VIIMEISELLE MATKALLE

Tammikuu jää kuukaudeksi, jona hän hukkui. Eilen saatoimme kalamiehen viimeiselle matkalle. Kotka oli kylmä ja kostea. Suru oli käsin kosketeltavissa, samoin rakkaus.  Oli kaipaus, mutta myös jälleennäkemisen toivo. Hyvät hautajaiset tunnistaa siitä, että monella on matkaan lähtijästä hyvät muistot. Ei saateltu kitupiikkiä, äkkiväärää tai katkeraa, vaan anteliasta, iloista ja aina apuun ryntäävää ihmistä. 

Ihmiselle olisi hyväksi käydä hautajaisissa säännöllisin väliajoin. Tulisi todellisuuden rajat piirretyksi. Muistaisimme, että tänne emme voi rakentaa pysyvää majaa. Emme pysty kerätä itsellemme mitään sellaista, jota voisimme kantaa mukanamme viimeisen rajan yli. Sen tähden jo elämässä on tärkeä tiedostaa, että mikä on oikeasti tärkeää. Mikä kestää kuolemankin hetkellä.

Ei päivää tiedä, ei hetkeä kukaan, 

milloin on mentävä noutajan mukaan. 

Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois. 

Ajan parhaan hyvä paimen ties,

pääsi lepoon kalamies.

Muistotilaisuudessa muisteltiin. Kuinka oli kova kalamies, mutta myös ahkera keräämään marjoja ja sieniä. Niin sukkela töissään, että sukulaisista tuntui, että näkyi kahdessa ikkunassa yhtä aikaa. Löytyi pyytämättä mummolan pihasta maata kääntämästä. Oli tuttu näky ovella kalapaketin tai sienikorin kanssa, tuomisia tuomassa. Marjakaverillekin oli eväät pakattuna. Aina ilahtui, kun tuli vieraita taloon.

Ajattelin, että lähtiessämme viimeiselle matkalle ei muistojuhlassa muistella, että kuinka paljon omistimme. Kuinka paljon teimme töitä. Kuinka kiireisiä ja tärkeitä olimme.  Siitä meidät muistetaan mitä annoimme muille. Miten kohtasimme läheisemme. Mihin aikamme käytimme.  Taivaan portilla sen sijaan ei kysytä, että mitä teimme. Siellä kysytään, että mitä Jumala teki meidän tähtemme. Näin uskon. Toivottavasti myös elän ja kuolen sen mukaisesti. Kalamies jo pääsi perille.  Hyvää matkaa! Näkemiin! 

ps. Kiitos kuvista miehen veljelle, joka kuvasi juhlat. Minun kamerani on nykyisin täysin työtön.

IHANA ELÄMÄMME

Täällä Kotkassa on viimeisen vuoden aikana maallikot ryhtyneet järjestämään avioliitto-iltoja. Puuhakkaimmat järjestäjät ovat löytyneet miehen työpaikalta ja niinpä ei kestänyt aikaakaan, kun hänet oli houkuteltu mukaan illoissa soittavaan bändiin. Sitä myöten olemme molemmat osallistuneet iltoihin yhtä lukuunottamatta. Illat ovat menneet kaavalla: musiikkia, luento ja ruoka. Usein on työpäivän jälkeen tuntunut, että ei jaksaisi lähteä, mutta illan jälkeen on ollut hyvä mieli siitä, että tuli mentyä. Ja aina on jäänyt joku ajatus myös arkea rikastuttamaan.

Iltojen suosio yllätti kai järjestäjätkin ja eilen kokeiltiin jotakin uutta. Oli päivä avioliitolle Ristiniemen leirikeskuksessa. Siinä sitä riittikin pureskeltavaa. Aamupala, lounas, päiväkahvi ja vielä päivällinen:).  Olen vieläkin ihan ähkyssä. Välissä hyvää musiikkia, kaksi luentoa ja pariskuntien rastitehtävä kauniissa talvisessa luonnossa. Koolla meitä oli 21 pariskuntaa, eri ikäisiä ja eri elämäntilanteessa. Sekä kaksi ihanaa vauvaa. Mitä sieltä tällä kertaa jäi mielenpäälle?

