maanantai 9. maaliskuuta 2015

LÄMPÖÖ JA VALOO

Muutaman äärimmäisen harmaan päivän jälkeen on kevät saapunut kohisten Kotkaan. Aamulla näpytellessäni töissä tietokoneella, ilmestyi selkäni taakse valoilmiö. Piti ihan nousta sitä ikkunaan ihmettelemään. Kesken päivää siirryin paikasta A paikkaan B ja siirto tapahtui kotirantoja pitkin. Mikä yllätys siellä rannassa odottikaan. Jäät olivat häipyneet. Laineet liplattelivat. Joutsenet suorittivat uimanäytöksiä ja ensimmäiset veneet huristivat ohitseni. Monen kuukauden jälkeen huomasin kaipaavani asiaa, joka kuului Istanbulissa lähes jokaiseen päivääni; aurinkolaseja.




Auringon säteiden alla oli jopa lämmin. Jos ei olisi työt kutsuneet, olisin hyvin voinut kuvitella itseni istumaan siihen valokiilaan kahvia hörppimään ja ruisleipää syömään. Nyt ei kuitenkaan auttanut kuin jatkaa matkaa. Ihailla kevättä pikakelauksella. Vetää sisäänsä taivaan sineä ja kevään tuoksua. Lintujen konsertti taustamusiikkina sille kaikelle ympärillä olevalle uudestisyntymisen ihmeelle.




Kolmonen tuli vastaan kotiovella paitasillaan. Aurinko oli ilmeisesti saanut nuoren miehen veren virtaamaan ja päättämään, että takkeja ei enää tarvita ja ulkoilukausi saa alkaa. Hetken päästä tuo jo löytyi kakkosen huoneen parvekkeen riippukeinusta Aku Ankkaa lukemasta. Oli nyt sentään ottanut peiton lämmikkeeksi. Tässä vaiheessa aurinko jo laski, eikä ilmaa parhaalla tahdollakaan voinut kutsua lämpimäksi. Kaunis se on silti tämä kodin näkymä, joka kohta jo peittyy vihreän verhon taakse. 



Miten nopeasti aika juokseekaan. Talvea seuraa kevät ja kesä. Kohta tuota tietä pitkin taas juostaan saunasta uimaan ja takaisin. Naapurusto virtaa kodin ohitse kylpytakeissaan. Pihalla grilli hönkii tuoksuja ilmaan ja tuuppaa herkkuja lautasille. Ja jos kaikki menee niin kuin Strömsössä, alkaa pihasta ilmestyä puutarha! (Eikä kukaan enää muista vessaremontin vaivoja ja pönttöjen järjettömiä hintoja:D.) Ei hullumpaa, ystäväiseni, ei hullumpaa!

13 kommenttia:

Suomi uusin silmin kirjoitti...

Kevät on Suomessa ihaninta aikaa minusta, vaikka kaikki vuodenajat ovatkin mukavia. Sitä kaipasin Turkissa, siellä ei ole tätä odotuksen intoa ollenkaan. Kesä tulee nappia painamalla ja jotakin jää puuttumaan :)

Pepi kirjoitti...

Aurinko, mikä taikasana :)
Puutarha...siinä toinen :D

Vilho Koskela kirjoitti...

oli kyllä upea keväinen päivä... Nuori sotaloordikin palasi varuskuntaan ja tauti alkaa hiljalleen helpottamaan kurkku on ollu kipeenä. Vielä tuo yski mutta intoa tuntuu riittävän aliupseerin opintoihin. Pitää vähän muistutella on tulossa ensi viikonlopun lomalla Kotkaan kavereitaan morjestamaan, niin saa hetken varata tädilleenki.

Tuitiina kirjoitti...

Eilinen toi kyllä niin ihanan keväisen fiiliksen aurinkoineen ja veden lorinoineen, toki tuuli oli aika viileä ja meillä täällä itäsuomessa myös luminen, mutta kevät...se on täällä nyt!
Kesäiset touhut ja puutarha jutut ne on ihan kohta :-D

Hurmioitunut kirjoitti...

Kevät,se näyttää siellä olevan jo läsnä. Täällä on vielä pieniä lumikasoja, mutta pyörätiet ovat onneksi jo suht sulassa kunnossa. Vielä en uskalla varsinaiseta keväästä täällä puhua, mutta kyllä valo ja aurinko tekevät ihmeitä!
Ja ihana tuo riippukeinussa peiton alla kyyhöttävä poika! ^^

Kirsi Cifci kirjoitti...

