maanantai 5. helmikuuta 2018

HURMIOITUMISEN TAITO

Luin peräkkäin näitä viimeisten postausteni otsikoita. Kuulostin niin uhkaavalle. Ensin seisoin sillalla ja seuraavaksi olin elämästä kyllänsä saanut. Oikeasti olen kyllä ihan vahvasti elämässä kiinni ja onnellinen. Siihen ei nimittäin paljoa tarvita. Minulla on ilmeisesti hurmioitumisen taito. Päiväni on pienillä asioilla pelastettu. Koen itseni onnelliseksi monia kertoja päivässä. Vaikkapa tällaisista asioista:


Aamulla, kun kylmästä hytistyäni olen saanut puettua päälleni. Pisteeksi iin päälle vedän jalkaan villasukat ja päälle villatakin. Avaan tietokoneen ja luen uutiset hiljaisessa talossa. Juon kuppini kahvia. Kuppi kahvia ja villasukat auttavat aina. Kesällä riittää pelkkä kahvi.

Kylmässä pakkasessa tajuan, että lumi narskuu jalkojeni alla. Mikä ihana ääni. Lopultakin ympärilläni on kunnon talvi.  Pakkanen kuitenkin puree ja näpit ovat jo jäässä. Miten mukava on se hetki, kun työkaveri kurvaa pysäkille ja pääsen lämpimään autoon. Kivalta tuntuu myös työkaverin ele, kun hän aina aukaisee minulle oven. On aina niin iloinen, heti aamusta. Iloiset ihmiset auttavat aina. Postiivisessa seurassa on vaikea olla negatiivinen.






Työpaikalle on aina kiva tulla. Heti ovella moni toivottamassa hyvät huomenet. Olenko koskaan kertonut, että minulla on Suomen parhaat työkaverit? On ihanaa olla työyhteisössä, jossa ei tarvitse miettiä, että "toivottavasti en satu sen kanssa samaan vuoroon." Tälläkin kertaa sattui siis hyvin ja on hyvät tyypit odottamassa. Aamun toinen kuppi kahvia ja yökköjen raportti. Töissä naurattaa usein. Jos nauru pidentää ikää, olen kerännyt täällä monta lisävuotta. Nauru todellakin tekee muutenkin hyvää.




Kotimatkalla aurinko on niin kirkas, että aurinkolaseille olisi tarvetta. Miten hurmaava on aurinkoinen talvipäivä. Kiirehdin kotiin vain syödäkseni pikaisesti jotain, jotta ehtisin kuvaamaan auringonlaskun. Autossa jo hyrisen. Radiosta tulee kaunis kappale. Perillä odottaa lumen kuorruttamat puut. Rannassa huomaan tulleeni paikalle noin 20 minuuttia liian myöhään, mutta tässäkin on kauneutta monen päivän tarpeeksi. Aurinko laskee ja on minuutteja sen jälkeen kuin taivaan rannassa hiipuva nuotio. Värien vaihtelu taivaalla. Ympärillä hiljaisuus. Toisen kuvaajan ystävällinen hymy. Linnun lentoon lähtö pääni yläpuolella. Kauneus on hoitavaa ja tekee ihmisen onnelliseksi. Niin kaunis on maa. 






Kodin onnet: päiväkahvi, jääkaapissa valmiina odottava ruoka, pihalla vastaantulevat tytöt, luistelemaan menossa. Yläkerrassa keskenään suomalaisella aksentilla englantia puhuvat poikamme, miten lie ovat keskinäiseksi kieleksi sellaisen ottaneetkin. Hymyilyttää aina sitä kuunnellessa. Ja tuo mies. Miten sellaisen sainkin, joka aina vaan on rakas. Joka muistaa kertoa tälle vaimolle, että hän on miehen mielestä kaunis ja rakas. Ja esikoinen, joka reippaasti opiskelee ja etsii omaa tapaansa elää tätä ihmeellistä elämää. Mikä onni on perhe.

Onnellinen ei ole se, joka omistaa paljon tai saavuttaa suuria. Vaan se, joka osaa hurmioitua pienistäkin asioista? Olihan sinullakin hyvä päivä tänään?

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Opiskelee ja yrittää herätellä turkin kielen taitoa katselemalla turkkilaisia tv-sarjoja. ;) Onko sarja- tai elokuvaehdotuksia? Mistähän voisin niitä katsella?

Minulla oli tänään koulun täyteinen päivä. Huomenna toinen samanlainen, joten taidan nyt mennä nukkumaan.

Mutta todellakin, mikä onni on perhe ja äiti, joka jaksaa aktiivisesti päivitellä kuulumisia! Olet rakas.

- Aino

Satu kirjoitti...

Olipa ihana lukea tätä. Sinulla on isoja onnen lähteitä elämässäsi. <3 Ja hurmioitumisen taito on hyvä olla olemassa. Minullakin on se, mutta joskus se on ikään kuin piilossa tai unohtunut. Näin on varsinkin silloin, jos olen ruvennut jostakin syystä suorittamaan elämää. Pitäisi muistaa aina välillä hiljentää tai ehkä jopa pysähtyä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aino: Jostakin syystä olen nyt aktivoitunut. Johtunee kävelylenkeistä? En osaa nyt äkkiseltään sanoa mitään tuohon turkkilaisiin ohjelmiin, mutta palaan asiaan elokuvien suhteen. Sarjoja en ole seurannut. Olen nyt lähdössä töihin ja on pitkä päivä. Vietä hyvä päivä ja muista pysähtyä nautiskelemaan ja ihastelemaan.

