sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

SITÄ MITÄ HALUAA

Mikä minusta tulee isona? Tuttu kysymys kaikkien vuosieni varrelta. Suomen ihme Amerikalle, eli Sara  Forsberg neuvoi minua Prisman kauppajonossa lehdenkannesta, että kannattaa tehdä sitä mitä haluaa. Tai ehkä se neuvo kuului, että kannattaa tehdä sitä mistä pitää? Ärsytti hieman siinä vaiheessa ja mumisin itsekseni, että helppoahan se on, jos joku maksaisi siitä. Ajattelin siis, että minua estää raha. Koska minulla ei ole rahaa, en voi tehdä sitä mitä haluan? Tässä viikon verran asiaa pureskeltuani olen palannut siihen todellisuuteen, joka minulla on ollut kaikkien vuosieni ajan. Minussa ei ole palavaa intohimoa mihinkään ammattiin tai tiettyyn työtehtävään. Minun tahtomiseni on ihan muualla.




15-vuotiaalla minulla oli elämässä selvät sävelet. Halusin sen kitaraa soittavan komean pojan. Naimisiin vaan ja neljä lasta. Tenikalenterissa oli nimetkin lapsille valmiina. Vaimo ja kotiäiti. Ne ovat olleet elämäni suurin kutsumus, ilman mitään hymiöitä. Ne minä myös sain ja olen tästä kaikesta kotiin liittyvästä jokainen päivä äärimmäisen kiitollinen. Perheeni on elämäni suurin saavutus, se asia joka tekee minut iloiseksi, ylpeäksi, onnelliseksi ja saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Vuodet kotiäitinä olivat raskaat ja rakkaat, ne tekivät minusta kokin, organisaattorin ja hoivaajan. Koskaan en kokenut olevani "vain kotona" vaan justiinsa sillä paikalla jossa minun kuuluikin olla. Tein sitä mitä halusinkin tehdä. Yhä vielä tässä on kaikki mitä eniten tältä maailmalta ja elämältä haluan.




Peruskoulun viimeisinä vuosina aloin ymmärtämään, että ihmisellä pitäisi myös olla joku ammatti. En keksinyt kerrassaan mitään mitä erityisesti haluaisin tehdä. Lukio antoi kolme vuotta lisää aikaa miettiä. Äidinkielenopettajaksi halusin jossakin vaiheessa. En varmastikaan sen opettamisen vuoksi, vaan sen äidinkielen. Rakastin sanoja, niin luettuja kuin kirjoitettujakin. Halusin kirjoittaa kirjoja. Siinä haaveessa n ole päässyt alkuun, ainakaan vielä. Kun tämä haave kariutui äidinkielen pieleen menneisiin kirjoituksiin, pidin välivuoden. Puoli vuotta päiväkodissa antoivat viitteitä siitä, että vaikka kipeästi halusinkin omia lapsia, en jaksaisi jatkuvasti hoitaa muiden lapsia. Ehkä ammattini tulisi siis löytyä aikuisten maailmasta? Pääsin opiskelemaan ja valmistuin ihan hyvään ja omannäköiseeni ammattiin. Elämä on vienyt eri työtehtäviin ja olen pitänyt niistä jokaisesta. Töissä olo ei ole ollut pakkopullaa, vaan hyödyllistä, tarpeellista ja antoisaa. Olen pitänyt työstäni. Halunnut tehdä töitä.




Kun nyt pian olen  taitekohdassa, jossa on aika taas katsella avoimia työpaikkoja, on aiheellista kysyä, että mitä haluaisin tehdä. Kotkan työttömyystilanteessa tiedostan, että on otettava vastaan se työpaikka, jonka saa. Toivottava, että se on sellainen, jossa viihtyy ja joka ei ainakaan ole vastenmielistä. Työ kun on suurimmalle osalle meistä tavan pulliaisista työtä. Asia joka täytyy tehdä, jotta saa lainat lyhennettyä ja laskut maksettua. Tätä vasten Saran kommentti voi siis olla ärsyttävä tai huvittavakin. Tehdä mitä haluaa. Kuinka monelle se on sama, kun se josta meille maksetaan? Omalla kohdallani sanoisin, että viimeiset 16 vuotta olen ilokseni voinut sanoa, että kyllä, olen saanut maksun työstä, jota olen tehnyt mielelläni. Mutta ei se kuitenkaan ole ollut sitä mitä oikeasti eniten haluaisin tehdä. 




