sunnuntai 21. helmikuuta 2016

PUUT KAARTUIVAT TIELLE

Retkikaksikkomme sai eilen miehistä vahvistusta. Mies pakkasi omat ja kuopuksen sukset autoon ja minä lähdin retkeä kuvaamaan. Talvi on taas muistanut olemassaolonsa. Lunta on pyryttänyt muutaman päivän ja alkaa olla hanget korkeat nietokset. Sehän sopii, sillä sitä lajia ei ole tänä vuonna liikoja ollutkaan. Etenkin olen kaipaillut lumisia puita. Puitahan löytyy metsästä ja sen vuoksi ajettiin Valkmusaan niitä ihailemaan.


Joku tästä oli ajannut ennen meitä. 
Puut kaartuivat lumen painosta tielle ja 
autolla ajo oli jossakin kohdin aika hankalaa.


Tästä ei toki yritettykään ajaa, sillä eihän tuolle sillalle mikään auto mahdu:).





Muisteltiin nuotion ääressä miehen kanssa niitä oman lapsuuden hiihtoretkiä. Minulle on vahvasti jäänyt mieleen isot mäet, joita pitkin laskettiin meren jäälle. En vain muista, että mistä sinne pääsee. Silloin oli aina meret jäässä ja tällaisia juupas eipäs talvia ei ollut ikinä. Minä muistelin, että olisimme paistaneet makkaraa jossakin retkemme varrella. Miehen perheellä oli hänen muistikuviensa mukaan eväänä appelsiina tai mandariinia ja suklaata. Yhtä kaikki, retki ei ollut retki, jos ei ollut eväitä.



Kuopus pääsee nykyään harvemmin nauttimaan koko perheen retkistä, sillä isompia lapsia ei aina retkeilyt huvita. Häntä ei kuulema haittaa ollenkaan, että isä ja äiti ovat olemassa hetken vain häntä varten.


Eväänä oli makkaraa ja mummon sämpylöitä. Appelsiinit ja suklaat puuttuivat.




Kuopuksesta on tullut varsin näppärä hiihtelijä. Viime talvena mummo kuljetti häntä ja serkkutyttöä hiihtokouluun ja siitä on ollut selkeästi hyötyä. Valkmusassa kun ei ollut valmiiksi tehtyjä latuja, vaan piti hiihtää tallatuilla poluilla tai umpihangessa. Ylitellä puita ja kurvailla välillä hyvinkin haastavissa maastoissa. Hyvin sujui ja kaatumisetkin meni hymyssä suin. Suolle ei menty, vaikka miehen mielessä ne siintääkin, jos sattuisi tulemaan pakkanen ja hankikanto. Nyt oltiin plussan puolella.







Tällainen vahti oli ilmestynyt auton viereen.
Alla auton lumipesu paluumatkalta.


Isommat lapset ei näytä hirveästi lumesta innostuvan. Kuopus sen sijaan on vielä toista maata. Retken jälkeen jäi pihalle vielä lumihevosta tekemään ja sillä ratsastelemaan. Heppa-touhut on nyt ihan in. Talleille tekisi mieli tuon tuosta, mutta olemme joutuneet sitä harrastusta jarruttelemaan kuljetus ja kustannussyistä. Hiihtolomalla saadaan ehkä yhdistettyä nämäkin kaksi, eli hevoset ja lumi?


Entäs siellä? Harmittiko lumen tulo vai saiko ihastuneita huokaisuja aikaan? Minä taidan ainakin nyt lähteä ulos tekemään yhden kuvausreissun. Mutta mihinhän sitä menisi?

9 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Kauniissa maisemissa hiihtelitte. Minä muistan lapsuuden talvista myös ne kunnon lumiset talvet, hiihtoretket tykkylumisten puiden keskellä - ja kyllä mekin kaveriporukalla eväsleivät pakattiin matkaan monesti.
Eikä yhtään harmita lumentulo vaikken niin kamalasti talvea fanitakaan, ei se kesä sieltä kuitenkaan vielä tule. Kunhan ei tulis niitä loskakelejä, ne on ihan hanurista!
Kaipa tästä vois lähteä vaikka lumitöihin :D

Allu kirjoitti...

Ulkosuomalaisille hiihto saattaakin olla alussa vaikeaa. Yksi tuttuni tuli 18v Suomeen ja joutui heti armeijaan ja siellä hiihtokilpailuihin, vaikka ei ollut ikinä seissyt suksien päällä, oli kuulemma aika hieno esitys.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Täälläpäin on ollut siitä asti kun talvi Tapanina lumineen tuli vaihtelevaa talvikeliä; 20 asteen pakkasia, suojaa ja kaikkea siltä väliltä. Pidän kyllä lumesta ja pikkupakkasesta, mutta en ankean tikkusateisesta, harmaasta loskakelistä.
Lunta on nyt tuprutellut perjantaista asti melko märkää ja plusasteita on nyt.Tällähetkellä en itse edes omista suksia, muta lapsuudessa on tullut hiihdettyä paljon, olimme viikonloput ja hiihtolomat pirkanmaalla mökillä ja siellä oli aina talvisin lunta ja hyvät hiihtomaastot.

aNNiKa kirjoitti...

Ihanaa, että teillä on siellä vielä noin paljon lunta! Vähän harmittaa, etten tänäkään vuonna päässyt hiihtämään. Edellisestä kerrasta alkaa olla jo ainakin viisi vuotta.

A kirjoitti...

Ihanaa hihdellä lapsen kanssa, ja voi että hän nauttii..:)

Myös meillä on lunta jo melkoisesti ja lisää tulee lähes joka päivä! ♥♥

Jael kirjoitti...

Ihanat lumiset kuvat.Kuvasi saavat minut ihan kaipaamaan lumista talvea,vaikken erityisesti pidä lumesta tai lumisesta talvesta.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Joka paikka on nyt talven ihmemaa. Ja minäkin tein tänään talven ekat kunnon lumityöt. Miehen mielestä ne ei ilmeisesti olleet mistään kotoisin ja meni parantelemaan:/.

Allu: Suomalaiset ei enää välttämättä osaa hiihtää. Ajattelimme, että meidän lapset olisi talvilajeissa muita jäljessä, mutta eipä vaan olekaan. Kaikilta sujuu hiihto ja luistelu ja nyt muut lapset kuopusta lukuunottamatta on ottanut myös haltuun tuon laskettelun.

Kirsi: Minulla on sukset ja vakaa aikomus niitä hiihtolomalla myös käyttää. Toivotaan, että lumi pysyy siis ainakin pari viikkoa maassa.

annika: Eikö sielläkin ollut kunnon hanget? Jostakin blogista näin kuvan hiihtäjästä keskellä Helsingin keskustaa…

Aili: Tämä lapsi on aina valmis mitä tulee yhteiseen retkeilyyn.

Jael: Mielestäni Suomen talven kuuluu olla luminen. Sellainen musta maa ei ole mistään kotoisin. Imee vain sen vähäisenkin valon ja tekee kaikesta perin juurin ankeaa. Joten mieluummin kunnon lumi ja sitten saa kevät tulla rytinällä.

Harakka kirjoitti...

Hieno juttu, että pääsitte hiihtelemään.
Täällä meillä on välillä lunta ja välillä ei.
Nyt tällähetkellä taas sitä on senverran, että juuri ja juuri jossain kohtaa vois suksillakin päästä.
Ja ne evääthän ovatkin sitä parhautta retkillä!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Harakka: Eipä täälläkään ole hiihtokelejä tätä ennen oikein ollut. Mutta nyt on. AIvan ihana ja kaunis talvi.