sunnuntai 8. helmikuuta 2015

SINISIÄ HETKIÄ

Yhden sinisen hetken sain ikuistettu palatessani torstaina Langinkoskelta kotiin. Aurinko oli laskenut ja sininen vallannut sijaa. Sininen talomme häämötti jo polun päässä.



Sininen on minusta kaunis väri ja sitä meillä sisältäkin löytyy. Pääosin lasten huoneista. Sinisiä hetkiä tullaan kokemaan myös yläkerran vessassa kunhan se valmistuu:). Altaan ostin siis jo Turkista ja nyt olen aikani etsinyt sopivan sinisiä lattiakaakeleita. Niitä vai on aika vähän tarjolla ja luulin jo joutuvani pulittamaan niistä paljon rahaa. Kunnes torstain sinisen hetken jälkeen googlasin laattoja netistä ja huomasin, että Kotkan K-raudassa olisi kaksi pakettia haluamaani sävyä pilkkahintaan. Siispä kiireesti hakemaan ne kotiin.


Allas 40€ ja lattialaatat 20€. Ei hassummin, vai mitä? Seinät tapetoidaan talosta löytyneillä lasikuitutapetin jämäpaloilla. Altaan ympärille täytyy ostaa vielä 10x10 valkoiset peruslaatat. Uskoisin niitäkin löytyvän edullisesti. Myös hana täytyy vaihtaa. Hiihtolomalla aloitetaan, joten siihen menessä pitäisi tarvikkeet olla kasassa.

Nyt kuitenkin lasten, lasten serkkujen ja anopin kanssa uimaan! Sitä lajia ei olekaan tullut harrastettua ties milloin viimeksi. En ole kovinkaan hyvä uimari ja vihaan uimahallien kylmää vettä! Mutta joskus elämässä täyty tehdä sellaistakin mistä ei niin pidä:).

9 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Good swim :-)

Cheri kirjoitti...

Tulee kaunis vessa. Ja edullinen. Uimahallin vesi on kuitenkin paljon lämpimämpää kuin avannossa :)

Jael kirjoitti...

Ai tuo altaanne on kyllä ihana !Ja niin myös talven siniset kuvat:)

Vilho Koskela kirjoitti...

tiistai- ja torstaiaamusin on tullu oltuu heti kuuden jälkeen hallissa ja seiskan jälkeen ulkona, kilometri vetta seläntaakse kauhottuna. Alku vuosi on nyt jäänny sitkeän flunssan takia väliin ja nyt on ilmeisestikkin vanhojen silmälasien kehnojen vahvuuksien takia ihme päänsärkyä ollu, mutta alkavalla viikolla pitäisi uusien lasien tulla, josko sitten jo ensi viikolla olisi tauti sen verran antanu periksi, että pääsis taas uimaan....

Petra kirjoitti...

Tykkaan sinisesta, ihania hetkia kuvissa. Tuo allas on jaanyt mieleeni ja olen odottanut etta milloin se nakyy blogissasi :) Se on ihana!

Matkatar kirjoitti...

Kauniita sinisiä teille tulossa! Mukavia remppahetkiä talvilomalle vaan :D

Luetko muuten Henrietta Hassisen blogia? Hänellä on juuri kauniita Istanbulkuvia siellä jos et ole nähnyt ja haluat käydä ihailemassa:
http://www.henriettahassinen.com/

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: En sitten uinut, vaan juoksin. Vesijuoksusta tuli heti yksi lempilajejani:).

Cheri: Ihan totta. Asioilla ON puolensa ja puolensa. Ja viileässä vedessä juostessakin tuli naamahiki. Mitä lie olisi tapahtunut jos olisi juossut lämpimässä vedessä?

Jael: Jännää, että se pääsee kohta oikeaan käyttöön. Toivottavasti ainakin.

Vilho: Esikoinen se huitasee 2km/käynti. Että pistäpäs eno siihen tahtiin menemään ensi kerralla.

Petra: Minusta on hauskaa, että kohta sen tie Turkkilaisesta Bauhaussista on päättynyt Metsolan yläkerran lasten vessaan.

Matkatar: Kiitos vinkistä. Kävin katsomassa tutut kulmat:).

Kirsi Cifci kirjoitti...

Ihanat sinisen hetken kuvat.Sinisestä vessastanne tulee taatusti kaunis ja tuo allas on sanalla sanoen ihana;)Kiva kun jotakin saa edullisestikin...laatat ovat olleet todellinen löytö, hyvä te!!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirsi: Pienellä budjetilla yritetään tästä remontista päästä. Onneksi kaappikin on jo olemassa. Senkin teetätin Istanbulissa:).