maanantai 5. tammikuuta 2015

YLPEÄ JA ONNELLINEN

Turkissa tapasimme seurata kotimme lähellä olevan kaupan ikkunaa. Siihen avasi tuon tuosta uusi optimistinen liikkeenharjoittaja uuden yrityksensä, joka kuoli seuraavien kuukausien tai jopa viikkojen  aikana. Edellistä kuolemaa seurasi aina uusi alku jonkun toisen yrittäjän muodossa. Vaikka yksikään liike ei kyseisessä tilassa menestynyt, se ei estänyt jotakin taas yrittämästä. Tämä kertoo minusta jotakin oleellista turkkilaisista. Toivottomassakin tilanteessa nähdään mahdollisuus. Ei jäädä hautomaan pilalle menneitä yrityksiä vaan uskotaan, että seuraavalla kerralla onnistaa. Uskalletaan yrittää jopa silloin kun minun mielestäni yrityksissä ei ollut järjen häivää. Toivotaan parasta silloinkin, kun muut jo olisivat vaipuneet toivottomuuteen. Oikein jäin nyt miettimään, että tapasinko kertaakaan pessimistiä turkkilaista?





Meillä on viime aikoina puhuttu paljon aiheesta olenko hyvä ja riittävä. Sitä samaa se näyttää olevan lehtien sivut täynnä. "8 vinkkiä toimivaan parisuhteeseen." "Kuinka saavuttaa pyykkilautavatsa - viisi varmaa liikettä." "Nämä elämäntapamuutokset muuttavat elämän." "Näin syöt itsesi fiksummaksi." Tuntuu, että tässä maassa asuu kansa, joka ei oikein ole sinut itsensä kanssa. Joka haluaa pelata varman päälle. Joka haluaa muuttua, mutta kun ei siitä kuitenkaan mitään tule. Kel onni on, se onnen kätkeköön, mutta jolla on ärtynyt mieli, levittäköön vapaasti huonoa tuulta muillekin. 




"Ei kannata kehua, että ei ylpisty," tällaisen neuvon kuulin lapsena äidin ystävättäreltä. Tuntuu, että ylpeys olisi pahinta mitä Suomessa voidaan kuvitella. Nöyryys taas on luonteenpiirre, joka nostetaan korkeaan arvoon. Nöyryys tuntuu vain toimivan usein synonyyminä itsensä ja muiden vähättelylle. Olen tässä miettinyt, että mitähän tapahtuisi, jos oltaisiin oikein ääneen ylpeitä jälkikasvuistamme, puolisoistamme, työtovereistamme ja ystävistämme. Jos otettaisiin kehut vastaan hyvin tehdystä työstä ja oltaisiin ylpeitä kätten töistä. Ja erotettaisiin se, mikä on nöyryyttä, nöyristelyä tai itsensä vähättelyä ja mitätöintiä. Muuttuisikohan tämä maailma oikeasti huonompaan suuntaan?






Turha itsensä kehuskelu on noloa kuultavaa. Yrittäjyys ei aina kannata, jos siihen ei ole olemassa mitään todellisuuspohjaa. Haaveilla sen sijaan kannattaa aina ja tehdä liikkeitä siihen suuntaan, että ne haaveet voisivat joskus toteutua. Ääneen kannattaa kehua, aina kun siihen on aihetta. Mieluummin muita, mutta myös itseään. Kannattaa myös todeta hyviä asioita ääneen, niin ne muuttuvat todemmaksi ja saavat suuremman merkityksen. Kukaan ei ole täydellinen, mutta täydellisyyshän onkin tylsää. Mielenkiintoista on rosot, erilaisuus, elämänjäljet, luonnollisuus ja se mitä meistä on tullut ja on tulossa. Ole siis ylpeä ja onnellinen. Näe hetki ja sen kauneus. Se hyvä mikä sinussa on.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aamen!

//aNNiKa kirjoitti...

Kauhean fiksua pohdintaa ja niin upeita kuvia jälleen kerran! Hyvin tiivistetty tämä suomalainen luonne - ylpeillä ja kehua ei saa, mutta valittaa kyllä.

Argentiinalainen uudessa maassa miettii kovasti ollaanko työpaikalla tyytyväisiä hänen työpanokseensa vai ei, ei osaa rentoutua ennen kuin neljän kuukauden koeaika menee umpeen. Suomalaisessa firmassa kun ei olla kertaakaan kolmen kuukauden aikana sanottu juuta tai jaata. Pitäisi kai olla tyytyväinen, että moitittu ei ainakaan ole! ;)

Sennie kirjoitti...

