KESKUSPUISTOA MINULLE KIITOS

Elimistöni on aikamatkailusta hieman hämillään. Herään pirteänä kello kolme. Ehkä kroppani miettii, että sellainen viisi tuntia unta on nykyinen vakio. Torkahtelen näkemään sekavia unia, kunnes 7.20 esikoinen kävelee keittiöön ja aloitamme uuden New York-päivän. Keskuspuistoa minulle kiitos. Hotellilta sinne kävelee vajaa puolisen tuntia. Harlem vaihtuu vihreään linnunlauluun, puron solinaan ja pikkuoravien juoksuun. Kappas, New York on vehreä ja kaunis.

Ei makeaa mahan täydeltä. Noin puolivälissä puistoa hyppäämme metroon ja hurautamme Wall Streetille. Mielikuvissani olin odottanut jotakin hieman mahtipontisempaa, mutta pieni kadunpätkä meinaa mennä meiltä ohi. Se on nopeasti kävelty ja nappaamissani kuvissa ei ole kovinkaan paljon katsomista. Sitten olemmekin jo rannassa. Puikkelehdimme risteilyä tarjoavia miehiä vältellen kohti satamaa. Me haluamme nähdä vapaudenpatsaan, mutta näin kauempaakin katsominen riittää. Esikoinen ei niin venereissuista välitä, joten risteily saa tällä kertaa jäädä väliin. Siellähän se vapaus valaisee maailmaa. Veden ääressä on muuten kai aina kaunista.

Vapaudenpatsaalta hurautamme metrolla Times Squarelle. Alkaa loman överiosio. Taivaita hipovat pilvenpiirtäjät, joita on vaikea saada kuvaan. On valotaulua, mainosta, kaikensorttista ihmistä ja överikauppoja. M&M maailma, Disney-kauppa, Herseys jne. Kävelemme jalat tohjoksi. Esikoinen punoo jo suunnitelmaa siitä kuinka pääsisi tänne pysyvästi asumaan. Käymme keskustelua kauneudesta. Esikoisesta pilvenpiirtäjät on kauniita. Minä ymmärrän kyllä pilvenpiirtäjässä asumisen kauneuden sieltä avautuvan maiseman vuoksi. Mutta itse rakennuksista suurin osa on mielestäni rumia kuin mitkä. Eikö voitaisiin jo lopettaa tämä lasitalo-buumi ja laittaa arkkitehdit taas piirtämään kauniita rakennuksia?  Kauneus on katsojan silmässä, muistuttaa esikoinen. Niin kai sitten. 

Pää poikki ja tauolle.

En siis näe tätä maisemaa mieleni maisemaksi tai maisemaksi, jossa haluaisin jatkuvasti elää ja viettää arkea. Tässä on kaikkea hieman liikaa. Mutta näin satunnaiselle kävijälle käy oikein hyvin vetää Times Square överit. Eikä tällaisten kauppojen luominen ja menestyksen ylläpitäminen taitaisi onnistua keneltäkään muulta kuin amerikkalaisilta? Luulenpa siis, että palaamme tänne aina pienissä osioissa ihmettelemään kaikkea tätä vilkkuvaa, koristeellista ja sanoisinpa jopa, että ihan hullua. Ja tuliaisia on tullut ostettua. Terkkuja vaan sinne kotiin jääneelle kolmikolle. Ei ole ollut tarjonnasta pulaa.

Ruoka oli älyttömän hyvää. Itse sai koota annoksen. 

Ruoan jälkeen palataan puistoon. Katsottiin väärin eräs osoite ja joudutaan oikaisemaan puiston halki. Eipä harmita yhtään, mutta jalat meinaa sanoa yhteisen avunantosopimuksemme irti. Hellekö se saa jalat turpoamaan ja sandaalin hihnat hiertää ja kantapäissä on rakot. Lammella soudellaan ja viereisellä suihkulähteellä musisoidaan. Puistossa on hauska tunnelma. Melkoinen kontrastien kaupunki. Se juuri esikoista kiehtoo. Ja kyllä minuakin. Pidämme siitä, että täällä on ihmisrotujen koko kirjo. Jokainen kukka näyttää saavan kukkia? Kontrastit tekevät kaupungista mielenkiintoisen. Jännä aina nousta maanalaisesta ja katsoa, että mitä eteen tulee. Toistaiseksi olemme pitäneet kaikesta siitä mitä olemme suuhun pistelleet. On uutta ja vanhaa, kiiltävää ja kulunuttu, vaurautta ja köyhyyttä. Tylsäksi ei ainakaan kaupunkia voi sanoa.

Minä jo luovuttaisin, esikoinen ei. Palataan taas sinne keskustaan ja oikeaan osoitteeseen. Istahdan kadun varteen esikoista odottelemaan. Vieressä eräs rouva Brooklynistä syö eväitään työpäivänsä päätteeksi ja rupeamme juttusille. Onhan sitä kaikenlaista, mutta ihmisen on elettävä elämänsä. Rouva kehoittaa olemaan varovainen, sillä kaupungissa on kaupungin vaarat. Toivottaa siunaukset ja päättää pistäytyä vielä kaupassa ennen paluuta kotiin. Minä en ole huomannut tai tuntenut vaaraa. Emme tosin ole yöllä missään notkuneetkaan. Silloin tosiaan täällä taitaa sattua ja tapahtua. Ainakin Harlemissa näyttää kiinni lukituista pyöristä katoavan renkaat, satula ja ohjaustanko. Koko kävelemämme tien mitalta.

Noustaan Harlemin metrosta päivän kävelyjen päätteeksi. Haetaan lähikaupasta hedelmiä ja mehua. Suihku tuntuu taivaalliselta. Miehen päivästä ei ole kuulunut yhtään mitään. Toivottavasti on elossa ja hengittää? Eletään tässä nyt niin montaa aikaa ja todellisuutta, että olisi kiva kuulla, että kaikilla on kaikki hyvin. Meillä ainakin on. Luulen, että ei tarvitse tänäkään iltana unta kauaa odotella. Hyvää yötä ja huomenta!