Mitä siis haluan? Haluan elää onnellista elämää tässä talossa perheeni kanssa. Haluan, että minulla ei ole talousongelmia. Haluan matkustaa, sillä jo pelkkä matkan odotus ja suunnittelu tekee minut erityisen iloiseksi ja kepeäksi. Haluan näyttää lapsilleni ja itselleni maailmaa. Haluan olla hyödyksi lähimmäisilleni. Järjestää mukavia asioita, joilla tehdä muitakin ihmisiä iloiseksi. Haluan kuopsuttaa pihalla ilman kiirettä. Entisöidä tai entisöittää lopultakin nuo makuuhuoneen tuolit. Saada pihan remontit ensi kesänä loppuun. Kokata ruokaa ja pyytää ihmisiä syömään. Haluan olla huoleton ja kevyt. Pudottaa ne viisi kiloa ja syödä kaikkea mitä haluan, ilman että ne tulee takaisin. Haluan kirjoittaa ja kuvata. Oppia uusia asioita. Lukea. Haluan käydä Kaunissaaressa. Ostaa veneen. Nähdä lasteni löytävän ne elämänsä miehet/naiset ja ne muut asiat, jotka tekevät heidät onnelliseksi. Tulla isoäidiksi. Ja jottei totuus unohdu, haluan toki käydä töissä. Sillä töiden jälkeen loma ja vapaa tuntuu kaksinverroin ihanammalle. 

Taidan siis elää sitä elämää mitä haluankin elää. Muutama kohta on vielä, jota voisi parantaa ja jota odottaa. Ja löytämättä se työ, jota haluaisin ihan hulluna tehdä. Ideoita?

ps. Kuvat Kymijoelta tällä viikolla ja pihan tilanne tänään. Yritän muistaa kuvata pihan kevääseen heräämisen nyt joka sunnuntai. Vielä en ole ehtinyt kuopsuttamaan siellä ollenkaan.

14 kommenttia:

Aili Nupponen kirjoitti...

Ihanaa saada se mitä aina on halunnut elämältä! Mikä muu voisi olla arvokkaampaa kuin perhe ja koti?

Olet nainen omalla paikallasi, Mine♥
Onnellista kevään jatkoa sinulle ja perheellesi♥♥♥

Irma kirjoitti...

Hei Palumuuttajatar
poikkesin tänne sinun blogiin kurkkamaan
oi miten ihania kuvia olet tänne laittanut
Hyvää tekstiä olet kirjoittanut Aurinkoista sunnuntaipäivää sinulle

Anonyymi kirjoitti...


Sulla näkyy olevan joku turha viesti tuossa yllä; mitenkä lienee tullutkaan. (Dolphins Alliances). Onkohan sulla turva-asetukset kunnossa.

NO enivei, itse asiasta; mitä elämällään tahtoisi tehdä? Olen sitä miettinyt kauan ja aktiivinen elämä alkaa kuitenkin olla jo 3/4 eletty. En ole koskaan varsinaisesti kai tahtonut mitään, mennyt vain virran mukana, tai siitä, missä aita on matalin. Pärjäsin työssäni, hyvinkin, ja pidin siitä - kunnes työ loppui. Nyt vaihtelen sijaisuuksien ja kortiston välillä. Pärjään, en ehkä hyvin, mutta silti; työttömyys ei (vielä) tarkoita puukko kurkulla -tilannetta; olen voinut ja saanut keskittyä muuhunkin, mm. kuntokuuri on hyvässä vauhdissa ja painokin on pudonnut.

Se, missä sinä olet ehdottoman hyvä ja mistä varmaan itsekin pidät,on valokuvaaminen. Tämän blogin kuvitus on loistavaa! Olet tehnyt KOtkasta jopa sellaisen kaupungin, että voisin harkita turistimatkaa Kotkaan....
Jospa näistä kuvista urkenisi itsellesi uusi leipäpuu. Tai edes sen oksa.

Hyvää kevättä Kotkaan

Terv. Maarit

(Olen lukenut blogiasi noin kaksi vuotta, Istanbulin matkan ajoistalähtien. Ja jäin heti koukkkuun.)

