lauantai 21. toukokuuta 2016

RAVINTOLA TILHI

Ravintolapäivä on takana. Välillä oli keittiössä pasmat sekaisin ja kamala paine. Ajatukseni siitä, että voisin kierrellä asiakkaiden luona keskustelemassa kepeästi sai heittää menemään vajaa tunti ravintolan aukeamisen jälkeen. Jotakin siitä kertoo nämä kuvatkin. Muutamia kuvia valmisteluista ja ensimmäisistä asiakkaista ja seuraavissa kuvissa viimeiset asiakkaat ovat juuri lähdössä. Minä pysyin visusti keittiössä. Perunasalaatti oli loppu. Fetasalaatti loppuu kohta. Nyt loppui lautaset ja sitä rataa. Mutta asiakkaat vaikuttivat tyytyväisiltä ja jotenkin onnistuimme luomaan illuusion siitä, että homma oli hoidossa. Lue: Ei aina ollut. Sitä mukavampaa oli lukea päivän päätteeksi vieraskirjan terveiset. Siellä kiitettiin ruoasta, mutta myös tunnelmasta ja ilmapiiristä. Ja olihan sitä, tunnelmaa, siellä keittiössäkin:D.

Varsinaiset valmistelut lähtivät käyntiin torstaina, kun lähdimme kälyni miehen kanssa töiden jälkeen kaupoille. Ostoslistassani luki: 2kg porkkanoita, 4kg perunoita, 23 munakoisoa, 25 kerää salaattia, 20 punaista paprikaa jne. Ostoskärryt pursusi yli äyräiden, kun kurvasimme kassalle juuri ennen kaupan kiinni menoa. Ennakkoilmoittautumisia oli pyydetty. Viikkoa ennen H-hetkeä ilmoittautuneita oli noin 40, torstaina kauppaan lähtiessä luku oli jo noin 100. Perjantain aikana ilmoittautui vielä 30 lisää.  Jokunen pirautti vielä lauantai aamuna. Lopullista määrää emme edes tiedä, sillä muutama ilmoittautunut ei päässytkään ja vastavuoroisesti Tilheen saapui päivän mittaan asiakkaita ilman ennakkoilmoittautumisia. 



Perjantaina lähdin töistä jo kymmeneltä ja yhdentoista aikaa aloin tekemään ruokaa. Sitä lajia kestikin sitten lähes tauotta tuonne kello yhteen asti viime yönä. Esikoinen oli suurenmoinen apu ja sinnitteli keittiössä monen monta tuntia tekemässä milloin mitäkin. Mies kuskasi tuoleja, pesi pöytiä ja grilliä. Kuopus askarteli ravintolalle kylttiä ja poikia juoksutettiin apuun milloin mistäkin asiasta. Samanlainen show oli luonnollisesti käynnissä myös siellä päivän toisen kokin kotona. 





Aamulla kello soimaan ja väki ylös. Pojat leikkaamaan nurmikkoa ja keittiössä vihersalaatit työn alle. Ravintolan piti aueta kello 13. Puolilta päivin oli vielä likimain tuhat asiaa kesken. Keittiössä hääräsi itseni lisäksi esikoinen, anoppi ja käly. Mikä suurenmoinen joukko! Miesväki otti haltuunsa pääruoan terassilla sekä asiakkaiden ohjaamisen sisälle. Kohta olikin ovella jo jono. Tervetuloa Tilheen!

 


Kahvipiste päätettiin viime hetkellä siirtää keittiöstä olohuoneen puolelle. Se oli viisas veto, sillä keittiön kaaos jatkui koko ravintolan aukioloajan. Olisi voinut luulla, että koko keittiön kööri mietii, että eiköhän tämä ole ensimmäinen ja viimeinen ravintola, mutta mitä vielä. Pahimpaan aikaan, kun tiskipöytä pursusi, keitettiin paniikissa perunoita pannulla, huomattiin, että kahvileivät loppuu ja paloi sulakkeet, meille alkoi tulla parannusideoita mieleen. "Mitäs jos ensi kerralla…." 




Pääasia oli kuitenkin se, että niin moni tuli paikalle. Työkaverit, ystävät, naapurit, kuopuksen koulukaverit vanhempineen ja nämä seuraavan kuvan ihanat Keltaiselta talolta. Asettuivat pihalle, terasseille, rappusille, olohuoneen pöydän ääreen jne. Viihtyivät pitkään tai kävivät nopeammin. Joku vain hakemassa ruoan mukaan kotona syötäväksi. 




