lauantai 24. tammikuuta 2015

SITÄ MILTÄ NÄYTTÄÄ?

Minä lipsahdan siihen tuon tuosta. Huomaan myös itse olevani antamassa väärää kuvaa, joskus tietoisesti, joskus tietämättäni. Eniten ärsyttää kyllä se, kun huomaan taas menneeni harhaan. Olen antanut ulkokuoren hämätä tai tehnyt olettamuksia pelkästään sen perusteella. Tyyliin: Varmasti onnellinen, kun on noin kaunis ja hoikka. Talous kunnossa, kun on noin komea auto. Laiskaa sorttia, kun ehtii päivällä makailemaan. Olisikohan alkoon menevä, kun on ulkomuoto tuon näköinen. jne. jne. 




Iltapäivälehdet tekee tuon tuosta olon tylsäksi. Miksi ihmeessä viitsin niitä lukea? Elämä näyttäisi niiden perusteella olevan pelkkää seksiä, laihduttamista ja kuluttamista. Blogit taas luovat kauniita kuvia elämästä, jollaisen varmaan jokainen haluaisi omistaa. Kauniiseen asuun puettu perhe hyvin sisustetussa kodissa ja matkakin odottamassa oven takana. Oletus ikuisesta ja ainaisesta onnesta. Ei ikinä pohjaan palaneita riisipuuroja, tyhjää tiliä tai työttömyyttä. Eikä ainakaan villakoiria sohvien alla, paitsi tyylitellen silloin, kun haluaa vakuuttaa lukijalle olevansa inhimillinen. Ja kaikkihan on varmasti justiinsa sitä miltä näyttää?





Olen siis kurkkaillut viime aikoina kulissien taakse. Miettinyt, että pitäisi useammin kysyä; "Mitä sinulle oikeasti kuuluu" ja olla tyytymättä siihen pelkkään "kiitos hyvään". Olla muistuttamassa siitä, että tällaistahan tämä elämä on, mutta tällaisenakin riittävää. Jokaisella meillä on pahat päivämme, sotkumme, nolot tapamme, epäonnistumisemme, kipeät kohtamme, vajavaisuutemme ja toivottomuuden hetket, jolloin mikään ei suju ja valo on kateissa. Silloin olisi hyvä löytää ympärilleen niitä, jotka vakuuttavat auringon paistavan risukasaankin, joilla on kuulevat korvat, kädet jotka halaavat ja inhimilliset tavoitteet elämän suhteen. Jos ei olekaan varaa lentää etelään, tehdään eväsretki kaakaolla. Jos ei valittukaan Miss Maailmaksi, miehen mielestä näytin kivalle uusissa housuissa. Jos rakkaudessa on ryppyjä, voi siihenkin auttaa silitys? Jos ei omistakaan blogielämää, omistaa elämän, jossa on lukuisia mahdollisuuksia löytää parempi tai ainakin yhtähyvä huominen. Älä siis luovuta, koska asioilla on taipumus järjestyä. Sinun elämälläsi on merkitys ja tarkoitus. Ja huomenna on armo uus!

ps. Jos luulitte, että tässä blogissa asuu sotkuinen ja laiska emäntä, niin olette tietenkin väärässä ja annoitte kuvien johtaa teitä harhaan:D. 

16 kommenttia:

Mäntylän mummi kirjoitti...

Hyvin kirjoitat. Samasta asiasta lisää: https://www.youtube.com/watch?v=J_E8XelSanQ

anumorchy kirjoitti...

Eipa tuohom mitaan lisaamista ole.

Paitsi etta keittiosi on kaunis ja ihanan kotoinen. Paljon hienompi kuin sellainen sisustuslehtien kliinisen valkoinen jossa on kilometrikaupalla tyhjaa harmaata tasoa ja kaikki kodinkoneet piilossa kaapeissa. Joka nayttaa silta etta se on vain vieraita varten tehty eika siella koskaan valmisteta sampyloita.

Satu kirjoitti...

Taisi olla suuremmanpuoleinen leivontaprojekti? :-)

Leena Lumi kirjoitti...

Täysin samaa mieltä! Kysynkin ystäviltäni, jos ehdimme oikein istahtaa vaikka teelle tms, että 'mitä oikeasti kuuluu.'

Niin totta, että asioilla on tapana järjestyä.

Minua ovat alkaneet tympiä samanlaiset kodit, sellaiset, joita näkee kaikissa sisustuslehdissä. Koti on perheelle, eikä mikään esittelytila. Koti kodissa on villakoira ja 'villakoiria', sielää tuoksuu ruoka ja joku ei ole muistanut vähään aikaan pyyhkiä kaappien ovia. Sitten yhtenä pakkaspäivänä tämä välinpitämätön kuitenkin vei kaapeista kaikki roikkumaan pihalle telineeseen aamuvarhaisesta iltamyöhään...Varmaan joku geenijuttu, sillä lapsena meillä aina tehtiin niin pakkasella;)

<3

Kikka L. kirjoitti...

