perjantai 13. huhtikuuta 2018

SUURIN HARPPAUKSIN

Kevät etenee todella suurin harppauksin. Kaksi viikkoa sitten kävelimme vielä jäällä, nyt voi kotirannassa jo uida. Kolmosen harjoitusten aikana kävin katsomassa jäiden lähtöä Pyhtään Lököressä. Joutsenpariskunta otti tuntumaa Pohjolan kevääseen. Heti seuraavana päivänä olivat joutsenet muuttaneet meidänkin rantaan. Piti seistä pitkä tovi ihmettelemässä tätä kaikkea. Jos huomenna jo puissa olisi silmut tai omenapuut kukkisivat, en hämmästyisi. Tuntuu kuin kevät kirisi kiinni aikaa, jonka se joutui piilottelemaan talven takana. Ei haittaa.





Aurinko paistaa joka päivä. En muista pilvisiä päiviä ollenkaan. Tästä innostuneena kuopus kaverinsa kanssa kaivoi meidän pihakalusteet esiin pressujen alta. Läheisellä venerannalla suunnitellaan selvästi tulevaa kesää. Kohta ne on vesillä ne Susannat ja Leilat. Päivä ei lakkaa olemasta ja pimeyttä ei enää edes muista. Tekisi mieleni lisätä viikkoon vielä ainakin yksi kävelylenkki. Toisaalta kävely keskeytyy tiheämmin, koska pitää pystyä haistamaan ja kuulemaan kevät. 



Jos aikaa voisi hidastaa, tekisin sen nyt. Jotta ehtisin nauttia tästä kaikesta, eikä se pääsisi livahtamaan ohi. Ettei vielä olisi kesä, vaan saisi elää tämän kevään. 

8 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Ihanaa aikaa nyt! Aamut on vielä viileitä (kuulemma😉) mutta kun on siinä onnellisessa asemassa, että voi pistää nenänsä pihalle just kun siltä tuntuu, niin olen nauttinut lämpimistä ja aurinkoisista päivistä täysillä! Sukkia ei ole enää jalassa, takki on vuoriton - ja askel rapisee hiekoitussoralla!! Sitä täällä riittää vielä, jos kyllä niitä lumikinoksiakin (joita silmä ei oikeastaan enää edes näe)
Ihana kevät! 💞

Jael kirjoitti...

Tosi ihanaa että kevät vihdoinkin tuli, vaikkakin myöhässä. On aina niin upeaa nähdä miten luonto taas herää eloon pitkän talven jälkeen:)

Allu kirjoitti...

Joutsenet♥♥

Carola Lehtonen kirjoitti...

Kyllä nyt se etenee jo isoin harppauksin, peippo ja västäräkki bongattu tänään!

Satu kirjoitti...

Kevät on niin ihanaa aikaa, että sen soisi kyllä jatkuvan pidempään. Tuli melkein hätä, kun luin, että jossakin oli ollut 13 astetta lämmintä, että ehtiikö Suomen kesä mennä ohi, ennen kuin pääsen Suomeen. No tuskin se kuitenkaan parissa viikossa on ohi. :-D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Aamut tosiaan on vielä viileitä, mutta niin valoisia ja kauniita. Saa kuunnella lintujen konsertin pysäkille kävellessään. Tänään kävelin töihin kevyt toppatakki päällä ja huomasin, että se oli liikaa. Talvikengistä ja villasukista en ole vielä uskaltanut luopua:D. Ja etelän iloja on se, että täällä ei enää ole lumikinoksia.

Jael: Ja millä vauhdilla se onkaan tullut. Hypättiin suoraan hienosta talvesta keskelle ihaninta kevättä.

Allu: On ne jotenkin niin upeita.

Carola: Västäräkistä vähäsen.

Satu: Torstaiksi luvattu kuulema 20 astetta. Isäntä viritti jo grillin valmiuksiin. Otamme takuulla ilon irti jokaisesta aurinkoisesta päivästä ja elämme sen kuin viimeistä kevätpäivää. Kesältä en uskalla enää odottaa mitään. Mutta älä siis huoli, jonkunlainen kevät se täällä varmasti sinua odottaa.

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

Kevät <3

Meillä laskettiin eilen pikkupeltivene vesille ja kävimme hieman joella ajelulla.
Se joki on se sama Kymijoki joka laskee teidän luokse :D
Näimme paljon jäitä, yhden kuolleen joutsenen :( , pelastimme yhden mäyräkoiran jäistä eli pitäkää koirat kiinni! ja löysimme yhden kengän jäältä, onnkesi ilman jalkaa, huh..
Joimme siellä joella veneessä päiväkahvit jotka olin pakannut termariin ja koriin mukaan.
Reilu 2h ajelimme ja teimme aaltoja jotta jäät antaisi periksi että päästäisiin mökille.
Minusta näyttää siltä että menee vielä ainakin 2 viikkoa ennen kuin päästään mökille mutta ukko-kulta on tällä kertaa optimistisempi kuin minä ja uskoo että jos ilmat pysyy tälläisina niin ensi viikonloppuna päästään jo juomaan päiväkahvit mökille :)

Tämän päivän sitten käytänkin työpaperitöihin keittiönpöydän äärellä kun nekin on vaan tehtävä, vaikka ilma olisi kuinka hieno tahansa, pöh...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sammakko-mamma: Täällä ainakin tapahtuu jo päivässä niin paljon, että en ihmettelisi vaikka olisitte jo viikonloppuna mökillä kahvittelemassa. Minä olin tämän viikonlopun töissä, joten hienot kelit meni vähän niin kuin sivusuun. Eilen sentään kävelin töihin ja otin aurinko matkalla.