Tämänkertaisilla luennoijilla oli pitkä yhteinen taival takana. Niin kuin meillä kaikilla, oli ollut sitä ylä ja alamäkeä. Vessan seinältä heiltä kuulemma löytyy mainos vanhasta elokuvasta It's a Wonderful Life. En edes muista mitä siitä kertoivat, sillä keskityin kirjoittamaan päivän ainoan muistiinpanoni tässä vaiheessa ja vihkossani lukee nyt: Meillä on ihana elämä. Taistelu kyynisyyttä vastaan. Mieluummin romanttinen kuin arkinen rakkaus?

Tuo päivän muistiinpano muotoutui siellä päivän lempiosuudella eli rastiradalla. Pakkauduttiin siipan kanssa toppavermeisiin ja lähdettiin kävelylle. Polun varrelta löytyi kahdeksan kysymystä, jota siinä eteenpäin tallustellessa pohdittiin. Ja nyt aion referoida teille ihanan elämämme salaisuuden.

1. Miten erilaiset roolit jakautuvat arjessanne? Luontevasti. Meillä on hyvin perinteiset roolimallit. Mies kantaa ne puut sisään, huoltaa auton, lämmittää talon ja saunan, puistelee matot tarvittaessa, hoitaa öljyn tilaukset yms. Minä pesen pyykit, ostan kukat ja käyn kaupassa, hoidan ruokahuollon esikoisen suurenmoisella avustuksella. Olemme näissä rooleissamme tyytyväisiä. Meillä harvoin jos koskaan kiukutellaan siitä, että "kun sinä et koskaan…." Arvostamme toisen tekemistä ja osaamista. Luennoitsijoiden mukaan miehelle on tärkeää, että kodissa on läsnäoleva, hyväksyvä vaimo jonka kanssa kodinhoidon vastuualueet on määritelty. Ja naiselle on tärkeää, että hänellä on perheelle omistautunut mies ja turva toimeentulosta. Lenkkipolulla totesimme: meillä on kotona sellainen vaimo ja mies.

2. Kerro esimerkki puolisosi erilaisuudesta, josta olette hyötyneet erityisen paljon? Minulla on mies, joka näkee kokonaisuuksia, harkitsee, ottaa selvää ja tekee hyvin kaiken minkä alkaa. Minä olen spontaani ja nopea liikkeissäni. Mieuummin heti eikä huomenna. Jos mies ei jarruttelisi, tulisi takuulla hutaistua ja tehtyä harkitsemattomia ostoksia. Toisaalta moni asia olisi jäänyt tekemättä, lähtemättä ja hankkimatta jos minua ei olisi. Mies olisi jäänyt vertailemaan ja miettimään, säästänyt varmaan aika monesta ja jäänyt sen myötä monesta paitsi. Todettiin, että ollaan hyvin täydennetty toisiamme. Tässä kohden taidettiin puhua siitä romanttisesta rakkaudestakin. Pistin muistiinpanoihin kysymysmerkin, sillä minusta se ei ole noin. Arkirakkaudessa ei ole mitään vikaa. Jos pitäisi olla romanttinen jatkuvalla syötöllä, siitähän tulisi arkea? Sen sijaan kannatan poikkeuksia säännöstä. Yllätyksiä. Irtiottoja. Mietittiin ihan käytännön tasolla, että mitä kaikkea se voisi olla. 

3. Mitkä pienet arjen asiat kertovat sinulle puolisosi kiintymyksestä sinuun? Kuinka itse osoitat omaa kiintymystäsi? Muistatteko vielä ne viisi rakkauden kieltä? Mehän olemme molemmat niitä lempeän palvelun ihmisiä. Näin ollen meillä osoitetaan puolin ja toisin kiintymystä monin eri tavoin päivän mittaan. Kahvin keitto, pedin petaus, pyykkihuolto, puiden kanto, kaupassa käynti, lasten kuskaus, auton tankkaus, luistinten vienti teroitettavaksi jne. jne. Jokainen tehty asia, ilman että sitä on täytynyt pyytää on rakkautta, rakkautta vain. Ja tämähän on sitä arkirakkautta vailla vertaa. 

