SAA SYDÄMEN LÄPÄTTÄMÄÄN

Aamulla eilisillan hiljaiset linnut kirkuvat ikkunan takana. Enteilevät ehkä episodia poliisin kanssa. Kohta näet oveemme koputetaan ja lauseesta erottuvat sanat: auto, evakuoida ja kiire. Alhaalla selviää, että olemme parkkeeraneet illalla sulkuviivan viereen. Edessämme olevaa autoa hinataan juuri pois. Onneksi on tuo mies, joka kielitaidottomanakin puhuu kaikki pyörryksiin. Selviämme tilanteesta vain kehoituksella olla hölmöilemättä enempää. Ja mehän yritämme parhaamme. Jätämme taaksemme Viipurin ja ajamme Terijoelle.

Kuvaamme rannoista tämän ensimmäisen. Se on vain pieni osa kaikesta käsittämättömästä. Hiekkadyynejä ja rantaa on kilometritolkulla. Ihastelen sitä auton ikkunasta ja olen vakuuttunut siitä, että tänne täytyy tulla kesällä uudelleen. Mikä sääli, että menetimme tämän paratiisin. Se on Yyterin hiekat ja Hangon huvilat samassa paketissa. Tai olisi ollut. Rakkautta vaille jääneet lukemattomat huvilat tekevät kuolemaa. Bongailemme niitä aitojen takaa. Rämmimme metsissä. Kävelemme pieniä teitä. Ja jokainen tönö saa sydämeni läpättämään.

Tämä on vielä käytössä. Mutta tämä kituu ja tekee kuolemaa. Katto on menetetty ja sen myötä kaikki muukin.

Tämä kaunokainen on saanut kammottavan tiilisen sosialistisen realismin lisäsiiven, mutta tämä toinen kaipaisi vain maalia?

Ruokatauolla luen Karjala-opastani ja opin, että Ilja Repin majaili Terijoen Kuokkalassa 30-vuotta. Kuoli täällä ja haudattiin pihalleen Suomen vallan aikana. On siis pakko lähteä tutustumaan Iljan kotiin. Valitettavasti kierrosta talon sisällä pitäisi odottaa liian kauan, joten teemme vain kierroksen pihalla. Penaty on niin hieno kokonaisuus, että ei ihmekään, että taiteilija ei malttanut siirtyä enää muualle. Talon katolta löytyy selitys hänen töidensä hienoon valoon.

Ilja Repin kuoli 29.9.1930. Hänet haudattiin omasta toivomuksestaan talonsa pihalle puun alle. Hautapaikaksi valittiin Golgotaksi nimetty kukkula ja haudan viereen istutettiin tammi.

Kaunein oli mielestäni tämä näkymä. Lammen takaanta talolle.

Pietariin saavuttiin sen verran myöhään, että oli jätettävä Annalla vierailu seuraavaan päivään. Hotellille saapuminen oli taas seikkailu. Osoite vei porttikongiin. Pääsin jotenkin sisäpihalle, jossa harhailin aikani etsimässä sisäänkäyntiä. Onneksi paikalle saapui englantia taitava venäläinen pariskunta. Harvinaista herkkua, ainakin tähän astisen kokemukseni perusteella. He soittivat puhelun ja niin selvisi, että hotellin sisäänkäynti olikin toisesta korttelista. Se ei ollut kaikkein kutsuvin, mutta onneksi tiedettiin jo ennestään, että siitä ei kannata säikähtää. Vastaanottovirkailija on ystävällinen ja hän sanoo kaikkeen "okei". Ymmärtämättä yhtään mitään siitä mitä kysyttiin. Niin teen minäkin. Ja otan käyttöön eleet, kuvan ja venäjää taitavan ystävän mesessä. Kaikki järjestyy. Auto on nyt parkkeerattu hyvään talteen. Me olemme majoittuneet Pietarin pesäämme. Rahat on vaihdettu ja käytetty hotellin maksuun. Huomenna on tiedossa Eremitaasi ja Anna Ahmatovan Fontankan talo.

Pietari kuittaa ja kiittää. Tästä se lähtee.