lauantai 7. maaliskuuta 2015

ILMAN MITÄÄN MUTTIA JA HAPPOJA

Kunpa saisin esitellä teille kuvia meidän valmiista vessasta. Mutta ei. En tiedä kumpi ärsyttää enemmän, se keskeneräinen työ vai jatkuva kaaos yläkerran aulassa. Tällä hetkellä hommat seisoo johtuen meistä itsestämme. Olemme maitohapoilla ja oli pakko ottaa aikalisä. Tänään keskitytään ensin kuopuksen jumppaesitykseen ja sitten katsotaan, että päästäänkö saumaamaan vai eikö päästä. Jaksaako vai eikö jaksa. Viikon päästä tulee vieraita ja se on ainakin varma, että silloin vessan on PAKKO olla valmis. Ilman mitään muttia ja happoja.

Jotakin valmistakin sentään. Eli projekti nimeltä olohuoneen lamput. Se alkoi joskus yli vuosi sitten, kun näin Istanbulin MUDOssa kauniit marokkolaistyyliset pallolamput. Hinta tuntui kohtuuttoman kalliilta ja mies tuumi, että eiköhän ne jostakin löydy edullisemminkin. Onhan Istanbul sentään lamppukauppiaiden luvattu kaupunki. No, ei löytynyt. Loppui energia etsiä. Eikä autossa edes olisi ollut tilaan niiden Suomeen tuomiseen.


Suomessa taas en löytänyt mieleisiä. Olivat kalliita ja vääränkokoisia tai värisiä. Pärjättiin muillakin lampuilla ja kynttilänvalolla:). Surffailin silloin tällöin netissä katselemassa, mutta kun ei ollut sellaista kun olisin halunnut, annoin asian olla. Kunnes päädyin lopulta yhden englantilaisen liikkeen sivuille ja löysin haluamani mielestäni ihan kohtuulliseen hintaan. Etenkin kun minulla oli asiaan sponsorit olemassa. Ystäväni näet antoivat minulle Istanbulissa lahjarahaa ja vannottivat käyttämään sen johonkin pysyvään asiaan. Päätin käyttää sen nyt näihin kahteen lamppuun. Siispä tilausta tekemään ja jännittämään, että saapuuko lamput perille ja mihin hintaan!?!



Sattui nyt tuo kuopuksen takkikin kauniisti kuvaan ja laskut. ARKI.

Saapuivat ne. Vajaassa viikossa kotiovelle toimitettuna ja postitusmaksut olivat edulliset. Maksoin enemmän postittaessani kuvakirjan tavallisella postilla Suomesta Bulgariaan, kun lamppujen postimatkasta Lontoosta Suomeen.  Lisäksi piti ostaa siis ne lamput ja kiinnitysvempeleet Suomesta. Ketjujen korkeus kaipaa säätöä ja eri väriset lamput olisi myös ostoslistalla noiden kylmien sinisävyisten sijaan, mutta hyvä niistä tuli. Olen siis tyytyväinen. KIITOS teille rakkaat sponsorini! 

10 kommenttia:

Matkatar kirjoitti...

Kauniit ovat! Tuollaiset ihanan itämaisen tunnelman tuojat :D

Cheri kirjoitti...

Hienot valaisimet. Lamppuasia on minulle aina jotenkin vaikea, oikeanlaisen löytäminen on vaikeaa. Onneksi niitä ei tarvitse vaihtaa kovin usein.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Ihanat, juuri tuollaiset olisin voinut itsekin valita , pidän paljon itämaisesta tyylistä ja Marokkoteema puree minuun myös täydellisesti, hieno sijoituskohde, josta jää pysyvä muisto, sponsorisikin riemuitsevat varmasti!

Netin syövereistä saattaa löytyä kaikkea kivaa, vähän surffailuahan se vaatii, mutta on usein vaivan arvoista;)

Petra kirjoitti...

Aivan ihanat, haluaisin tuollaiset myös, sopivat niin hyvin sisustukseenne! Voimia vessanremppaan, meilla on taas tanaan takana yksi onneton kampankatsonta reissu ohhoijaakkaa....

MatkaMartta kirjoitti...

Tsemppiä vessaremppaan. Levätkää nyt rauhassa hetki ja sitten lopputsemppi ennen vieraita, tai sit laitatte vieraat hommiin :)
Hienot on lamput, tosi hyvin sopii teille, olepa hyvä :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat. Kyllä kannatti sponsoroida. Nyt sulla on sekä hieno pöytä että hienot lamput.

Tsemppiä vessaremppaan!

H-M

Jael kirjoitti...

Kauniit lamput:) Tuollaisia olen nähnyt täälläkin marokkolaisia sisustustavaroita myyvässä liikkeessä. Kiva että löytyi lopulta ja vielä hyvään hintaan:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matkatar: Olin olettanut, että tekevät enemmän heijastuksia kun oikeasti tekevät. No, eipähän ainakaan häiritse kuvioiden varjot siellä ja täällä.

Cheri: En minä ole mikään lamppuihminen. On jotenkin vaikea miettiä, että mikä sopisi. Ostan siis vain lampun sillä periaatteella, että mistä tykkäisin.

Kirsi: Nyt olen jo muutamaan kertaan uskaltautunut tilaamaan ulkomailta. Hyvin on molemmilla kerroilla toiminut, joten tulevassakin vertailen varmasti hintoja ja käytän näitä ulkomaan kauppoja hyväkseni.

Petra: Justiinsa saatiin saumattua, nyt saunaan pesemään remppapölyt pois. Ja ohi olkoon teille. Vielä se koti siellä jossakin teitä odottaa!

MatkaMartta: Nyt ollaan voiton puolella. Enää silikonit reunoihin ja pöytä paikalleen ja sitten kutsutaan putkimies virittämään pönttö ja hana paikalleen. Jee!

H-M: Kuuluvat ikään kuin samaan sarjaan:).

Jael: Suomessa on kovin vähän marokkolaista sisustustavaraa myyviä liikkeitä. Ja niillä harvoilla kovat hinnat. Onneksi on netti!

Pere kirjoitti...

Tosi upeat lamput! Aika hienoa, että netistä onnistui lopulta löytymään oikeanlaiset. Nuo sopii kyllä teille just eikä melkein, hyvä löytö!!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Terhi: yritän vielä löytää niihin oikeanväriset lamput. Ikävöin vanhoja kunnon hehkulamppuja, joissa oli kaunis lämmin keltainen valo. Nämä nykyiset siniset kylmät valot on kamalia. Paketeissa lukee pehmeä valkoinen, mutta pehmeys on kaukana ja valkoinenkin enemmän sinistä. Osaiskos joku vinkata, että mitä siinä paketissa pitäisi lukea, että saisi tahtomaansa kellertävää valoa???