Sen sijaan se yllättely ja irtiotto-osasto on pääosin ollut minun tonttiani ja se perustuu siihen spontaaniuteen. Minä ehdotan viikonloppua Helsingissä, suunnittelen lomat, ostelen lahjat ja houkuttelen miehen matkaan milloin mihinkin. Onneksi tuo aina lähtee. Ja kyllä se mieskin järjestää. Monena vuonna on joulun parhaita lahjoja ollut miehen lahjakortit milloin minnekin. Tänä vuonna on mm. vienyt kuopuksen ratsastamaan, parasta aikaa on lasten kanssa laskettelemassa ja esikoisen yllättää aina välillä vaikkapa hakemalla koulusta ja viemällä syömään. Eniten taidan olla iloinen siitä, että hän harvoin sanoo ideoilleni ei.

Lopulta päädyn aina siihen, että kaiken pohja on tyytyväisyys. Kiitollisuus. Se, että näkee avioliittonsa, elämänsä, työnsä, arkensa ja kaiken sen mitä elämään liittyy ja kokee siitä kaikesta iloa. Jatkuva tyytymättömyys tappaa kaiken mikä sen eteen joutuu. Se lannistaa läheiset, myrkyttää mielet ja saa kauniin näyttämään rumalta. Ihana elämä ei ole täydellistä elämää. Se ei ole utopiaa. Se ei ole vain joidenkin toisten saavutettavissa. Monella muullakin kuin meillä se olisi siinä, kun katsoisi sitä kaikkea tyytyväisin mielin?

Jos vielä kaipaat kysymyksiä sinne kotiin oman siipan kanssa pohdittavaksi niin tässä ne loput, jotka toppatakkien taskuista löysin: 4. Mikä laukaisee riitoja? Mitä tunteita silloin peitän? 5.Kuinka usein ilmaiset toiveesi sanallisesti? Mitä sanoja silloin käytät? 6. Mitä erityisesti kaipaat suhteeltanne? Seitsemäs liittyi tulevaisuuden toiveisiin. Siihen sanoin, että toivon meidän säilyttävän aina eteenpäin menevän mielen. Halun kokea ja oppia. Että ei jämähdetä ja ryhdytä mökkihöperöiksi. 8. Mainitkaa viisi asiaa, jotka teillä on hyvin?

ps. Postauksia ei synny ilman kuvia. Viime viikon täällä on ollut superkauniita pakkaspäiviä, jotka olen viettänyt töissä. Ei siis kuvan kuvaa. Tänään olisi mahtava keli, vain pari pakkasastetta, mutta ei autoa. Olisi tehnyt mieli kävellä jäätä pitkin Varissaareen, mutta täältä asti en jaksa kävellä. Ja kumman mukavalta se tuntuu tämä oleilu täällä peiton alla kahvikupposen kanssa:D. 

PAKKASI REPUN JA AJOI RANTAAN

Tänä aamuna pakkasi repun ja ajoi rantaan. Tuo kokenut kalamies. Ei ottanut evästä matkaan, sillä ei ehkä aikonut viipyä kovinkaan pitkään. Saalista sai aina ja monesti olimme päässeet maistelemaan. Poikkesi näet usein mummolaan tuomaan ahventa tai muuta kalaa kotimatkallaan. Sitäkin tärkeämmästä hänet muistan. Niin useasti olimme päässeet rukoustensa suojaan. Tiesin olevamme ajatusten ja muistamisen kohteena. Nähdessä aina iloisesti tervehtimässä. Ihan juuri äsken, hetki sitten, vasta.

Aika kului niin kuin aika kuluu. Teimme tänään kuka mitäkin normaalia askaretta. Ei tuntunut enteet eikä maailma muutenkaan radaltaan nyrjähtäneeltä. Pilkkimiehen vaimolle vain nousi huoli, kun ei kalamiestä kuulunut. Aurinko jo vaipui maille ennen kuin lähtivät etsijät matkaan. Löysivät auton ja jäljet. Ehtikö yhtään kalaa nousta jään alta ennen kuin itse vaipui jään alle?

"Mitään ei ollut tehtävissä", sanoi iltapäivälehti päin naamaa, kun odotettiin uutisia puhelimen ääressä. Kadonnut oli löytynyt, mutta löytänyt samalla tiensä Taivaan iloon. "Miksi tämä kuolema tuntuu niin paljon pahemmalta, kun mummin," kysyi kuopus uutista sulatellessaan. Sanoin, että "siksi, kun emme osanneet odottaa, emme ehtineet valmistautua, emmekä sanoa: "Hyvää matkaa." Yhtäaikaa on varma toivo siitä, että kerran taas tavataan. Nähdessä on varmasti taas iloisesti tervehtimässä. Ja kaikki on hyvin. Niin hyvin.

