keskiviikko 30. toukokuuta 2018

KOLMATTA PÄIVÄÄ

Olen nyt lomalla kolmatta päivää. Niistä kolmatta päivää olen siivonnut komeroita. Pessyt ja silittänyt pyykkiä ja pistänyt lasten pieniä vaatteita kirpputorille. Työn alla ovat myös olleet olohuoneen sohvat. Samalla ulkona on ollut mitä kaunein kesä. Mitä haaskausta. Mutta kun työpäivinä ei tällaista rumbaa jaksa tai ehdi tehdä. Saan kyllä myös aikamoista mielihyvää siitä, kun tulee valmista. Kun vaatepussi kerrallaan katoaa tästä talosta komeroita sotkemasta. Paikat siistiytyy. On tunne siitä, että on saanut jotakin aikaiseksi. Tehnyt jotakin kodin hyväksi.




Onneksi on tuo Loviisa. Olen käsi pystyssä tarjoamassa itseäni kuskiksi harkkapäivinä. Tulee samalla pakollinen pari tuntinen pihalla tekemättä mitään. Eilen kuopus lähti kävelyseuraksi ja valittiin tien toispuolinen reitti. Mitä idyllejä tämä pieni kaupunki onkaan pullollaan. Ja mikä muutos viikon takaiseen. Silloin kukki omena, nyt on syreenin päivät.





Vajaassa parissa tunnissa ehtii kävellä kierroksen. Istahtaa jokaisessa sopivassa välissä. Ostetaan kaupasta limsat ja juodaan ne sataman penkillä. Kuopus kysyy kaikenlaista, ettei olisi hiljaista. Minusta hiljaisuudessa ei ole mitään vikaa. Iän myötä on kirkastunut useampikin sananlasku, kuten "vaikeneminen kultaa, puhuminen hopeaa". Jos sanoisi silloin, kun on sanottavaa. Muuten voisi keskittyä kuuntelemiseen. Tai vain olla. Antaa mielen levätä hiljaisuudessa. Olla yhdessä hiljaa.





Viisi yötä. Sitten tulee viimeistään pakkoloma tähän huushollaamiseen. Makuuhuoneen lattialla on matkalaukku. Silitän sinne vaatteita suoraan. Sitä ennen on vielä tehtävää. Listalla lukee: hautausmaa, makkarin matto, matkalaukut varastoon, yläkerran aula. Työn alla se silitys ja kirppis. Jos kirjoittaisi vielä, että "muista nauttia kesästä." Muista olla.

16 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Huh, enää viisi yötä, jännitän sun puolesta ja odotan matkaraporttia.

mimon mami kirjoitti...

Hyvää ja antoisaa matkaa uuteen kulttuuriin. Myös odotan matkakertomuksia...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Yritän raportoida. Pitää vissiin pyytää teknistä tukihenkilöä järjestämään mulle uusi ulkoinen kovalevy kuville. Luulen, että niitä tulee paljon.

mimon mami: Kiitos. On niin mahtavaa lähteä. Vaikka olisi nyt Suomenkin suvi kerrankin antanut parastaan. Mutta kaikkeahan ei voi saada. Ainakaan kerrallaan.

Satu kirjoitti...

Siitäkin voi tula stressi, jos ulkona on kaunis ilma ja kotona olisi töitä, mitä pitää tehdä! Suomen kesä kun on sellainen, että siitä ei koskaan tiedä, kuinka kauan se jatkuu, joten siitä pitäisi nauttia silloin, kun se on. Mutta ne työtkin olisi ihan kiva saada tehdyksi.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: No sellainen dilemma tässä nyt on käsillä. Rippijuhlatkin tulossa ja kotona monta tekemätöntä asiaa, jota ei ole töiden ohessa jaksanut tehdä. Nyt sitten inspis tehdä, mutta ulkona niin kaunista, että tuntuu sopimattomalta kuurata kaappeja.