Nyt se tuli, vihdoin!
Tarkoitan kuvia kodista, joka näyttää kodilta, jossa asutaan, eletään ja tehdään jotain! Olen odottanut pitkään ja hartaasti, koska useimmissa blogeissa, joita seurailen, on juuri noita yllämainittuja kiiltäviä tasoja ja trendikkäitä esineitä ja sen näköistä, että korkeintaan otetaan kraanasta lasi vettä päivän mittaan.

Ja totta, että kuvitellaan, että joku on tietyn lainen ulkoisen habituksen perusteella. Valitettavasti. Iäkäs lähisukulaiseni on aina määritellyt ihmisiä fiksuiksi perusteella, että on komea auto tai hieno talo.
Sainkin inspiraation sämpylöihin, huomenna meillä leivotaan!

Hurmioitunut kirjoitti...

Luulen että jokainen sortuu samanlaisiin ajatuksiin joskus, mutta minusta ihan tervettä että sen osaa tiedostaa ja näin muuttaa ajattelutapaansa.
Pah,kotihan näyttää kotoisalta ja sämpyläntuoksuiselta! ;)

Pepi kirjoitti...

Se ensivaikutelma on kumma juttu, olkoon se sitten minkä kautta tahansa tullut - joskus on vaikea jopa korjata omassa päässään sitä, että pieleen meni, tuohan onkin ihan kiva, mutta kun se pään sisällä ei vaan taivu :/

Joku (peritty?) neuroosi sekin kai on, että pitää paikat olla jotennii putsplankissa vaikka sängyn alla asuiskin kolmen viikon villakoirat :D
Tunnustan sortuvani tuohon syntiin, jotenkin vaan korjailee tavarat paikoilleen, mutta sitten esimerkiksi olohuoneen pöydällä on luova kaaos - siihen keskittyy nyt kaikki toiminta ja sen huomaa.
Tosin - hemmetin paljon helpompaa yksin asuessa kuin perheellisenä, huomasin taas tänään kun koko päivä meni rinsessalandian hulinassa, kuvioissa kolme rinsessaa plus yksi lainalapsi ja kaksi koiraa. On se aika hurlumheitä :D
Hyvin terveellistä sellaista!

Teitin köökki ihan kutsuu istahtamaan kupposelliselle kaffeeta, sämpylän kera!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Mäntylän mummi: Jaahas, siellä oli saatu oikein blogistit lauluksi:D. Justiin niin!

Anu: Niissä kodeissa riittää, kun on muutama sitruuna lasilautasella ja tulppaanikimppu huolettomasti heitetty tasolle:). Olenkin miettinyt, että ostetaanko niitä sitruunoita ihan vaan koristeeksi?

Satu: Pussit seinän vieressä ei kyllä ollut sämpylöillä täytetty vaan kierrätyksemme odottamassa vientiään lähi Siwan kierrätyspisteeseen:D.

Leena: Persoonallisuus ei kieltämättä olisi pahitteeksi. On vaikea uskoa, että vain se yhdenlainen sisustus olisi ihan kaikkien mieleen. Blogeissa nyt onneksi voi valita ja napsia sieltä ja täältä. Lehtiä ostankin nykyään aika harvoin ja hyvin valikoiden.

Kikka L: Juu, kyllä täällä tehdään ja täytyy sanoa, että etenkin tuolla ylhäällä elämisen jäljet on HYVIN selvästi nähtävillä. Pitäisikin varmaan kuvata joskus se lasten todellisuus:).

Tittelit, tilin saldot ja auto ei todellakaan ole suoraan verrannollisia fiksuuteen ja mukavuuteen. Jotakin se kertoo myös ihmisestä, joka luulee näin olevan?

Hurmioitunut: Tammikuu on tuonut parannuksen kodin ruokahuoltoon. Täällä siis tuoksuu ruoka taas joka päivä! Sämpylöitäkin on tullut tehtyä aika tiheästi. Se tosin johtuu siitä, että leipä on loppu aika useasti.

Pepi: Minäkin aina kuvittelen, että sitten kun meillä ei enää ole lapsia kotoa, meillä ei enää ole tiskivuoria tiskipöydillä, vaatevuoria silittämistä odottamassa, hujan hajan olevia kenkiä eteisessä jne. Ja sitten taas muistan, että koti on elämistä varten ja elämisestä jää jälkensä. Mitä enemmän jälkiä sitä täydempää on elämä?

Tervetuloa, voin yrittää raivata sinulle yhden penkin tullessasi!



Petra kirjoitti...

En jaksa lukea sellasia juttuja ja blogeja, joissa on kaikki aseteltu ja esitelty, uskoisin ettei kylla enaa moni muukaan. Minusta teidan keittiö nayttaa ihanalta, se on ihanan iso ja kaunis, sampylat tuoksuu tanne asti. Minakin tein eilen sampylöita koska en jaksanut menna kauppaan ja jauhojakaan ei ollut tarpeeksi ja hiutaleita ihan liikaa mutta hyvalta ne maistui vaikkeivat nayttaneetkaan.

Kirsi Cifci kirjoitti...

