sunnuntai 4. lokakuuta 2015

LÄÄKITSIN ITSEÄNI METSÄLLÄ

Tänään lääkitsin itseäni metsällä. Tiesittekin jo varmaan miten hoitavia paikkoja nämä maamme vihreän kullan saarekkeet ovat? Jo viisi minuuttia metsässä kohentaa mielialaa. Elinvoimaisuuden tunteen saat 20 minuutilla metsää. Puiden seassa samoilu auttaa laskemaan verenpainetta, vähentää stressiä, parantaa keskittymiskykyä ja nostaa kuntoakin ihan huomaamatta. Eihän metsässä samoilu edes tunnu liikunnalta. Parasta aikaa tutkitaan metsän vaikutuksia lasten allergian hoidossa. Metsästä uskotaan näiden saavan hyödyllisiä bakteereja iholleen.





Minun lääkitessä itseäni metsän tuoksuilla ja äänillä, Pyhtään Pyroll Areenalla sählättiin. Kolmosen harrastuksen myötä näyttää nykyään aukenevan kaikki kuvausmahdollisuuteni:). Tällä kertaa oli peleissä muutaman tunnin tauko ja päätin käydä kurkkaamassa Pyhtään lähellä olevan Moronvuoren. Moronvuori liittyy Valkmusan kansallispuistoon, jossa olemme aiemmin käyneet käpsyttelemässä suon pitkospuilla. Tämä reitti kulki metsäpolkua ja polun päästä löytyi mökki ja grillipaikka. Suunnittelin retkeileväni tänne ensi viikonloppuna tukilasten kanssa, jos sää suinkin sallii.






Vietin metsässä tunnin. Kävely mökille kesti monesti pysähdellen noin 25 minuuttia suuntaansa. Olin polulla menomatkalla yksin. Jos ei lasketa kaikkia niitä metsäneläviä, jotka ympärilläni nakutti, suhisutti ja lauloi. Kuuntelin lisäksi tuulen huminaa ja oksien ratinaa. Sekä hiljaisuutta, jonka voi kokea vain siellä missä ei ole asutusta. Ei autonääniä, ihmisääniä, eikä minkäänlaista sähkövempeleen surinaa. Tuoksui havupuu, suo ja syksy. Verenpaineen laskusta en tiedä, mutta pitäisi-ajatukset vähenivät selvästi. Aivot lakkasivat nakuttamasta ja rupesin vain aistimaan. Miten pehmeä on sammal saappaan alla. Miten hyvältä täällä tuoksuu. Miten olen olemassa, pienenä tämän kaiken keskellä, mutta en mitenkään vähäpätöisenä. Osa tätä kaikkea nerokkaasti suunniteltua kokonaisuutta.





Paluumatkalla kuulin metsästä puhelimen pirinän ja sitten seuraani astui tämä sieni-seurue korit täynnä metsän antimia. Metsäpoluilla olisi tylyä ohittaa ketään ilman, että tervehtisi. Jälkikäteen luinkin, että luonnossa liikkuminen edistää myös sosiaalista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Metsässä suhtaudumme muihin ihmisiin myönteisemmin. Ja niin se oikeasti on. Sieniseurueen kanssa kävimme heti keskusteluun metsän kauneudesta, sienisaalista ja aikomuksestani tulla tänne lasten kanssa. "Eikö olekin hyvä kävellä metsässä", tuumasi joku seurueesta. Niinhän se oli. Lääkitys tuntui olevan kohdallaan jo tällä lyhyellä pyrähdyksellä. 






Saan nauttia jo toista syksyäni Paluumuuttajattarena. Tänään taas ajattelin, että parasta Suomessa on tämä luonto ja sen esiin tuleminen eri vuodenaikoina. Miten onnellista onkaan, kun luonto saa olla osa jokaista päivää. Saan päivittäin nähdä merta ja metsää. Eikä näihin oikeasti syrjäisiinkään luontokokemuksiin ole kuin noin puolen tunnin matka, jos sitäkään. Aion ehdottomasti lääkitä itseäni useammin.

Entäs siellä? Metsäläisiä vai kaupunkilaisia? Tai kenties sekäettä?

12 kommenttia:

A kirjoitti...

Minä olen ehdottomasti metsäläinen sukujuuriltani, en viihtyisi kaupungissa tai pienessä asunnossa. Ihminen tarvitsee ilmatilaa ja puita ympärilleen.♥♥♥

Hurmioitunut kirjoitti...

Metsäläisiä! Oli mieli millainen tahansa, metsä ja luonto tuovat mielenrauhaa, joten uskon siihen että luonto on ilmainen ja terveellinen lääkevaihtoehto. Onneksi sitä on Suomessa paljon. Liian suuret kaupungit ja ihmismäärät tuppaavat aika ajoin ahdistamaan.

Pepi kirjoitti...

Vähän kai sekä että :)
Vaan harvoinpa tulee enää lähdettyä ns merta edemmäs kalaan, kyllä tuo siirtolapuutarha-alue tuntuu riittävän passelisti. Marja- ja sienimetsä kyllä houkuttelis kun tietäis paikat, olis kulkuneuvo - eikä olis niitä hemmetin hirvikärpäsiä. Niiden kanssa voimaantuminen heittäis stressin puolelle (ja jatkuis vielä kotonakin puistatuksina) joten olenpa tyytyväinen siihen mitä on ❤️

Allu kirjoitti...