Eilen oli ensimmäinen aurinkoinen ja todella keväisen tuntuinen päivä liki kymmenen plusastettakin.
Sormia syyhyy jo...siemeniä on jo ostettu...pitäisi innostua istutuspuuhista...kotiin tekee myös mieli vaihtaa keväisempää ilmettä. Tervetuloa vaan kevät, sitä niin on jo odotettu, mutta valitettavasti tänään taas harmaus ja sade valtasivat säätilan;(

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Suomi uusin silmin: Kyllä syksy on ihanin, mutta kelpaa kevättäkin elellä:).

Pepi: Ihan totta. Molemmat saavat hyrisemään.

Vilho: Meille onkin viikonloppuna tulossa yövieraita. Yitetään epätoivoisesti saada tuo VESSA kuntoon ennen sitä.

Tuitiina: Etelän iloja: lumet ovat kadonneet lähes kaikkialta. Teillä vain kasat hiekkaa hidastamassa:). Milloin, oi milloin saan jo kylvää ensimmäiset siemenet multaan?

Hurmioitunut: Riippukeinu on muuten kököttänyt paikallaan koko talven:). No, olipahan valmiina keväilijää varten.

Kirsi: Minäkin meinaan pian valloittaa ikkunalaudat kylvöksiini. Pitäisi vaan hetkeksi lämmetä sen verran, että saisi ensin pestyä ikkunat. Aurinko nimittäin valaisee myös lian, pölyn ja kaiken muunkin moskan, jonka hämärän hyssy armeliaasti piilotteli.

MatkaMartta kirjoitti...

Kevät <3 Kyllä se tänne Turkkiinkin tuntuu koittavan Minä oli jo pidempään miettinyt kulmakaupan pihalla olevaa laatikkoa, jossa oli ilmiselvästi kukkasipuleita. Elen sitten rohkaisin mieleni kysymään niistä. Kauppias kertoi niiden olevan tulppaanin sipuleita ja ilmaisia sellaisia. Katsotaan, mitä niistä tulee, kunhan ne nyt multaan saisi. Koitan siis täysin siemauksin nauttia keväästä ilman omaa maaplänttiä. Odotan kuvia teidän puutarhasta!!

Aili Mummo kirjoitti...

KIitos kivasta postauksesta, Paluumuuttajatar;)

Pitkästä aikaa saat nauttia kotimaan keväästä, siitä pidän eniten! ♥

Onnellista viikkoa sinulle ja läheisillesi, PM! ♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Vaikutelma, että kevätaurinko on herättänyt blogistinkin entiseen eloon. Joku blogi sitten tuntuma toinen. Enkä ihmettele lainkaan. Talven harmaus koettelee näillä leveyspiireillä ikänsä asustelluttakin, miksi sitten tekisi poikkeuksen paluumuuttajan kohdalla. Kohti valoa! Anisi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

MatkaMartta: Onhan sinulla onneksi parveke ja kukkaruukut. Niillä minäkin selvisin monta vuotta:). Nyt ostin juuri tänään multaa ja pikkuisia ruukkuja taimenkasvatukseen. Josko sitä kohta jos uskaltaisi aloittaa?

Aili: Kaikki vuodenajat on kivoja. Nyt ihaillaan sitten tämä kevät.

Anisi: Ei ole blogisti kyllä entisellään, mutta toivottavasti siihen suuntaan menossa. Meillä on ollut raskaat viikot, joten syystäkin ollaan väsyneitä. Kun ei ole lomaa tiedossa, ei ole myöskään mahdollisuutta heittäytyä lepoon. Pakko siis vaan porskuttaa ja keventää siinä missä pystyy. Huomioin asian tänään kaupassa ja ostin helppoa ruokaa huomiselle ja perjantaille. Viikonloppuna sitten kokataan, kun on ne vieraat tulossa. Ja niitä ei taida haitata, vaikka emäntä välillä pistäisi sohvalle pitkälleen….

Cheri kirjoitti...

Siellä on jo melkein kesäiset tunnelmat, jäätkin jo lähteneet ja riipputuoli otettu esille. Aurinko on ihmeellinen asia näinä aikoina.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Cheri: Riipputuoli on kyllä odottanut paikallaan kiltisti talven läpi. Oho. No, eipä tarvinnut miettiä, että mihinhän se silloin syksyllä laitettiin:).