lauantai 2. tammikuuta 2016

TAMMIKUU TOI TALVEN

Vuoden viimeisenä kävin kotirannassa tutkimassa jäätilannetta. Pakkanen on kirinnyt otettaan täällä etelässäkin ja meri veti jääpeittoa ylleen. Aloitti rannasta, keskellä virtasi vapaa vesi. Lumi pysytteli pohjoisessa ja mietin, että jos tämä näin jatkuu, pääsen lopultakin luistelemaan vetten päällä, ihan tästä kotirannasta.


Korkealle noussut vesi on tuonut mukanaan paljon kaislaa. 
Se on levittäytynyt Poikakalliolle ja pitkin rantoja.





Olen nukkunut kellon ympäri jo monta yötä. Mistä sitä unta riittääkin? Viime yönä olin jo unissani töissä ja mietin, että tämä pitää merkitä tuntilistoihin. Aamukahvit join kello. 12.30. Rajansa se on levollakin, tuumasin ja pistin meidät pihalle. Yksi jää löytyi kodin läheltä ja mies ja lapset jäivät  sinne luistelemaan. Serkutkin saatiin mukaan. Me kälyn kanssa kierrettiin yksi Kotkan kivoimmista lenkkipoluista ja se on tämä: Katariinanniemestä Mansikkaladen kautta Sapokkaan. Takaisin Tervaleppäpuiston läpi.







Kävellessä pohdittiin mm. sitä, että meillä oli hauska uusivuosi. Ei meinattu millään jaksaa olla sosiaalisia, mutta oltiin kuitenkin. Ja miten hauska ilta siitä muodostuikaan. Oli nyyttärit, ilotulitukset ja laulut. Se on se liikkeelle lähtemisen tuska. Aloittamisen vaikeus. Se hetki, kun mieluummin jäisi siihen sohvan nurkkaan tai sängyn pohjalle, ja pitäisi tuupata itseään hieman. Jälkikäteen ei oikeastaan koskaan harmita, että tuli lähdettyä. Tuli tehtyä. Tuli kohdattua ihmisiä. Pidettyä vieraita. Oltua kylässä. Tänä vuonna ajattelin tuupata itseäni liikkeelle useammin. Se on takuulla sen arvoista!


Sapokan lahti oli TÄYDELLINEN luistinrata. Vielä kun ehtisi muutaman päivän pakastaa ja ei sataisi lunta. Mutta kun satoi. Heti kävelyä seuraavana yönä. Ei harmittanut sekään. 



Kuulkaa. Se on niin kaunis tämä Kotka. Pakkasen purressa, saati nyt lumihepeneissään. Ja minä saan asua täällä. Olisihan se siis ihan kaiken tämän kauneuden tuhlausta, että en enemmän menisi. Kävelylenkeille. Ihmettelemään. Kuvaamaan. Keräämään muistoja ja kokemuksia. Lupaan siis tuupata itseäni liikkeelle. Näillä puheilla jo huomenna. 

ps. Kotona on menossa myös syö kaikki herkut pois- urakka. Töiden myötä meinaan myös ryhdistäytyä syömisten suhteen. Tervetuloa rahkakausi, sillä suklaata ei oikeastaan tee enää edes mieli. Syön silti! Jokos siellä tekisi mieli keventää? Aloittaa terveempi uusivuosi?

9 kommenttia:

sannabanana kirjoitti...

Kaunista tosiaan, ihanaa että huomaat ja nautit!
Täällä kans pitäis keventää: polvivamma on hidastanut tahtia, mutta ei syömistahtia :D Nyt on alkanut näkyä ja tuntua. Mutta kaapissa vuelä joulusuklaita, ne ekaks edestä pois ;)

Satu kirjoitti...

Kotka on kaunis!

Mutta hui, olkaahan varovaisia siellä jäällä luistellessa, ettei käy kalpaten. Minua ei saisi kyllä luonnonjäille millään. Varmaan pitäisi olla pari kuukautta kovat pakkaset, ennen kuin uskaltaisin.

Kirsi Cifci kirjoitti...