Just me ehdittiin suomityttöjen kanssa sanoa, että Suomessa ei kukaan varmaan tervehdi, jos tulee metsässä vastaan. Onko ajat muuttuneet?

Kirjailijatar kirjoitti...

Voivoi, minäkin tykkään lääkitä itseäni metsällä, mutta tänä viikonloppuna se kyllä jäi.
Sen sijaan lääkitsin itseäni kirjamessuilla ja kyllähän sekin oli tavattoman parantavaa, kuunnella mielenkiintoisia haastatteluja, tavata tuttuja ja tulla kotiin kutkuttavan (pienen) kirjapinon kanssa.

Jael kirjoitti...

Suomen metsät ovat kyllä ihania;on oikein ikävä sellaisia. Kauniit kuvat.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Olikin hassua, että viihdyin niin hyvin Istanbulissa. Mutta tiesin kyllä, että Suomi ja kaupunkiasuminen ei minun kohdallani toimi ollenkaan. Vaikka virallisesti kyllä asumme kaupungin alueella, mutta kun tässä on tämä luonto silti hyvin ympärillä.

Hurmioitunut: Kaupunkiin yhdistyy kiire ja ns. tehokkuus, maahan ihan muut asiat. Elämä menee liian usein pitäisi-oravanpyörään. Sen tähden kannattaa säännöllisesti mennä metsään ja hengittää.

Pepi: Minäkin olen sekäettä. Sellainen perisuomalainen unelma: meren/järven ääressä metsän laidalla, mutta heti palvelujen vieressä. Eli en edes unelmoisi jatkuvasta elosta jossakin sivistyksen ulottumattomissa:D. ps. Ei ollut yhtään hirvikärpästä tai hyttystä mestäkokemusta jakamassa! Syksy on senkin vuoksi ihan parasta aikaa vuodesta.

Allu: Minusta metsässä on PAKKO tervehtiä, itse en ainakaan osaisi kulkea ohi ilman, että sanoisin edes jotain.

Kirjailijatar: Kuulostaa ihan hyvälle lääkkeelle tuokin. Lääkitsin vähän silläkin ja jotenkin ihmeellisesti olen tänä viikonloppuna ehtinyt lukea yhden kirjankin.

Jael: Kaikki metsät on ihania, mutta Suomi ja metsät kuuluu yhteen. Olisi vaikea kuvitella metsätöntä Suomea!



Matkatar kirjoitti...

Kyllä minä koen metsässä oleilun samalla lailla. Tosi voimauttavaa ja puhdistavaa. Kyllä siellä tulisi ehdottomasti useammin käydä.
Muuten tuli tässä joku päivä mieleen että miksi et ole laittanut tuohon sivupalkkiin linkkiä entiseen blogiisi? Varmaankin jotkut uudet lukijat jotka eivät historiaasi tunne olisivat siitä kiinnostuneita...

sannabanana kirjoitti...

Ihana metsäkylpy, välittyi tännekin, kiitos!
Olen kanssasi ihan samaa mieltä Suomen luonnosta, se on parasta!
Minä olen metsäläinen ja mitä vanhemmaksi elän, sitä selvemmin sen huomaan. On ehtinyt kertymään kokemusta sekä korvesta että suurkaupungeista ja luonto on se, missä sielu lepää ja mistä saan voimani. Nykytilanne on jännä siinä mielessä, että luontoa kyllä riittää, mutta puita ei ole. Niitä on kova ikävä!

Voihan elämä kirjoitti...

Minä tykkään varsinkin syksyllä metsästä, se on jotenkin ihanaa kun lehtiä putoilee ja odotellaan talventuloa. Ainut ikävä uudistus metsiimme on tullut, nimeltä hirvikärpänen. Ne on järkyttäviä kun menevät vaateidenkin alle ja purevat jos sille tuulelle sattuu....auts!

Carola Lehtonen kirjoitti...

Minä olen selkeästi molempia , mutta luontoa rakastan ja kuvatessa aistit jotenkin herkistyy ja näkee sen kaiken kauneuden ympärillään...päätä luonto todella läkitsee ja rauhoittaa mylläävää mieltä, sanoisin, että kokonaisvaikutus on 10 plus.

Kannattaa lähteä ulos luontoon aina kun vain voi...vaikutus on melko varmasti pozitiivinen, suosittelen.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matkatar: Jaa, eipä ole tullut linkitykset mieleen. Voisin kai laittaakin, jahka joutaisin.

sannabanana: Mutta onhan sinulla meri. Jos näistä kahdesta pitäisi valita, valitsisin sen meren. Mutta ymmärrän toki onnekkuuteni, kun minulla nyt on molemmat!

Suomi uusin silmin: Mummolan väki myös valitteli hirvikärpästen määrää tuossa muutama viikko sitten. Eilen taas en törmännyt yhteenkään. Jospa olisivat jo ruvenneet talvehtimaan?

Kirsi: Se on sellainen ristiriita, että juuri silloin kun ei jaksaisi, pitäisi lähteä jaksaakseen paremmin. Minulla on nyt ollut niin ottavia viikkoja, että kun kotiin pääsen, minut pitäisi kangeta täältä enää mihinkään.