keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

SIELUUNI PIIRTYI KALLIORANNAT

Lapsuuden kesät vietettiin Kotkan Harvassaaressa. Siellä piirtyi sieluuni kalliorannat, tuulessa heiluvat ruohosipulit, metsäpolut ja meri. Ajattelin, että jokaisen ihmisen unelmien täyttymys olisi oma talo kalliolla meren ääressä. Sittemmin olen oppinut, että meri ei ole kaikkien juttu, vaan osa haluaa talonsa järven ääreen, osa pellon pientareelle ja osa metsän keskelle. Joku taas oikeasti haluaa asua keskellä kaupunkia, luonnosta mitään tietämättä. 

Toisena pääsiäispäivänä lähdin kävelylle Kotkan Rytäniemeen. Siinä taas yksi idylli vailla vertaa. Taidatte jo hyvin tietää, että minun idylli kategoriaan pääsee hakusanoilla: meri, vanhat puutalot, hiekkatiet ja laiturit. Tällaisia paikkoja Kotkassa on ilokseni yllättävän monta. Tämä Rytäniemi sijaitsee  keskustan tuntumassa, Hirssaaren sillan kupeessa.




Sireenikujalla tapaan isoisän lapsenlapsensa kanssa. Kertovat, että joutsen on taas tullut pesimään sillan kupeeseen ja näyttävät tien, josta pääsen niemen nokkaan. Jäämme rannalle juttelemaan. Isoisän isä asui aikanaan tällä niemellä ja tänne mies palasi rakentamaan oman talonsa. Ihmisen on hyvä olla juurillaan. "Kallistahan täällä on kuin mikä," kertoilee mies. Alue ei ole kunnallistekniikan piirissä, rantatontista maksetaan saman verran kuin me siitä itse talosta. Naapureista moni on kesämökkiläisiä, joten pihat ei aina ole niin viimeisen päälle ympäri vuoden. Mutta onhan se nyt aivan ihanaa. Asua Sireenikujalla ja kävellä muutamassa minuutissa rannalle joutsenia katsomaan. 






Rytäniemen takana on seuraava idylli ja sen nimi on Ristiniemi. Käyn ihailemassa sen samaan syssyyn.    Näissä aivan käsittämättömän ihanissa paikoissa mietin, että ymmärtääkö niiden asukkaat onnensa ja  antavatko sille kaikelle sen ansaitseman arvon? Että asuisi meri takapihalla. Tuntisi oven avatessaan suolan tuoksun. Lähtisi talvella takapihalle pilkille ja laskisi kesällä samaan kohtaan verkot.







Tässä yllä voisi olla sellainen talo ja piha, joka lottovoittoni jälkeen myyntiin tultuaan saattaisi vähän laittaa harkitsemaan muuttoa. 



Kävelyltä palaan omaan idylliini Metsolaan. Kiipeän omenapuuhun ja ryhdyn leikkaamaan. Vaikka ei olekaan merta takapihalla, niin heti siellä tien toisella puolella kuitenkin. Soratiet ja vanhat puutalot löytyy myös. Olen joskus aikaisemminkin puhunut oman kokoisista haaveista. Tämä koti oli jo niiden yläpuolella, ja jokapäiväisen onnen aihe. Rytä- Ja Ristiniemet eivät siis aiheuta kateutta tai tunnetta siitä, että elämä olisi epäoikeudenmukaista. Se antaa ilon siitä, että niin kauniita paikkoja olemassa ja joku saa sellaisessa elää.  




Ja minä saan asua täällä. Leikata omalla pihalla omenapuita. Tajuten onneni ja antaen kaikelle tälle arvon! Silloinkin, kun alan tuskastua siihen todellisuuteen, että miten mahdottomasti tämä piha tulee tarvitsemaan aikaa, vaivaa ja rahaa muuttuakseen puutarhaksi. Yrittäen muistuttaa itseäni, että kaiken ei ole pakko olla yhdessä kesässä valmista. Meillä kun on toivottavasti vielä monta yhteistä vuotta!

10 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Ensimmäisen kesän voi antaa mennä suurinpiirtein äimistellessä mitä pihaan nousee - jos teitää, että jotain nousee. Sen jälkeen on hyvä lähteä suunnittelemaan.
Ja sitä voikin sitten jatkaa ja jatkaa ja jatkaa :)

Onneks oli vain pieni torppa ja pieni umpeen kasvanut piha silloin meikäläisen ensimmäisenä kesänä. Se oli omanlaistaan nautiskelua silloin, nyt taas ihan toisenlaista :)

Iloa pihalle!!

Kirsi Cifci kirjoitti...

Meri tai järvi, kumpikin käy, lapsuudessa järvi, siellä on opittu uimaan ja soudeltu, myöhemmin meri, siellä taas purjehdittu ja asuttukin melko lähellä, nykyään taas meri ja mökillä järvi , tykkään molemmista omalla tavallaan, kalliorannat ja ihanat rantamaisemat.

