maanantai 5. joulukuuta 2016

FORUMIN OVELLA VASTAAN

Kun ihminen olisi voinut kuolla, mutta ei kuollutkaan, siinä tulee todella elävä olo. Kun Helsingin matka on meinannut peruuntua, mutta ei peruuntunutkaan, sitä osaa olla kiitollinen perille päästessään. Ei siinä elä missään jälkihehkuissa, mutta jossakin sisällään ymmärtää onnensa. Edes hetken. Illalla istumme syömässä pizzan puoliksi. Kuin silloin ennen. Nukumme hotellihuoneen mankeloiduissa lakanoissa. Syömme mielihalulla hotellin aamiaista. Minä sitten rakastan tuota ihmistä, jolla olisi ollut muuten henkivakuutus. Minusta tuntuu, että minä olen hänelle rakas, vaikka minulla ei olekaan. 




Aamiaiselta lähdemme ostamaan lapsillemme joululahjoja. Niitä, jotka olisi jäänyt antamatta, jos. Forumin ovella vastaan astuu Hurmioitunut, jonka vieressä kulkee mieheni kaima. Minä kiepsahdan kaulaan siitä ilosta, että olemme niin tutut. Kaimat katsovat tätä näkemistä ja yrittävät selvästi ratkoa, että mistä siinä on kysymys. Minä tiesin, että tulevat kaupunkiin samaan aikaan ja tokihan maailma oli niin pieni, että ehdimme kohtaamaan muutaman ohikiitävän hetken Mannerheimintiellä. Hei vaan sinä, oli kiva nähdä.



Helsinkiin meidät tuo oikeastaan Istanbul. Siellä tapasimme lauantain päivänsankarin, joka kosketti  jossakin vaiheessa meidän ja kaikkien muiden juhliin tulleiden elämää. Juhlissa julkaistiin juhlakirja, jonne mieskin oli kirjoittanut artikkelin. Juhlakalun suusta on kuultu vuosien varrella monta perheemme elämään vaikuttanut slogania. Yksi niistä meni jotenkin näin: aina kannattaa juhlia, sillä arkea tässä elämässä riittää. Mehän olemme kehoituksesta juhlineet. Osallistuimme kiitollisena tähänkin juhlaan. Pyyhimme kyyneleitä, niin liikutuksesta kuin naurusta syntyneitä. Ja olimme kutsutut lopuksi myös turkkilaiseen ravintolaan. Ymmärrätte ehkä, niin kiitollisena, että saimme tämänkin kokea.



Rakas ystävä suoraan Bulgarian Peshterasta oli saapunut myös juhlaan. 


Kun on vaikeaa valita, voi ottaa kaiken. Ja jakaa sen sitten rakkaidensa kanssa.


Oli syytä juhlaan. Juhlamieli. Jopa juhlavat puitteet. Mietimme siinä, että miten kiitollinen sitä saakaan olla, kun on kutsuttu. Katsottu juhlan arvoiseksi. Ja miten ihania ovatkaan juhlat, jotka kokoavat ystävät yhteen. Ainoa vaikeus on se hetki, kun olisi aika lähteä eri suuntiin ja hyvästellä. Sitä hetkeä pitkitettiin kahvin verran kauppahallissa.




Ystävät lähtivät kohti Hankoa tai kotejaan. Me kaksi tallustimme pitkin Helsingin katuja. Torniinkin kiivettiin, mutta ei kaivattu jäädä sen ryysikseen, vaan astelimme hotellille asti. Stockmannin herkusta oli ostettu iltaherkkuja, joita napsuteltiin illan lopuksi ja murusteltiin valkeat lakanat. Telkkarissa Aallon Saara lauloi oleellisimman: All I want for Christmas is you.




Lauantain jälkeen tuli sunnuntai. Silloin oltiin kultturelleja. Kylläpäs meille nyt muka sattui ja tapahtui yhtenä viikonloppuna. Vieläkö senkin jaksatte?

7 kommenttia:

Carola Lehtonen kirjoitti...

Tuo sinusta kumpuava kiitollisuus on todella kaunista.Jokaiselle tekisi hyvää toisinaan miettiä mistä kaikesta voikaan olla kiitollinen! Juhliin on kiva saada kutsu ja ihanaa osallistua.Teillä näyttää olleen mukava Helsinki loma;)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tuli kyllä kyyneleet. Muistoista, ikävästä ja siitä ilosta, että te kaikki saitte osallistua juhliin. Noissa juhlissa olisi ollut ilo olla mukana. Hyvä, että olitte. Ja hienoa, että Bulgarian ystävä pääsi myös mukaan.

