Syntymäpäiväsankari on umpiunessa kuoromme aloittaessa onnittelulaulua. Aamu on joidenkin mielestä liiankin hidas. Lopulta olemme Istiklalilla aloittamassa uutta Istanbul-päivää. Siitäkin tulee varsin ostospainotteinen. Miten monta asiaa kuusihenkinen perhe tarvitseekaan. Ja jos ei tarvitse, ainakin haluaa saada. Kolmoselle uikkarit, kuopukselle kengät, kakkoselle farkut ja esikoiselle takki. Kanaa KFC:stä. Pöydässä jo tarkistan, että olihan loman roskaruokaosasto jo tässä?
Miesväen pujahtaessa päiväelokuviin, lähden omille ostoksilleni. Mielestäni olen monenlaista vailla, mutta en osaakaan ostaa. En tiedä enää, että mikä on minun tyylini. Turkin tyylistä on siirrytty suomalaisempaan. Korot on madaltuneet ja farkkuja tulee käytettyä enemmän. Mekkoja katselen, mutta päädyn sitä useammin paitaan. Käytännöllisyys ja mukavuus, mutta kun ei ihan arkiseksikaan haluaisi heittäytyä.
Elokuvan loputtua vien perheen pieneen suklaapuotiin syömään suklaaöverit.
Oh la la Beatrice. Suklaakakkua suklaalla, mansikoilla, banaaneilla ja kermavaahdolla.
Päätetään pitää päivälepo. Muu perhe suunnistaa suklaapuodista suoraan huoneiston suuntaan. Kuopus haluaa vielä shortsit lähikaupasta. Ne haetaan ja saadaan samalla ihailla tällaiset maisemat kaupan rappukäytävästä:
Istiklal on kuljettu jo niin moneen kertaan, että ehdotan kuopukselle vaihtoehtoista reittiä. Hän suostuu ja niin kurvaamme sivuteille. Ohi tuon kitaraa soittavan intiaanin ja seuraava tie oikealle. Kierretään historiallisen Galatan Hamamin kautta ja suunnistetaan Istiklalin suuntaisesti pitkin pikkukatuja.
Huoneistomme on loistavalla sijainnilla.
Se sijaitsee entisen kielikouluni naapurissa.
Nyt riittää ostokset ja Istiklal. Päivälevon jälkeen otetaan suunta kohti rantaa. Päädytään Cihangiriin. Sille antaa ilmettä lukuisat graffitit, antiikkikaupat ja mielenilmaukset seinissä. Täältä löytyy Orhan Pamukin Viattomuuden museo. Kissa poikineen. Rennot ruokapaikat. Tie kohti Bosborin rantaa.
Nälkähän siinä kävellessä tulee. Ajatuskulkumme kulkee jäätelöstä kebappiin. Karaköyssä alkaa ruokakujat. Olemme ravinnosta eri mieltä ja päädymme harhailemaan rantaan asti. Verensokerin heittelylle tulee piste laivalaiturin luona. Linssikeittoa, kebappia, tosteja ja dürümiä. Ikkunan takana Topkapin palatsi, laivat ja sinisenä kimmeltävä Kultaisen sarven pää. Paastoava kansa odottaa kiihkeästi illan rukouskutsua ja lupaa syödä. Me emme lupia tarvitse.
Keskiviikko on illassa. Täällä pestään hampaita ja kiistellään huomisesta ohjelmasta. Kuka haluaa mitäkin ja esikoinen mennä menojansa. Periaatteessa on kakkosen päivä ja hän päättää isoimmat linjat. Tiedossa aamiainen Madon vohveleilla ja ruoaksi kebappia. Muu selviää sitten huomenna. Hyvää yötä!
12 kommenttia:
Cihangir, sinne liittyy hauskoja muistoja;) Kuten huomaan päivässä Istanbulissa ehtii vaikka mitä...ostoksille tekisi minunkin sinne mieleni. Ruoka on toinen jota tekee mieli nyt ramadanin aikaan ei ainakaan ole ravintoloissa päivisin ruuhkaa. Antoisia päiviä teille!
Niin paljon ihania kuvia, kiitos! Ihana matkustaa teidän kanssanne ja seurata mitä kenenkin päivänä tapahtuu. Turvallista ja siunattua matkaa.
Intiaanista oikealle :) Hyvä ohje. Mihin Karaköyn ruokakujille päädyitte, entäpä mistä ravintolasta sieltä on tuollaiset maisemat. Vinkit aina tarpeen :)
Kiva käväistä vaihteeksi Istanbulissa näin kuvien kera. Saati sitten tuo teidän livereissu! Oikein kivaa reissua koko poppoolle niille kotinurkille.
Kivaa lomailua...ei voi välttyä ajatukselta, että kohta hypätään teidän matkassa toiseen ihanaan, isoon, vielä tutumpaan kaupunkiin 😊
Annahan kamera välillä jonkun toisen käteen, jotta saamme nähdä sinutkin näissä kotimaisemissa! Koti ja koti... Suurin osa sivukaduista on mulle ihan outoja, vaikka läheltä tavan takaa tallataankin... Rva Noksu
Carola:Cihangir on ihan lemppareitani. Oikeastaan täällä voi kävellä minne vain ja aina on jotakin katsottavaa.
Cheri: Kuvia tulee napsittua niin paljon, että saatte kyllä nyt vähän kuvaöverit. Koko hiljaisten blogikuukausien edestä:).
MatkaMartta: Intiaanit on päivystäneet ainakin joka päivä samassa kohdassa, joten sen puoleen ohje on käypä:).
Tiina: Onhan tämä ollut aikamoisen ihanaa. Nyt olen tässä kohta lähdössä Suomi-naisten kanssa iltaa istumaan.
Pepi: Niin, sekin vielä. Oikein matkoja mahan täydeltä:). JA RUTKASTI ONNITTELUJA SINULLE!
Rva Noksu: Olinhan minä ekassa sarjassa. Ja tänäänkin poseerasin pikku kullan kanssa. Illalla sitten niitä kuvia. Mutta nyt täytyykin lähteä etsimään teitä, joten pikaisiin näkemisiin:).
Voi naita sinun kuvia, ovat niin ihania.
Voi voi, tuli Istanbul-ikävä. Olen ollut siellä vain viikon, muutama vuosi sitten - ihan liian lyhyen aikaa.
Petra, kiitos suloisen nostalgian herättämisestä.
Anteeksi, ei kun Paluumuuttajatar, silmäni osuivat edelliseen kommentoijaan ja siksi väärä nimi.
Miksipä ette saman tien ottaneet ainakin kahden viikon muistojen verestämistä? New York painaa päälle? Olisi kiva kuulla tunnelmistanne. Paluu "kotiin" ei voi olla koskettamatta monillakin tavoin, voin vain kuvitella. Riittääkö pistäytyminen? Anisi
Petra: Täällä vain on niin ihanaa?
Marjatta Mentula: Täällä tosiaan riittää nähtävää jopa yli kymmenen vuotta kaupungissa eläneelle. Tule seuraavan kerran pidemmäksi aikaa?
Anisi: New York "painaa päälle" ja sellainen ikävä realiteetti, kun rahakin sanoo omat sanansa. Mutta ihanaa, että saatiin tämä viikko menneiden muisteluun ja uusien muistojen luomiseen. Ja eihän sitä tulevasta koskaan tiedä. Ei meitä haittaa, vaikka joskus tiet veisi uudelleen Istanbuliin.
Lähetä kommentti