torstai 31. maaliskuuta 2016

ÇÖP KEBAP eli ROSKAKEBAPPI

Jos Turkista saisi tuoda vain yhden ruoka-aineen omaan keittiööni käytettäväksi, valitsisin ilman muuta munakoison. Se on ihan lempiruokaherkkujani kaikissa muodoissaan. Meillä munakoisosta tehdään moussakaa, çöpkebappia, munakoisotomaattivuokaa, munakoisosalaattia, ja mezeistä şakşukaa ja mamzanaa. Satun pyynnöstä tässä reseptini roskakebappiin:

ÇÖP KEBAP

6 munakoisoa kuoritaan huolimattomasti ja viipaloidaan pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi. 
Paistetaan uppoöljyssä kullan ruskeiksi ja valutetaan liiasta öljystä esim. talouspaperin päällä. 

n. 300g jauhelihaa ruskistetaan kahden hienoksi pilkotun sipulin kanssa pannulla ja 
maustetaan ruokalusikallisella tomaattipyrettä, 1tl punapippuria (=chilipippuri), 2tl minttua, 1tl mustapippuria, 1tl oreganoa ja 2tl suolaa.

Alkuperäisessä ohjeessa kaksi siivua munakoisoa astetaan pöydälle + merkin malliin. Tämän jälkeen laitetaan jauhelihatäyte keskelle ja nostetaan reunat ylös. Saadaan nyytti, joka suljetaan hammastikulla. Kuvan ohjeessa käytin munakoisoja puolet vähemmän ja näin ollen nyyttini jäi sivulta avonaisiksi. Tämä johtui ihan vain siitä, että ei ollut tarpeeksi munakoisoja talossa. Hyvää se oli näinkin.

Lopuksi pistetään hammastikkuun puolikas kirsikkatomaatti ja vaikka pala vihreää paprikaa. 

Uuniastiaan tilkka vettä pohjalle ja uuniin. Noin 175 astetta ja 15-20 minuuttia.

Meillä tätä syödään lisukkeena riisin ja jonkun liha- tai kalaruoan sekä salaatin kanssa.


Jos sinulla on joku todella hyvä munakoisoresepti, niin ole niin ystävällinen ja jaa se kanssamme kommenttilootassa. Kokeilisin sitä ihan varmasti!

Afiyet olsun!

11 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Namskis:) Munakoiso on niin hyvää:) Täälläkin vaikka missä muodossa,teen usein:)

Jael kirjoitti...

Tässä munakoisotagin alla monta munakoiso ohjetta

http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/search/label/munakoiso

Carola Lehtonen kirjoitti...

Minäkin pidän munakoisosta.Valitettavasti minulla ei ole jaettavaksi mitään uutta reseptiä;) kiva kun jaoit reseptin kuvan kera.

Allu kirjoitti...

Minäkin tykkään!

Satu kirjoitti...

Jee, kiitos! Ihanaa! Tykkäisin munakoisosta, mutta olen valtavan huono tekemään siitä mitään. Jaelin ohjeita olen joskus käynyt kähveltämässä. :-)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Voi mikä ihana linkki:). Olen kyllä käynyt ruokasivustollasi, mutta nyt kun ovat kaikki tuossa rimpsussa, niin johan kuola melkein valuu näppäimistölle. Nyt alan ihan takuuvarmasti käymään näitä läpi. Ne aasialaiset vaikka, miten ihanan kuuloisia…

Carola: No, ole sitten hyötyvällä puolella, eli nappaamassa reseptejä käyttöön:).

Allu: Sinulta minulla onkin käytössä se jamie Oliverin parmesaanimunakoisohässäkkä. Namskis sillekin.

Satu; Munakoiso täytyy joko paistaa kunnolla öljyssä tai sitten grillissä/tulessa, että pääsee oikein oikeuksiinsa. Minun mielestäni. Joka ohjeessa käsketään itkettää. En itketä, enkä huomaa maussa mitään eroa. Mutta "terveelliset munakoisot" ei maistu hyvälle, eli sellaiset jossa on öljyä säästelty...

anumorchy kirjoitti...

Munakoiso vaan imee sita oljya ihan tavattomasti. Siis vaikka kuinka valuttaisi pois. Mutta eihan me dieetilla olla eihan? Kaloreista se maku tulee. Tuollaisa kaaroja syotiin tuttavien luona just pari viikkoa sitten ja hyvaa oli.

Petra kirjoitti...

Oi nam, tata pitaa tehda lahiaikoina, tykkaan tasta tosin kovin. Muutenkin munakoiso kuuluu myös meilla joka viikko keittiöön. Oletko tehnyt Ali Nazikia? Siihenhan tulee myös munakoisoa.

Matkatar kirjoitti...

Vau, minäkin tykkään munakoisosta. Kiitos kun muistutit sen olemassaolosta, ei ole vähään aikaan tullut ostettua! Meillä paprika on jokapäiväinen kasvis :D

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kiva sada nuo mezeohjeetkin :) Seija

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anu: Se kuuluu asiaan. Ja munakoisolautasen edessä ei kannata todellakaan laskeskella kaloreita, vaan höllätä vaan housunnappeja:).

Petra: Olen kyllä syönyt ravintolassa, mutta en tehnyt itse. Resptiä kehiin siis, jos sinulla on joku hyvä!??

Matkatar: Paprikakin on hyvää, mutta tämä on herkkua.

Seija: Kyllä sekin järjestyy. Laitan jossakin vaiheessa, jos muistissa pysyy.