torstai 8. helmikuuta 2018

ANNA SOIDA

Kävelin taas töihin. Puhelin temppuili. Radio piti taukoja. Aina kun suostui soimaan, oli kevyempi astella. Tajusin siinä kävellessäni, että musiikki näyttelee elämässäni isoa roolia. Musiikki nostaa esiin tunnemuistoja. Se herättelee esiin tunteita. Musiikin avulla voi käsitellä suruja tai nostattaa iloa. Kävelymatkan aikana ehtii musiikin kautta käydä läpi pitkiä ajatuskulkuja. Elää monenlaisessa tunneilmastossa. Usein hymyilyttää. Kai se on sallittua itsekseen kävellessä?

Lapsuuden kodissa meillä soi Suomi-iskelmät. Kari Tapion Kaipuu on piirtynyt minuun. Meillä soi levyt ja radio. Vaikka en nyt aktiivisesti enää iskelmiä kuuntele, nostaa sellaiset vanhat iskelmät minulle monia muistoja mieleen. Palaan niiden kautta kodin tunnelmiin, juhlahetkiin tai vaikkapa rantakallioille Harvassaareen, jossa oli aina kesä ja aikuiset tanssivat kesäiltana kalliolla. Musiikki helisi vettä pitkin. Sekoittui teltassa nukkuvan lapsen uneen.


Luokkakaverit lankesivat Dingoon, mutta minä olin Duran Duran-fani henkeen ja vereen. Naapurin likkojen kanssa jaettiin bändin pojat. Katsottiin videoita ja soitettiin mankalla kasetteja. Tapetoitiin seinät julistein. Sitä vaihetta kesti pitkään. Nykyään en jaksa muistaa, että mikä siinä bändissä oli niin ihmeellistä? Kuuntelen, mutta en enää kuule. Sitten tuli Popeda, Eput ja Pelle Miljoona. Musiikin lisäksi laulun sanoilla alkoi olla merkitystä. Se linja on pitänyt tähän päivään. Pidän lauluista, joissa on sanottavaa ja suomalaiselle suomalaiset sanat on helpommin ymmärrettävät. Kerään sanojen helmiä. Toisaalta saatan kuunnella jotakin sellaista, josta en ymmärrä muuta kuin tunnelman. Meillä mm. soi tosi paljon Lissabonista ostettu Fado. Tai turkkilaiset levyt, joissa sanoja oleellisempi on musiikin mukanaan tuoma tunnelataus. Niiden kautta palaan paikkoihin ja hetkiin.



Musiikin kautta olen myös lähestynyt Jumalaa. Veisannut virsiä, joista toiset on muodostunut erittäin rakkaiksi, toiset taas olleet vain ja ainoastaan raskaita. Virret ovat lohduttaneet, rohkaisseet, kehoittaneet, auttaneet ja hoitaneet. Virret kirkon penkissä, hautajaisissa, hädän hetkellä, kiitosmielellä tai vaikka siellä äidin kuolinvuoteella. Jumalanpalvelusta. Rukous.




Töissä pidettiin tänään päivätanssit. Asukkaista suuri osa asettui aulaan. Monikaan ei halunnut tanssia. Riitti ilmeisesti vain se, että sai kuunnella. Muistella. Aistia jotakin siitä mitä on ollut. Moni kertoi nuorena kovasti tanssineensa, mutta ei kokenut enää pystyvänsä. Minä taas en osaa tanssia, mutta menin monen laulun myötä takaisin sinne lapsuuteen. Muisteltiin missä kulloinen laulu oli soinnut. Oli tyttären häävalssi, jonkun lempi tango tai muisto jostakin joka oli ollut. Kuka oli ollut.






Televisiosta katson dokumentteja, joskus elokuvia, harvoja sarjoja. Ihan varmasti musiikkiohjelmat Suomi Love ja Vain elämää. Jotkut laulut jäävät elämään. Jotkut ovat kuin omaa elämää. Joistakin lauluista alkoi rakkaus. Jotkut taas kertovat juuri siitä mitä itsekin koki, halusi, toivoi. Voi myös yhtyä toisten kokemukseen ja sen mukanaan tuomaan tunteeseen. Usein on pakko käydä niistämässä nenä, kun niin käy omiinkin tunteisiin. 

Luojan kiitos, että maailmassa on soinnut. Ja soi. Annetaan soida tästäkin eteenpäin.

