keskiviikko 10. syyskuuta 2014

ME KOTKALAISET

Tuleeko mieleesi yhtään kuuluisaa kotkalaista? Älä välitä, ei minullekaan tullut. Tänään kuitenkin töihin kävellessäni törmäsin yllättäen siihen todellisuuteen, että paikkakuntani kenties kuuluisin henkilö on asunut meidän naapuritiellä. Ihan heti melkein siinä mutkan takana oli talo ja talon seinässä alla näkyvä kyltti:



Onhan meillä Junnu ja Kotkan poikii. Yksinäinen saarnipuu. Albatrossi. 


Seuraavaksi piti tietysti tehdä tutkimustyötä ja sen johdosta selvisi, että paljon muita  mainitsemisen arvoisia kuuluisuuksia täältä ei sitten olekaan maailmalle lähtenyt. Sen sijaan löysin selostuksen siitä, kuinka kotkalaiseksi tullaan. Se tapahtuu näin: Henkilö, joka on syntynyt Kotkassa ja asunut syntymänsä jälkeen vähintään viisi vuotta Kotkansaarella, Hovinsaarella, Metsolassa, Korelassa Ruonalassa, Aittakorvessa (tms. virallisessa lähiössä) on kotkalainen. Myös muualla syntyneet, jotka ovat muuttaneet Kotkaan ennen vuotta 1959 ovat kotkalaisia. Karhulassa tai Kymissä asuminen ei tee kenestäkään kotkalaista, vaikka kyseiset alueet pakkoliitettiin Kotkaan parikymmentä vuotta sitten. Henkilö voi saada luvan käyttää itsestään nimeä Kotkanpoika vaikka ei täyttäisi ed. mainittuja kriteerejä, jos hän tekee jonkin merkittävän teon, jolla edistää kotkalaisuutta. Kotkalainen on henkilö, joka käyttää itsestään nimitystä "miä". Kaikki kotkalaiset tuntevat Jonnen. "Lähetääks jonnee?"







Kotka on viimeinen kaupunki entisen Neuvostoliiton ulkopuolella, jossa on Leninin rintakuva julkisella paikalla, puistossa. Kotkassa on satama, mutta se on äkkiä vilkaistu. Kotkan kauppatorilta Kristiina Halkola kävi ostamassa viisi possoa markalla Jörn Donnerin elokuvassa "Mustaa valkoisella" vuonna 1968. Possoa ostaessaan Halkola totesi rumasti, että "Kotka on paska paikka". Jokainen kotkalainen kyllä tietää, että Kristiina Halkola onkin kymiläinen ja siksi kateellinen meille kotkalaisille.





Kotkalaisuus on sitä, että pitää halstratuista haileista, merestä ja veneistä. Kotkalaisella on kalastajamallinen moottorivene tai ainakin kaveri, jolla sellainen on. Jos sisään leuhahtaa paha haju, kotkalainen ei kysy: "Kuka pieras?" vaan tietää, että "raha haisee" ja rahalla tarkoitetaan Sunilaa tai Gutzeittia. Kotka on savolaisten Ameriikka, sillä kun savolaiset lähtivät Lännen ihmemaahan vuosina 1920-1959, päätyi heistä moni tuhlaamaan matkaranhansa Kairoon ja sen jälkeen tehtaalle töihin.

Tämä oli Hikipedian siistitty versio kotkalaisuudesta. Olen siis virallisesti kotkalainen ja ihan ylpeä siitä:D.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkäs Veikko Lavi? Eikös hänkin ollut siltä seudulta kotoisin? Vai eikö mahdu kotkalaisuuden tiukkoihin kriteereihin? Anisi

anumorchy kirjoitti...

No Junnu Vainion tuotanto olikin niin laajaa ja monipuolista etta ei enempaa yksi kaupunki tarvitse.

Unknown kirjoitti...

No Junnun kaveri Reijo "Rempo" Tani, Erkki Liikanen (muusikko) ja muutama muukin muusikko vaikkapa Juha Björninen joka telkkarin musaohjelmissa sangen usein soittaa kitaraa hän toki on Karhulasta samoin suomen ensimmäisen omakustanne punk-singlen julkaissut Ypö Viis ja siinä vaikuttanut Miikka Söderholm, joka myöhemmin vaikuttanut Pojat nimisessä bändissä... Ja Ypö Viiden riveissä soitti bassoa Jari Räsänen jonka luona minun synnyinkotini vuokraisännillä Timankankaalla Paluumuuttajatarkin on pikkutyttönä usein vieraillut... On sieltä kuitenkin lähtenyt porukkaa. Politiikassa vaikuttaneet kokoomuspoliitikko veljekset Häkämiehen Kari ja Jyri, joista Kari on istunut mun ajamassa taksissa, vasemmistopoliitikko vai voiko hänestä käyttää termiä kova kommunisti SKDL:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Taisto Sinisalo... Nuo nyt nopeesti tuli mieleen ja tuo Hikipedian juttu on hulvattoman hauska.

