perjantai 22. elokuuta 2014

VOIMAANNUTTAVA VALOKUVA

Paluumuuttajatar ei enää muista millainen on vapaapäivä, saati sitten vapaa viikonloppu. Kylkeen on kiilannut myös kutsumaton vieras nimeltä flunssa. Kun perjantaina saavuin työpäivän jälkeen punaisen nenäni kanssa kotiin, sain tietää, että olen illan yksin kotona. Ensin päätin olla järkevä ja siivota kodin. Sitten muistin aiemmin lukemani artikkelin ja päätin, että oli voimaannuttavan valokuvan aika.

Voimaannuttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jossa käytetää valokuvaa terapeuttisessa tarkoituksessa yksilö- tai ryhmätyössä. Jos ette ole koskaan tutustuneet Miinan kirjaan "Maailman ihanin tyttö", suosittelen sitä lämpimästi. Olen itse lainannut kirjan moneen kertaan kirjastosta ja hivellyt sitä usein kirjakaupassa. Eilen luin myös tsunamissa lapsensa menettäneen äidin tarinan siitä, kuinka voimaannuttavan valokuva-terapian kautta hän löysi taas elämälleen ja itselleen rajat. Minun elämässäni ei ole ollut mitään suuria menetyksiä, eikä isoja kriisejä lähiaikoina, mutta päättelin voimaannuttavan valokuvan voivan toimia myös nuutuneille ja nuhaisille. Siispä villapaitaa päälle ja kameran kanssa metsään. Oikeasti voimaannuttavassa valokuvassa esiintyy voimaantumista tarvitseva henkilö, mutta nuhaiselle ja nuupahtaneelle näytti riittävän pelkkä luonnossa käyskentely ja sen kuvaaminen.




Metsästä voi astua siihen toiseen kodin lähellä olevaan siirtolapuutarhaan. Täällä taidetaan harrastaa työterapiaa. Tarvitseeko kertoa, että ilma oli juuri oikeasti syksyinen. Kirpeä ja tuoksuva.











Voimaantumisen keskeinen idea on se, että toista ihmistä ei voi voimauttaa. Valokuva ei itsessään ole terapeuttinen väline, mutta tapa jolla sitä käytetään, voi olla terapeuttista. Niinhän se on luonnon ja meidän itsemmekin kanssa. Meillä on mahdollisuus muuttaa vain itseämme ja opetella näkemään itsemme ja ympäristömme uudella tavalla. Tämä pätee myös aikaan. On asioita, joihin meillä ei tunnu olevan aikaa, mutta jotka olisi meille erittäin hyödyllisiä jaksamisen vuoksi. Näin ollen juuri silloin, kun ei olisi aikaa eikä järkevää lähteä kävelylle metsään, sinne kannattaa ehdottomasti lähteä. Ja kun on päässyt matkaan, aika yhtä-äkkiä tekee lisääntymisihmeen ja pian huomaa ehtivänsä pidemmällekin lenkille. Kiire katoaa ja aika venyy. 







Keskeltä metsää löytyi nuoruusmuisto. Tässä alla olevalla laiturilla istuttiin nuorina ja epävarmoina. Muistin sen tunteen ja sen tytön, joka silloin olin. Nyt kun nuoruus ja epävarmuus asuu meillä taas jälkikasvussa, on aika vakuuttaa; Elämä kantaa. Kaikki järjestyy. Joskus tulee aika, jolloin elämä on selkeä ja huomaat, että olet hyvä ja sopiva sellaisena kuin olet. Jaksa ja malta siihen asti sinä maailman ihanin tyttö ja poika.


Tapasin myös yllättäen mansikanviljelijän, joka voisi olla halukas ottamaan peshteralaisiani töihin. "Tule ottamaan kuvia ja laita ystävillesi näytille," hän sanoi ja ajoi pois. Rannassa tapasin myös miehen ja koiran, jotka halusivat tarjota minulle kahvit. "Jos sinulla ei ole kiire." Minulla ei yllättäen ollut. Oli vain aikaa ja voimaannuttavat kuvat.


Hyvää viikonloppua kaikille! Jos meillä ei olekaan vapaata, on kuitenkin erilaista kuin arki. Onhan se sekin jotakin:).

13 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Kiitos! Voimaannuttavia kuvia :)
Tai sitten oli hyvin vastaanottavainen mieli täällä sohvan pohjalla :)

MatkaMartta kirjoitti...

Ihania syyskuvia. Olen aina ollut syysihminen ja noita katsellessa muistin taas paremmin miksi :) Punaiset pihlajanmarjat, kirpakka ilma, oi. Mutta en nytkään valita (pahasti), pidän vaan nyt sandaalit jalassa ja housunlahkeet lyhyempänä, eiköhän se villasukkakeliksi vielä muutu täälläkin :)
Voimia aherrukseen ja parane pian!

Petra kirjoitti...

En ole ollenkaan syksy ihminen mutta nama sinun kuvasi olivat jo voimaannuttavia! Teilla on todella kauniit kulmat siella, ensimmaiseksi tuli mieleen etta voi miten söpöa kaikki siella nayttaa olevan, talot, pihat, puutarhat ja laiturit. Juuri silloin kun vahiten huvittaa mitaan pitaisi tehda juuri noin, repaista itsensa irti ja menna ulos eika ainakaan alkaa siivoamaan. Mukavaa viikonloppua!

