellä kulkijasta sai luopumaan siitä palvelusta. Torilla täytyy saada kulkea ilman varjoja.






Mitään ei kannattanut ostaa senkään vuoksi, että seuraavaksi meitä odotti ikuinen rakkauteni nimeltä meri. Päivän pakolliset laivakuvat oli tietenkin pakko käydä nappaamassa ja kävellä pitkin sataman reunustaa. Samalla ihailin silmilläni rannan kauniita taloja, mutta en selvästikään osannut kuvata niitä kameraan. Kaikki muu paitsi purjehtiminen on turhaa? Mies haaveilee varmasti edelleen siitä maailmanympäripurjehduksesta. Minulle riittää tällä hetkellä veneiden katselu ja ajatus maista, joita tämä meri minuun yhdistää. Ei haittaa, jos ajatus ja haave elämän myötä muuttaa muotoaan, kunhan muistaa elää siinä missä kulloinkin on.









Ensin ajattelin, että jos voittaisin lotossa seitsemän miljoonaa, voisin ehkä ostaa tuon tornin. Vaikka tuskin oikeasti ostaisin. Enkä tiedä, että saisiko sitä siihen hintaan. En oikein ole niitä kesämökki-ihmisiä, jotka haluavat aina palata samaan paikkaan. Jos kotia ei lasketa. Menen mieluummin uusille kulmille ja löydän taas jotakin ennennäkemätöntä. Jotta voin palata kotiin. 





Minä olin muuten niitä mukuloita, jotka saatettiin törkätä vieraiden mukana heille yökyläilemään. Lähettää junalla muutamaksi viikoksi maan toiselle laidalle loma-aikoihin. Olin aina valmis lähtemään, enkä oikein osannut ikävöidä. Olin myös se aikuinen, joka muutti 13-vuodeksi Istanbuliin ja otti tilanteesta kaiken ilon irti. Ja se tyyppi, joka palasi Suomeen kuin uuteen seikkailuun, nauttiakseen tästä mitä nyt saa elää ja kokea. Olen sitä mieltä, että totuttuja kaavoja ja tapoja on hyvä välillä ravistella. Muutos ei ole välttämättömyys, mutta välillä ehdottoman tervetullut lisä elämään. Jos lakkaa kysymästä ja kyseenalaistamasta, ei ehkä löydä uusia näkökulmia, jotka saattaisivat tehdä elämästä mielenkiintoisemman. En niele ennen kuin olen purrut. Mutta en pure puremisen vuoksi.



Tällainen oli Helsinkini. Kiitos, kun kuljit mukanani ja palasit tänne kotkalaiseen arkeen ja sen pimeisiin kuvaamattomiin iltoihin:).

5 kommenttia:

Vilho Koskela kirjoitti...

Entisen vaimon kansas kulkiessani ulkomailla ja kotonakin oli kaksi sääntöä... hän ei halunnut minua ostosreissuilleen mukaan koska olen niillä sietämätöntä seuaa, mutta hän otti minut mukaan sillä ehdolla että ostan iltalehden tms ja menin johonkin baariin vaikka kaljalle. Minun sääntöni olil, että miä en kanna hänen ostoksiaan, ostaa sen verran ku jaksaa kantaa, en alistunut hänen kamelikseen. Toki kun ostosreissu joka kesti kauan oli ohi ja huomasin hänen jaksavan kantaa ostoksensa herrasmiehenä ne kannoin, mutta jos näin, että tähän asiaan oli liikaa luotettu, niin sai kärsiä hyväluuloisuudestaan.

Toreilta ei tarvii oikeesti ostaa muuta kuin kuppi kahvia ja Heinolan torilta siihen kyytipojaksi lettu ja Kotkan torilta lihis tai posso... koska parasta niissä on kuitenkin se tunnelma, kaiken muun saa halvemmalla jostaan.

mimon mami kirjoitti...

...Hietalahden torilta uuniperuna lisukkeineen...voi sieltä tosin löytää muutakin kesäisenä viikonloppuna

Aili Mummo kirjoitti...

Totta, torilla voi kävellä ja katsella tunnelman vuoksi! Kesällä voi myös kahvitella ja katsoa torielämää;)

Levollista ja hyvää marraskuuta sinulle & perheellesi, Mine! ♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Äidin ja tyttären yhteisesti jaetuilla hetkillä on suuri arvonsa. Tämä Helsingin reissu toivottavasti yksi niistä. Anisi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Vilho: Meillä on vähän samat kuviot. En halua ketään kauppaan mukaan huokailemaan tai estelemään:). Mutta se olis kiva, jos joku joskus tulisi kantamaan ostoskassit autosta sisään. Ainakin ne ruokakassit.

Mimon mami: Ruokaa voikin ostaa, kun se on helppo vatsassa kantaa:).

Aili: Toisaalta olisi tärkeä ostaa, että niitä torimyyjiä olisi myös tulevassa.

Anisi: Enemmänkin pitäisi olla niitä yhteisiä...