Puoli kuuden maissa muistin, että olisihat tässä voinut kuvata niitä ruokia. Olisi ollut myös kiva kuvata pihaa silloin, kun se oli asiakkaita täynnä. Se oli vain se sama perunasulaketiskihepulihetki, joten en kuvannut. Sain kameran käteeni vasta sitten, kun piha oli hiljennyt ja terassilla paisteltiin viimeisiä tikkuja meidän omiin suihimme. Viimeiset asiakkaat lähtivät ja me jäimme miettimään, että mitäs tästä nyt jäi käteen? Filippiinien lahja meille tuumasi, että: "Ihana päivä". Keittiön väki oli kaikesta huolimatta ihan samaa mieltä. Oli ihana päivä. Uskomaton päivä. Hauska päivä. Ikimuistoinen kaikissa käänteissään. Eihän tätä nyt vain tähän kertaan kannata jättää, kun ensi kerralla osattaisi paremmin.




 

Väsynyt, mutta onnellinen. Ja niin nälkäinen.



Ravintola Tilhi kiittää ja kumartaa. Ovet ovat sulkeutuneet, mutta ei iäksi? Kiitos kaikille mukana olleille! Oli kiva kokata teille!

16 kommenttia:

Petra kirjoitti...

Olipa kiva kuulla etta ravintolapaiva meni hyvin!

Hurmioitunut kirjoitti...

Melkein herkistyi tätä kaikkea lukiessa. Voin vain kuvitella kauhuissani tuota härdelliä ja hässäkkää, mutta samalla hymyilyttää se yhdessä tekeminen ja vieraiden aito kiinnostus ja innostus teidän ravintolaa kohtaan. En ikimaailmassa pystyisi samaan. Ihana että uskalsit(te)!

Matkatar kirjoitti...

Ihania kuvia ja ihana postaus! Oli kyllä kiva käydä teillä syömässä ja ruoka oli tosiaan herkullista. Et varmaan pahastu jos lainaan tuota ottamaasi kuvaa jossa kilistämme?
Olet kyllä juuri niin sydämellinen ihminen luonnossa kuin blogissakin!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, että järjestit meille maistuvan hetken talollasi.
Teidän tiimi toimi aivan mahtavasti ja kaikki te olette ihania, juuri kuten oletinkin!
Ensi kertaa odottaen T: Kauko

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Loppu hyvin kaikki hyvin.

Hurmioitunut: Minua hymyilyttää minun ainainen optimismini. Jotenkin aina ajattelen, että helpostihan se sujuu ja kyllä siitä selvitään. Ja sitten siinä kaaoksen keskellä onkin hyvä aika harrastaa pientä itsetutkistelua:D.

Matkatar: En pahastu, käytä ihmeessä. Oikein odotan sinun kuviasi, jotta näen, että missä muuallakin kävitte! Ja miten mukava kuulla, että vastasimme odotuksia:D.

Kauko: Kiitos tuhannesti, kun tulitte. Olin otettu! Ihanat!

Carola Lehtonen kirjoitti...

Mikä hieno suoritus teiltä kaikilta, onnittelut! Härdelin voin kuvitella ja silti veditte homman kotiin, voi kumpa olisin päässyt mukaan. Hyvä te!

Allu kirjoitti...

Miten ihmeessä tuollaisesta urakasta voi selvitä!

Aili Nupponen kirjoitti...

Teillä on varmasti hyvin harjoitellut tiimi, vai oliko se ensimmäinen kerta (Suomessa)?
Loistava suoritus kaikesta päätellen...
Rauhaisaa sunnuntai-iltaa teille kaikille!♥♥♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Tekemällä toivottavasti oppii. Luulen nimittäin, että vähän vähemmälläkin härdellillä tuo olisi toteutettavissa? Mutta ohi on ja ihan kai kunnialla:).

Allu: Selviäähän sitä, näköjään. Joku loppui kesken, mutta ei sitä sitten kukaan tainut edes osata kaivata.