Elämänmakuinen ja kuvien kera oli ihana kirjoituksesi, juuri niin...aina kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää, sen kun muistaisi niin pääsisi jo pitkälle!

Lehtien ja blogien ns.kiiltokuvaelämän takanakin on aivan varmasti niitä mustenpiakin päiviä ja pyykkikaaosta, koneeseen laittamattomia astioita ja keramiikkatasolla pölyä, se on elämää ja niin paljon helponpaa kun sen hyväksyy.
Ja jos ihmisiin ei vaivaudu tutustumaan , vaan luo kuvan habituksen perusteella, niin metsään voi mennä ja todella pahasti!
Alkavan viikon voisi aloittaa kysymällä lähimmäisiltä; että mitä sinulle/teille oikeasti kuuluu ja myös kuunnella se vastaus;)eikä tyytyä siihen Ihan hyvään jos vähääkään tuntuu siltä että ei se nyt ihan niin taida olla ja entäs sitten? Ei aina tarvitsekkaan olla ...välillä voi olla se musta päivä, kunhan sitten taas on se valkeakin...

Matkatar kirjoitti...

Paljon kivemman näköisiä kuvia sinulla täällä kuin sellaisissa hengettömissä liian siisteissä liian valkoiseksi sisustetuissa kodeissa, mitä useimmat tuntuu nykyään niin ihannoivan. Ja pienet "boheemit" sotkut juuri tuovat sitä kotoisuutta. :D

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos Mine, uskallat olla rehellinen;)

Tosi on, että leivottaessa tulee paljon tiskiä ja siivoamista. Ja niitähän tehdään lähes joka kodissa!

Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle ja perheellesi! ♥♥

Jael kirjoitti...

Keittiösi on niin lämpimän kutsuvan näköinen,ja mukava tuolla varmaankin kokkailla:) En usko että ne niin siistit kotikuvat ovat ihan joka päivän todellisuutta;joskus näyttävät siltä kuin siellä ei oikeasti asuttaisi.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Minä jaksan, joskus. Olisihan se sellainen kaunis haave, että elämä olisi aina siistiä, vaurasta ja onnellista. Ei siis ole tarkoitus mollata niitäkään blogeja, vaan ennemminkin muistutella meitä lukijoita, että ei kaikki ole sitä miltä näyttää. Kauniin ulkokuoren alla useimmiten piilee kaikkea muutakin kuin kaunista. Joskus se näyttää unohtuvan ja silloin oma elämä voi tuntua sietämättömältä?

Kirsi: Kuvaanhan minä itsekin mielelläni sitä kaunista, ei siis ole tarkoitus siitä ketään ilkkua. Totuus ei ole kaunis kuva, mutta eihän se estä ihailemasta sitä kuvaa. Tai pyrkimästä johonkin vähän sen suuntaiseen. On meidänkin keittiö joskus siisti ja tykkään sitä silloin ihastella. Valhe olisi se, jos väittäisin, että siellä näyttää aina sille.

Matkatar: Boheemius tai persoonallisuus. En jaksa ymmärtää, että miksi pitäisi haluta jotakin ihan samaa kuin muilla? Ilahdun siis aina, kun näen jotakin ihan omanlaista ja erityistä.

Aili: Pistin tuossa kuvia ennen keittiön laatikoita järjestykseen ja samalla tuli leivottua. Siinä sotkun keskellä istuessani ajattelin niitä kauniita ja siistejä koteja, joita riittää esille pantaviksi. Mutta ennen kaikkea viime viikolla kuulemiani tarinoita kulissien takaa. Pointti oli ennemminkin niissä.

Jael: Ja eihän se mitään, jos jollakulla on aikaa pitää paikat jatkuvasti ojennuksessa. Hienoa hänelle. Meillä ei ole jatkuvasti siistiä, mutta ihan onnellisia täällä kuitenkin ollaan. Surullisinta on, jos on aikaa pitää tasoja kiillotettuna perheessä asuvien ihmisten kustannuksella. Mieluummin siis kehoittaisin sen ajan käyttämiseen niihin läheisiin, kun siihen, että saisi kodin näyttämään blogissa paremmalta? Eikä vaan blogeissa, vaan elämässä yleensä. Alkulähteellä tähän juttuun, kun nyt ei oikeastaan ollut blogien kanssa mitään tekemistä. Ota tästä nyt joku selko:D.

Kirjailijatar kirjoitti...

Hyvää tekstiä, ihanaa kun vähän tuuletat meidän kiiltokuvia. Ja ihan totta, että niitä kiiltokuvia kiillotellaan täällä blogeissa mutta ihan muutenkin elämässä. Aika moni pitää kulisseja pystyssä ja käyttää siihen kovasti vaivaa ja aikaa.

Ja hei, minä muuten tiedän, että siellä teillä asuu ahkera naisihminen, joka tekee loistavaa ruokaa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirjailijatar: Blogien kiiltokuvat on minusta ihan ymmärrettäviäkin. Halu etsiä ja nähdä kaunista. Mutta tosielämän kiiltokuvakulissit on jotenkin surullisia.

Ahkeruus on ilomme, silloin kun jaksamme:D.