Allu kirjoitti...

Tuoksuu syksylle <3 ja todella voimaannuttavia kuvia. Pitääpä kurkistaa ensi viikolla tuohon kirjaan, kun käväisen Suomessa.

Matkatar kirjoitti...

Kauniita kuvia, joista voimaannuttiin ruudun tälläkin puolella, kiitos! :D Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

Anonyymi kirjoitti...

"Filosofia" ajan puutteesta on merkillistä kyllä tuttua myös eläkeläiselle! Tällä hetkellä on niin paljon edessä: matka Ahvenanmaalle kertomaan Turkista, vaellus slef:n kanssa Vuokatissa ja kertominen Turkissa yhdessä saunaillassa "jossain Savossa":)"Historiikin" kirjoitaminen työsarastani siellä jossain missä pippuri kasvaa jne.kirjoittaminen Pitäisi valmistaa...mutta kun lykkään aina eteenpäin.
Mutta, ihana on että Suomessa löytyy puheliaita kanssavaeltajia jotka kaiken kukkurksi tarjoaa kahviakin!! Onko se sielläpäin tavallista?

kysyy kaijjjaanilainen

A kirjoitti...

Kiitos ihastuttavista kuvistasi ja postauksestasi, Paluumuuttajatar:)

Uskon sen, että Suomessa arki on erilainen kuin Turkissa! Olemme kasvaneet täällä työmuurahaisiksi, joiden kuuluu aina vain tehdä töitä!

Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi! ♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Miina Savolaisen "Maailman ihanin tyttö"-kuvateos löytyy Esikoisen kirjahyllystä; peräti niin, että Miina itse on kultaisella kynällä kirjoittanut siihen saatesanat silloiselle tuoreelle ylioppilaalle. Hän itse oli kirjamessuilla markkinoimassa teosta, enkä minä ainakaan pystynyt sitä ohittamaan ostamatta.

Hyvää työkaveriini osuin toissa talvena onnenpotku. Hän pääsi Miina Savolaisen Voimaannuttava valokuva-koulutukseen. Se oli ollut hänelle uskomattoman vahva kokemus. Suosittelen sekä kirjaa että koulutusta !

Minulla oli eilen ensimmäinen koko päivä "opena". Olin illalla todella väsynyt, mutta iloinen. Ensi viikolla alkaa "ope-opinnot". Se tuntuu niin omalta jutulta (vielä ainakin). Harmi, että perustyötä ei voi vielä jättää, koska sivutoimisena "opena" ei oikein rahat riittäisi...

Voimaannuttavaa Viikonloppua Sinulle ! Kiitos upeista kuvista ! t: Tiina

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Mieli vetäisi täälläkin jonkun pohjalle. Jos vaikka saataisiin takkaan tuli ja kellistäisi itsensä tuohon sohvalle? Sen verraan on nyt flunssa runnellut, että ei meinaa silmät pysyä auki.

MatkaMartta: Ihana se on se Istanbulinkin syksy, odota vain rauhassa. Ja vastaus kysymykseesi siellä sinun tontillasi on: Kyllä, aina kannattaa jäädä kupilliselle teetä, kun joku tarjoaa. Miten se muka voisi olla väärin?

Petra: Niin, täällä on tosi kaunista. Aina vain jaksaa ihmetellä, että sitä oikeasti saa asua täällä:).

Allu: Kannattaa kurkistaa. Se on ehkä kaunein kirja minkä tiedän.

Matkatar: Hyvä jos voimaannuttivat. Minun voimani on nyt jo käytetty, joten nyt on pakko mennä maate.

Kajjaanilainen: Luulen, että ei ole kovin tavallista, mutta ei ihan tavatontakaan. Suomalaiset kyllä puhuu, kun puhuttaa, ainakin suurimmalta osalta?

Aili: Kun tekee työtä, huomaa myös levon merkityksen. Molempia sopivassa suhteessa olisi se paras yhdistelmä.

Tiina: Voi sille kurssille minäkin menisin mielelläni. Minun voimani on nyt hieman vähissä, mutta toivon sinulle riittävästi voimia opintojen suorittamiseen. On hienoa löytää oma paikkansa maailmassa.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Hienot kuvat jälleen ja ajattelemisen aiheinen vinkki tuo voimaannuttava valokuva, kiitos siitä!Paranamisia!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirsi: Paranemista havaittavissa. Auttoi kummasti, kun otti eilen iltapäiväunet ja tänään sai nukkua niin pitkään, kun unta riitti.

Sasse kirjoitti...

Nämä uuden blogin kuvat ovat toinen toistaan ihanempia! Kyllä Kotka näyttää kauniilta. Työmaailma on imaissut minut mukaansa, joten lukeminen ja kommentoiti on jäänyt vähemmälle, mutta halusin nyt kuitenkin vielä kiittää ihanista Turkin tarinoista. Kiva myös että bloggaaminen jatkuu Suomessakin :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sasse: Kotka on rakas ja rakas on aina kaunis. Täällä on myös työelämä vyörynnyt päälle ja aika ei meinaa riittää. Yritän silti kuvata ja kirjoittaa, että jää mietteet edes jotenkin mieleen.