maanantai 22. joulukuuta 2014

VAIN VALKEATA JOULUA?

Valkea joulu on näillä leveysasteilla ollut vain ajatuksissa ja toiveissa. Tänä iltana kuulema saattaisi pyryttää, mutta ainakin vielä päivällä ilma on ollut uskomattoman kaunis ja aurinkoinen. Sitä samaa tarjosi myös viikonlopun sää ja pakkohan siitä oli ottaa ilo irti. Olin lauantaina yksin kotona ja auringonpaisteen innoittamana päätin käydä kävelyllä. Tältä se näytti se vuoden melkein pimein päivä.





Kotkan keskussairaalan takana on kalliot ja niiden takana hiekkaranta. Tänne meiltä sinne kävelee alle 15 minuuttia.  Pieni pätkä teitä pitkin ja sitten metsäpoluille, jotka seuraavat rantaviivaa. Kyllä oli kaunista, eikä ihan ensimmäiseksi tullut joulu mieleen:). Kallion päällä häämöttivät kauniit puuhuvilat, jotka kävin myös katsomassa. Nämä ovat ainakin tietääkseni kuuluneet sokeritehtaan johdolle. Kauniit huvilat kauniilla paikalla. Toivottavasti ymmärtävät pitää niistä huolta myös tulevassa. Mäen alla on sijainnut työläisten asumukset, jotka myös ovat kauniita kun mitkä. 






Kävelystä innostuneena raahasin perheen mukaani seuraavana päivänä. Sää oli samanlainen ja reppuun pakattiin leivät ja kuumat kaakaot/kahvit. Tuuli oli aika kylmä, mutta kyllä siellä sen verran maltettiin istua kannon nokassa, että saatiin eväät tuhottua. Kallioiden päällä testattiin myös luonnon jäämäki ennen kotiin paluuta.





Rannat alkavat saamaan jääkerrosta, mutta pääosin vesi on vielä vapaa. Mies ja lapset esikoista lukuunottamatta kirmaavat vielä saunasta uimaan. Vesi on kuulema todella kylmää.  Sitä ei ole ollut vaikea uskoa ja minut saa veden äärelle vain lämpimästi pukeutuneena.




Työt alkavat olla päivää vaille valmiit ja sitten on aika hiljentyä joulunviettoon. Taidan kutsua vielä teidät meille joulukierrokselle ennen blogin hiljentymistä. Toisaalta voi olla, että blogi ei edes hiljene, kun bloggaajalla lopultakin on aikaa kuvata ja kirjoittaa? 

11 kommenttia:

Eeviregina kirjoitti...

Uskomatonta että teillä näkyy aurinko! Täällä on ollut viikkokausia harmaita päiviä ja muutama päivä sitten satanut lumi oli oikein tervetullutta. Ja sitähän sitten riittää,ja sen myötä lumitöitä joka aamu. Mutta hyvä näin, jospa meillä on valkoinen joulu, toivotaan että teilläkin!
Viimeiset siivoukset on kesken ja porkkanakakku menee uuniin, kuusi odottaa terassilla ja paketit eteisessä. Ja vino pino kirjoja on haettu kirjastosta joulunpyhiksi. Oikein rentoa ja hyvää joulua niin teille kuin meillekin!

Lisay kirjoitti...

Eipa tuo oikein vuoden pimeimmalta paivalta vaikuta!Kaunista...
Hui miten uskaltavat viela uimaan.Itse en tarkene edes kesalla Suomessa ilman saunaa...
Ihanaa joulunaikaa teille!

Jael kirjoitti...

Kiitos mukavasta kierroksesta:) Ja ei todellakaan uskoisi kuvistasi että on joulun aikaa;luulisi että on alkukevät!
Kaunista joulun aikaa teidän perheelle!

Kirsi Cifci kirjoitti...