Hurmioitunut kirjoitti...

Nythän sinä tavallaan "työskentelet" äidinkielen parissa blogin kirjoittamisen muodossa. Ja minä ainakin nautin kovasti sinun tavastasi kirjoittaa.
Minulla on tällä hetkellä se tilanne, että minulle maksetaan siitä minkä tekemisestä nautin. Mutta en voi sanoa, että tämä tilanne olisi lopullinen. Sen vuoksi otan ilon irti jokaisesta hetkestä tässä työssä mikä minulle on suotu.
Tuo matka unelmia kohti tai unelma-ammattiin oli minullekin mutkainen eikä todellakaan itsestäänselvä. Tässä sitä nyt ollaan. Toivon sinulle töitä ja unelmia! :)

Jael kirjoitti...

Sinulla on ihana perhe,suuri saavutus:)
Raha kyllä helpottaa elämää;ei sille mitään voi. Pidetään peukkuja,että jatkossakin löytyy sellainen työ,mikä on sinulle hyvä.Peukut pystyssä!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Jep. Nainen omalla paikallaan tässä perheessä. Minustakin sen pitäisi riittää elämäntehtäväksi.

Irma: Kiitos käynnistä ja mukavaa viikkoa sinulle:).

Maarit: Kuvaaminen on mukavaa, mutta en kuvittele tässä kohdassa saavani siitä mitään ammattia. Minulla ei riitä mielenkiinto tekniseen opetteluun, jota kuvaamisessa tarvittaisiin. Tekisin mielelläni hoitsun töitä, jos joku paikka löytyisi. Kotkaa esittelen harrastusmielessä, kaupunki sen ansaitsee. Hyvä, että muut ymmärtäisi paikan arvon, kun tuntuu, että Kotkalaiset ei aina ymmärrä kotikaupunkinsa arvoa. Ja nyt tämän työttömyyden myötä täällä on vähän sellainen apaattinen meininki. Että Kotka nousuun, sanon minä.

Hurmioitunut: Ihan totta. Bloggaamisessa yhdistyy kaksi rakasta asiaa, kuvaaminen ja kirjoittaminen. En tiedä miten sen voisi yhdistää tuohon hoitotyöhön:)? Onneksi sinä löysit oman mansikkapaikkasi.

Jael: Niin on. Olen niin onnekas. Nytkin kaikki tässä ympärillä. Yritämme miettiä, että mihin musikaaliin menisimme Broadwaylla:).




carolalehtonen kirjoitti...

Ihanaa, että joku on perheestään, lapsistaan ja miehestään noin iloinen ja tyytyväinen, siinä sitä on kiitollisuuden aihetta, mutta toivon myös, että löydät työpaikan, josta nautit ja jossa saat tehdä niitä asioita joista myös nautit.
Ihanan keväiseltä näyttää jo Kotkassakin. Ai niin, kysyit edellisessä postauksessasi sitä minun toivekohdettani Kreikassa, no toivoisin pääseväni Santorinille tai Kreetalle;) Mukavaa viikkoa Kotkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Turkin vuosistasi syntyisi kirja jos toinenkin. Kiinnostavat näkökulmat ja upeat kuvasi. Tuiki tavallinen elämä, samalla erilainen. Ajatuksesi ja huomiosi esiin tuomisen arvoisia. Terveydenhuollossa ja hoitotyössäkin on havahduttu taiteen ja kultturin parantavaan merkitykseen. Saumaa lahjoillesi? Matkojen, hyvinvointipalvelujen tuottamien ...? Näin aluksi. Kekseliäisyyttä ja uskallusta siulta ei puutu. Anisi

Allu kirjoitti...

KAtselin tuossa tuota teidän isoa tonttia, huh, mä kun en selviä meidän kylpypyyhkeen kokoisestakaan.
Peukut on täällä pystyssä, että löydät työpaikan.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Hyviä kannattaa pitää hyvänä:). Santorini onkin varmasti kaunis, mutta kesällä ehkä turisteja pullollaan?

Anisi: Mutta miten pääsisi alkuun ja osaisi oikeasti tehdä siitä kaikesta muitakin kiinnostavan kirjan? Olen minä sitä miettinyt ja veivannut moneen kertaan, mutta en pääse puusta pitkälle. Sama se on kaiken muunkin kanssa. ideoita ja ajatuksia riittää, mutta voima jonkun synnyttämiseen puuttuu. Ja taloudellista riskinottokykyä minulla ei ole ollenkaan.

