lauantai 18. heinäkuuta 2015

TEKEVÄT LÄHTÖÄ

Aamukahvilla aurinko hyväilee meitä pöydän ääressä istuvia. Sanon: "Tämän voimin jaksan läpi koko tulevan talven ja sen pimeyden". Osa seurueesta tekee lähtöä ja se tekee haikean mielen meille jääville. Onneksi lakkasuolta on tehty löytöjä ja mummo päättää jäädä vielä päiväksi meidän seuraamme. Otetaan kaikki ilo irti serkusten riemusta, loistokokkimme pöydän antimista, lähtösaunasta ja urakoiden loppuunsaattamisesta. Sitten hyvästellään ja päästetään matkalaiset tien päälle.










Kylällä on parasta aikaa menossa Värtsilä-päivät. Olin saanut vihiä, että Värtsilän kesäteatterin kello neljän näytöksessä istuu minulle blogistaniasta tutuksi tullut Aili. Kävin siis kytikselle, kun kansa astui ulos väliajalle näytöksestä. Tunnistimmehan me toisemme, kun sattuivat silmät yksiin ja saimme hetken vaihtaa oikeita kuulumisia. Kuvatkin napattiin todisteeksi tästä yllätystapaamisesta. Sainhan ne laittaa tännekin, Aili? Minulla on oikea mökkilook!





Kun Aili oli päässyt takaisin teatterin uumeniin, me kävelimme Värtsilän "valkoiseen taloon". Tämä aikanaan kunnalliskodiksi vuonna 1931 rakennettu talo seisoo kauniilla paikalla joen rannalla. Mummon muistojen mukaan talo on toiminut aikanaan kirjastona, mummo on käynyt siellä jonkun vuoden koulua ja kotinakin se on toiminut joillekin kunnan työntekijöille. Evakkoja valkoisessa talossa on myös aikanaan majoitettu ja sitä ennen se toimi sotasairaalanakin. Vuonna 1975 talo myytiin nuorisoryhmälle liiketoiminnan toivossa. Sitten katosi varmat tiedot ja omistajuus. Talo seisoi monet vuodet tyhjänä ja joutui "tuholaisten kynsiin", kunnes eräs entinen paikkakuntalainen osti talon konkurssipesältä ja rupesi kunnostamaan sitä kesäasunnokseen. Meillä kävi nyt tuuri, sillä omistaja oli mummon tuttuja ja sattui tulemaan pihaan meidän sinne tallustettua. Kutsu kuului kierrokselle ja näin saimme nähdä talon surkean tilan, mutta myös ne mahdollisuudet mitkä se sisäänsä kätki.



Takapiha oli metsittynyt, mutta viimeisten vuosien aikana uusi omistaja on raivannut sen nurmipihaksi. Talolta on nykyään erittäin kaunis jokinäkymä. Rikki heitetyt ikkunat on korjattu ja talo on saamassa uuden maalipinnan.


Sisätilat ovat vielä tuhotussa asussaan, mutta sielläkin on kunnostustöitä aloitettu. Piikattu pois vanhoja lattioita, kunnostettu kaiteita, tehty suunnitelmia. "Kolmen vuoden päästä jos tulette katsomaan, alkaa varmaan olla jotakin valmista," tuumasi uusi omistaja. Näin jo nyt, että talosta tulee aivan hurmaavan kaunis ja valoisa. Suuri se on kun mikä, joten koko taloa ei edes ole tarkoitus nyt alkuun kunnostaa, vaan vain sen osa. Mikä urotyö, toivottavasti suunnitelmat muuttuvat todeksi. Oma salaoja-remonttikin alkoi muuten tuntua aika pienelle puuhastelulle tämän rinnalla:D.



Tässä yläkuvan huoneessa on M-täti istunut monet kerrat kokouksessa. Takka on edelleen toimiva. Lattialla on nuoriso polttanut nuotiota. Miksi ihmeessä ei takassa? Miksi muutenkaan on pitänyt sotkea, töhriä ja tuhota?




Rakennuksen pelastava sankari alakuvassa vasemmalla.



Kierroksen lopuksi käydään vielä mummon lapsuuden kodin pihalla. Muistellaan hetki. Luovutaan siitä mikä on ollut joskus omaa, kuulunut meidän elämään. Nyt se on jonkun toisen ja rapistuu. Aitasta on kadonnut Kirjon kello ja talosta elämä. Pihamaalla ei kuki hallitusti vaan hillittömästi. Kaunista se on niinkin.





Mökillä odottaa letut ja hillo. Pannukahvit. Savusaunan löylyt ja Jänisjoki. Kahveilla taivas jo tummuu ja saunassa ollessamme aukeaa vesihanat. Hieromme shamppoot päähän ja juoksemme sateessa jokeen. Mies jää mökille isojen poikien kanssa yöksi. Pienet puetaan yöpukuihin saunan kuistilla ja kuskataan kylälle nukkumaan. Huomenna on meidän vuoromme tehdä lähtöä. Sekin tekee haikean mielen.



Nyt kun täällä pikkuväki jo nukkuu ja olen "yksin talossa", tutkailin mitä tietoa netistä löytyy tuohon valkoiseen taloon liittyen. Tässä muutama linkki heille, joita talo minun laillani kiinnostaa: On aika rakentaaValkoinen Talo ja ilkivaltaa valkoisella talolla

Oli ihana päivä, mutta nyt se on ohi. Hyvää yötä!

2 kommenttia:

Aili Mummo kirjoitti...

Olipa hengästyttävä matka- ja kotiseutukertomus Paluumuuttajatar..:)
Kiitos myös ihastuttavasta mutta lyhyestä tapaamisestamme, se on minulle suuri ilo!

Värtsilä eroaa myönteisesti Tohmiksen muista kylistä, sellaista yhteishenkeä ei ole missään muualla! Kaurila-Musko pääsee ehkä teitä lähimmäksi, valittiinhan se Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi.

Hyvää ja turvallista kotimatkaa teille Kotkaan, ja onnea ja tyytyväisyyttä elämäänne Paluumuuttajatar ja perhe♥♥♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Eihän meillä ole vertailukohtia, mutta Värtsilällä on vahva sija ja paikkansa meidän elämässä. Aina sinne tekee mieli mennä ja aina siellä on ihanaa. Turvallisesti tultiin kotiin ja sekin huomattiin, että paras paikka on kuitenkin oma koti. Salaojaremonteista huolimatta:).