sunnuntai 24. elokuuta 2014

TEHTIIN YHTEINEN MUISTO

Yhdet iltapäiväunet ja sen päälle pitkät yöunet. Sillä lähdettiin tähän sunnuntaihin ja saatiin kuin saatiinkin suloinen päivä. Oli lounas mummolassa, kummityttö pullakahvikylässä ja auringonlaskun kalaretki omassa rannassa. Paluumuuttajatar alkaa saamaan elämästään kiinni ja kodissakin alkaa taas tapahtumaan. Pieniä juttuja, mutta tuottavat jokainen hyvää mieltä. Numerot oven suussa, pyyhkeille naulakko ja lastenhuoneen hyllyt seinällä. Blogikin näyttää päivittyvän kiihtyvällä tahdilla.







Ei saatu ensimmäistäkään kalaa. Sen sijaan nähtiin kaunis auringonlasku. Tehtiin yhteinen muisto. Kylmetyttiin sopivasti, jotta oli syytä kotona taas sytytellä takkaan tuli. Esikoinen saapui illan myötä omalta viikonloppureissultaan ja teki meistä taas kokonaisen perheen. Se tuntuu mukavalle tässä särkyneiden perheiden ajassa. Näistä minä haluan pitää kiinni, sillä en usko vihreämpiin ruohoihin aitojen takana. 







Meidän ruoho on muuten ihan keltainen. Naapurissa se voisi siis oikeasti olla vihreämpää? Mutta keltaisessakin ruohossa on hyvät puolensa. Se ei kasva. Ei ole siis tarvinnut murehtia ruohonleikkauksesta siten tulomme. Kalattomassa kalaretkessäkin on hyvät puolensa. Saa ihailla maisemat, mutta ei tarvitse perata sitä saalista. Onko oikeastaan yhtään asiaa, jossa ei ole kahta puolta, sitä hyvää ja huonoa? 

10 kommenttia:

MatkaMartta kirjoitti...

Olipa ihana nähdä kuvia perheestänne. Kaikille paljon terveisiä! Täällä on ollut mukava viikonloppu. Tänän monen ystävän tapaamisia kesälomien jälkeen ja ravintolaankin päästiin :) Tästä kohti uutta viikkoa taas.
Terveisiä :)

Pepi kirjoitti...

Niinhän sitä sanotaan, että asioilla on puolensa :)
Monikossa.
Melkeinpä harmittaa kun unohdin tässä joku päivä sitten tuijotella taivaalle yöaikaa, oli kuulemma revontulia taivaalla.
Tosin, olis varmaan pitänyt olla Lillassa, kaupungin valot häiritsee liikaa....no, tulipa nukuttua kunnon yöunet sen sijaan :)
(Mutta tuijottelinpa taannoin kyllä aika hienoa tähtitaivasta, sitä ei kyllä näin keskustassa näy - pitää mennä nuo maagiset muutama kortteli kauemmas)

Elämän pieniä iloja :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukava kuulla, että takkatuli nyt lämmittää ja viihdyttää. Ehdit sitä jo haikaillakin. Tulen loimussa istuskelu on mitä parhainta lepoa ja terapiaa. Ainakin minulle. Takan tuottama lämpö tuntuu ja tuoksuu erilaiselta kuin keskuslämmityksen. Syksyn ja talven etuja.

Meiltä riittäisi puuta teidänkin tulipesiinne. Ovat vaan turhankin pitkän taipaleen takana Pohjois-Karjalassa ainakin lähiaikoja ajatellen. Mutta mistäs sen tietää, vaikka joskus onnistuisikin jos tarvetta olisi.

Ehditkö sienimetsään? Syksyn iloja sekin. Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Onko teidän lapset tyytyväisiä Suomessa asumiseen vai ovatko kohdanneet vastoinkäymisiä esim. koulussa? Ovat kuitenkin asuneet suuren osan elämästään muualla ja tottuneet erilaisiin tapoihin niin ovatko pystyneet sopeutumaan hyvin Suomen eloon vai haikailevatko takaisin?

