Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikenne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikenne. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2014

HYVÄÄ JA KAUNISTA

Paluumuuttajatar pyörii arjen imussa. Se on pyörre, jossa vilisevät nimet, paikat ja toistaiseksi hieman jäsentymättömät asiat. Remontti jäi justiinsa niille sijoilleen, joissa se töiden alettua oli. Rauhassa on saanut myös maata purkaamattomat laatikot kellarissa ja varaston hyllyillä. Lukemattomat blogit odottavat arjen taukopaikkoja. Pyykkihuolto takkuaa ja perhe ei voi käsittää, kun paidat ei olekaan silitetty, ruokaa ei ole tehty ja jääkaappi on taas tyhjä. Koti ei olekaan enää täyden palvelun talo. "Muista sitten, että sinä olet meidän äiti," tuumaa esikoinen, kun erehdyn miettimään, että ehtiiköhän tässä joskus vielä kuntoaankin pitämään yllä? Työssäkäyvät äidit ei ilmeisesti kuntoile, vaan niiden pitää rientää töistä kiireellä kotiin tekemään kotityöt?


Kohottaahan se pikkuisen kuntoa se paikasta toiseen pyöräily. Samalla saa prosessoida ja tehdä huomioita. Se on kai sitä niin kutsuttua työssä käyvän äidin omaa aikaa? Suomen kesä on ollut meille silkkaa auringonpaistetta ja poutapilviä. Ennen kuin tulee syys ja sateet, on kai hyvä listata asioita, joiden Paluumuuttajatar on kokenut olevan hyvää ja kaunista.


Luonto. En muistanutkaan olevani näin luontoihminen. Nyt kun se vyöryy ylitseni aina ulos katsoessani tai astuessani, muistan sen hyvää tekevän vaikutuksen. Voi miten iloitsenkaan ikkunaan vilkuttavasta merestä ja joesta koskineen. Miten kaunis on koivu, kesän kukat ja pihan omenapuut. Kuinka hauskaa on osua samaan aikaan pihalle fasaaniperheen kanssa. Miten kutkuttavaa on suunnitella omaa puutarhaa. Nimimerkillä: Lavakaulukset on hankittu, kuinka malttaa ensi kevääseen?


Palvelu. Vai ei Suomessa muka palvelu pelaa? Me olemme miehen kanssa haltioituneet siitä tietotaidosta, jota olemme saaneet osaksemme. Mies jututtaa DNA:n poikia kaupassa ja käytäville kasatuissa kojuissa ihan siitä ilosta, että saa heiltä niin asiantuntevia neuvoja ja hyvää palvelua. STARK:in maaliosaston naiset kääntävät suumme hymyyn heti kauppaan astuessamme. Neuvoja tulee asiantuntevasti ja ilman hoppua. Kaupassa tiedetään tuotteesta ja vastataan kärsivällisesti asiakkaan kysymyksiin. Verotoimistossa ja vakuutusyhtiössä palvellaan ja tyhmiä kysymyksiä ei ole. Asiakas ei ehkä ole aina oikeassa, mutta ainakin hänen mielipiteensä tulee kuulluksi, eikä hänen ylitseen kävellä. Puhelinpalveluun soitto on ilo, kun huomataan, että sielläkin asiat oikeasti tulee hoidetuksi, jämptisti ja asiallisesti. Turkissa sitä jo meinasi uskoa siihen, että asiakas on aina väärässä ja turha kysyä, sillä myyjä harvemmin tietää mitään. 


Liikenne. Voi mikä riemu täällä onkaan lähteä liikkeelle. Joka paikkaan on alle kymmenen minuutin matka. Ei liiemmin muita tiellä liikkujia. Pääsee autolla, pyörällä ja kävellen. Ei ruuhkia, ei hullusti poukkoilevia kanssa kulkijoita, ei läheltäpititilanteita, ei tööttäileviä kärsimättömiä kuskeja takapuskurissa roikkumassa. Tai no, olihan nyt sentään kerran. Minussa nimittäin alkaa ilmentyä selkeää suomettumista ja refkeksini pääsivät kerran liikennevaloissa herpaantumaan. Valo oli vaihtunut vihreäksi ilmeisesti jo jonkin aikaa sitten, kun takanaolija sai lopulta tarpeekseen ja tööttäsi. Katsoimme miehen kanssa hämmäntyneesti toisiimme. "Katsos vain, täälläkin tööttiä käytetään," tuumasi mies. Liikkeelle lähdettyäni huomasimme takanaolevan tööttäilijän kääntyvän ja kurvaavan läheisen turkkilaisen pizzerian pihaan. Turkkilainen pizzakuskihan se siinä. Kyllä nauratti.


Ruoka. Kyllä me olemme nyt syöneet Suomea suihimme. Ensin meni marjat. Sitten ruisleivät, pullat, munkkipossut, irtonamit ja salmiakit. Juustot, hapankorput, possut ja makkarat. Jäätelöt kaikissa lajeissaan. Karjalanpiirakat ja munavoi. Uudet perunat, Muumilimsat ja Fasu-palat. Eihän se ihme ole, että me suomalaiset olemme ylipainoista kansaa. Jotakin estoahan tässä kohta olisi ruvettava itselleen laittamaan ja muistettava, että ei se ruoka sieltä kaupasta mihinkään katoa. Kaikkea ei ole ainakaan pakko syödä tänään. Milloinkahan sen sijaan totun yksittäispakattuihin munakoisoihin? Lakkaan kaipaamasta vihannesportulakkaa? Muistan, että yufka pitää hakea kaupungin erikoisliikkeestä? Ja en enää halua tarkistella pizzapaikan puhelimessa tilausta vastaanottavalta henkilöltä, että onko hän turkkilainen, vain päästäkseni puhumaan sillä toisella kielelläni? 


Koti. Oma koti on turhan kallis, mutta rakas. Voi miten nopeasti kiinnyinkään tähän Taloon. Miten mukavaa tänne on palata viikonlopun reissulta ja työpäivän jälkeen. Kuinka kellarin tunkkainen tuoksukin voi muuttua omaksi. Miten ihanaa on kurvata siitä romahtamassa olevasta portista pihalle. Istua oven pieleen suunnittelemaan vihannesmaan paikkaa ja ajamaan marjavarkaissa olevia räksiä taivaan tuuliin. Haistaa piipusta tulevan savun tuoksu ja kiivetä saunan lempeisiin löylyihin. Kuulla mummon ääni pihalta, kun tulee huhuilemaan lapsia uimaan. Tietää, että ovat nyt tässä, lastemme elämässä, meitä lähellä. 


Katsopas Pepiseni, penkkihän oli juuri kuin terassille tehty. Kupit ovat tulossa, kotvasen kestää vielä:).

Kynät on teroitettu ja reput pakattu. Aamulla lähdetään koulutielle. Pienempien kanssa kävellään lähikouluun. On tutustuttu opettajaan ja saatu taas yksi elämän bonus. Mieheni sisko perheineen löysi näet uuden kodin melkein meidän naapurista. Remontti on sielläkin alkanut, serkut vaihtaneet tähän kouluun ja saavat huomisesta alkaen kulkea yhteistä koulutietä. Leikkikaverit on siis lähellä ja matka talosta toiseen  sujuu juosten tai pyöräillen.