RAKKAUDESTA RUOKAAN

Päivän ohjelmamme alkaa Lower East Sidesta, josta on alkanut myös monen siirtolaisen matka New Yorkilaiseksi. 1800-luvun puolivälistä alkoi New Yorkiin saapua siirtolaisia ensin Saksasta ja sitten Irlannista. He pakkautuivat Lower East Siden kortteleihin ja täyttivät huoneistot äärimmilleen. Yhdessä huoneistossa saattoi asia kymmenenkin vuokralaista. Nyt puhutaan taloista, joissa ei ollut putkistoa, vettä tai muitakaan mukavuuksia ja jossa oli pienet ja pimeät asunnot. Pihan huusseissa ja vesipisteellä mahtoi olla ruuhkaa. Seuraavassa isommassa aallossa 1900-luvun vaihteessa saapuivat juutalaiset ja muuttivat Lower East Siden juutalaisalueeksi. 1930-40-luvun lama tyhjensi alueen kaupungin julistettua asunnot asuinkelvottomaksi. Alueelle muutti vuosikymmenten ajan vain vähävaraisia siirtolaisia Puertoricosta ja Kiinasta. Heitä seurasi taiteilijat ja muusikot, jotka avasivat alueelle baareja, clubeja ja gallerioita. Alkoi Lower East Siden uusi nousu.

Viime postauksen kommenttilootassa saimme vinkin alueella toimivasta Tenement museosta, jonka päätimme käydä katsastamassa. Kiitos vinkkaajalle, pidin museosta valtavasti. Museo toimii Orchard Streetin talossa numero 97. Vuosina 1836-1935 on arvioitu talon olleen noin 7000 yli 20 eri maasta tulleen siirtolaisen koti. Talo jäi tyhjilleen 1930-luvun lamassa, kun vuokraisäntä ei raaskinut korjauttaa taloa kaupungin vaatimalle tasolle. 2000-luvulla talo siis löydettiin suunnilleen sellaisena kuin se aikanaan jätettiin ja niihin rakennettiin muutaman jäljitetyn siirtolaisperheen kodit. Me saimme vierailla irlantilaisen Mooren perheen kodissa ja kuulla heidän tarinansa. Mitä oli asua ainoana irlantilaisena perheenä saksalaissiirtolaisten keskellä ja etsiä paikkaansa Amerikasta. Aikamoista. Museossa ei valitettavasti saanut ottaa kuvia.

Muuten päivän pääteemaksi näytti kuvien perusteella nousseen ruoka. Eihän se yllätä, sillä minä rakastan syömistä. Ruoka merkitsee minulle ravintoa, mutta myös nautintoa. Iloa. Rakkautta. Yhteyttä. Vietettyäni monen monta vuotta maassa, jossa tavattiin kokoontua yhteen syömään, sai ruoka myös vieraanvaraisuuden kasvot. On ihanaa tulla kutsutuksi syömään. Samoiten on ilo kutsua ihmisiä omaan pöytään. Miten hyvä onkaan syödä yhdessä. Matkoillamme ruoka näyttelee myös isoa osaa. Matkoilla ei mietitä ruoan hintaa tai kalorimääriä. Matkalla syödään kaikkea mitä tekee mieli. Maistellaan uusia makuja. Pysähdytään tiheästi kahville tai juomaan jotakin. Kuten vaikka tähän historiaa havisevaan Katz's-ravintolaan Ludlow kadun ja East Houston kadun kulmassa

New Yorkissa pitää syödä juustokakkua.

Juustokakut syötyämme marssimme parin kadun päässä olevaan Essex Street Markettiin eli Lower East Siden kauppahalliin. Kaupunki perusti sen 1940-luvulla päästäkseen lukuisista katukauppiaista. Ensimmäiset myyjät ja asukkaat olivat juutalaisia. Nykyään myyjiä ja ostajia näytti olevan joka lähtöön eri roduista. Tarjontaa oli juustoista hedelmiin ja kaikkea siltä väliltä. Mies kävi juustot maistelemassa ja kehui erittäin hyviksi.

Kauppahallilta suuntasimme kulkumme Canal Streetille, jossa olimme ensin Kiinassa ja sitten yht'äkkiä Italiassa. Pääartikkeleita molemmissa maissa oli ruoka. Kiinalaisten kauppoja ja kojuja tutkin mielenkiinnolla. Saksia heiluttelevia rapuja, kuivattua mustekalaa, niin eksoottisia hedelmiä, etten tiedä nimiä ja monenlaista lajia josta en osannut edes arvata mitä se mahtoi olla. Ei noussut vesi kielelle, vaikka kiinalaisen ravintolan ystävä olenkin. Italiassa sen sijaan oli sellaisia herkkuja, että niitä olisi mielellään jäänyt maistelemaan. Ei jääty. Mies kävi vain maistelemassa nuudelikeiton merenelävillä. Oli kuulema mauton.

Päivän varsinainen ruoka syötiin Lombardissa, joka väittää olevansa ensimmäinen pizzeria Amerikassa. Pizzeria on pyöritellyt pizzoja jo vuodesta 1905. Hyvä pizza se olikin ja sen syötyämme jaksoimme välillä miettiä muutakin kuin ruokaa:).

Kävelimme siis pizzaa sulattamaan Brooklyn Bridgelle. Vuonna 1883 valmistunut siltavanhus olikin varsin vaikuttava ilmestys. Olisin halunnut kävellä sen illan valoissa, mutta elämässä on opittava tekemään kompromisseja. Kävelimme siis sillan iltapäivällä ja auringon kirkkaassa valossa. Lopuksi vielä lyhyt kiekkaus siltojen alla olevassa Dumbossa ja metrolla kohti hotellia. Päivän kävelyt alkaa selvästi ottamaan nopeammin veronsa. Köllöttely huoneistossa onkin aika mukava vaihtoehto jo entistä aikaisemmin.

Iltapalaksi helteisen päivän päätteeksi minä ostan lähikaupasta ananasta ja mies monta mangoa. Juominen maistuu myös. Päivän aikana janoa ei aina tajua, mutta illalla vedän nestettä kuin rutikuiva pesusieni. 

Huomenna taitaa olla Harlem-päivä. Jumalanpalvelusta ja Soul foodia. Harlemin katuja. Illalla mies lähtee kohti Islantia. Me seuraamme sitten maanantaina perästä.