keskiviikko 8. helmikuuta 2017

ENTÄ JOS EI TAHDO?

Jatkan vielä liittyen tuohon edelliseen. Ennen sitä eilistä kauppaan menoa kävin kuvaamassa myös Pihkoossa Kymijoen koskia. Pakkanen sai vapaana virtaavan veden höyryämään ja maiseman niin kauniiksi. Tällaista tekisin elämässäni oikein mielelläni, eli viettäisin vapaapäiviä vailla huolta ja kiertelisin kuvaamassa kauniita paikkoja. On helppoa, kun kutsumus vie mukavien asioiden äärelle ja saa tehdä sitä mitä huvittaa. Mutta entäs sitten jos ei tahdo eikä kiinnosta? Jos onkin työssä, joka ei yhtään kiinnosta tai jota ei millään jaksaisi tehdä? Kun elämä ei suju niin kuin toivoisi ja ei jaksaisi nähdä vaivaa? Tuttua varmaan meille kaikille?




Onni on, jos työmaalle menee mielellään ja pitää työstään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vain sellainen työ olisi kutsumustyö. Kyllä ikäväkin työ pitää hoitaa niin hyvin kuin pystyy. Ethän voi olla hyvä äiti lapsillesi vain silloin, kun he ovat helppoja ja kilttejä, vaan äitiys jatkuu silloinkin, kun on  uhmaikä, kun piltti nukkuu huonosti vuoden läpeensä ja univelka tekee vanhemmista zombeja tai kun lapsi valitsee elämässään mielestäsi ihan väärät polut. Samoin kutsumus vaimona/miehenä ei voi olla  voimassa vain silloin, kun on hyvät ajat ja rakkautta ilmassa. Ainakin me luvattiin siellä alttarilla, että yhdessä mennään, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Kamalaa olisi, jos koko ajan pitäisi olla iloinen ja pirteä, ettei siippa sulkisi ovea selkänsä takana ja häipyisi. Eikä töistä voi jäädä saikulle heti kun väsyttää tai ei oikein jaksaisi katsella työkavereiden naamoja.




Yhdellä koululaisellamme on ollut vähän motivaatio kadoksissa. On päätynyt alittamaan rimaa sieltä missä se on matalin. Tällä viikolla olemme asetelleet uusia rimoja ja se tekee lisätyötä niin lapselle kuin meille aikuiselle, eikä ole kivaa. Kutsumus kantaa, niin hyvinä kuin huonoina päivinä olemme olemassa toisiamme varten. Jos itse ei jaksa, niin sitten muiden täytyy olla tuuppaamassa. Aiemmassa työssäni näin paljonkin sitä miten hankalaa monelle koululaiselle on nähdä nyt tehtyjen valintojen merkitys vuosien päähän. Silloin lapsella on oltava tukijoukkoja, jotka näkevät hänen puolestaan ja maalaavat asian lapsen eteen ymmärrettävällä tavalla. Vaikka toinen ei osaisi tai edes haluaisi nähdä.




Kaikilla meillä on haasteemme, kutsumusta joskus koetellaan. Moni ei ole koko kutsumusta löytänytkään tai tieostanut itsellään sellaisia olevankaan. Aika moni pitää työtä välttämättömänä pahana. Moni onneksi kuitenkin omaa tervettä ammattiylpeyttä ja hoitaa työnsä hyvin. Itse ainakin toivon olevani tuossa jälkimmäisessä ryhmässä. Se ihminen, jonka työhön tulo on asukkaiden ja työtovereiden  mielestä mukava asia. Sen oman paikan löytymistä toivon tietenkin myös jokaiselle lapsistamme. Että löytyy se sopiva puoliso, opiskelupaikka ja työ, jonka kokee omakseen. Jossa voi kokea olevansa hyvä.



Nyt sitten kohti päivän haasteita ja kutsumuksia tässä järjestyksessä: mainosten lajittelu nuorisolle, ruokaa perheelle ja illaksi töihin. Toivottavasti pysyitte mukana tässä postausten tiheässä julkaisutahdissa. Tämän pohdiskelun osa yksi siis edellisessä postauksessa. Oikein mukavaa päivää sinne missä oletkin ja iloa tekemiseesi ja olemiseesi siinä mitä päivä eteesi tuokaan!

6 kommenttia:

Carola Lehtonen kirjoitti...

Todella kauniita kuvia olet ottanut, olen täysin samaa mieltä, että olisi aika mukavaa kun voisi lähteä aina kun huvitaa ja sää suosisi kuvausreissuilleen vailla aikatauluja!

Vapaamatkustajia löytyy joka työyhteisöstä, valitettavasti. Moni työ on sellaista ettei vaan voi jättää tekemättä, koska jos niin kävisi siitä koituisi muille ylitsepääsemättömästi, harmia tai suoranaista vahinkoa.

Nuorilla on toisinaan motivaation puutetta koulua kohtaan...ja mennään helposti sieltä mistä aita on matalin, ei osata katsoa vielä tulevaisuuteen, ei jakseta haastaa itseään, nähdä vähän vaivaa, mutta kuten sanottu; Silloin tarvitaan tukea ja kannustusta.

Jael kirjoitti...

Hyvä teksti ja viisaita ajatuksia taas sinulta. Talviset kuvatkin niin kauniita:)

Hannis - toukokuuntytto.blogspot.com kirjoitti...

Todella voin sanoa omakohtaisena kokemuksenani tuohon aamenen, että "monelle koululaiselle on nähdä nyt tehtyjen valintojen merkitys vuosien päähän." Ja etenkin sitten, kun pitäisi jaksaa lukea pääsykokeisiin. Että joku kannustaisi eikä sanoisi, että sinne on kamalan vaikea päästä. Mahtavat kuvat täällä, samoista maisemista nautiskelen, vaikka tosin kartalla vähän eri kohdassa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Nyt kun niin moni ihminen on tahtomattaan työtön, pitäisi jotenkin mahdollistaa se, että vapaamatkustajia voi sanoa irti vakipaikoista. Miksi ihmeessä olla työssä, jos ei ole halua sitä tehdä hyvin?

Koululaisellemme toivon positiivista kierrettä. Onnistumiset ruokkivat halua tehdä asioita hyvin, epäonnistumiset masentaa helposti mielen ja tulee ajatus, että miksi näenkään vaivaa?

Meidän pitäisi muistaa antaa enemmän positiivista palautetta täällä Suomessa. Niin perhepiirissä, kun työyhteisöissä ja kouluissa.

Jael: Oli todella kaunis päivä.

Hannis: Meidän esikoisella on nyt pääsykoekevät edessä. Kyllä kannustetaan. Vaikka onkin vaikea päästä, niin ainahan sinne joku pääsee. Tärkeää on, että itse tietää mihin haluaa.

Kotka on niin kaunis. Että tänne kannattaa sitten purjehtia:D.

Pepi kirjoitti...

Upeita kuvia sulla taas kerran ❤
-ja niin oli tekstikin. Ajattelemisen aihetta varmasti monelle.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Upea oli ilma. Ja ajattelemista on taas harrastettu, että saadaan asiat paremmalle tolalle koululaisen elämässä.