torstai 24. elokuuta 2017

KUN MIES RAKASTAA NAISTA

Kun mies rakastaa naista, hän kyllä ymmärtää, että työpäivän ja mainostenjaon jälkeen, juuri silloin, kun sauna olisi lämmin, on tärkeää kaivaa yläkerrassa oleva hella esiin. Hän pyytää hakemaan varastosta vasaran ja sorkkaraudan ja rupeaa purkamaan. Paiskoo aikansa ja siinä se sitten on se hella. Mies näet tietää, että jotkut asiat on vaimolle tärkeitä. Ei ehkä pysy kaikessa siinä vaimonsa ajatuksen juoksussa perässä, mutta tietää, että nyt on tärkeä toimia. Ja toimiessaan saa naisensa ihan vahaksi. Mikä mies minulla<3. Ja mikä hella!

Esikoinen soitti miehelle ja siitä se sitten alkoi. Se tarve rakentaa nyt heti siitä musiikkihuoneesta lämmin pesä. Missä on syksyn ja talven pimeinä kylminä iltoina oikea ja aito tuli. Lapsen lämmin ja hyvä olla. Odotin siltä hellalta pahinta, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, että miltä se oikeasti voisi näyttää. Se oli miljoonasti parempi, kun oletin. Pölyn peitossa, mutta rauta-osista näki heti, että se oli siisti. Pinta kaakeloitu vaaleilla kaakeleilla, jotka päälliosan reunoja ja pellin raudassa kiinni olevaa osiota lukuunottamatta olivat ehjiä. Pienistä kolhuistahan meillä ei olla, vanhassa talossa saa näkyä elämän merkit. 


Siinä se nyt on.


Päälliosan kaakelit ovat saaneet kyytiä. Niille tarttis tehdä jotain.



Oletan, että tuon oikealla olevan muurikaistaleen edessä oli aikaan puulaatikko tai joku kaappi, koska sille ei ole tehty mitään? Nyt tehdään, kunhan keksitään, että mitä.

Voiko olla, että silloin aikanaan hellan edestä lähti heti laudoitus?


Muiden tehdessä aamulla lähtöä kouluun, muistin heti hellan. Oma uni katosi siihen paikkaan ja päätin nousta kahville. Ulkona ei ole enää kesästä tietoakaan, vaan syksy on saapunut täydellä voimalla. Pilvet imevät aamun valon ja tuuli heittelee puista vielä vihreitä lehtiä. Jätin siis suunnittelemani päiväretken väliin. On juuri sopiva päivä tämän projektin aloittamiselle. Kaivaa talon historia esille ja kaunistaa se meidän tarpeisiimme sopivaksi. Olen aika innoissani tästä.


Rasvaroiskeet lähtivät helposti kaakeleista. Jotain pientä kolhua ja halkeamaa on siellä ja täällä. Ja maaliroiskeita, jotka tarvitsevat hankausnestettä järeämmät aseet.

Ja sitten oli tällainen "viritys". Mikähän tämän luukun merkitys mahtaa olla, tietääkö kukaan?




Uunin luukusta löytyi tuhkaa, vähän palamatonta roskaa ja hellakoukku. 

Luukut on maalattu ja aika hienot, vai mitä?



Suunnitelma: Kartoitetaan vahingot ja etsitään paras tapa niiden korjaamiseen. Hellasta käsin lähtee myös koko muun huoneen remontti. Lattian paikkamaalaus. Uusi tapetti, jota ennen on tällä kertaa revittävä ne aiemmat kerrokset alta pois. (Ei niitä mielihommiani sitten ollenkaan, ei tapetin poisto eikä myöskään uuden paikalleen laitto.) Maalisudinkin täytyy vähän heilua hellan äärellä. Hellan eteen tulee joko pelti tai kuviollinen kaakeli. Nokisutarikin pitäisi kutsua paikalle varmistamaan hormin ja hellan toimintakyky.  Onko ideoita? Mitä sinä tälle tekisit? 

Ajatella. Meillä on hellahuone:D.

12 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihana vanha puuhella! ja ihnaa, että meillä on noita rakastavia miehiä...)

Anonyymi kirjoitti...

Tuossahan taitaa olla leivinuunikin luukusta päätellen. Kapean luukun paikalla on ollut vesisäiliö jossa vesi on lämmennyt hellaa tai uunia lämmitettäessä. Olisko säiliö ruostunut puhki ja siksi otettu pois. T. Pirjo itä-Suomesta.

anumorchy kirjoitti...

Tuohan on hieno. Uuni ja kaikki.

mimon mami kirjoitti...

Vesisäiliön luuulen olleen luukun paikalla, kuten edellä mainittiin. Nokisutarilta voi kysyä vinkkiä kunnostamiseen. Upea on hella ja kauniit luukut.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hannele: Molemmilla on paikkansa tässä elämässä<3.