Unknown kirjoitti...

mistä tää ottaa nuo aikaleimat??? Edellisen kommenttini aika on 10.9. 2014 21:54 kun sen todellisuudessa postasin 11.9.2014 7:55

Unknown kirjoitti...

Niin siis miähen en ole itte Kotkalainen, enkä tuon Hikipedian määritelmän mukaan koskaan semmoiseksi voi tulla vaikka liki 30 vuotta sielä kerkesin asua, ekan vuoden jälkeen olin jo Kymistä muuttanut Kotkan puolelle ja viimeisen vuoden ennen Heinolaan muuttoa asuin taas Helilässä, mutta synnyninkuntani on kuitenkin Kymi...

Lisay kirjoitti...

Kiva lukea Kotkasta,silla minulle aivan outo kaupunki.Olenkohan koskaan edes kaynyt siella?
Ehka lapsena,silla silloin reissattiin paljon ympari Suomea....

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kirjoitus. Hikipedian mukaan en ole minäkään kotkalainen, vaikka olenkin jo kaksi kertaa tänne muuttanut. Juureni ovat osittain myös Pohjois-Karjalassa.
Kantasataman kyllä vilkaisee toisella silmälläkin, mutta nykyään se on vain satamanosa Hamina Kotka satama oy:stä.
Junnu Vainiolla taitaa olla myös oma kadunnimi Kotkassa.
terveisin Arja

Anonyymi kirjoitti...

Lenin löytyy myös Turusta Aurakadun päästä läheltä taidemuseota.Olisko se sitten se ensimmäinen ;)

A kirjoitti...

Kiitos hauskasta postauksesta, Paluumuuttajatar;)

Kyllä Junnu Vainio vastaa monta vähäisempää kuuluisuutta:D

Eivät tunnu kotkalaiset olevan ainakaan tosikkoja, vaan veitikkoja enimmäkseen...

ILoitse siis kotkalaisuudestanne, ystäväni ♥♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anisi: Kyllä hyväksytään. Oikein Hovinsaaren poikia!

Anu: Minustakin Junnussa on ihan riittävästi:).

Vilho: Tajusin nyt juuri tuota lukiessani, että minähän se olen meidän lapsuuden perheen AINOA puhdas kotkalainen:D. Mutta sinäkin voit tulla kutsutuksi Kotkanpojaksi, kun edistät merkittävästi kotkalaisuutta.

Lisay: Kotka on minusta nyt saatava maailman kartalle, sillä tämä on tällainen hieno kaupunki, joka ei osaa pitää meteliä itsestään.

Arja: Vai että ihan oma katu. Täytyypäs seuraavassa jossakin raossa tutkia, että missä ja käydä tekemässä siitä vaikka juttu:).

Anonyymi: Turku ja Kotka, viimeiset Leninin esillä pitäjät!

Aili: Minusta on ihan hauskaa olla kotkalainen. Tunnistin kyllä tuosta jutusta yhden ja toisenkin asian. Hyvässä ja pahassa.

Allu kirjoitti...

Meikäläisen piti googlata, että mikä on haili. :-)

Jael kirjoitti...

Kotkaan olisi kyllä kiva joskus tehdä retki,kauniilta näyttää.
Mm,halstratut hailit,kuulostaa kyllä hurjan herkulliselta!
Ja hassua että Leninin patsas on teillä KOtkassa eikä kukaan ole hajoittanut sitä;D

Carola Lehtonen kirjoitti...

Kiva lukea suurista Kotkalaisista ja siitä kuka on kotkalainen;)Kotka on minulle vieras kaupunki,mutta blogisi välityksellä siihenkin saa tutustua;)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Ihanko totta. On se hassua:).

Jael: Tervetuloa. Täällä on ihan varma majapaikka ja opas tarjolla!

Kirsi: Kotka on kuule ihan oma maailmansa:).

Kirjailijatar kirjoitti...

Junnu Vainion olisin minä kyllä osannut nimetä kotkalaiseksi, mutta muita ei minullekaan tule mieleen.

Mutta onpa hauska tuo selitys siitä, miten tullaan kotkalaisiksi. Ai siellä sanotaan miä, en sitä oikein tiennytkään. Kuten sanottu, minulla on Kotka vielä kokematta, mutta aion sen kyllä vielä joskus tulla aistimaan.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirjailijatar: Täällä on miä ja siä ja nielaistaan sanojen loput. Tervetuloa aistimaan. Ainakin yksi ruokapaikka tarjoutuu palvelukseen.