sunnuntai 18. lokakuuta 2015

ELÄ LÖYSIN RANTEIN

Lauantaina juhlittiin ystävän 40-vuotista elämää. Siellä kehoitettiin elämään löysin rantein. Tehtiin vuokramökistä pizzeria ja puhuttiin pizzakuskin kanssa sitä toista omaa kieltä keskellä suomalaista metsä- ja merimaisemaa. Kuultiin bändiä ja luotiin omat tanssikuviot. Kuvattiin juhlia pokkarikameraan ja annettiin oman kameran kölliä laukun pohjalla. Syötiin monia kakkuja. Taiteltiin lautasliinoja. Ulkona lapset leikki valohippaa tai kiipesi parvelle lukemaan Aku Ankkoja. Rohkeimmat käveli vielä saunasta uimaan. Siinä vaiheessa käperryin sohvan nurkkaan ja lepäsin. Ranteetkin alkoivat selvästi löystyä.




Ehkä pahinta kiireessä on puolittainen aistiminen. Syö mitä kiinni saa ja maistaa osittaisesti. Nielee pureksimatta. Paahtaa paikasta toiseen laput silmillä ja jättää asioita näkemättä, ääniä kuulematta ja tuoksuja haistamatta. Unohtaa ne hetkeen tarttumiset ja syyllistyy suorittamiseen. Aivoissa tykyttää se tekemättä oleva, eikä muista kiittää itseään siitä mikä on jo tehty. Minä kiirehdin koko viime viikon mahdollistaakseni tulevaan viikkoon enemmän hetkiä, mutta on niitäkin, joiden elämä on jatkuva kiire. Sellaiset ihmiset säälittää, sillä niillä on jatkuvasti puolittainen elämä.





Perjantaina tuli siivottua, mutta jäi vielä monta asiaa vitkuteltavaksi. Mietin, että kirjoittaisin tähän jonkun häpeälistan, josta voisitte sitten tarkistaa, että kauan sillä naisella menee ennen kuin se saa kakkosen rippijuhlien kiitoskortit lopultakin tehtyä ja lähetettyä. Kesäkalusteet peiteltyä. Kesävaatteet lasten kaapista komeroon ja -kengät varastoon. Tuleeko tulppaanin sipulit maahan, mansikantaimet siirrettyä, pensasaita leikattua, pylväät maalattua…. Julkinen häpeä ehkä auttaisi siinä toimimisessa, mutta kun tällä viikollahan piti lomailla. Levätä. Ottaa löysin rantein. Tarttua hetkiin. Helliä tätä kiireessä porskuttanutta. Iloita siitä mitä ON tehty ja pitää itseään hyvänä.




Vaikka loma ei vielä olekaan alkanut, olen jo siirtämässä itseäni hitaaseen liikkeeseen. Teen, jos ehdin ilman painetta. Sellaisia asioita, joista koen iloa. En suorita, ainakaan koko päivää. Pysähdyn useammin ja tartun päähänpistoihin. Mitähän minä oikeasti haluaisin tehdä? Siivoaiskohan kellarin vai lähtisköhän ulos kuvaamaan? Yhdistelmä on usein myös aika toimiva. Yksi ikävä asia ja sen jälkeen mukava tuntuu vieläkin mukavammalta. Leivo sämpylät ja istu sitten hartaudella niitä syömään.





Kuvat siltä tehotorstailta, jolloin osasin välillä myös pysähtyä. Töiden jälkeen kurvasin oikein Karhulan jokipuistoon vartavasten nappaamaan nämä kuvat. Sellaista minun pitäisi tehdä useamminkin, koska se jos mikä tekisi minut iloiseksi. Mitäs sinä haluaisit tehdä? Mikä löysäisi sinun ranteesi?

13 kommenttia:

sannabanana kirjoitti...

Ihana puisto teillä!
Juuri tänään mietin samoilla linjoilla: kuinka paljon menee ohi kun porhaltaa kiireessä. Ja mikä on loppujen lopuksi tärkeää?

mummeli kirjoitti...

Kun olen elänyt täällä jo pitkään, mutta elämän ruuhkavuosina en paljon ympärille vilkuillut. Ompa ollut sitten iloa tutustua paikkoihin kun koiran kanssa paikkoja kiertelemme.

Mahtoi olla pitza kuskille ilon hetki kun sai puhua omaa kieltään.-

A kirjoitti...

