sunnuntai 17. toukokuuta 2015

TÄHÄN ON TULTU

Tähän on tultu. Sukulounaalla keskustellaan siitä millaista multaa kannattaisi ostaa, että taimet tykkäisi ja ruohokin voisi hyvin. Vertaillaan sitä missä vaiheessa ne taimet kenelläkin jo on. Lainataan painepesuria aidan pesuun ja naulapyssyä sen oikomiseen. Puhutaan salaojista, kasvilavoista, komposteista ja oman pihan sadoista. Minulla on mies, joka sanoo; "Kulta, lähden tästä vähän käyttämään moottorisahaa tuonne pihalle". Minä olen se nainen, joka katsoo hänen peräänsä ihaillen. Oi mikä mies, tuollaistakin se osaa!


Eilen oltiin syömässä serkkulassa.

Arjessa törmätään lapsuuden kaverien kanssa. Luokan koviksista on tullut tavallisia perheenisiä, jotka kannustavat jälkikasvuaan kentän laidalla. Eivät ole kovin innostuneita muistelemaan niitä hurjia vuosia, ainakaan lasten kuullen. Entiset poikakaverit on ihan kunnon miehiä, jotka latovat työkseen kiviä tai toimivat LVI-alalla. Luokan tytöistä on tullut äitejä, kaupan kassoja ja tavallisia suomalaisia naisia. Jotkut niistä, minä mukaan lukien, alamme ulkonäöllisesti muistuttamaan niin paljon äitejämme, että naurattaa.




Lämmitettiin serkkulan pihasauna.

Työkavereiden kanssa keskustellaan ammatillisia. Viitataan kahvipöydissä kotihommiin tai lomasuunnitelmiin. Meillä on ajatuksia koskien Kotkan säästötoimia. Kaupan kassalla tavatessa tuumataan, että "vai tuollaista pikkuväkeä sinulla on". Kun tavataan kavereiden kanssa, istutaan ruokapöytään ja puhutaan vaikka politiikkaa. Käydään saunassa miesten ja naisten vuoroissa. Mennään kohtuullisiin aikoihin kotiin.



Ja syötiin taas koko viikon tarpeiksi.

Kotimatkalla katselen talojen sokkeleita sillä silmällä. Myöhemmin vien miehenkin ilta-ajelulle sokkelikierrokselle. En tykkää niistä, joissa on näkyvät saumat levyjen väleissä. Kaikkein hienoimmat olisi ne, joissa olisi oikeat kivet. Salaojamiehelle sanon, että "kivien värillä ON väliä ja haluan EHDOTTOMASTI valita ne itse". Minulla on yllättäen mielipide näihin piha-asioihin, remonttijuttuihin, kierrätykseen ja siihen, että kannattaako sitä sokkelia eristää uretaanilevyllä vai ei. 

Kukkien täytyy olla valkoisia, sinisiä tai vaaleanpunaisia. Keltaiset pensaat saa siis lähteä. Haluan kasvattaa perunoita, sipulia, munakoisoja, tomaattia, paprikaa, mansikkaa, herneitä ja salaattia. Mies maalaa parasta aikaa ruiskulla kasvilaatikoita valkoiseksi. Ihailen sitä siitäkin!


Ihailen myös sitä, kuinka ilta-aurinko valaisee kotia hauskasti. Tähän on tultu. Eikä edes haittaa.

9 kommenttia:

Aili Mummo kirjoitti...

Ei se miehellekään pieni ihailu pahaa tee, hienoa että huomaat miehesi parhaat puolet..;)

Liian harvoin minä ainakin kehun miestäni, valitettavasti!

Hienostio olette selvinneet kotimaahan paluusta ja elämästä täällä!

Oikein hyvää kevättä teille kaikille sinne Kotkaan! ♥♥

Jael kirjoitti...

Tähän on tultu....kuulostaa niin hyvältä tuo mihin olette tulleet.Tuttua ,uutta ja vanhaa.

Cheri kirjoitti...

Etpä ole hullumpaan jamaan tullut :)

Hurmioitunut kirjoitti...

Ihailtavaa riittää, ihanista asioista. Ihana kuulla! ;) Auringonlaskun valaisemasta Jyväskylästä toivotan aurinkoista alkavaa viikkoa!

Pepi kirjoitti...

Hyvään suuntaan on tultu, oikein hyvään :)
....jos ei nyt entisessäkään mitään vikaa...

Kulttuurikorppikotka kirjoitti...

Ihanaa lukea, mihin on tultu.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Ei tee. Minusta sitä miestensä ihailua kuulee täällä harmillisen vähän. Sen sijaan miehensä moittijoita piisaa. Ei ihme, että meillä täällä avioliitot ei pysy kasassa.

Jael: Sanoinkin, että ei sitä olisi silloin 15-vuotiaana tyttönä tuohon mieheen tutustuessa tajunnut, että millaiset asiat saa nyt tässä iässä sukat pyörimään jaloissa:D.

Cheri: Ei ollenkaan. Aikansa kutakin. Nyt on piha- ja kotijuttujen vuoro.

Hurmioitunut: Arki on parasta. Tosin täytyy tunnustaa, että lomakin tuntuisi suorastaan ihanalle ajatukselle. Mutta siihen on vielä aikaa.

Pepi: Hyvää on ollut, hyvää on nyt. Hyvää odotan tulevaltakin.

Kulttuurikorppikotka: Matka on tässä vaiheessa. Hyvässä sellaisessa. Kiitos kun jätit viestiä!

Petra kirjoitti...

Ei tahan on tultu vaan tuohon on paasty :) Ihana kirjoitus, luin tata hymy suupielessa, mukavaa alkanutta viikkoa!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Ihan totta. Tähän olen päässyt. Tällaiseksi olen kasvanut tässä vaiheessa elämää!