"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut." Joh.11:25 

Lämmin osanottomme! Ja sitä rauhaa, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi!

VESILINNUT VIILETTIVÄT VIRRASSA

Ennen eilistä luistelua käväisin Korkeakoskella kävelemässä. Pakkanen on peitellyt Kotkan vesistöjä urakalla, mutta kosket ne kuohuaa vapaana ympäri vuoden. Viimeiset vesilinnut viilettivät virrassa kovaa kyytiä. Kiipeilin kalastukseen tarkoitetuilla laitureilla ja ihastelin. Hämmästellen sitä, että miksi saan niin usein ihastella itsekseni. Miten kenellekään muulle ei tule mieleen sunnuntaikävely Korkeakoskella? Johtuisiko siitä 18 asteen pakkasesta vai mistä?

Ilmeisesti pakkasen vuoksi autoon syttyi tässä päivänä muutamana moottorin merkkivalo palamaan. Miestä harmitti. Yhteydessämme paikallisen huoltoliikkeen kanssa on ollut vähän kitkaa ja rahan menoakin siellä pyörähtäminen tuppaa aina tarkoittamaan. Toissapäivänä sitten sattui niin onnellisesti, että valo siitä itsekseen myös sammui. Nyt voimme joka päivä iloita siitä, että autossamme ei pala merkkivaloa. Tänään tuota taas pohdittiin ja tultiin siihen tulokseen, että vastoinkäymiset, hankaluudet, pienet epämukavuudet ja merkkivalot ovat tarpeellisia. Ilman niitä emme muistaisi miten hyvää on elämä sujuessaan ihan tavallisesti. Ilman vastoinkäymisiä, hankaluuksia, pieniä epämukavuuksia ja merkkivaloja. Sekä kovaa pakkasta?

Eivät kotkalaiset nimittäin varmaankaan tienneet, että kodin lämpöä arvostaa moninkertaisesti silloin kun tuleee sisään ensin käveltyään koskella 18 asteen pakkasessa ja sen jälkeen seistyään tunnin jäällä luistimet kassissa katsomassa muiden luistelua. Saati mihin arvoon silloin nousevat takka, kuppi kahvia ja villasukat!

Viime postaukseni kommenttilootassa Cheri kirjoitti: Paras rikkaus on tyytyväisyys. Olit niin oikeassa. Tyytyväisyys on löydettävissä tästä hetkestä, ei sitten kun voitetaan lotossa. Näistä ihan perusjutuista, joiden olemassaoloa emme usein huomaisi, ellei merkkivalot välillä palaisi, pakkanen nipistäisi poskia,  tai kengässä hiertäisi kivi. 

MUUTOKSEN AIKA?

Vuodenvaihde tuntuu olevan monelle muutoksen aika. Blogit ja lehdet pursuavat kaipuuta johonkin uuteen ja ideoita siitä kuinka sinne uuteen päästäisiin. Tarve muutokseen johtuu useimmiten  tyytymättömyydestä vanhaan? Ollaan oltu liian lihavia, kilttejä, aikaansaamattomia, laiskoja, epäitsejä jne. Tulevalta vuodelta toivotaan hoikistumista, terveempää elämää, enemmän aikaa itselle, mahdollisuutta vaihtaa alaa tai ainakin tulla enemmän omaksi itsekseen. Saada enemmän itselleen? Muutosta toivotaan tietysti nopeasti ja mieluummin heti eikä viikon päästä. 

Seurailen tätä kaikkea mielenkiinnolla. Tässä kohden en ole yltiöoptimisti. Suuret muutokset kun ovat työläitä tehdä ja aika harva niihin pystyy, ainakaan joka vuosi. Sen tähden suosin itse mieluummin pieniä alkuja, projektiluontoisia ponnistuksia ja hyvän etsimistä niistä oman elämän jo olemassa olevista rakenteista. Onnellinen se, jolla on hyvä arki. Joka voi olla onnellinen ilman massiivista muutosta. Tätä tutkaillessa voin ilokseni sanoa eläväni sellaista elämää, jota olen toivonutkin eläväni. En kaipaa siis isoa muutosta. Tammikuu on minulle pienten säätöjen kuu.

