tiistai 5. joulukuuta 2017

5.

Jouluhaaste ja sen kuvat vuosien takaa. Valikoidusti.

PARASTA JOULUSSA?

Jouluevankeliumi. 


JOULUMUSIIKKISI?

Kaikki näyttää käyvän, kunnes tulee todellinen joululauluähky. Siksi pitäisi osata hieman säännöstellä.

TYKKÄÄTKÖ KATSELLA JOULUELOKUVIA?

Kyllä. Netflix on niitä pullollaan ja olen katsonut monta. Parasta oheistoimintaa sukkia neuloessa. Sekä erittäin hyvää vaihtelua remontille. Jouluaaton pakollinen on sitten se LUMIUKKO. Paras jouluelokuva ikinä.

JOULUHERKKUSI?

Glögi ja suklaa. Joulutortut ensimmäisiä kertoja paistellessa ja juuri uunista tulleina. Kinkun ensimmäiset lämpimät maistiaiset aattoaamuna ja kinkkuleipä sinapilla sängyssä mutustettuna pitkän aaton päätteeksi. Riisipuuro kanelilla ja sokerilla.


 EHDOTON JOULUATERIALLA?

Kinkku. Vaikka ilman sitäkin on sattuneista syistä tultu toimeen joinakin Turkin vuosina. Laatikoista en välitä, joten varsinaiset pakolliset on oikeastaan itselleni tosi vähissä. On selvitty jopa joulupizzoilla. Muistitteko tuota? Ehkä ehdoton on  sittenkin ne rakkaat siinä pöydän ympärillä.


JOULU KOTONA VAI MUUALLA?

Kotona. Tosin täytyy tunnustaa, että ajatus muuallakaan ei enää tunnu mahdottomalta.

ITSE TEHDYT VAI KAUPASTA OSTETUT LAHJAT?

Sekä että. Osuva lahja voi olla sekä että.

OMAN PERHEEN KANSSA VAI ISOMMALLA PORUKALLA?

Molempia on koettu ja molemmista pidetty. Turkin vuosina oli oman perheen joulut. Nyt ollaan kokoonnuttu miehen perheen kanssa nämä paluumuuton jälkeiset vuodet. Samalla hyväksi koetulla kaavalla mennään myös tämä vuosi. Jouluaatto anoppilassa. Joulupäivä meillä ja Tapanina miehen siskolle.



OMA JOULULAHJATOIVE?

Siisti koti. Kaikilla hyvä tahto ja tyytyväinen mieli. Joulurauha.

OIKEA VAI TEKOKUUSI?

Oikea. Turkin vuodet mentiin tekokuusella, mutta täällä en sellaista huolisi, ellei oikea kuusi aiheuttaisi jollekin läheiselle allergiareaktioita. Kuusen tuoksu on ihan parhaita joulutuoksuja.
Meidän kuusi on ostettu joka vuosi, mutta ensimmäisenä jouluna päästiin  metsään mukaan mummolaan kuusta hakemaan. Kerran kuusen haku myös lavastettiin.


LAITTAUDUTKO VAI RENTOILETKO?

Aattona pukeudutaan juhlavasti. Mielestäni se kuuluu juhlaan ainakin jouluruokailun ajan. Lahjojen jakoon voi jo käydä rennommin. Joulupäivä on sitten parhaimmillaan pyjamassa vietettynä.


PIKKUJOULUTTELETKO?

Oman perheen pikkujoulut on perinteisesti pidetty 1.adventtina, mutta tänä vuonna ei ehditty. Ehkä vietämme pikkujoulut ja itsenäisyyspäivän samaan syssyyn huomenna. Työpaikan pikkujoulut on tiedossa ensi lauantaina. Menemme syömään ja sitten jatkoille. Kutsuin työtoverit myös meille etkoille. Lupasin keitellä halukkaille jouluglögit. 

Joko siellä on pikkujouluja vietelty? Lähdetkö mukaan työpaikan pikkujouluihin vai jätätkö yleensä välistä?

4 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Toi tyttö ja uuni-kuva on niiiiin söpö

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Jotakin herkkuahan se Enni sieltä selvästi odotti. En nyt muista, että olisko ollut piparipäivä.

MatkaMartta kirjoitti...

Ulkomaan joulun jälkeen on kyllä rennompi suhtautuminen kaikkeen, joulu kyllä tulee vaikka ei olisi kuusta tai jokaista suvun mahdollista herkkua. Myönnän kyllä että odotan lunta ja äidin tekemää sienisalaattia :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

MatkaMartta: Perinne ei ole pahasta, mutta ei myöskään uudet mieluiset elementit juhlassa. Ruoan suhteen itselleni vaihtelu virkistää, mutta se selittynee silläkin, että en tosiaan ole suurin jouluruoka-fani. Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain sinistä:D.