Kuvat lainasin vuosien takaa, sillä kannoin kävelyllä kameraa mukana, mutta en saanut otetuksi montaakaan kuvaa. Mikäs musiikki sinussa elää? Annatko soida?

16 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Onpa taas kaunis luonto, wow! Meillä oli lapsuudessani pääasiassa klassista musiikkia, kun sekä isäni että veljeni soittivat ja istuin aina pikkutyttönä olohuoneen isossa laiskanlinnassa ja kuuntelin jonkun kvartetin tai kvintetin soittoharjoituksia ja opin tuntemaan ja rakastamaan klassista musiikkia.

Henna Hurmioitunut kirjoitti...

Musiikki on minullekin tärkeää ja olen sen suhteen melko kaikkiruokainen. Tapio Rautavaara, Paula Vesala, Frank Sinatra, Mokoma, Paleface, Rppu Normaali, Leevi and The Leavings, rock, metalli, jazz ja iskelmä. Kuuntelen musiikkia tunteen mukaan. Suomenkielinen musiikki on minullekin tärkeimmässä roolissa juuri sanojen vuoksi.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Kai kaikki musiikkimakumme jotenkin pohjautuu siihen lapsuuden musiikkimaailmaan? Siellä on perusta? Meillä ei kuunneltu klassista ja vaikka olen yrittämällä yrittänyt sitä opetella kuuntelemaan, ei oikein onnistu. Osaan kyllä hetkeksi innostua joistakin sävellyksistä, nauttiakin. Klassinen musiikki toimii yhdistettynä videoon tai jotakin sellaista. Konserteissa en oikein jaksa istua. Isin ja äidin vika:).

Henna: Minä en jaksa kuunnella örinäheviä, teknoa, oopperaa, klassista naislaulantaa. Kaikki muu menee ainakin pienissä määrissä. Jotkut musiikit toimii paremmin livenä ja toiset sitten levynä.

Petra kirjoitti...

Olen kaikkiruokainen, kotona kuunneltiin San remon laulufestivaaleja ja muutenkin italialaista ja espanjalaista musiikkia sekä iskelmiä. Nuorena kuuntelin eppuja ja kaikkia muita suomalaisia artisteja, MTV kanava oli kova sana ja sen perässä mentiin kavereille kylään kun kotona ei ollut. Nykyisin kuuntelen tunnelman mukaan mutta musiikilla on iso sija tunteiden tulkkina, olen kuubalaisen musiikin ja turkkilaisen ystävä mutta kaivan kyllä tasaisin väliajoin Kari Tapiot ja Jenni Vartiaiset esille. Turkkilainen musiikki Meyhanessa vaikuttaa.

Jael kirjoitti...

Upeita kuvia:) Musiikki tosiaankin tuo muistoja mieleen. Odotan joskus Tel Avivissa bussia pysäkillä,jonka takana on kukkakauppa, ja sen omistaja laittaa aina musiikkia joka kuuluu kovaäänisistä. Usein se on eteläisen Amerikan musiikkia ,ja muistuttaa minua ajasta jolloin siellä asuin. Itse pidän paljon jazzista, etnisestä musiikista sekä klassillisesta musiikista.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Mielenkiintoista, mistä nousi vanhempiesi into italialaiseen ja espanjalaiseen musiikkiin? Meillä oli kyllä ihan vaan suomalaista musiikkia. Mutta meillä ei koskaan matkustettu, joten ei saatu virikettä mistään muualta. Euroviisut katsottiin ja Lauantaitanssit. Syksyn sävel ja Levyraati. MTV:tä minäkin katselin tutuilla. Maria Guzenina tuntui joltakin käsittämättömältä ihmeeltä siellä ruudussa:D.

Matkoilla on tosi tärkeä päästä paikallista musiikkia kuulemaan. Ihan parasta on katumuusikot. Moni ulkomailta ostettu musiikki ei kotisuomessa tunnukaan sitten ollenkaan samalle. Tuo Fado on siinä mielessä poikkeus.

Jael: Istanbulin Istiklalilla oli pitkään yksi kirjakauppa, josta kuului aina sama musiikki. Sen ohittaminen tuntui ihanalle. Jazzia en ole ymmärtänyt, kunnes päädyin Istanbulissa jazz-clubille. Joskus olisi kiva miehen kanssa päästä Poriin jazzia kuuntelemaan. Taitaa olla niitä musiikkeja, jotka on parhaita livenä?

