torstai 14. tammikuuta 2016

PAKKASI REPUN JA AJOI RANTAAN

Tänä aamuna pakkasi repun ja ajoi rantaan. Tuo kokenut kalamies. Ei ottanut evästä matkaan, sillä ei ehkä aikonut viipyä kovinkaan pitkään. Saalista sai aina ja monesti olimme päässeet maistelemaan. Poikkesi näet usein mummolaan tuomaan ahventa tai muuta kalaa kotimatkallaan. Sitäkin tärkeämmästä hänet muistan. Niin useasti olimme päässeet rukoustensa suojaan. Tiesin olevamme ajatusten ja muistamisen kohteena. Nähdessä aina iloisesti tervehtimässä. Ihan juuri äsken, hetki sitten, vasta.




Aika kului niin kuin aika kuluu. Teimme tänään kuka mitäkin normaalia askaretta. Ei tuntunut enteet eikä maailma muutenkaan radaltaan nyrjähtäneeltä. Pilkkimiehen vaimolle vain nousi huoli, kun ei kalamiestä kuulunut. Aurinko jo vaipui maille ennen kuin lähtivät etsijät matkaan. Löysivät auton ja jäljet. Ehtikö yhtään kalaa nousta jään alta ennen kuin itse vaipui jään alle?



"Mitään ei ollut tehtävissä", sanoi iltapäivälehti päin naamaa, kun odotettiin uutisia puhelimen ääressä. Kadonnut oli löytynyt, mutta löytänyt samalla tiensä Taivaan iloon. "Miksi tämä kuolema tuntuu niin paljon pahemmalta, kun mummin," kysyi kuopus uutista sulatellessaan. Sanoin, että "siksi, kun emme osanneet odottaa, emme ehtineet valmistautua, emmekä sanoa: "Hyvää matkaa." Yhtäaikaa on varma toivo siitä, että kerran taas tavataan. Nähdessä on varmasti taas iloisesti tervehtimässä. Ja kaikki on hyvin. Niin hyvin.

"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut." Joh.11:25 

Lämmin osanottomme! Ja sitä rauhaa, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi!

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kauniisti kirjoitettu. Kuolema suuressa surussaan kätkee sisäänsä myös Toivon jälleennäkemisestä. "Uskokaa niin saatte elää"

Hyvää tammikuuta, lukijasi Seija

Allu kirjoitti...

Voi miten surullista

anumorchy kirjoitti...

Luin taman jo aikaisemmin enka tiennyt mita sanoa.
Mutta tosiaan, niin surullista ja niin kauniisti kirjoitit.

Pepi kirjoitti...

Surullisia lähtöjä tällaiset. Turhia.
Kauniisti kirjoitit.

Hurmioitunut kirjoitti...

Todella kamala tapaus, voimia läheisille. Noinhan se on, että yhtäkkiä lähteminen tuntuu järkyttävältä, kun läheinen ihminen repäistään pois viereltä silmänräpäyksessä.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Osanottoni, voimia teille!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Seija: Helpompi on laskea matkaan hän, jolla on asiat yläkertaan kunnossa. Siinä on jälleennäkemisen toivo pelkän ikuisen pimeyden sijasta.

Allu: Ja niin käsittämätöntä. Jostakin syystä en ole kuitenkaan kysynyt miksi.

Anu: Kuoleman edessä on moni sanaton.

Pepi: Niinhän se tuntuu, että jotakin jäi kesken. Itse ajattelin, että kuolevan kannalta kai tällaiset äkkilähdöt olisi parempi, kuin vuosien raihnaus tai tuska? Omaisen kannalta olisi parempi, kun saisi aikaa totuttautua, jättää ne hyvästit?

Hurmioitunut: Niin. Aina hetken sitä itsekin muistaa, että jokainen hyvästijättö voi olla viimeinen. Ja sitten taas tulee kuolemattomuuden illuusio.

Kirsi: Voimia sinne surukotiin, lepoa ja rauhaa.

Satu kirjoitti...

Surullisia uutisia. :-( Koskaan ei voi tietää, koska on päivä viimeinen...

Leena Lumi kirjoitti...

Oih, miten surullista <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Ei voi. Ja kuitenkaan ei useakaan osaa elää, niin kuin olisi päivä viimeinen.

Leena: Niin surullista. Ja aina miettii, että miten jaksaa se, jonka viereltä lähtee se vuosien tuki. Pitkäaikainen kumppani. Oma puolisko.