Peukut pystyyn, upea postaus!!

Paivike kirjoitti...

Kiitos tästä "saarnasta" ja hyvää uutta vuotta teille!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus, kiitos siitä! Ja silmää hiveleviä kuvia. Olet ollut liikkeellä sopivaan aikaan.
Aune

Kirsi Cifci kirjoitti...

Hyvä postaus ja ajattelemisen aihetta itse kullekin;)
Niin...rumat ne on jotka vaatteilla koreilee, turhan naurajat ja muut varmasti meistä useimmille tutut lausahdukset...miksi meidän on niin vaikea ottaa ansaittuja kehuja tai kannustusta vastaan? Helpostihan alamme vähätellä itseämme tai menemme hämillemme...
Itse olen kaiketi peruspositiivinen ja yritän ainakin nähdä synkemmässäkin päivässä sen valonpilkahduksen, mutta ymmärrän, että aina kaikissa tilanteissa sitä on todella, todella vaikea nähdä tai löytää.
Voisi varmasti itse kukin näin vuoden alussa päättää ainakin yrittää olla itselleen ja kanssaihmisilleen armollinen ja ainakin yrittää löytää jokaisesta päivästä se jokin, vaikka pienen pienikin hieno juttu -ihan arkinenkin ja arvostakaamme jokainen itseämme;) ja muita!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kuinka siellä on kaunista. Suomalaiset talvimaisemat ovat niin kauniita. En ymmärrä, kuinka joku toivoisi lumetonta talvea! Minä niin kaipaisin hiihtämään. Olkaa siis iloisia ja ylpeitä myös lumesta ja pakkasesta :)
Sunnuntaina paikallisten ystävien keskuudessa herätti kovasti keskustelua teidän perheen ja erään herran avantouinti. Eivät tainneet ymmärtää, kun vakuutin avantouinnin tekevän ruumiin vahvemmaksi pöpöjä vastaan :D
Juuri saimme tiedon, että huomenna koulut on suljettu lumen tulon vuoksi. Meidän "hullut" päivät jatkuvat. Vapaapäivät suistavat koko perheen rytmit päälaelleen.
Niin ja kiitos vielä kuopuksen puolesta. Oli iloinen, kun juttelut onnistuivat.
H-M

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: Tulipas nyt olo, että tui paasattua:D.

Annika: Kyllä kiitosta varmaan saa melkoisen vähän jokaisella työpaikalla. Harmi. Minä olen ottanut tavaksi kehua itse itseäni itselleni, niin tulee edes joskus hyvää palautetta:D.

Sennie: Hyvä, kun kommentoit, niin löysin sinut taas!

Paivike: Saarna ja paasaus vuodessa kannattaa! Hyvää uutta vuotta myös teille!

Aune: Lähdin parahiksi puolta tuntia ennen auringonlaskua. Ihailin siis laskun ja jälkihehkut.

Kirsi: Minä ihailen ääneen ja niin muistutan itselleni, että asiat on hyvin. Sanon kuinka onnellinen olen, kun saan asua tässä talossa ja on tämä perhe. Luonnolle kehun sen kauneutta. Ruoalle sanon: Ai miten hyvää. Jne. Ja kappas kuinka onni kasvaa, luonto näyttää entistä kauniimmalle ja ruoasta tulee peräti taivaallista.

H-M: Lunta on vain sentti, jos sitäkään. Mutta jää on ihan mahtava elementti. Se ääntelee, vonkuu ja paukkuu ja muuttaa väriään. En malta odottaa, kun saan lähteä sinne kävelemään ja hiihtämään. Toivottavasti myös luistelemaan!

Epäreilua, sanoisi meidän porukka tuohon koulujen kiinni menoon:D.

Terhi kirjoitti...

Tuo ylpeys tuntuu tosiaan olevan suomalaisten pahin peikko, aina pitää vähätellä ja vaatimattomuus kaunistaa jne.. Toisaalta kuitenkin olen iloinen siitä, että suomalaiset eivät myöskään (tämäkin on tietysti myös persoonakohtaista) ole mielestäni kovin ahkeria juoruamaan muiden ahdingosta ja menetyksistä, ennemminkin pidetään suu supussa eikä tuppaduta muiden asioihin (vaikka joskus voisi olla syytäkn). Mutta monissa maissa on huomannut, miten ihmiset oikein odottavat jotain pahaa tapahtuvan, jotta voi juoruta ja levitellä ja ilkkua ja kauhistella; sitä ei onneksi suomalaisissa niin ole...

