perjantai 19. kesäkuuta 2015

KANOOTIN KAPEAN VESILLE TYÖNSIN

Kanootti on valmistunut ja saanut ylleen uuden vihreän vaatteen. Lähempi tarkastelu osoittaa sen vuosien varrella kokemat kolhut, mutta kauempaa katsellen se on kuin uusi. Kolmonen ei ole meinannut housuissaan pysyä, kun on ollut kiire päästä jo melomaan. Loppuviikosta se aika lopulta koitti. Keräsimme kompostin vierestä matoja. Haettiin pelastusliivit ja onget. Lahjan antajakin sopivasti tepsutteli pihallaan ja huusimme: "Nyt on aika suorittaa vesillelasku. Tule katsomaan!"





Kuvissa voi kuvitella lämpimän kesäillan, mutta jokainen tämänvuotisessa Suomen kesässä asuva tietää, että se on harhaa. Etenkin meillä rannan tuntumassa elävillä on seurana jatkuva kylmä tuuli. Melojat saivat siis pukeutua lämpimästi ja varautua työskentelemään tuulta vasten. Me rannalla seisojat suunnittelimme saunan lämmitystä. Naapurin papalta leikattiin muutama viikko sitten silmästä kaihi ja päällä oli saunakielto. Mutta jos nyt miedoissa lämmöissä ja vaikka uimalasit päässä...





Onneksi mökkiviikonloppu ei ole suunnitelmissamme tänä(kään) juhannuksena. Sen sijaan aiomme siirtyä vain tulen äärestä tulen ääreen. Kokko, takka, grilli ja sauna. Pihalle puetaan villaista ja sadetakkeja. Keskitytään olennaiseen, eli läheisiin, lepoon ja hyvään ruokaan. Melominenkin on mahdollista, sillä hyvin se oli onnistunut sinä torstaisena tuulisena iltanakin. Kiitos naapuriin tästä hienosta lahjasta<3.

Säästä viis. Älkää keskittykö siihen, mikä voisi olla paremmin, vaan siihen mikä on hyvin. Muistakaa nautiskella! Hyvää Juhannusta teille kaikille meiltä kaikilta!

10 kommenttia:

Matkatar kirjoitti...

Ihana kanootti, kiva naapuri kun lahjoitti sen teille! Uskonkin ettei teidän menoa tuulet ja sateet paljoa haittaile...mekin alamme onneksi jo tottua taas Suomen säähän vaikka aluksi se tuntui järkyltä. Onneksi sadekin taukosi juuri että päästään taas puutarhaa siistimään. Hyvää Juhannusta! :D

Hurmioitunut kirjoitti...

Ihania tunnelmakuvia! Varmasti hieno hetki kun saa meloa ensimmäiset vedot. Onneksi sentään oli aurinkoinen sää, ettei satanut. Viileästä säästä huolimatta rentouttavaa juhannusta. Oikealla asenteella mennään. :)

Jael kirjoitti...

Hieno kanootti,tuolla on hyvä .....nyt en muista sitä sanaa kuin ruotsiksi että paddla;D
Kauniit kuvat:) Oikein hyvää juhannusta teidän perheelle!

Carola Lehtonen kirjoitti...

Turvallisia melontaretkiä ihanalla lahjakanootilla ja Ihanaa Mittumaaria säässä kuin säässä:=)...
Minä vaihdan huomenna perheineni maisemaa kauan haaveilemaani kohteeseen ja aloitan lomani reissussa ja toivottavasti hienoja kuvia ja kokemuksia rikkaampana palaan jatkamaan lomaa sitten koto Suomeeen.

Allu kirjoitti...

Saiko kanootti nimen? Eikös niitä laivoja aina kasteta? Hyvää juhannusta! Mitenkäs siellä nyt on niin kehnot ilmat, vaikka me ei olla Suomessa.

Anne kirjoitti...

Ihanaa, kyllä kanootilla kelpaa nyt vesillä mennä, tarpeeksi lämmintä vaan päälle:)
Hyvää Juhannusta!

Petra kirjoitti...

Mukavaa juhannusta teille kaikille, kylla kelpaa tuolla kanootilla meloa!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matkatar: Eilen siivottiin koti juhannuskuntoon. Ei tullut käytyä pihalla ennen kokolle lähtöä. Luulin koko ajan, että siellä oli kylmä, kun oli niin harmaata ja satelikin tuon tuosta. Olikin sitten yllättävän lämmin kokko hetki ja kokko tietysti lämmitti lisää. Melomaan ei kuitenkaan ehditty.

Hurmioitunut: Ja onneksi on sadetakit, joita voi käyttää sateen sattuessa. Tänään on sukua tulossa meille syömään, joten kohta pitäisi pujahtaa kyökin puolelle juhannusta jatkamaan. Sielläkään ei haitta sää vaihtelut:).

Jael: Kiitos. Tervetuloa Suomeen!

Kirsi: Ihanaa matkaa sitten sinulle ja teille! Toivottavasti kohde vastaa unelmiasi ja saat ne talletettua kameraasi.

Allu: Ei saanut vielä nimeä ja shamppanjatkin unohtui ostaa:). Ehkä Suomi on varautunut, jos vaikka olisit ottanut äkkilähdön?

Anne: Pitää se varmaan itsekin käydä vielä testaamassa! Hyvää juhannusta!

Petra: Kyllä kelpaa. Siellä ei liiemmin juhannusta vietellä, joten toivotan muuten mukavaa viikonloppua.





A kirjoitti...

Hienoa nähdä melontakuvat..;)
Ihana naapuri, kun lahjoitti kanootin pojallenne!

Antoisaa juhannusta teille kaikille, Paluumuuttajatar! ♥♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Ihana on naapuri ja kanootti varmasti monesti vielä käytössä.

Juhannuskin oli meillä herttainen, kuten blogista voi lukea.