On hieno taito, jos osaa hellittää joka päiväisestä kiireestä. Kiire syö aina paljon voimia, ja pitkän ponnistuksen jälkeen ei enää pystykään hellittämään, menee mm. yöunet.

Ihminen tarvitsee lepoa, ei hän ole kone!

Iloa ja menestystä elämäänne, Mine ja perhe! ♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Hei!!
Me ollaan otettu löysin rantein tämä vko, ollaan nääs lomailtu täällä Turkin Belekissä.
Ilmat ovat olleet mitä parhaimmat, ei liian kuuma, mutta ei oo pitkähihaistakaan tarvinnut.
Susesi Luxury Resort on hotelli suurella Hoolla.... Huomenna nokka kohti kotimaata ja ti taas töihin.
Mukavaa syksyä toivottaa Ulla

Pepi kirjoitti...

Jos tästä vielä ranteet löystyy niin menee jo veteläksi :D
Täytyy sanoa, että elämä maistuu hyvälle, eikä ne tekemättömät työt ihan kamalasti itsestään muistuttele, tehdään kun tehdään.
Nyt on menty pikkulikkojen ja vanhempiensa aikataululla ja mikäs mukavampaa.

Sukkien kutominen on muuten aika meditatiivista - yksi rinsessoista kysyi miksi sä mummi teet noin paljon samanlaisia sukkia, vastasin että kun niitä on kiva tehdä kun osaan ohjeen ulkoa, ei tarvitse miettiä sitä tekemistä, vaan voi vaikka jutella sun kanssa :)
Voi sitä hymyä naamalla :D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

sannabanana: Meillä on MONTA ihanaa puistoa täällä. Ja oikeastaan tärkeää on se mitä ei kiireellä tavoita.

mummeli: Olen kävelemisen kannattaja, sillä siten parhaiten tulee nähtyä. Ja on helpointa pysähtyä ihmettelemään. Koirat ne vielä ymmärtää sen haistelunkin merkityksen:).

Aili: Kyllä, lepo on ensiarvoisen tärkeää. Ja välillä pieni kiirekin on hyväksi, kunhan ei ota sitä jokapäiväiseen ohjelmistoonsa.

Ulla: Hyvä teille! Helleaikaan siellä ei jaksakaan juuri mitään, mutta lokakuu on varmaankin juuri sopiva aika lomailuun Turkin Etelässä!

Pepi: Minäkin olen nyt pistellyt neuloen. Tosin joka sukat on tehty eri ohjeella. Palmikot on siitä kivoja, että alun jälkeen ne nopsasti oppii ilman ohjettakin. Kutimet kulkee mukana ja aina kaivan esiin, kun täytyy istua ja kuunnella. Ajatus pysyy paremmin koossa ja samalla työ etenee. Kivaa hommaa.

Jael kirjoitti...

Kyllä on kaunis syksy teillä;ihanat värit:) On hyvä osata pysähtyä välillä.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Kaunis puisto teillä ja kauniit kuvat. Joskus kiire on aivan itse aiheutettua, toisinaan täyttä totta, mutta kun pysähtyy hetkeksi ja miettii asiaa saattaa huomata monta asiaa ympärillään, kuulla muutakin , kuin veren kohinan ja pulssin tykytyksen!
Mukavaa lomaviikkoa ja sitä löysinrantein oloa:)

SaaraBee kirjoitti...

Ai, mitä kuvia - taas. Olisin niin loman tarpeessa, mutta nyt on vain sinniteltävä jouluun asti. Sitten minulla on kaksi viikkoa vapaata. Sinulle on haaste blogissani.

Liivia kirjoitti...

Tummanpuhuva lummekuva tosi kaunis.

Anonyymi kirjoitti...

Yllättää tuo puiston syksyinen väriloisto. Oma piha on kaikkea muuta. Haravointia, haravointia .... Anisi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Kaunista on. Selvää keltaisen juhlaa.

Kirsi: Lomaa on nyt saatu viettää ja tullut kyllä tarpeeseen. Ihan sellaista joutilasta ei ole kyllä ollut, mutta vaihtelua normiarkeen kuitenkin.

Saara: Ja minullakin on jouluna lomaa- taas! Sitä odotellessa. Kiitos haasteesta!

Liivia: Kiitos.

Anisi: Täälläkin olisi haravointia vaikka kuinka, mutta niin myös puissa vielä lehtiä. Täytyy siis odotella, että kaikki on pudonnut alas ja ryhtyä vasta sen jälkeen haravan varteen.

Sirpale kirjoitti...

Upeita kuvia sun blogissa, innostaviakin! :)