Satu: Niin on. Ja onneksi osaan märehtimisenkin äärellä huomioida ne hyvät asiat. Tämä postaus oli itse asiassa huomio itsestäni erään kirjeenvaihdon äärellä. Ei minun elämäni oikeasti ole sen kummempi kuin muillakaan, mutta minä osaan tulla tyytyväiseksi niin pienistä asioista ja sulkea silmäni useimmilta puutteilta, että saan sen vuoksi olla hyvällä mielellä suurimman osan aikaa. Siinä on se tyytyväisyyteni lähde. Kannattaa etsiytyä hyvän äärelle.

Cheri kirjoitti...

Olet taitava hurmioitumaan! Minä hurmaannun näistä upeista talvikuvistasi, miten kaunista kylmyys voikaan olla.
Elämässä on hyvä alleviivata ilahduttavat asiat, ne pienetkin, jotka tulevat eteen joka päivä.
Mukavaa talviviikkoa!

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

Heräsin kahden tiibettiläisen päättäväisyyteen: heidän kielet mun pään onkaloissa - ei voi herätä kuin nauraen, vaikka mielummin pesisin itse hampaani ja nenäni ;)
Puhelimessa odotti jo muutama viesti nimipäivän kunniaksi, mies oli laittanut jo tulet puuhellaan kun tietää mun palelevan aina <3
Tänään on tiedossa monen monta uutta asiaa, jotka saavat hymyn ja onnellisuuden väreilemään huulillani ja päässäni, vahvistan tänään mm työpaikkani moniksi vuosiksi eteenpäin :)
Lunta hiventelee taivaalta ja nyt istun tai siis puoliksi makaan sohvalla villasukat jalassa paksu villapaita päällä täkin alla, ne tiibettiläiset kyljessä kiinni, luen sinun onnellisuus tekstejä ja tunnistan myös itseni: huomaan monta kertaa päivässä olevani onnellinen ja liki myös niin kuin sinäkn, hurmioitunut elämästä.
Kohta lähden liikkeelle ja ensimmäisenä kyyditsen tytärtä joka on alkanut toipumaan kitarisaleikkauksesta, sen jälkeen käyn vanhainkodilla moikkaamassa Adoptiohoitomummelia eli ystävän äitiä, 89v, jonka omat lapset ovat hylännet ja josta minä ja veljesi aikanaan otettiin koppi, ja sit se em sopimuksen teko ja vielä illalla lähden käymään pikaisesti pk-seudulla.
Monta ihanaa asiaa joista saa olla onnellinen tänäänkin - ja joo, tää on ihan liki normipäivä Sammakkomamman maailmassa :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Cheri: Talvi on kaunis. Toisin kuin se musta aukko, jossa täällä nykyään monta kuukautta kuljetaan. Minä ottaisin siis mieluusti talven kunnon talvena, kesän lämpimänä, syksyn värikkäänä ja kirpakkana ja kevään heleän vihreänä.

Sammakko-mamma: Hyviä hetkiä sinullakin. Ja ONNEKSI OLKOON työpaikan johdosta. Sellainen on hykerryttävän ihana uutinen tänä työttömyyden aikakautena. Sinulla olisi täällä meillä toooosi kylmä:). Me kun elellään ihan normisti sellaisessa 16-18 asteessa.

Jael kirjoitti...

Ihana postaus ja kuvat:) Sain eilen Suomessa käymässä olevalta Annelilta (joka nyt asuu täällä) videon jossa hän käveli narskuvan lumen päällä, ja katselin sitä monta kertaa;D Meillä sen sijaan on ollut koko viikon ja on edelleenkin hellettä, ei yhtään normaalia tähän aikaan vuodesta.
Ihana kuulla että sinulla on niin mukava työyhteisö, se on kyllä tärkeää:)
Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Miten sitä unohtaakin nopeaan miltä kuulostaa jäiden pauke, lumen narina tai aura-auton ääni. Miten kevyttä on pakkaslumi. Miltä tuntuu, kuin tuiskuttaa vasten kasvoja tai kuinka pakkanen puree sormenpäitä ja poskia. Kyllä talvella kuuluu olla kylmää ja lumista. Niin minä ajatten.

Työyhteisö on minulle tosi tärkeä. Olen tiimipelaaja, en harrasta yksinäisiä lajeja. Siksi olen jälleen kerran niin kiitollinen siitä, että löytyi porukka, joka mielellään asettelee askeleitaan yhteiseen valssiin:). Konkreettisesti. Opettavat näet nyt töissä minua, että selviän kakkosen vanhojenpäivä-valssien tanssimisesta:D.

Henna Hurmioitunut kirjoitti...

Suoraan sanottuna tämä viikon alku on ollut vähän kökkö, mutta olipa ihana lukea tätä postausta! Ja mitkä kuvat! Olet kehittynyt kuvaajana ihan huimasti vuosien varrella. On upea taito osata nauttia arjesta ja pienistä asioista. Se kantaa pitkälle.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Henna: Kiitos. Kyllä se varmaan niin on kaiken kanssa, että tekemällä oppii. En tajua kameran valoituksista yms. tuon taivaallista, mutta alkaa minulla olla ajatusta rajauksista. Tiedän milloin voisi tulla hyvä kuva. Siihen tarvitaan taivaallisia valoja ja hyvä paikka. Idea. Kauneuden kaipuu se puskee esiin tässä kuvaamisessakin. Parempaa loppuviikkoa sinulle, hurmioitumisen hetkiä:).