Jael kirjoitti...

Oletpas ollut lomalla ahkera. Mutta onneksi sinulla on myös ihana Loviisa, se on niin nätti kaupunki:)
Oikein hyvää matkan odotusta:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Oikeastihan tässä painaa ne rippijuhlat päälle. Tälle viikolle oli omat tehtävät, joita en ehtinyt kaikkia tehdä, kun rönsysin tuonne komeroihin. Japanin jälkeen on viikko lomaa ja silloin on taas omat pakolliset tehtävät. Juhlien riesa on tämä, mutta onni sitten se puoli, että tuleepahan aina jotakin tehtyä kodin hyväksi. Nyt on siistit komerot yläkerrassa:D. Tai kaksi siistiä komeroa, jos ihan tarkkoja ollaan. Kolme komeroa kaipaisi kyllä siivousta....

Airi kirjoitti...


Pakko tulla taas kerran sanomaan, että oi Loviisa, rakkaani! Kesällä tietysti kauneimmillaan. Kun en viime aikoina ole päässyt yhtä usein kuin ennen siellä visiteeraamaan, on mukava katsella näitä ihania kuviasi. Kiitos. Ja hyvää ja antoisaa matkaa - odotankin jo raporttejasi. :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Airi: Justiinsa taas tulin sieltä. Käytiin tällä kertaa kahvittelemassa Tuhannen tuskan kahvilassa. Yksi ystävä oli ekaa kertaa ja tykkäsi. Mitenkäs sitä voisi olla tykkäämättä?

Anonyymi kirjoitti...

Oikein ihanaa lomaa ja ihanaa Japanin matkaa !

Kiitos taas kirjoituksista, joka kerran päivän piristys !

Nauti ja ole !

Terkuin,

Fani-Ulla

Carola Lehtonen kirjoitti...

Hyvää lomaa ja ihanaa Japanin matkan odottelua! Nauti toki myös tästä säästä...ymmärrän kyllä tarpeen saada myös "rästihommia"tehtyä ja edessä vielä rippijuhlatkin, joihin toki littyy myös niitä hommia.

MatkaMartta kirjoitti...

Loviisa on kyllä ihana! Kahdesti olen käynyt ja molemmat kerrat kannatti! Kuviesi perusteella voisi mennä vieläkin uudestaan! Mukavia rippijuhlia ja reissua!

Marjatta kirjoitti...

Hyvää lomaa ja antoisaa Japanin matkaa!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Ulla: Kohta varmaan blogi piristyy, kun päästään matkalle. Jos vaan netti toimii.

Carola: Toisaalta, ehtiihän sitä huilia sitten marraskuun pimeässä, kun ei ole energiaa kaappien siivoamiseen eikä mahdollisuutta säästä nauttimiseen.

MatkaMartta: Tähtääpä joskus Loviisan joulutaloihin. Siitä taitaa tulla minun perinne. Niin ihana tunnelma siellä oli. Ja nyt oli kyllä koko elämäni mahtavin toukokuu Suomessa.

Marjatta: Kiitos paljon. On ihana lähteä. Aion keskittyä ihan vaan nautiskeluun.

Petra kirjoitti...

Kohta pääsette lomalle, miten ihanaa, odotan mielenkiinnolla matkarapsaa reissusta. Teillä on siellä upeat kesäkelit ja voi tuota Loviisaa, siellä olisi kiva joskus piipahtaa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: On niin kaunista. Tänäänkin vietetty päivä ulkona juhlien koululaisten alkanutta lomaa ja kahden nuorimman synttäreitä. Ihan tässä tuntuu toisaalta tyhmältä lähteä reissuun näin hienoista ilmoista. Onneksi sanoivat, että maanantaina vähän viilenee:D. Tule tänne Kotkaan, niin vien sinut myös Loviisaan ja Ruotsinpyhtään ruukkiin! Tervetuloa.