Allu: Onko se iso? Minusta se on aika sopivan kokoinen ja hallittavissa:). Kiitos peukuista.

Minna-Liisa S kirjoitti...

Hyvä kirjoitus ja kauniita kuvia:) Toivotan onnea sinulle onnea työn etsintään.

Minäkin jäin taannoin miettimään tuota samaa lehden kantta. Eräänlaisessa käännekohdassa, kun itsekin olen. Enkä tiedä minäkään, mitä haluaisin tehdä työkseni. Olen opiskellut kauan sitä, mitä haluan, mutta en tiedä onko jatkuva epävarma pätkätyöläisyys sitä, mihin minusta on. Varsinkin jos se vie kaiken ajan. Tehdä sitä, mitä haluaa, on paljon muutakin kuin vain se työ. Onko työ sitten sitä, mitä eniten haluaa vai mahdollistaako työ,että voi tehdä myös sitä, mitä haluaa...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Minna-Liisa: Voi olla niin, että tekee työtä, jotta saa sen päätyttyä tehdä sitä mitä haluaa. Tai saa sen mitä haluaa. Voi olla niin, että työ on se mitä haluaa. Onnellisinta on, jos tekee työtä, jota haluaa ja sen kautta saa myös töiden jälkeen sitä mitä haluaa. Enkä nyt tarkoita sitä, että elämän pitäisi olla tahtomista ja haluamista. Minulla vain on visio onnellisesta elämästä, jota tahdon ja pyrin elämään. Töissä täytyy olla niin monta tuntia päivässä, että itse kaipaisin sitä tunnetta, että työtä on mielekästä ja mukavaa tehdä. Nykyisessä työssä suurimman osan aikaa on onneksi ollut se tunne. Toivottavasti niin on kesäkuun 4. päivän jälkeenkin.

Onnellisen elämäni avain on tämä perhe tässä talossa, vailla taloudellisia huolia. Mielekästä työtä ja vapaa-aikaa. Tuo jälkimmäinen tarkoittaa minun kohdallani matkustelua. Kaksi vuotta sitten kun palattiin Suomeen, sanoin, että joudamme nyt täällä olemaan, koska olemme saaneet elämässämme matkustaa paljon. No, nyt olen joutunut myöntämään, että olen niin ehdollistanut loman matkustamiseen, että jos ei pääse mihinkään, ei tule tunnetta irtiotosta ja levostakaan. Minun täytyy siis päästä pois, jotta muistan iloita siitä missä olen?

Toivottavasti myös sinun polkusi löytyy ja toiveesi käyvät toteen!

Petra kirjoitti...

Omasta perheesta pitaakin olla onnellinen, monella se taitaa unohtua kaiken muun hötkyilyn keskella? Eihan se mikaan itsestaanselvyys ole. Minulla on pieni pino suomalaisia naistenlehtia sangynvieressa ja viime aikoina aika moni otsikko ja juttu on arsyttanyt, johtunee kulttuurien kohtaamisesta: suomalainen naistenlehti ja turkkilainen arki....Turkissa hyvin harvalla on mahdollisuus tehda mita haluaa, kehittaa itseaan jne. Mun onneni on tassa meidan perheessa ja kaikki siihen paalle on plussaa. Mukavaa pian alkavaa viikonloppua Kotkaan!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Länsimainen elämä menee helposti minä ja tavarakeskeiseksi. Onni tulee siitä mitä minä saan, mistä minä olen onnellinen, mitä minä seuraavaksi ostan. Ja oma onni menee muiden ihmisten edelle, niin miesten kuin jopa lapsien. Itsekkyyttähän se kasvattaa ja näemme senkin mitä siitä seuraa. Kyllä itseään saa tietenkin kehittää, tehdä asioita mistä pitää, pyrkiä parempaan, ostaa ja matkata. Mutta ei millä tahansa hinnalla. Perheellisen elämä ei voi olla minä minä, vaan me. Meidän elämämme, tahtomisemme ja toiveemme. Meidän kompromissimme, kun kaikkea ei kuitenkaan voi saada.