Taltioin itse vuoden ensimmäisinä päivinä hyvin samantapaisia rantakuvia, suosittelen myös liikkeelle lähtöä, tapaamisia ja ympäristöstä nauttimista.

Pakkaset tulivat, lunta ei juuri ole, mutta vielä ehtii, johan sitä on lupailtu etelää myöden.Herkut loppuun projekti käynnistetty ja tammikuu säästöliekillä;)lomat tälläerää myös viimeistä viedään kohdassa ja huomenna soi taas herätyskello, tervetuloa ihana arki!

Mutsi kirjoitti...

Noin meilläkin. Tuli kutsuttua iso sakki koolle uudeksi vuodeksi. Alkoi jo kaduttaa, vasta jouluhommista saatiin vähän huokaista ja taas oli tehtävä isot määrät ruokaa ym. Mutta miten hauskaa meillä olikaan. Eli loppufiilis: Kyllä kannatti! Ja aina kannattaa se vaivannäkö :) Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sannabanana: Olen jo alistunut tähän, että elämäni on jojoilua. Kun yhtään herpaantuu, paino nousee välittömästi huonoihin lukemiin. Eli, annan mennä. Säännöstelen. Annan mennä. Säännöstelen. Jos säännöstely jää, painan kohta 1000kg. En edes kuvittele, että minusta tulisi sellainen yksi pala suklaata kahvin kanssa koko elämän ajan ihminen. Minä olen joko tai. Joulun olin joko. Tammikuun olen tai.

Satu: Ei me uskalleta vielä vesien päälle. Luistelivat siis kaukalossa. Vaikka käly se jo oli jonkun nähnyt merenjäälläkin ja huutanut rannasta, että "kestääkö se muka". Luistelija oli vastannut, että kohtahan sen näkee. Aika rohkeaa sakkia täällä. Etenkin kun aattona ei ollut vielä mistään jäistä tietoakaan.

Kirsi: Meillä työt alkaa vasta torstaina, joten vielä lomaillaan. Tosin meinasin laittaa kelloa soimaan, sillä eihän tästä nyt mitään tule, jos joka päivä menee untenmailla puolille päiville.

Mutsi: Minä en muista yhtään kertaa, jossa jälkikäteen harmiteltiin ihmisten kutsumista, kylään lähtöä tai muutakaan menoa. Sen tähden onkin hölmöä, että ei enemmän tule lähdettyä ja kutsuttua. Tänä vuonna teen siis tässä suhteessa parannusta ja kutsun ja lähden enemmän.

Hurmioitunut kirjoitti...

Samanlainen "syö kaikki pois" kausi on meneillään täälläkin, sillä on tarve ja halu taas keventää ruokavaliota. Ja lisätä liikuntaa. Nyt tekee taas mielikin ulkoilla, kun on valoisampaa ja pakkasta eikä pelkkää vesisadetta.
Tällä reseptillä uuteen vuoteen!

MatkaMartta kirjoitti...

Onpa kaunis huurteinen Kotka! Täällä on lumisen ihanan aurinkoinen, mutta vähän loskainen Istanbul.

Petra kirjoitti...

Kaunista on teilla, meilla on ollut harvinaisen kylmaa viime aikoina kun Siperian tuulet puhaltavat tanne asti, uutena vuotena leijaili lunta ja izmirilaiset olivat kummissaan kylmyydesta. Nyt sitten sataa ja sataa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hurmioitunut: Josko tästä tulisi sellainen oikea talvi. Että olisi mahdollisuus hiihtää ja kävellä jäällä? Toivon nyt ainakin kuukauden mittaista sellaista aikaa, voihan se olla, että sitten jo olisi saanut tarpeekseen.

MatkaMartta: Tänä aamuna herättiin aura-autojen ääneen. Lumi<3.

Petra: Nythän niiden Siperian tuulten pitäisi tuoda meille lumi ja pitää Suomi kylmänä. Toivotaan, että puhaltavat nyt oikein kunnolla. Sillä kyllä minusta talven kuuluu olla kylmä ja luminen täällä Suomessa.