Hurmioitunut kirjoitti...

"Tehtiin yhteinen muisto. Kylmetyttiin sopivasti, jotta oli syytä kotona taas sytytellä takkaan tuli. Esikoinen saapui illan myötä omalta viikonloppureissultaan ja teki meistä taas kokonaisen perheen. Se tuntuu mukavalle tässä särkyneiden perheiden ajassa. Näistä minä haluan pitää kiinni, sillä en usko vihreämpiin ruohoihin aitojen takana."

Tuo lämmitti mieltä ja sydäntä, noin haluan itsekin uskoa. :) Ja on muuten hauska huomata kuinka lapsenne ovat tainneet tottua tuohon valokuvaamiseen kun osaavat olla luonnollisesti ja välittämättä liikaa kamerasta. Onhan heillä ollut aikaa tottua. ;)

Petra kirjoitti...

Me on kayty koko kesa joka sunnuntai pyöraretkilla ja aika usein mies samalla retkella kalassa, kalaa ei ole tullut kertaakaan sitten kesakuun alun...mutta ei se tosiaan taida olla se paaasia, saalis nimittain :)Ihania kuvia!

Kirjailijatar kirjoitti...

Niin, ainakin useimmissa asioissa on varmasti ne kummatkin puolet. On vaan taito nähdä ne. Monet näkevät vain sen yhden puolen ja se voi tehdä onnettomaksi tai katkeraksi.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Muistoja ei voi ottaa pois, kannatan niiden keräämistä:=)
Mukava iltakalaretki teillä-siitäkin jää varmasti kivoja muistoja.

Eikös olekin mukava huomata miten sitä vaan kummasti solahtaa arkeen ja kaikki alkaa pikkuhiljaa sujua omalla painollaan?

Jael kirjoitti...

Ihana auringonlasku vaikka ei tullutkaan kalaa;DMukava kuulla että elämä Kotkassa tuntuu hyvältä:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

MatkaMartta: Ja ne elämäni toiset rakkaudet onkin siellä sinun luona. Kovasti terveisiä kaikille!

Pepi: Joka ei ymmärrä pieniä iloja, ei osaa nauttia myöskään isoista. Revontulet minulla on muuten näkemättä. Vielä.

Anisi: Tuohan oli jo aika houkutteleva tarjous:). Pohjois-Karjalahan on meille rakas, kun sieltä on miehen äiti ja minun isä lähtöisin. Jos Kotka on Suomi itse, niin M-tädin mökki Jänisjoella on sitten se Suomi 2.

Anonyymi: Luulen, että esikoista lukuunottamatta kaikki muut ovat oikein tyytyväisiä eloonsa. Nuorelle tytölle osasikin odottaa sopeutumisvaikeuksia. Se on meillä naisilla niin kummallista, kun elämään ei meinaa mahtua kun yksi ihminen kerrallaan. Jossakin vaiheessa. Nyt jo tajuaa, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Ja mitä isomman porukan kanssa jakaa, sitä hulvattomammaksi se muuttuu.

Hurmioitunut: Niin, ovat koko elämänsä olleet kuvauskohteena:). Hyvä, että olit samaa mieltä.

Petra: Se on vähän sama, kun jollekin jo matka voi olla se juttu, jollekin vain pääsy päämäärään. Minä olen niitä matka-tyyppejä. Ja päämäärä-tyyppejä:).

Kirjailijatar: Optimisti, pessimisti ja realisti. Luen itseni optimistiseksi realistiksi:D.

Kirsi: Arki on arkea joka puolella. Joko siitä nauttii tai siitä narisee. Suosittelen nauttimista. Ja senkin olen nähnyt, kun muistot otetaan pois. Siksi iloitsen niistä nyt, kun niitä on.

Jael: Elämä voi olla hyvää missä vain. Jos niin haluaa. MInä haluan.