MatkaMartta kirjoitti...

Surullista ja haikeaa, mutta kauniisti kirjoitettu kauniilla kuvilla. Elämän hämmentäviä mutta siihen niin olennaisesti kuuluvia puolia juuri se, ettei se ole loppujen lopuksi juurikaan meidän hallittavissamme - tai sen alku eikä sen loppu eivät ainakaan ole meidän hallinnassavallassamme lopultakaan.

Marja Liisa kirjoitti...

Kiitos Anne koskskettavasta ja osanottavasta kirjoituksesta,vedet on silmissä kun tätä kirjoitan,ei vio uskoa tätä todeksi viälläkään.Yöllä kun heräilen vähän väliä unentokkurassa rupean itkemään ja huudan mitä sattuu,välillä sanon Jeesukselle että tulee hakemaan minut pois,vaikka on väärä rukous.Läheiset tarvitsee minua ja tuemme toinen toisiamme.En jaksa enempää kirjoittaa tällä kertaa,kiitos rukouksista ne kantaa. Tervetuloa hautajaisiin Tero kävi meillä tänään alustavasti sovittiin 30.01 aika on viällä epäselvä,Tero soittaa myöhemmin sunnuntaina tai maanantaina.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Martta: Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Ja se hetki ei ole neuvoteltavissa.

MarjaLiisa: Hautajaiset merkattiin kalenteriin. Tietenkin tulemme saattamaan. Voin vain kuvitella, että mikä myllerrys siellä sinun tunne-elämässä käy. Niin monta yhteistä vuotta ja yht'äkkiä kuin puolet on itsestäkin poissa. Onneksi et kuitenkaan ole yksin, vaan on se läheisten piiri. Ja muista, että ei ole vääriä rukouksia, eikä vääriä tunteita. Suru on surtava, sellaisena kuin se eteen avautuu. Nyt rukoilen sinulle levollista unta! Voimia! Rauhaa!

Jasmini kirjoitti...

Surullinen uutinen. Lämmin osanottomme!

Iloinen Kulkuri kirjoitti...

Hieno kirjoitus, vaikka surullinen sisältö. Osanottoni.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä paluumuuttajatar, sinun osoittelematon, tuomitsematon ja rakkaudentäyteinen uskosi lohduttaa ja antaa voimia monelle meistä, toivottavasti ja varmaan myös hänen perheelleen ja läheisilleen. Teitä tuntematta silti sydämellä kanssanne.

Kirjailijatar kirjoitti...

Tavattoman surullista. Lämmin osanottoni teidän suruunne.
Elämä on arvaamatonta.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jasmin: Suru siitä, että lähti. Suru on luopumista siitä mitä omisti, halusi omistaa. Lopuksi toivottavasti jää kiitollisuus siitä, että oli.

Iloinen Kulkuri: Osanottoani tämäkin teksti.

Anonyymi: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Ja sen kohde on itse rakkaus.

Kirjailijatar: Niin. Kyllähän me tiedämme, että jonakin päivänä me kaikki kuolemme, mutta useimmiten me unohdamme sen ja elämme niin kuin kuolemaa ei olisikaan.

Liivia kirjoitti...

Lämmin osaanotto myös täältä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

LIivia: Jos kuolema ei ole osunut lähistölle, ei voi ymmärtää, että miten moneen asiaan se kuolema lonkeronsa ulottaa. Toivottavasti kuolema myös näyttää sen, kuinka paljon on lopulta tukijoukkoja. Kuinka moneen elämään on elämänsä aikana vaikuttanut. Kävin tänään surukodissa. Osaanotoille ja muistelemiselle on kuoleman läheisyydessä tarvetta. Se on kovaa hommaa se sureminen.

A kirjoitti...

Murheellista että puolison lähtö tuli yllättäen. Osanotto jälkeenjääneille ja teille!♥♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Kuolema on kuolema ja kuten kirjoitit se on jokaisen edessä oli elämä millainen tahansa. Se voi tulla pitkäaikaisen sairauden seurauksena, terroristin luodista, pommi-iskussa, auto-onnettomuudessa tai avantoon vajoamalla - aina jälkeen jäävillä on sama tuska kaikkialla maailmassa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Kiitos. Ensi viikonloppuna on hautajaiset. Lauluja tässä mietitää, kun luvattiin mennä laulamaan.

Anonyymi: Niin. Luopuminen tekee kipeää.