Pirjo: KIITOS, johan selvisi käyttötarkoitus tällekin reiälle. Googlasin ja huomasinkin, että näitä vesisäiliöitä saattaa jopa löytää, joten täytyy ruveta metsästämään omaansa.

Anu: Eikö vain. Pelkäsin, että se on joku rotisko, mutta tämähän on kaunis. Ensi jouluna vaan kinkku paistumaan puu-uuniin:).

Mimon mami: Pitää kutsua nokisutari nyt alkumetreillä. Siellä on kaikenlaista töhnää sisällä, vaikka sekään ei ollut niin paha kuin olisi voinut luulla. Leivinuuni esim. oli oikein siisti ja siivottu. Nyt vaan liesimustaa päälle ja muualle ehostusta.



Anonyymi kirjoitti...

Hei taas,
Lapsuuteni kodissa on myös samanlainen hella.
Kyllä tuo tyhjä kolo on kuumavesisäiliön paikka.
Uuni ei ole leivinuuni (lapsuuteni kodissa), vaan se on nk. paistonuuni. Siinä säilyy lämpöisenä valmiiksi kypsytetty ruoka. Molemmat, sekä uuni, että vesisäiliö lämpiää, kun hellassa pidetään tulta. Lapsuuden kotini uunissa ei ole savupiippuun menevää hormia ja siksi siinä ei voi tulta pitää. Teidän uuni saattaa olla erilainen.
Veljeni, joka talossa nykyisin asuu, lämmittää hellaa lähes päivittäin ja se tuo sellaista ihanaa, kodikasta lämpöä.
Hyvää tulevaa viikonvaihdetta ja hellan entisöintiä.
P.S. Ehdottomasti nuohoajan pitää hella tarkistaa.
-Kymen tyttö

Carola Lehtonen kirjoitti...

Waude wau onpas hieno vanha hella ja mikä parasta aijotte laittaa sen kuntoon!!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kymen tyttö: Täällä näitä helloja oli alkujaan kahdeksan, yksi jokaisessa huoneessa. Edellisen asukkaan aikana ilmeisesti purkivat pois tai ehkä jo aiemminkin. Tähän huoneeseen säästivät hellan pöydän alle. Keittiössä olivat käyttäneet hellaa, kunnes sekin purettiin uuden keittiön tieltä. Harmi. Olisin mielelläni käyttänyt sitä hellaa keittojeni keittämisessä. Tuo uuni on tosi siisti. Saattaa siis olla, että siellä ei ole poltettu puita. Se selviää sitten, kun nuohooja saapuu? Tätä hellaa ei siis ole tarkoituskaan käyttää ruoan laittoon vaan tunnelman luomiseen ja lämmön lähteeksi.

Carola: Niinpä, toivottavasti tulee kuntoon.

Jael kirjoitti...

Voi miten ihana vanha hella, tuosta tulee sitten hyvää lämpöä kun on kylmä.Ihana mies kun osaa tehdä kaikkea tuollaista joka saa vaimon tyytyväiseksi:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Niinpä. Minut useimmiten saa onnellisemmaksi sorkkaraudalla ja vasaralla, kun kukilla. Vaikka molemmille on epäilemättä aikansa, käyttötarkoituksensa ja paikkansa:D.

Täällä kylmenee vauhdilla. Tänään oli aamulla keittiössä 18,4 astetta. Eli hellan lämmölle olisi jo pian tarvetta. Sekin tekisi minut onnelliseksi.

kyllikki kirjoitti...

Näet kun kurkistat uuniin, onko siellä laessa hormiin vievää aukkoa.
Viidettä luokkaa käydessäni Jns keskikoulussa, asuimme veljeni kanssa yläkerran pienessä huoneessa, jossa oli vain hellan kautta lämpiävä uuni lämmityslaitteena. Kun muistan sen pakkastalven-56, niin ihmettelen vieläkin, miten säilyimme hengissä. Ehkäpä hataran talon alakerrasta tuli lämpöä meillekin. Tikkaita pitkin kiivettiin "asuntoomme".

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kyllikki: No johan selvisi. Ei ole aukkoa, ylös, vain takaosassa sinne tulipesään päin. Se siitä joulukinkun paistosta sitten:). Ei haittaa, tämä on tarkoitus ottaakin ihan vain lämmityskäyttöön tunnelmanluojaksi. Tosin ihmettelen kyllä nyt vähän, että eikö hellahuoneessa asuvat perheet pystyneet koskaan tekemään mitään uuniruokaa? Kaikkiko vain hauduteltiin hellalla?

Teillä olikin sitten varsin erikoinen ja viileä opiskelija-asuntola. Meillä tänään 17 astetta keittiössä. Ikkunat on vieläkin auki joka huoneessa. Eli, kohta on kai aika ruveta niitä sulkemaan ja sitten vasta lämmittelemään.