Ravintoloiden musiikkivalinnat on aina mielenkiintoisia. Turkissa ne oli usein ihan vääriä ja teki mieli mennä sanomaan, että ei tällaiseen paikkaan sovi tällainen musiikki. Minusta musiikin täytyy suhteutua ympäristöönsä. Puhua samaa kieltä maiseman kanssa.

Leena Lumi kirjoitti...

Minuun ei vaikuttanut niinkään kotimme musiikki, sillä sitä oli vähän. Isällä oli upea ääni, mutta vanhempani olivat paljon töissä kylän kauppiaina ja sitten taas mökillä oli kuin jossain työleirillä:)

Aikakausi vaikutti ja me imimme kaveriporukassa ulkomaisen musiikin, joka on edelleen sitä nuoruuden musaa. Kun täytin pyöreitä pidin hippibileet, joihin hankin monet vanhat biisit. Oli kuin aikaa ei olisikaan kulunut 40 vuottaa, vaan olimme taas niitä varhaisteinejä, joista toiset soittivat kitaraa, jotkut lauloivat tai kuuntelimme musiikkia ja tanssimme sen aikaiseen tyyliin.

Musiikki on osa elämääni eli olen kovin rock ja jazz, sekä myös fado ja kaikki latinomusiikki. Kuuuntelen myös tenoreita sekä käymme toisinaan oopperassa eli laidasta laitaan, mutta ei kovastikaan kotimaista musiikkia. Jazz on selviö, koska Pori on kaupunkini, mutta parasta jazzia olen kuullut Irlannissa eli pidän vanhasta jazzista.

Olisin halunnut aikanaan alkaa soittamaan, mutta en saanut siihen tukea, en kannustusta, joten aloin ratsastaa. Kuopuksella sitten hankimme pianon ja hän alkoi käydä pianotunneilla heti kun sormet riittivät.

Musiikki on jollain tasolla sielun peili. Tiedän kuka olet, kun kerrot mistä musiikista pidät, mitä musiikkia kuuntelet.

Hiljaisuus ja luonnonäänet, meri, tuuli, sade, havisevat haavat, siinä on usein maailman paras musiikki.

<3

Satu kirjoitti...

Hienoja kuvia!

Minua vähän huvittaa, kun minusta tuntuu, että sinä ja minä olemme niin monessa asiassa kuin yö ja päivä. :-) Niin kuin tämä musiikkikin - en voi sietää suomalaista musiikkia (paitsi jotain uudempia juttuja, kuten Vesalan lauluja), eikä laulujen sanoilla ole minulle mitään merkitystä, tai ainakaan ne eivät ole musiikissa se tärkein juttu. Minulle tärkeintä musiikissa on energisyys, jos oikein lyhyesti yritän asian ilmaista.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena Lumi: Meillähän tuo mies soittaa kaikenlaista. Ja on halunnut mahdollistaa lapsillekin sen, että voivat soittaa. Niinpä oli se yksi vuosi, kun kakkonen sai lahjaksi sähkökitaran ja kolmonen rummut. Esikoisella oli akustinen kitara. Lisäksi talossa on sähköpiano, basso, luuttu, baglama, huiluja ja yksi vaiennut viulu. Esikoisella vielä ukulele. Täällä on soinut ja laulu sun toinenkin laulettu. Hyvä niin. Minä olen ainoa joka ei osaa soittaa mitään.

Ja noista viimeisistä olen ihan samaa mieltä. Kaiken äänen vastapainoksi kelpaa myös syvä hiljaisuus.

Satu: Mutta erilaisuushan on rikkautta:D. Minä olen aina ollut kova lukemaan. Sanat ovat minun juttuni. Niin se on loogista myös nauttia sanoista musiikissa. Kun törmään musiikkia kuunnellessa hienoon lauseeseen, on se kun olisi löytänyt aarteen. Mutta tämä sana-juttu pätee vain suomalaiseen musiikkiin. Ulkomaisia kipaleita kuunnellessa keskityn sitten vain tunnelmiin.

Sanna Pelvola kirjoitti...

Pitää minunkin nyt tähän aiheeseen kommentti jättää, kun täällä hiljaa käyn lukemassa jokaisen postauksesi :)
Kyllä annan soida! Musiikki on suurta, eri tilanteissa niin satoja eri asioita. Kappaleet ja ihmiset, paikat, kesät, vuodet, kaupungit, mielentilat ja ajatukset yhdistyvät jossain aivojen sopukoissa tiettyjä kappaleita kuunnellessa.
Erikoista minusta on se, miksi jokin kappale koskettaa ja menee läpi. Se ei nimittäin läheskään aina ole sidoksissa esittäjän taitoon tai tyylilajiin, mutta aitouteen ehkä enemmänkin. Joku viisas opettaja sanoi koulussa, että musiikkia kuunnellessamme kuuntelemme todellisuudessa itseämme. Siksi kai tiettyinä hetkinä jokin kappale puhuu ’juuri minusta’ ja kolahtaa.