Jotakin blogia lukiessani huomasin kuitenkin lähteneeni siihen "jos-leikkiin". Aiheena taisi olla se, että JOS olisi valta muuttaa se oma elämä, vaikka lottovoiton myötä, niin mitä sitä tekisi. Kaikkihan me tiedämme, että ei raha antaisi onnea eikä rakkautta. Samalla suurin osa meistä kuitenkin tietää myös sen, että kyllähän se raha aika monenlaista apua voisi siihen itse kunkin arkeen tuoda. Mitä minä siis tekisin, jos rahaa yht'äkkiä olisikin loputtomasti käytössä, eikä sen puute vaikuttaisi enää yhteenkään valintaani?

Koska en ole voittanut lotossa, en voi tietää, mutta minä luulen, että jatkaisin tässä työssä, jossa nyt olen. Harteiltani poistuisi vain huoli tulevasta syksystä ja siitä, että kuinka kesällä saadaan kaikki laskut maksettua karenssiviikon ja työttömyyskorvauksen pienuuden vuoksi. Saisin viettää ensi kesänä huolettoman kesäloman ja etsiä uutta työtä ihan rauhassa syksyllä lasten palattua kouluun. Töihin minä tottakai menisin, vaikka sitä ei rahan takia tarvitsisikaan tehdä. En koe, että joutilaisuus on pitkän päälle kenellekään hyväksi, vaan ihminen on tarkoitettu tekemään työtä. Kävisin siis töissä, mutta tekisin todennäköisesti lyhennettyä työviikkoa. Sanoisin, että sellainen kuusi tuntia päivässä  tai nelipäiväinen työviikko olisi varmasti aika lailla neljän lapsen äidin elämää helpottava asia. Kertyneen vapaa-ajan käyttäisin kotiin ja perheeseen. Pitäisin myös lomaa aina kun lapsillakin sitä on, eli piiiitkän kesäloman ja joulu- sekä talvilomat. Rahalla saisin siis ostettua lisää aikaa! 

Arkea helpottamaan hankkisimme varmastikin toisen auton. Yhdellä on pärjätty hyvin tähän asti ja hyötyliikunta on ihan paikallaan, mutta nyt kun tässä esikoinenkin alkaa kohta olemaan ajokortti-iässä, olisi toinen auto oikein kätevä asia. Rahalla tietysti maksettaisiin tuosta vaan ne neljän lapsen ajokortit sitä mukaan kun se on kunkin kohdalla ajankohtaista! Perheen polkupyörät olisi osittain myös päivitystä vailla ja rahallahan sitä saisi senkin asian hoidettua.  Kesäiseksi kulkupeliksi ostaisin meille veneen, joka veisi meitä saaristoon ja kalaretkille. 

Sisätiloissakin apu olisi paikallaan. Palkkaisin silloin tällöin siivoojan. Ainakin pesemään ikkunat keväällä ja avuksi suursiivouksiin. No, mitäs sitä kursailemaan, ei minua haittaisi vaikka joku täällä siivoaisi ihan ne viikkosiivouksetkin. Kunhan siivoaisi sitten minun standardieni mukaisesti:). Remppamieskin saisi meiltä töitä. Alakerran kellarista tehtäisiin varmasti lämmin ja siisti sisätila.  Kellariin saisi perhe harrastetiloja ja kakkosen huoneesta saataisiin kaikki soittohärvelit kannettua sinne. Yläkerran saunakin saisi minun puolestani päivittyä remonttimiehen toimesta tähän päivään. Kesällä voitaisiin palkata remppareiska maalaamaan ja kunnostamaan aidat. Ja kaikki ne tuon tuosta päähäni pälkähtävät asiat. Makuuhuoneen tuolit veisin vihdoinkin entisöijälle uudelleen päällystettäväksi!