Vilho Koskela kirjoitti...

Sangen usein on minulta kuulunut kommentti itsestäni... On niin pirun vaikeeta välillä olla tavallisen vaatimaton kun on näin jumalattoman viisas mies... No ei niin huonoo herjaa että ei puoliksi tottakin... Turha vaatimattomuus ja nöyristely on syvältä, kyllä jollaan muotoa on syytä nöyrä olla mutta nöyristely on sitten jo ihan toinen juttu ja nää marttyyrin viittaa jatkuvasti päälleen sovittavat ammatti mielensäpahoittajat ja kärsijät on jo suorastaan raivostuttavaa porukkaa.

Petra kirjoitti...

Sita kiitosta ja ylösnostatusta tarvittaisiin kylla enemmin, tuo Annikan kommentti työpaikasta laittoi miettimaan, etta niinhan se on ollut usein etta sita on miettinyt omassa mielessaan, etta sujuukohan nama hommat nyt kun kukaan ei sano juuta eika jaata.

Allu kirjoitti...

Hyvä postaus taas!

Suomi uusin silmin kirjoitti...

Loistava kirjoitus!

Eikö se ole myös vanha sanonta että "hiljeneminen on myöntymisen merkki". Kuvaa kanssa niin hyvin suomalaista tapaa ottaa kantaa asioihin ;)

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos postauksesta, Paluumuuttajatar!
Viisaita kirjoituksiasi tarvitaan!♥ ♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Terhi: No toivottavasti tuo ei ole luonteenpiirteemme. Kaikkien kohdalla en kyllä uskalla olla varma:(. Etenkin jos erehtyy seuraamaan kommenttibokseja eri foorumeilla, niin täytyy vain ihmetellä, että mikä tarve sitä on anonyyminä ilkeillä.

Vilho: Kukas sen kisssan hännän nostaa jos ei kissa itse?

Petra: Itsestähän se lähtee. Kannattaa antaa kiitosta muille, niin edes joku sitä saa:).

Allu: Kiitos taas!

Suomi uusin silmin: Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa:D.

Aili: Kiitos viisaan tittelistä. Sitä minulla ei vielä ole ollutkaan:D.

Kirjailijatar kirjoitti...

Viisaita kirjoittelet. Minä olen aina miettinyt tuota sananlaskuamme: Kel onni on, se onnen kätkeköön...että onhan se nyt kurjaa, jos ei saa näyttää olevansa onnellinen. Pitää siis pelätä, että muut pahoittavat siitä mielensä tai tulevat kateellisiksi. Ja kateellisiahan me kyllä valitettavan hyvin osaamme olla.

Ja sitäkin olen miettinyt, että täällä Suomessakin ulkomaalaiset ovat usein kovin yritteliäitä, perustavat ravintoloita ja puoteja. Se on hieno piirre ihmisessä.

Jael kirjoitti...

Hieno kirjoitus Mine.Jos ei uskalla yrittää niin ei tapahdu mitään.Totta että suomalaiset ovat huonoja kehumaan.Eksäni jopa valitti siitä ja opin sitten kehumaan;silloin kun oli syytä siihen;D
Ihana tuo kuva 6.kuin taulu!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirjailijatar: Kyllähän siitä vähän sellainen olo tulee, että onnellisuudessa on jotakin pahaa tai noloa, kun sitä pitää piilotella.

On näköjään ulkomaalaisia ja ulkomaalaisia. Turkkilaiset harvemmin jäävät työttömäksi, vaan pistävät sen yrityksen pystyyn. Turkissa asuneena sen ymmärtää. Ovat yritteliästä ja rohkeaa porukkaa:).

Jael: Kyllä aiheesta täytyy oppia antamaan kiitosta ja kehua. Hyvä jos sitä myös alkaisi saamaan.

Satu kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu, kuten aina!

Minä olen kasvanut semmoisessa ympäristössä, jossa ei juurikaan kehuttu eikä kannustettu. Olen yrittänyt nyt aikuisena toimia itse toisin ja sanoa myönteisiä asioita toisille aina, kun on jotain aihetta.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Luulen, että liian moni suomalainen on kasvanut sellaisessa ympäristössä jossa ei juurikaan ole kehuttu eikä kannustettu. Ettei vaan ylpistyttäisiin. Minusta olisi aika muuttaa sellainen ilmapiiri.