Kiva tätä kautta kuulla teistä ja teidän perheestä. Jätitte lähtemättömän jäljen ibulin aikana ja paljon opin ja oivalsin tuon vajaan vuoden aikana!

- Se yks Sanna-kanttori ent. Huttunen ;)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sanna: Olipa kiva kuulla sinusta:D. Kuulutkin aivoissani kategoriaan: MUSIIKKI. Nyt kävellessäni kun ehdin oikein kuunnella sanoja, on sekin hauskaa, että kappale jonka on kuullut monen monta kertaa aiemminkin, saattaa kolahtaa sitten vain yhtenä kertana, kun on sopiva hetki. Joku taas menee läpi heti ensi kerralla. Joku jää ikuiseksi tunnetulkiksi ja joku on merkittävä vain hetken.

Tulkaa käymään. AIna saa tulla, jos vaan ollaan kotona. Ja kun ei olla, saa lainata kotia. Nyt on vieraille musiikillinen vierashuonekin valmis:D.

Sanna Pelvola kirjoitti...

Kiitos kutsusta!
Miten se arki niin viekin mennessään, mutta jospa sitä saisi aikaiseksi kun päiväkin pitenee hurjan kukon askelin :D Myös tässä Hämeenlinnassa saa ohi ajaessa, ja muutenkin, piipahtaa; ollaan ihan tosi kätsysti tässä motarin varressa ;)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sanna: Tiedän. Olen nyt yrittänyt syyskuusta asti tehdä tärskyjä serkkuni kanssa, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt. Istanbulissa oli selvästi Suomea enemmän aikaa. Tai suurempi tahtotila? Mutta hei, jos joskus onnistaisi, puolin tai toisin.

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

Itse olen musiikin suhteen suht kaikki ruokainen.
Suomalainen pop/iskelmä iskee parhaiten mutta mm Adelen Rolling in the deep toimii kuin junan vessa - aina naama menee ihan kukon munille :)
Kuuntelen harvakseltaan mitään, lähinnä autossa radio on aina päällä. Muuten arvostan hiljaisuutta. Kotona jos olen yksin kotona, yleensä mulla on ihan hiljaista - korkeintaan puhun vain eläimille.

Jäin miettimään veljeäsi (yllätys): hänelle musiikki oli todella tärkeää, sen kuunteleminen ja myös laulaminen ja kitaran rämpyttely - tykkäsin kovasti hänen äänestä ja soittamisesta varsinkin kun meillä oli lauluiltoja joissa Puhataat Munat ja Wilpitön mieli eli veljesi ja meidän ystävä Kitaristi Kaitsu lauloivat ja laulattivat ihmisiä
ja välillä mylvivät kuin sonnikuoro :P Veljesi oli välillä kuin jukeboxi: osasi aina kaikkien biisien sanat tai ainakin pienellä muistelulla eli sanat oli hänelle myös tärkeitä. Aina löyty tilanteeseen hyvä biisi jossa oli oikea sanoma tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Musiikki ja sen kuuntelu häneltä myös katosi viimeisen vuoden aikana.

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

P.s Käy stalkkaamassa fb mun uusi duuni ;)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sammakko-mamma: Minulla soi aika usein. Kävelessä, autossa ja kotona fiiliksen mukaan. Hiljaisuus kuuluu sitten luontoon silloin kun ollaan paikoillaan. Tai veneessä. Samin kanssa kuunneltiin lapsena yhdessä paljon musiikkia. Ensin äidin ja isin levyjä, kunnes sai ekan Hurriganesinsa. Minä en siitä tykännyt. Minulla on myös hyvin vahva muisto siitä kun isoveli opetti minua äänittämään radiosta musiikkia kasetille. "Sitten kun tulee Duran Duran, painat tästä. Ja kun alkaa Eppujen "nyt reppu jupiset riimisi rupiset, niin painat tästä." Sami oletti, että en tykkäisi jälkimmisestä, mutta minähän olen fanittanut Eppuja siitä asti.

Stalkkasin jo. Ihanaa! Onneksi olkoon. Jos joskus satun olemaan Heinolassa, niin tulen varmasti kahville:D.