Täällä normaaliarki. Illaksi tosin teidän entisille kotikulmille itsenäisyyspäivän nyyttäri-illallisille. Hyvää itsenäisyyspäivää!

H-M

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Kenellä ei olisi aiheita kiittää? Joku haluaa mieluummin nähdä sen puolen, jossa olisi korjaamisen varaa. Meillä todella on niitäkin puolia. Mutta ajattelen sen niin, että elämä on epätäydellinen. Jos kaikki olisi jatkuvasti hyvää ja ongelmatonta, siitä ei osaisi nauttia läheskään niin paljon, kun nähdessään sekä valot että varjot. Siksi katson mieluummin sitä parempaa puolta ja iloitsen kaikesta mistä voin.

H-M: Kyllä siinä penkissä muistelin. Yhteisiä vuosia, kalliita kirkkaita helmiä, elämäni helminauhassa. Miten etuoikeutettu olen, kun sain ne vuoden kanssanne viettää ja tutustua. Päästä tähän juhlaan ja kokea jälleennäkemisiä. Istanbul on minussa, elämäni loppuun asti. Ja Peshtera:). Rakkaat tereviset teille kaikille meiltä kaikilta. Minä leivon tässä perheelle korvapuustit ja lähden illaksi töihin.

Henna Hurmioitunut kirjoitti...

Se oli todella yllättävä kohtaaminen. Astua nyt ulos kaupasta ja kohdata keskellä tietä joku, joka on jollain lailla niin kamalan tuttu, läheinenkin. Ja mikä ihana tunne, että voi vaan heittätyä toisen kaulaan ja tilanne tuntuu luonnolliselta. Blogimaailman ihania puolia. Tutustua hengenheimolaisiin. :) Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hurmioitunut kirjoitti...

Ps. Jaksetaan,jaksetaan. Antaa tulla vain! Helsinkiä ja kulttuuria. Pitää yrittää pysyä mukana postaustahdissasi. ;)

Jael kirjoitti...

Onneksi teille ei käynyt mitenkään,paitsi autolle,ja toivottavasti sen saa korjattua.Minulla on ollut kerran kamala kokemus matkalla Jyväskylään kun veljeni auto sateisella säällä menetti hallintansa ja alkoi vyöryä tieltä alas,ja meni vielä kuperkeikkaa. Poika oli takana,mutta onneksi veli oli menossa messuhin ja oli paljon tavaraa pitämässä hänet paikoillaan.Minä jouduin menemään ensiapuun sairaalaan mutta ei mitään vakavaa ollut ,onneksi ,vaan tikkejä ja jäykkäkouristusrokotusta.
Ihana pikku matka teillä oli Helsingissä ja mukavan näköiset juhlat.Missä turkkilaisessa ravintolassa ne vietettiin? Olipa kiva sattuma tuo tapaaminen tutun bloggaajan kanssa:) Minullekin on kerran sattunut samaa,joitakin vuosia sitten Helsingissä,talvella kun olin talvivaatteissa kirjakaupassa niin toinen ruokabloggari tunnisti minut,ja olin aivan hämmentynyt siitä että hän tunnisti minut kun olin vielä talvikamppeissa;D
Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa ihanainen:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Henna: Sunnuntaina päästiin lopulta kulttuurin pariin. Silloin perjantaina olin jo luopunut koko jutusta, mutta onneksi sunnuntaina aamupalalla päätettiin kuitenkin lähteä Ateneumiin. Ja kun uusittiin kerta museokortit, niin… Joskus tehdään sitten vaikka museotreffit, niin ehditään enemmän.

Jael: Onneksi niin. Onneksi läheisten tähden. Menomatkalla mietittiin nimenomaan lapsia, että mitä heidän elämään olisi vaikuttanut vanhempien katoaminen? Onneksi nyt ei tarvitse sitä miettiä. Ja onneksi sinäkin aikanasi selvisit kuperkeikasta auton kanssa. Kyllä se vain on niin, että sekunnissa voi kaikki muuttua.

Ja tuo blogeista tunnistaminen on kyllä merkillistä siksi, että tässä ei pidetä Hennan kanssa kumpikaan mitään muotiasu-blogia, eli olla jatkuvasti naama blogissa.D.

Itsenäisyyspäivä meni töissä. Meillä oli itsenäisyyspäivän tanssiaiset ja illalla katseltiin linnan pukuja.