Aili: Kyllä tämä oli ensimmäinen kerta. Tosin tiimi on harjoitellut juhlien merkeissä aiemminkin. Kuten vaikka kakkosen rippijuhlilla viime kesänä:). Sunnuntai onkin tuntunut tosi rauhaiselle tuon ravintolapäivän jälkeen:).

Pepi kirjoitti...

Hienoa kun päivä onnistui ja kun vielä kelikin suosi, niin mikäs sen mukavampaa. Usko pois, jos matka olisi lyhyempi, niin minäkin olisin siellä ollut syömässä.

MatkaMartta kirjoitti...

Ihania kuvia ja ihanalta kuulostava päivä. Jotenkin voin helposti sinut, esikoisen ja muutkin kuvitella keittiöön, grillaamaan jne. Pian nähdään, mutta mentäiskö sitten ravintolaan ;)

Jasmini kirjoitti...

Oi mainiota, onnittelut urakasta! Jos tulee ensi kerta niin täytyy tulla - ehkä siihen mennessä mahani on siirtynyt vauvanvaunuihin ja kykenen taas liikkumaan. Kiertelisin myös mielelläni Kotkaa josta on vilauksia jo nähty, sen verran että pitäisi tulla kyllä uudelleen ihastelemaan. Terkut talonväelle!

Anonyymi kirjoitti...

Vau, mikä suoritus teiltä! Ruuat näyttää kerrassaan herkullisilta ja meno keittiössä just semmoiselta, mitä voi kuvitellakin :).

Oli pakko nauraa noille sun "valmisteluille". "Tässä on nyt kaikenmoista kiirettä ja parin päivän päästä meille tulee 130 henkeä syömään. Mitäköhän kannattaisi tehdä...hmmmm, maalaanpa nopsaan eteisen seinät." Kuulostaa ihan omilta touhuiltani, mutta kuten sanoit, tuolla metodilla tulee tehtyä roikkumaan jääneitä hommia yllättävän rivakasti.

Belgian Lempi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Kyllä minä uskonkin. Olet sinä niin reipas!

MatkaMartta: Mennään vaan:). Päivät tosiaan vähenee ja matka lähenee.

Jasmin: Elokuussa olisi seuraava kerta. Katsotaan, että venytäänkö siihen. Tulkaa sitten ihmeessä. Vauva pääsee ilmaiseksi:D. Kesäkuun alussa täällä Kotkassa olisi talo vapaa, siitä voisi hyvin tehdä Kotka-kierroksia:). Ja keskussairaalakin olisi vieressä.

Lempi: En kertonutkaan sitä, että perjantai-iltana kesken ruoanlaiton pistäydyin pihalla. En muista miksi. Havahduin siihen, kun mies ihmetteli, että onko nyt todellakin oikea aika kitkea mansikkamaata. Ei ollut, mutta kertoo jotakin siitä, että ajatus ei enää juossut yhtään ja päädyin mitä kummallisimpiin puuhiin ja unohdin tuon tuosta sen oleellisimman.

Mutta hei, ruoat tuli tehtyä, seinä (ja ovi) maalattua ja mansikkamaakin kitkettyä. Onhan se mukavaa.

SaaraBee kirjoitti...

Minä olisin saanut hermoromahtuksen ja lähtenyt itkien karkuun. Hieno suoritus. Oletko vieläkin väsynyt? Olin nimittäin auttamassa ystäväini kahviossa, kun se avattiin. Tyhjensin pöytiä ja tiskasin,enkä edes laittanut ruokaa ja sittenkin olin ihan loppu. Meni kaksi päivää ennen kuin siitä päivästä toivuin. Oli hirveä hiki ja kiire ja tarjottimien kanssa sai varoa koko ajan juoksevia lapsia... Olisin saanut jatkaa viikonloppuisin, mutta kieltäydyin kunniasta. Mielläni autoin kun tarvittiin, mutta mielummin istun toimistossa!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Saara: En ole ollut tämän ravintolan vuoksi väsynyt. Eilen uni vei aikaisin, mutta siihen oli syynä monen päivän päänsärky. Liekö ilmanpaineissa muutosta, kun jatkuvasti jomottaa? Minä taidan olla niitä, jotka mieluummin juoksee, kun istuu toimistossa:D. Tuollaiset rutistukset tekee oikeastaan ihan hyvää. Ja oli niitä ihania apuvoimia. Eihän siitä nyt yksin olisi selvinnyt millään.