Kauniista auringonpaisteesta olette näemmä saaneet nauttia ja myös kauniista puutalorakennuksista;=), kävelyretki rannalle eväiden kera on kiva tapa koko perheen viettää yhteistä aikaa.

Kannatti toivoa yhteistuumin valkeata Joulua...nimittäin täällä Espoossa on satanut tänän kaunis valkea lumipeite ja lisää tulee koko ajan; kaunista ja niin Jouluista, toivottavasti sinnekin saatte vielä sen valkean Joulun;)

Täällä on koti Jouluun valmiina ja laatikot otettu uunista, joten antaa sen Joulun ja jouluvieraan tulla, Ihanaa, tunnelmallista ja mukavaa Joulua Kotkaan sinulle ja läheisillesi!

Petra kirjoitti...

On niin kevaisen naköista! Oliko lapsuudessa tallaisia jouluja vai onko se vaan muistojen kultaamista etta siihen aikaan oli aina korkeat nietokset? Kivaa paasta teille joulukierrokselle, mukavaa joulunodotusta!

anumorchy kirjoitti...

Osuipa sinulle taas kerran aurinkoisia paivia!
Hyvaa joulua teille kaikille siella Kotkassa!

Hurmioitunut kirjoitti...

Voi että, toivon teille valkoista joulua, mutta kyllä tuo auringonpaistekin näyttää kauniilta. Täällä ei ole ihan hetkeen aurinkoa näkynyt. Ja kiitos kutsusta, mielelläni tulen kuvavierailulle! ;)

Cheri kirjoitti...

Ihana retkipaikka huvilamiljöössä. Meillä vuoden pimein pävä taisi olla talven valoisin :) aurinko paistoi ja hanget hohtivat, järvikin oli jo valkoinen. Toivottavasti tekin saatte sopivasti lunta jouluksi.

Matkatar kirjoitti...

On täällä Lahdessa sentään vähän enemmän lunta -siellä näyttää niin keväiseltä! Oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

Anonyymi kirjoitti...

Keski-Suomessa on lumi maassa ja pakkasta seitsemän astetta, mutta niin pimeää ja hämärää, että aina ei tiedä edes, onko päivä, ilta vai peräti yö...

Meillä on JOULU juhlimatta vaille valmis ! Sunnuntaina oli yli 30 henkilöä joulupuurolla ja -kahvilla. Perinne käynnistää meidän Joulun. Kuusikin on jo paikallaan; tosin kuusen valoja ei löydy mistään... t: Tiina

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Eeviregina: Täällä paistaa päivä toisensa perään. Ihanaahan se on, mutta tietää huonoa sille, joka odottaa lumisadetta.

Lisay: Minustakin Suomessa vedet ovat jatkuvasti liian kylmät. Hrr. Mutta nämä ne suunnittelivat aattouintia tänäänkin. Pakkasta on 7 astetta!

Jael: Ihan totta. Kevät olisi osuvampi, vain päivän aikainen pimeäminen kertoo jotakin joulukuusta.

Kirsi: Meille satoi lunta ehkä sentin tai kaksi. Hyvä sekin, mutta toivotaanko vielä vaikkapa viisi senttiä lisää?

Petra: Minä muistan lapsuuden mustatkin joulut. Olivat harvinaisia, mutta harmittivat. Saappaissa kahlattiin hautausmaalle. Useimmiten oli hanget korkeat nietokset.

Anu: Osui, monta peräkkäin ja toinen toistaan kauniimpia.

Hurmioitunut: No, tervetuloa, kohta on kaikki valmista vieraiden tulla.

Cheri: Pieni kerros tosiaan tupsahti viime yönä. Ei haittaa vaikka tämä yö tupsauttaisi vähän lisää.

Matkatar: Meri, ystäväni, tekee meille rannikon ihmisille monesti tepposia ja kepposia.

Tiina: Samat on pakkasasteet, mutta meillä valo voittaa lumen määrän. Kumpi parempi? Toivottavasti edes kuusen valot löytyy.