Kun saavuttiin Istanbulista Suomeen, luulin saaneeni matkustelusta kylliksi. Sitä lajia on saatu siis harrastaa Turkin vuosina enemmän kun keskivertoihminen ikinä. On siis ihan kohtuullista, että pysymme nyt täällä kotimaan kamaralla ilman nurinoita. Mutta kyllä vain huomaan matkajalkani silloin tällöin vipattavan. Raha mahdollistaisi siis lomailun jossakin muualla kuin kotona, kun sille päälle satuttaisiin. Hiihtolomalla veisin perheen miesväen ja kuopuksen Lappiin laskettelemaan ja vuokraisin meille mökin kaikilla mukavuuksilla. Mukaan otettaisiin sukulaiset. Voitaisiin vapailla piipahtaa Istanbulissa ja Bulgariassa moikkaamassa tuttuja. Kesän lomakohteita minulla piisaa New Yorkin lisäksi vaikka kuinka. Kioto kirsikankukkien aikaan, safari Afrikassa, Jäämeri, Islanti, Barcelona, Buenos Aires...

Kivointa olisi kuitenkin se, että voisi laittaa hyvää kiertämään. Helpottaa sitä muidenkin arkea, juhlistaa juhlaa ja järjestää hauskoja yllätyksiä. Jaettu ilo on moninkertainen ilo ja muiden hyväksi käytetty raha siunatumpi, kuin itselle piilotettu. 

Mitä sinä tekisit? Mitä muuttaisit vai muuttaisitko mitään?

ps. Ilman lottovoittoakin voi kutsua kaverit mukaan luistelemaan, kuten teimme tänään. Se ei maksa mitään. Minäkin olin jäällä luistinten kanssa. Ne luistimet tosin pysyi tänään vielä kassissa:D.

HERÄSIN AURA-AUTON ÄÄNEEN

Heräsin aura-auton ääneen. Illalla lunta olikin pyryttänyt siihen malliin, että pojat pukivat vielä kymmeneltä illalla vaatteet päälle ja lähtivät testaamaan talvea. Varhaisesta herätyksestä innostuneena tuuppasin itseni katsomaan Ruukin talvea. Mummo ja serkukset oli helppo puhua mukaan. Eväät ja pulkat autoon ja kohti Ruotsinpyhtäätä. 

Aloitettiin kirkonmäeltä. Testissä oli pulkkamäki sankarihaudoilta kohti puroa. Kuusen alla oli maja ja mäkeen rakentui yhden laskun hyppyri. Palloja ei tästä lumesta saatu, mutta pulkassa pystyi vetämään kohti uusia kulmia. Kaunista oli ja hiljaista. Punaista ja valkoista.

Kesäruukki on käsityöläisiä, ravintoloita, rakennusapteekkeja, hotellihuoneita ja kesäteatteria. Talviruukki nukkui talviunta. Ikkunoiden takana ei ollut elämää vaan odotusta ja ovet pysyivät kiinni. Ei se meitä haitannut, mutta onhan se kuitenkin sääli, että näin kauniit puitteet on elossa vain niin pienen ajan vuodesta. Päässäni oli monta ideaa, jotka itsekin tiesin kuolleina syntyneiksi. Me suomalaiset käperrymme talvisin koloihimme, millä meitä muka saisi liikkeelle?

Ja kuitenkin, eikö ketään kiinnostaisi ulkoilla näin kauniissa paikassa? Pysähtyä paistelemaan makkaraa ulkotulille? Luistella ulkojäällä, sitten kun se kantaa? Pysähtyä kuumalle kaakaolle vanhan myllyn kulmille? Tehdä talviostoksia? Kuuluuko käsityöläiset Suomessa vain kesään? Eikö edes joulumarkkinat ennen joulua? Vai olikohan siellä, mutta en vain tullut menneeksi?

Onneksi olimme varautuneet. Myllynkivestä tuli pöytä. Mummon kassista löytyi lämmintä mehua ja kuumia koiria. Minulla oli termoksessa kahvit ja mummolla glögit. Oltiinpas reippaita, kun lähdettiin. Kerättiin taas kokemus ja muisto. Täytettiin yhden Paluumuuttajattaren haave talvisesta ruukista.

Kiitos anopille kuvasta!

Vielä kaksi päivää lomaa. Huomennakin retkeillään, mutta ihan eri jutuissa Meinasimme viedä omat lapset ja näiden serkut Vantaalle Super Parkiin päiväksi riehumaan. Ostarilla käytetään joululahjaksi tulleet lahjakortit. Sanoisin, että Uusi Vuosi on lähtenyt käyntiin pirtsakkaasti! Eikä paluu arkeenkaan ahdista.