Paluumuuttajatar ei enää muista millainen on vapaapäivä, saati sitten vapaa viikonloppu. Kylkeen on kiilannut myös kutsumaton vieras nimeltä flunssa. Kun perjantaina saavuin työpäivän jälkeen punaisen nenäni kanssa kotiin, sain tietää, että olen illan yksin kotona. Ensin päätin olla järkevä ja siivota kodin. Sitten muistin aiemmin lukemani artikkelin ja päätin, että oli voimaannuttavan valokuvan aika.
Voimaannuttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jossa käytetää valokuvaa terapeuttisessa tarkoituksessa yksilö- tai ryhmätyössä. Jos ette ole koskaan tutustuneet Miinan kirjaan "Maailman ihanin tyttö", suosittelen sitä lämpimästi. Olen itse lainannut kirjan moneen kertaan kirjastosta ja hivellyt sitä usein kirjakaupassa. Eilen luin myös tsunamissa lapsensa menettäneen äidin tarinan siitä, kuinka voimaannuttavan valokuva-terapian kautta hän löysi taas elämälleen ja itselleen rajat. Minun elämässäni ei ole ollut mitään suuria menetyksiä, eikä isoja kriisejä lähiaikoina, mutta päättelin voimaannuttavan valokuvan voivan toimia myös nuutuneille ja nuhaisille. Siispä villapaitaa päälle ja kameran kanssa metsään. Oikeasti voimaannuttavassa valokuvassa esiintyy voimaantumista tarvitseva henkilö, mutta nuhaiselle ja nuupahtaneelle näytti riittävän pelkkä luonnossa käyskentely ja sen kuvaaminen.



Metsästä voi astua siihen toiseen kodin lähellä olevaan siirtolapuutarhaan. Täällä taidetaan harrastaa työterapiaa. Tarvitseeko kertoa, että ilma oli juuri oikeasti syksyinen. Kirpeä ja tuoksuva.
Voimaantumisen keskeinen idea on se, että toista ihmistä ei voi voimauttaa. Valokuva ei itsessään ole terapeuttinen väline, mutta tapa jolla sitä käytetään, voi olla terapeuttista. Niinhän se on luonnon ja meidän itsemmekin kanssa. Meillä on mahdollisuus muuttaa vain itseämme ja opetella näkemään itsemme ja ympäristömme uudella tavalla. Tämä pätee myös aikaan. On asioita, joihin meillä ei tunnu olevan aikaa, mutta jotka olisi meille erittäin hyödyllisiä jaksamisen vuoksi. Näin ollen juuri silloin, kun ei olisi aikaa eikä järkevää lähteä kävelylle metsään, sinne kannattaa ehdottomasti lähteä. Ja kun on päässyt matkaan, aika yhtä-äkkiä tekee lisääntymisihmeen ja pian huomaa ehtivänsä pidemmällekin lenkille. Kiire katoaa ja aika venyy.






Keskeltä metsää löytyi nuoruusmuisto. Tässä alla olevalla laiturilla istuttiin nuorina ja epävarmoina. Muistin sen tunteen ja sen tytön, joka silloin olin. Nyt kun nuoruus ja epävarmuus asuu meillä taas jälkikasvussa, on aika vakuuttaa; Elämä kantaa. Kaikki järjestyy. Joskus tulee aika, jolloin elämä on selkeä ja huomaat, että olet hyvä ja sopiva sellaisena kuin olet. Jaksa ja malta siihen asti sinä maailman ihanin tyttö ja poika.
Tapasin myös yllättäen mansikanviljelijän, joka voisi olla halukas ottamaan peshteralaisiani töihin. "Tule ottamaan kuvia ja laita ystävillesi näytille," hän sanoi ja ajoi pois. Rannassa tapasin myös miehen ja koiran, jotka halusivat tarjota minulle kahvit. "Jos sinulla ei ole kiire." Minulla ei yllättäen ollut. Oli vain aikaa ja voimaannuttavat kuvat.
Hyvää viikonloppua kaikille! Jos meillä ei olekaan vapaata, on kuitenkin erilaista kuin arki. Onhan se sekin jotakin:).