Työmatkalla meren rannan tuntumassa menee bussireitti ja ihailen aina bussin ikkunasta aukeavaa näkymää, tykkään käydä rannalla myös kuvaamassa,

Kannattaa iloita jos sattuu asumaan rannan tuntumassa ja nauttia ikkunoista näkyvistä maisemista kaikkina eri vuodenaikoina;)

Jael kirjoitti...

Teillä on kyllä kaunista siellä Kotkassa,ja paljon nähtävää tämän blogisi kautta.En ole koskaan edes ollut Kotkassa.

Hurmioitunut kirjoitti...

Voi hyvänen aika miten kaunis kaupunki! Miten kauniita taloja, pihoja ja yksityiskohtia. Noissa kuvissa näkee jo sen kevään puhkeamisen hetken! Täällä ei olla vielä yhtä pitkällä.
Hyvin sanottu, että toisen kauniista kodista ja pihasta voi nauttia kauempaakin katsellen ilman kateutta. Ja toivoa että asukkaat itse tajuavat onnensa, kuten sinäkin omasi. Joskus on itselleni käynyt niin, että kun kateus on pistänyt omaa sydäntä, jonkin ajan kuluttua olen huomannut, että silla kateuteni kohteella ei olekaan elämä niin kadehtimisen arvoista (tavalla tai toisella), ja on taas herännyt huomaamaan, kuinka se ihan oma elämä onkin parasta just nyt ja just mulle.

Petra kirjoitti...

Onpa kauniita paikkoja, en ole Suomessa koskaan asunut merenrannan lahellakaan joten Suomessa vesi on aina ollut jarvi, tykkaan molemmista jarvista ja meresta.

Aili Mummo kirjoitti...

Hieno postaus, kiitos tästä! ♥♥
Ihania taloja ja paikkoja tosiaan, valtavan kauniita!

Kun näen hienon pihan, ajattelen sitä, miten paljon hikeä ja vaivaa omistaja joutuu näkemään & tekemään! Miksi pitäisi kadehtia, kun siitä voi katsellessa iloita?

Kaunista viikkoa sinulle, Paluumuuttajatar! ♥♥

Satu kirjoitti...

Minä olen myös meri-ihmisiä, ihan ehdottomasti. Ihan sama mikä vuodenaika on meneillään, niin meren rannalla tulee aina ihan huikea tunne. Ne laivat ja lokit ja aallot ja se tuoksu... Taidankin tästä lähteä kävelylle meren rantaan. :-)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Viime kesänä jo vähän äimisteltiinkin, mutta pihan kevät on vielä kokematta. Jos nyt ainakin alkuun päästäisiin. tarkoittaa nyt ainakin tuota ruukkupuutarha ja viljelyslaatikko-osastoa. Ja tuolle aidalle on myös PAKKO tehdä jotakin.

Kirsi: Minä ihailen kyllä kaikki vedet, mutta ei ole meren voittanutta. Ja jokainen kerta nähdessäni tuon veden tuossa ikkunan alla, hyrisen. Kunhan lehti tulee puihin, sitä ei enää näy. Ei haittaa, vaikka kaupunki tekisi vähän harvennushakkuita:).

Jael: Minustakin täällä on kaunista vaikka miten paljon. Vittseliäsiyyttä (ja aikaa) vähän tarvisi, että tulisi käytyä aina välillä uusiakin kulmia kuvaamassa.

Hurmioitunut: Olen onneksi aina jaksanut iloita muidenkin omistamasta kauneudesta. Ja osannut olla realisti kulloisenkin elämäntilanteen ja tilin saldon puitteissa.

Petra: asuimme opiskelujen ajan sisämaassa ja ihailen kyllä siellä järviä ja jokia. Mutta itse en ole vakavissani harkinnut pysyvää asumista sisämaassa. Tässä rannalla on omemman näköinen paikka.

Aili: Minäkin olen nykyään alkanut vasta ymmrätämään tuon työ- ja rahamäärän mikä kauniiseen pihaan on vaadittu. Jännä nähdä, että mihin asti omat rahkeet tulee riittämään:).

Satu: Juuri tänään taas hetken istuin rantakivellä lokkien kirkunaa kuuntelemassa ja ajattelin, että se on sitten halpaa terapiaa. Merituuli, lokit ja aaltojen ääni niiden lyödessä rantaan.

Anne kirjoitti...

Kaunista on!
Ollapa oma puutarha, ja vielä taito sitä hoitaa:)
Toivottavasti saa täällä blogissasi iloita pian pihasi tulevasta kesästä, ja nähdä ihania kuvia!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anne: Niinpä. Nyt on puutarha, mutta ei aavistustakaan, että onko a) taitoa ja b) voimia sitä hoitaa:). Tänään oli kyllä hyvä alku. Olimme seitsemän tuntia pihalla yhtä mittaa, vain perunat kävin välillä laittamassa uuniin. Pääsosin toistaiseksi on vain raivattu ja siivottu. Ja aloitettu grillikausi:).