VUODEN MUISTOT osa 1

Kun avaan vuoden lopulla kuvakansion, avaan samalla eteeni vuoden muistot. Miten nopeasti ne haalistuisikaan, jos ei olisi kuvia. Arki vie meistä yhtä ja toista mukanaan ja helposti rupeaa tuntumaan, että kulunut vuosi ei muuta edes pitänyt sisällään. Kunnes huomaa, että mehän teimme vaikka mitä ja ehdimme käymäänkin siellä ja täällä.  Blogiteksteissä näen alintajunnassani jyllänneet prosessit. Vuoden mukanaan tuomissa asioissa lopulta näkyy myös johdatus. Näinhän sen pitikin mennä, vaikka silloin ottikin päähän, kun…

Tammikuun aloitti vierailu talvisessa Ruukissa. Talvi oli antanut odottaa itseään, mutta tammikuu mahdollisti talven ilot. Lapset pääsivät luistelemaan ja minä katselin Korkeakosken pakkasissa, kuinka vesilinnut viilettivät virrassa. Valkeaa vasten kaatuivat elämän tummat sävyt, kun pitkäaikainen ystävä pakkasi repun ja ajoi rantaan. Kuun lopussa vietettiin miehen kansa päivä parisuhdeleirillä ja ymmärrettiin taas jotakin yhteisestä ihanasta elämästämme.

Helmikuussa eivät lähteneet mukaan, mutta en onneksi antanut sen lannistaa omaa intoani. Useampi helmikuinen päivä sen sijaan pimeni, kun en saanut hakemaani työpaikkaa. Muistan edelleen nämä tunnelmat, mutta nyt näen jo kaiken toisin silmin. Oli Luojan lykky, että en saanut sitä paikkaa, sillä olen aivan varma, että voin nykyisessä työssäni paljon paremmin. Se on minulle sopivampi. Helmikuussa esikoisesta tuli vanha. Paistettiin makkarat talven ihmemaassa. Kuun lopussa kerroin ajatuksiani meidän rahoista ja se oli selvästi joillekin lukijoille liikaa. 

Maaliskuussa monet talviset toiveet kävi toteen Tahkolla. Oli heppatytön onni, hiihto jäällä ja laskettelut kunnon rinteillä. Käväisin pyhyyden portailla. Ystävä täytti vuosia ja järjesti ihanat juhlat. Juhlien jälkimainingeissa tutkimme kääriliinoja. Brysselin yllä oli pilvet. Kevät antoi merkkejä itsestään jäähileiden lyödessä rantaan Mussalon kallioilla.

Huhtikuu alkoi mietteillä murehtimisesta ja sen karkoittamisesta lentolippujen muodossa. Mietin myös, että mitä oikeasti haluan. Ratsastettiin rantaan ihmettelemään saapuvaa kevättä ja ihasteltiin kaunis iltarusko.

Toukokuussa kutsuttiin ihmisiä meille syömään. Saatiin muistutus elämän hauraudesta. Kauniina keväisenä päivänä avattiin Ravintola Tilhi. Työelämäni läheni loppuaan, mutta olin yllättävän rauhallinen lähestyvästä tuntemattomasta huolimatta.

Kesäkuu helli matkustajaa. Ensin astuttiin Istanbuliin. Vietettiin viikko tutuissa maisemissa ja maisteltiin kaivatut maut, halattiin kaivatut ihmiset. Sitten toteutettiin esikoisen unelma New Yorkista. Sattuneista syistä mies kävi vielä kuvaamassa meille Islannin ihmeet. Ihmeellinen kuukausi. 

Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille. Aloitan tulevan blogivuoden osalla kaksi ja sitten siirrytään tulevaan vuoteen. Nyt kutsuu työt, joten täytyy mennä. Näihin kuviin ja tunnelmiin loppuu siis blogini vuosi 2016. Kiitos, kun olette eläneet sen kanssani.